Apostolien teoista voimme lukea, että Jumalan sana levisi koko ajan ja Herran Henki teki suuria ihmeitä, mutta samaan aikaan seurakuntaa koeteltiin ankarasti. Seurakunta sai toistuvasti kokea vastustusta ja vainoa. Näin sitten tapahtui jälleen luvussa 12: Ap.t.12:1-5. Jaakob Sebedeuksen poika tapettiin selvästikin poliittisista syistä. Kaikki kuitenkin tapahtuu aina Jumalan suunnitelmien mukaan, jolloin moninaiset maallisiltakin näyttävät asiat vaikuttavat aina Jumalan tahdon toteuttamiseksi – niin kummallista kuin se joskus näyttää olevan.
Tässä mainittu kuningas Herodes on yksi vihattuun Herodes Suuren perheeseen kuulunut jäsen. UT mainitsee tästä perheestä moniakin henkilöitä, joita ei pidä sekoittaa keskenään. Tässä mainittu kuninkaana oleva suvun jäsen on Herodes Agrippa I, joka on Herodes Suuren pojan Aristobuluksen poika (huom! Ap.t.25:13-26:32 mainittu Agrippa on puolestaan Herodes Agrippa II, edellisen poika). Kuten kaikilla suvun jäsenillä, myös Herodes Agrippa I:llä oli värikäs tausta. Hänen isänsä teloitettiin, kun poika oli vielä hyvin nuori (Herodeksen perheessähän oli jatkuvasti jokaisen henki vaakalaudalla; murhaajia löytyi niin oman perheen kuin vihamiestenkin taholta). Poika lähetettiin tuolloin äitinsä kanssa Roomaan, jossa hän kasvoi lähellä keisarin perhettä ja sai sen mukaisen kasvatuksen. Herodes kuitenkin alkoi käyttäytyä kuin playboy, ja hän joutui pian pakenemaan velkojiaan Idumeaan ja sen jälkeen Tiberiakseen. Myöhemmin hän palasi Roomaan, jossa hän loukkasi itse keisari Tiberiusta ja joutui siitä syystä vankilaan. Tiberiuksen kuoltua Herodes vapautui vankilasta. Uusi keisari Caligula suosi Herodesta, josta tuli vähäksi ajaksi koko Palestiinan alueen kuningas isoisänsä Herodes Suuren tapaan.
Herodes Agripan suhde juutalaisiin oli koko ajan ongelmallinen, koska koko hänen sukuaan vihattiin (ja syystä!). Kun hän oleskeli Roomassa, hän pyrki aina olemaan niin roomalainen kuin voi; vastaavasti Palestiinassa hän pyrki olemaan aina juutalaisille mieliksi ja koetti siksi koko ajan pysytellä hyvissä väleissä heidän kanssaan. Hän siirsi hallintonsa Kesareasta (roomalainen linnoituskaupunki rannikolla) Jerusalemiin, jotta juutalaiset kokisivat sen olevan kansallinen pääkaupunki. Kun mielipuoli keisari Caligula v. 40 jKr. suunnitteli pystyttävänsä Jerusalemin temppeliin itseään jumalana esittävän patsaan, Herodes yritti vaikuttaa keisariin, jotta tämä ei toteuttaisi suunnitelmiaan (keisarin palvonta jumalana oli sinänsä Rooman valtionuskonnon mukaista, mikä osaltaan vaikutti juutalaisten karkottamiseen lähes kokonaan Palestiinasta viimeistään v. 135 jKr). Herodes tiesi ihan hyvin, mitä hänen valtakunnassaan olisi tapahtunut kansannousu, jota hän ei olisi kyennyt hallitsemaan. Keisari Caligula kuitenkin kuoli v. 41 jKr. ja hänen suunnitelmansa raukesi.
Kaikella tavalla Herodes pyrki toimimaan tavalla, joka saisi juutalaiset hyväksymään hänet. Valtansa hän oli saanut keisarilta, mutta alamaiset olivat juutalaisia. Herodes siirsi hallituksensa paikan roomalais-kulttuurisesta Kesareasta Jerusalemiin, jolloin pyhän kaupungin Jerusalemin asema vahvistui myös poliittisessa mielessä. Herodes myös vahvisti kaupungin pohjoista muuria sekä sen linnoituksia, millä hän sekä vahvisti kaupungin turvallisuutta että arvonantoa. Herodeksen aikana juutalaiset katsoivat parempien aikojen alkaneen, ja jotkut suorastaan odottivat messiaanisen ajan sarastavan. Sinänsä Herodeksen tavoitteena oli vain lujittaa valtaansa, joten hänen kansaa ja sen uskonnollisuutta miellyttävät toimenpiteensä olivat lähinnä käytännön sanelemia. Herodeksen toiminta oli siinä mielessä menestyksellistä, että hänen onnistui tasapainoilla juutalaisten ja roomalaisten vallanpitäjien välillä. Kristityt muodostivat uhan vallitsevalle status quo –tilalle, joten Herodeksella oli aihetta suhtautua kielteisesti tähän vähemmistöön. Yleisesti tiedetään Herodeksen sortaneen muitakin vähemmistöjä, jotka saattoivat aiheuttaa hänelle ja hänen vallanhaluisille pyrkimyksilleen ongelmia.
Väkivalta oli aina kuulunut Herodeksen suvun keinoihin, joten myös Herodes Agrippa I hallitsi ne toimintatavat. Herodes ryhtyi väkivaltaisiin toimiin muutamia seurakunnan jäseniä kohtaan. Tässä yhteydessä Jaakob, Johanneksen veli mestattiin, mikä siis tapahtui valtapoliittisena toimenpiteenä. Herodes etsi juutalaisten suosiota, mitä hän tällä teollaan saikin. Koska meneillään oli happamattoman leivän juhla eli pääsiäinen, juutalaisten mielestä tuon juhlan kruunasi kristittyjen lahkon johtajistoon kuuluneen miehen murha. Koska Jaakobin murha miellytti juutalaisia, Herodes vangitutti Pietarinkin. Käytännössä Pietari oli kahlehdittu kahteen sotamieheen (yhteen kummallakin puolella) ja lisäksi muut vartioivat häntä (12:6). Herodes suunnitteli Pietarille näytösoikeudenkäyntiä pääsiäisjuhlien jälkeen; siksi kuningas halusi kunnollisella vartioinnilla varmistaa, että Pietari ei pääse pakenemaan. Ilmeisesti Pietaria pidettiin vangittuna Jerusalemin mahtavassa Antonian linnoituksessa. Herodeksen tarkoitus oli epäilemättä julkisen oikeudenkäynnin jälkeen teloittaa Pietari samaan tapaan kuin oli tapahtunut Jeesukselle. Tämä olisi ollut julkinen varoitus kristilliselle seurakunnalle.
Seurakunta eli juuri nyt vaihetta, jossa se oli murtautumassa ulos juutalaisuudesta. Vähän aikaisemmin oli Filippos julistanut menestyksellä evankeliumia Samariassa, puolijuutalaisella alueella. Sitten Pietari oli noudattanut Jumalan Hengen kehotusta lähteä viemään evankeliumia pakana Corneliukselle, jonka kodissa oli Pyhä Henki laskeutunut kuten alussa helluntaina, ja näin uskoon tulleet pakanat oli kastettu. Evankeliumi alkoi näin vähä vähältä tunkeutua ulos juutalaisuuden kahleista eikä enää ollut mahdollista se, että kristillinen seurakunta olisi voinut olla jotain uudistunutta juutalaisuutta. Yhteentörmäys alkoi olla täydellinen. Juutalaiset kuitenkin olivat vielä toistaiseksi niin paljon niskan päällä, että he saattoivat menestyksellä aiheuttaa seurakunnalle vahinkoa. Tässä oli nyt yksi sellainen tapaus: Jaakob menetti päänsä ja kärsi marttyyrikuoleman, ja Pietari joutui vankilaan.
Seurakunnasta sanotaan, että se rukoili lakkaamatta Pietarin puolesta (12:5). Alkuseurakunnasta sanottiin monessa vaiheessa sen rukoilleen palavasti (vrt. 1:14, 24; 2:42; 4:24-31; 6:4,6; 9:40 jne.). Vaino ja vaikeudet ovat aina saaneet uskovat rukoilemaan palavasti. Näin vastoinkäymisillä on myös ollut seurakuntaa vahvistava vaikutus. Myös tämä seurakunnan tuskainen rukous oli Jumalalle mieleen ja sitä seuraavat tapahtumat osoittavat, että rukous kuultiin.
Pietari vapautuu
Pietari vapautuu lopulta Jumalan lähettämän enkelin avulla (12:6-19). Vankilasta vapautuminen enkelin avulla ei ollut Pietarille uusi asia, koska Apostolien teoissa kerrotaan jo aikaisemmin hänelle tapahtuneen samaa (5:17-21; Raamattu kertoo monissa muissakin paikoissa enkelien yliluonnollisesta toiminnasta; 2.Moos.3:2; Matt.1:20; Luuk.2:9-14; Ap.t.12:23). Enkelin kehotusta nousta kiireesti seurasi, että kahleet putosivat Pietarin käsistä. Enkeli kehotti Pietaria pukeutumaan ja seuraamaan häntä. Yhdessä he kulkivat vartioiden ohi ja lopulta rautaportti aukeni heille itsestään. Pian enkeli hävisi näkyvistä. Pietari oli vapautunut yliluonnollisella tavalla. Inhimillisesti ajatellen tämän on täytynyt olla epätoivoinen tilanne vartijoille, jotka eivät ole voineet taistella yliluonnollisia voimia vastaan. Molemmissa tapauksissa (edellinen oli 5:17-21) niin vartijat kuin kansanjohtajatkin olivat ymmällä ja avuttomia.
Paljon väkeä oli rukoilemassa Johannes Markuksen äidin Marian talossa. Sinne Pietari sitten heti menikin vapauduttuaan, koska hänellä oli syytä pelätä Herodeksen sotilaiden ryhtyvän etsimään häntä. Tässä mainittu Johannes Markus on ilmeisesti sama henkilö, joka oli myöhemmin Paavalin ja Barnabaksen avustajana (13:5,13) ja myöhemmin pelkästään Barnabaksen matkatoveri (15:37-39). Lisäksi tämä Johannes Markus on aivan ilmeisesti sama henkilö, joka on kirjoittanut Markuksen evankeliumin. Alun perin hän oli ollut Pietarin oppilas ja saanut tältä yksityiskohtaista sisäpiiritietoa, josta voimme evankeliumista lukea.
Pietarin pyrkiminen Marian taloon on sinänsä koominen tapahtuma. Talo oli kookas, joten portti ei ollut aivan välittömässä läheisyydessä siitä, missä uskovat olivat rukoilemassa. Pietari sai kolkuttaa pitkään, koska palvelustyttö iloissaan siitä, että tunsi Pietarin äänen, jätti portin avaamatta ja unohti samalla Pietarin kadulle! Inhimilliseltä tuntui sekin, että uskovat olivat rukoilleet Pietarin vapautumista – ja sitten eivät tahtoneet uskoa, kun niin tapahtui! Lopulta sitten Pietari laskettiin sisään ja kaikki saattoivat nähdä, että hän oli vapautunut.
Pietari lähtee nopeasti toiseen paikkaan – ilmeisesti turvallisempaan paikkaan, koska uskovien kodista häntä saatettaisiin luonnollisesti etsiä heti ensimmäisenä. Mutta ennen lähtöään Pietari kehottaa kertomaan vapautumisestaan ”Jaakobille ja muille veljille” (12:17). Tämä on tietenkin eri Jaakob kuin Jaakob Sebedeuksen poika, joka vähän aikaisemmin mestattiin. Kyseessä on Jerusalemin seurakunnan johtajaksi kohonnut Jeesuksen veli, Joosefin ja Marian poika (tai pikemminkin siis velipuoli, koska Joosef ei ollut Jeesuksen todellinen isä; Mark.6:3; Gal.1:19). Tämä Jaakob mainitaan useita kertoja Raamatussa tämän jälkeenkin (Ap.t.15:13-21, 21:18; 1.Kor.15:7). Häntä voi pitää melko vanhoillisena juutalaiskristittynä, jonka tehtävänä oli toimia juuri juutalais-kristillisen seurakunnan kaitsijana, mutta jolla ei ollut pakanalähetystehtävää. Nykytermein voitaisiin sanoa, että hän oli ”messiaaninen juutalainen”, joka aina korosti juutalaisia juuriaan, mutta oli silti täydestä sydämestä Jeesus Nasaretilaisen uskollinen seuraaja. Jossakin vaiheessa Jerusalemin seurakunnan johtajuus siirtyi Pietarilta Jaakobille (ilmeisesti Jaakob oli sopivampi henkilö juutalais-kristillisen seurakunnan paimeneksi kuin Pietari, joka oli lopulta saarnannut pakanoillekin, vrt. Ap.t.10). UT:n Jaakobin kirje on hänen kirjoittamansa. Perimätieto kertoo, että Jaakob olisi kärsinyt marttyyrikuoleman v. 62 jKr.
Näiden tapahtumien jälkeen Herodes käski rangaista vartijoita, mikä ei Herodekselta ollut mikään odottamaton teko. Täytyy kuitenkin muistaa sekin, että roomalainen sotilas vartioi aina vankeja oman henkensä uhalla (sääntönä oli, että vartijaa rangaistaan sen mukaan mikä olisi ollut vangin tuomio). Jos vartioitu karkaa, vartija menetti normaalisti henkensä. Tässä suhteessa laki oli erityisen ankara.
Jumalalla oli suunnitelma Pietarille, jonka tuli edelleen jatkaa evankeliumin julistamista. Tämän luvun jälkeen Pietari mainitaan enää luvussa 15, jossa apostolit kokoontuvat Jerusalemiin miettimään kysymystä pakanoiden ympärileikkauksesta. Apostolien teot keskittyy tästä eteenpäin kertomaan Paavalin pakanalähetystyöstä. Kuitenkin Pietari jatkoi uskollisesti evankeliumin työtään. Paavali mainitseekin, että heillä oli Pietarin kanssa yhdessä sovittu työnjako, jonka mukaan Pietari keskittyi pääsääntöisesti juutalaislähetystyöhön, Paavali taas meni pakanoiden keskuuteen (Gal.2:9). Tämä oli selvästikin se työnjako, joka tuli Jumalalta. Pietarin tuli näin vapautua vankilasta, koska hänen työnsä oli kesken. Jumala kutsui hänet jatkamaan.
Herodeksen kuolema
Herodes Agrippa I ei elänyt kovin kauan näiden tapahtumien jälkeen (12:20-23). Tämä on tallennettu historiankirjoitukseen tapahtuneeksi vuonna 44 jKr. Tyros ja Sidon olivat rannikkokaupunkeja, jotka kuuluivat Herodeksen valtapiiriin. Mistä Herodeksen viha näitä kaupunkeja kohtaan johtui, ei ole tiedossa. Mutta kaupungin edustajat yrittivät lepyttää kuningasta. Herodes kuitenkin vaati alamaisiltaan kunnianosoituksia, jotka kuuluivat vain Jumalalle. Siksi Herran enkeli löi Herodesta ja madot söivät hänet. Jumalattomalla kuninkaalla oli näin jumalattoman loppu.
Seurakunta kuitenkin edelleen vahvistui kun Jumalan sana levisi leviämistään (12:24). Seurakunta eli vainon keskellä, mutta vaino yleensä juuri vahvistaa seurakuntaa. Lisäksi kaiken vainon keskellä tapahtuu Jumalan voimatekoja, jotka edelleen vaikuttavat seurakunnassa kasvua.
Jae 12:25 mainitsee Barnabaksen ja Saulin lähtevän Jerusalemista sen jälkeen kun he ovat toimittaneet avustuksen (11:30) perille. He olivat lähteneet viemään avustusta Antiokiasta, johon he sitten palasivat. He toimivat tämän jälkeen Antiokian seurakunnan työyhteydessä profeettoina ja opettajina (13:1).
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
