Tässä Jeesuksen toista tulemista käsittelevässä jälkimmäisessä osassa käydään läpi Jeesuksen paluun tarkoitusta. Raamatun valossa on useita syitä, miksi Hänen on tultava takaisin. Jeesus palaa
- noutamaan omiaan,
- tuomitsemaan ja palkitsemaan,
- pelastamaan Israelin,
- lunastamaan ja siunaamaan luomakuntaansa, ja
- pystyttämään valtakuntansa
Jeesus palaa noutamaan omiaan
Jeesus on jo ollessaan ensimmäistä kertaa maan päällä luvannut, että Hän menee pois valmistamaan seuraajilleen sijaa, mutta Hän tulee sitten takaisin noutamaan heidät luokseen (Joh.14:3; Paavali kirjoittaa samasta asiasta, 2.Tess.2:1). Kun Hän on tullut, Hänen omansa saavat aina olla siellä missä Hänkin on. Tämä on Jeesuksen toisen tulemisen yksi keskeinen tarkoitus: Hän, joka on nyt taivaassa ja joka on vielä poissa omiensa luota, palaa takaisin noutamaan luokseen Häneen uskovat, minkä jälkeen Hänen seuraajansa saavat aina olla Hänen kanssaan.
Uskovan ihmisen tila on tällä hetkellä eri vaiheissaan kahtalainen. Kun uskova on elossa ja on siten ruumiissaan, Hän on poissa Herran luota (2.Kor.5:6); ts., kun uskova elää täällä maan päällä, Hän ei siten ole Herran luona, joka on taivaassa. Mutta uskovan kuoltua hän poistuu ruumiistaan ja hänen henkensä on ”kotona herran luona” (2.Kor.5:8; Hepr.12:23; Fil.1:23; Ilm.6:9,10; huom! viimeinen kohta: uskovat ovat tietoisessa tilassa). Näin uskovan henki menee ruumiillisen kuoleman jälkeen Jeesuksen luo. Tämä on väliaikainen olotila, koska uskova ei ole tuolloin ruumiissaan. Kristus on kuitenkin lunastanut ihmisen kokonaan, niin ruumiin kuin hengen (Room.8:23; Ef.1:13,14, 4:30). Jeesuksen toisessa tulemuksessa ruumiillisesti kuolleet, Häneen uskoneet ihmiset saavat jälleen takaisin ruumiillisen olotilansa (1.Tess.4:16). Näin Jumalan omat ovat kahdessa erilaisessa tilassa: joko he ovat Jeesuksen kanssa hengessään ja poissa ruumiistaan tai he ovat edelleen maan päällä ruumissaan mutta poissa Herran luota.
Uskossa kuolleet saavat Jeesuksen tullessa kokea ylösnousemuksen, mikä tapahtuu ylöstempauksen hetkellä Jeesuksen tullessa (1.Tess.4:13-18; Matt.24:40,41). Oppi ylösnousemuksesta liittyykin erittäin läheisesti Jeesuksen toiseen tulemiseen. Jeesus opetti olevansa ”ylösnousemus ja elämä” (Joh.11:25). Tuleva ylösnousemus takaa sen, että vaikka ihminen kuoleekin, Häneen uskova saa elää eikä enää kuole ikinä. Kuitenkaan kaikkien ihmisten ylösnousemus ei tapahdu Jeesuksen saapuessa, vaan ylösnousemuksessa on eri vaiheita: on olemassa ylösnousemus elämään ja ylösnousemus ikuiseen kadotukseen (Dan.12:2; Joh.5:28,29; Ilm.20:6,12,13). Paavali puhuu näistä ensimmäisestä viitatessaan omaan ylösnousemukseensa (Fil.3:10,11; Paavalin sanamuoto ”ehkä” on katsottava nöyryyden ilmaukseksi eikä epävarmuudeksi).
Jeesuksen ylösnousemus oli esimakua siitä ensimmäisestä ylösnousemuksesta, jonka Häneen uskovat tulisivat kokemaan (1.Kor.15:23). Jeesuksen ruumis katosi haudasta Hänen ylösnoustuaan (Joh.20:5-9), joten kyseessä oli sama ruumis kuin ennenkin; kuitenkin Jeesuksen ylösnousemusruumis oli muuttunut ja kyseessä oli kirkastettu ruumis, jolla oli ihan uusia ominaisuuksia, kuten kyky kadota ja ilmestyä sekä kyky kulkea läpi seinien (Joh.20:19-29, Luuk.24:31). Jeesukseen uskova tulee ylösnousemuksessaan kokemaan saman muutoksen ruumiissaan kuin mitä Jeesus ennen meitä koki. Ihmisen vanha ruumis puutteineen on kuoleman oma, mutta kuoleman täytyy tapahtuakin, jotta ylösnousemusruumis voisi nousta esiin (1.Kor.15:35-57). Tämän ajallisen ruumiin on koettava perusteellinen muutos, koska ”katoava ei voi saada omakseen katoamattomuutta” (1.Kor.15:50). Uskovan ruumiin on näin muututtava kirkastuneeseen muotoon (Fil.3:21). ”Tämän katoavan on näet pukeuduttava katoamattomuuteen ja kuolevaisen kuolemattomuuteen” (1.Kor.15:53).
Jeesuksen tullessa on kuitenkin myös elossa olevia Häneen uskovia, jotka eivät ole kokeneet kuolemaa ja jotka ovat vielä ruumiissaan. Elossa olevien ruumiin tulee myös muuttua ennen kuin uskova pääsee Jeesuksen luo, mikä tapahtuu ylöstempauksen hetkellä Jeesuksen tullessa (1.Tess.4:13-18; 1.Kor.15:51,52). Muuttumisen suhteen elossa oleville tapahtuu siten sama kuin kuolleille uskoville: heidän ruumiinsa on muuttuvat, koska heidänkään kuolevaiset ruumiinsa eivät voi periä Jumalan valtakuntaa (1.Kor.15:50). Järjestys on vain tämä: jo kuolleet nousevat ensin ylös uudessa ylösnousemusruumiissaan, ja sitten elossa olevien ruumis muuttuu (1.Kor.15:52). Näin kaikkia Jeesuksen omia koskee tämä ruumiin muuttuminen (Fil.3:20,21).
Jeesuksen tullessa kaikki Häneen uskovat ja Häneen uskoneet kuolleet otetaan yhdellä kertaa Hänen luokseen:”… esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee” (1.Kor.15:23). Tässä suhteessa ei siten ole olemassa mitään muuta järjestystä. VT:ssa mainitaan kuitenkin kaksi henkilöä, jotka on otettu ruumiillisesti taivaaseen ilman kuolemaa: Henok (1.Moos.5:24; Hepr.11:5) ja Elia (2.Kun.2:11-18). On johdonmukaisesti pääteltävä, että heidän kohdallaan tämä ruumiin muuttuminen tapahtui samalla hetkellä kuin heidät otettiin taivaaseen.
Jeesuksen uskovien pääsy Jeesuksen luo Hänen tullessaan ei kuitenkaan välttämättä merkitse vielä kaiken tulemista valmiiksi tulevaan ikuisuuteen nähden. Tässä vaiheessa on tuhatvuotinen valtakunta vasta alkamassa (Ilm.20:1-6), ja viimeinen kapina Jumalaa vastaan on vielä edessä (Ilm.20:7-10). Uskovien kannalta Jeesuksen luokse pääsy merkitsee, että hääjuhlat ovat alkamassa, mutta ikuisuus ei ole vielä alkanut. Eri raamatunkohdista on yritetty päätellä, miten Jeesus valmistaa ruumistaan ja morsiantaan (=seurakunta) ikuisuutta varten, mutta nämä viitteet eivät välttämättä anna meille täydellistä kuvaa valmistautumisesta (meidän on tuskin tarpeellistakaan sitä tietää vielä). Kuitenkin verrattuna maanpäälliseen elämään on tämä vaihe – pääsy pysyvästi Jeesuksen luo – jo osa täydellisyyttä, jota täällä maan päällä ei voi päästä kokemaan.
Jeesus palaa tuomitsemaan ja palkitsemaan
Jeesuksen toiseen tulemiseen useimmin liitetty asia lienee tuomio. Jeesuksen tuleminen tuomitsemaan on kuitenkin huomattavan monitahoinen asia.
Jeesuksen tuleminen tuomitsemaan ei koske uskovaa siinä mielessä, että häntä rangaistaisiin synneistään (Joh.5:24), koska Kristus on kuollut hänen puolestaan ja on ristillä sovittanut hänen syntinsä (2.Kor.5:21). Pelastus on uskovalle Jumalan lahja (Room.6:23) ja edessämme on avoin ovi ikuiseen elämään (2.Piet.1:11).
Kuitenkin Raamatusta on löydettävissä myös uskovia koskeva tuomio, nimittäin uskovien tekojen tuomio, jossa (huom!) ei enää ratkaista uskovan pelastusta, vaan hänen tekonsa punnitaan Jumalan edessä. Uskova tuomitaan siitä, miten hän on käyttänyt hänelle uskottuja lahjoja (talentteja, rahoja: Matt.25:14-30; Luuk.19:11-27) ja onko hän tarttunut Jumalan hänelle tarjoamaan työhön (Matt.20:1-16). Jeesuksen palatessa uskova siten tuomitaan näiden tekojen mukaan (2.Kor.5:10). Näin myös jokainen uskova joutuu tekemään Jumalalle tiliä elämästään (Room.14:12). Moni uskova joutuu tuolloin toteamaan, että hän on rakentanut elämänsä väärin, mutta koska hän on uskonut pelastuksensa Jeesuksen käsiin, hänen ikuisuusosansa on silti varma (1.Kor.3:11-15).
Uskovia ei kohtaa Jeesuksen tullessa vain tekojen tuomio, vaan he saavat tuolloin myös palkkionsa. Tämä palkkio on kuitenkin selkeästi erotettava pelastuksesta, jota ei voi millään tavalla ihmisen teoilla ja ponnistuksilla ansaita. Kysymys onkin meille uskotusta vastuusta Jumalan palvelijoina (1.Kor.4:2). Tässä suhteessa pätee: ”Joka niukasti kylvää, se niukasti niittää, ja joka runsaasti kylvää, se runsaasti niittää” (2.Kor.9:6). Yhtenä tekijänä palkkiossa on se, että uskovat ovat vastuussa muiden ihmisten sielujen pelastuksesta (Dan.12:3; 1.Tess.2:19). Ylipäätään hyvän tekeminen kaikille on uskovan velvollisuus (Gal.6:10). Jumala lupaa nimenomaan palkita vieraanvaraisuuden (Matt.10:40-42; on tulkittu, että ”vähäiset” tarkoittavat erityisesti juutalaisia, joille osoitetut hyvät teot palkitaan tulevaisuudessa). Lopuksi, myös kestäväisyys pahan maailman keskellä palkitaan tulevaisuudessa (Matt.5:11,12; 2.Tim.2:12; Jaak.1:12).
Uskova palkitaan nimenomaan silloin kun Jeesus palaa (Matt.16:27; Ilm.22:12). Palkkiota ei toisin sanoen saada vielä silloin kun uskova kuolee (vaikka toisinaan näin kuulee sanottavan).
Palkkion luonnetta on melko vaikea hahmottaa ihmiselle ymmärrettävällä tavalla. Jumala ei selvästikään aina toimi ihmisten luonnollisten periaatteiden mukaan (Matt.20:16). Kyseessä on ”katoamaton seppele” (1.Kor.9:25), ”voitonseppele” (Jaak.1:12; Ilm.2:10, 3:11), ”kunniaseppele” (1.Tess.2:19), ”vanhurskauden seppele” (2.Tim.4:8) ja ”kirkkauden seppele” (1.Piet.5:4). Mitä näillä sitten tarkkaan ottaen tarkoitetaankin, kyseessä on joka tapauksessa kirkastettu ja ikuinen kunnia Herran läsnäolossa. Lisäksi palkkioon kuuluu lupaus saada olla Kristuksen kanssa Hänen valtaistuimellaan (2.Tim.2:12; Ilm.3:21).
Viimeinen tuomio ja siihen liittyvä Jeesukseen uskomattomien ihmisten ylösnousemus (Ilm.20:11-15) eivät tapahdu vielä Jeesuksen tullessa vaan vasta tuhatvuotisen valtakunnan ajan jälkeen. Kuitenkin jo Jeesuksen tullessa Hän tuomitsee pedon ja väärän profeetan ikuiseen tulijärveen ja tuhoaa pedon armeijan (Ilm.19:19-21). Saatanaa ei tässä vaiheessa vielä tuomita, vaan hänet sidotaan tuhanneksi vuodeksi, jonka jälkeen hänet päästetään vapaaksi – tullakseen lopulta tuomituksi tulijärveen.
Jeesus palaa pelastamaan Israelin
Jeesuksen paluulla on erityisiä yhtymäkohtia Israelin pelastumiseen. Jumala ei ole missään vaiheessa unohtanut Israelia (Room.11:1), vaikka tätä on määräajaksi kohdannut paatumus johtuen siitä, että Israel ei ole halunnut ottaa Messiastaan vastaan. Kuitenkin aikojen täyttymyksessä Israel tulee kansana pelastumaan (Room.11:25-27). Tällöin tapahtuu myös merkittäviä asioita Israelin elinolosuhteissa. Jeesuksen tullessa Israel on suuressa ahdingossa, mutta silloin Herra vapauttaa Israelin sen maallisista vihollisista (Jer.30:7; Sak.14:1-3). Hän myös kokoaa Israelin ja yhdistää uudelleen sen kansakunnan (Jes.11:11; Jer.33:14-22; Hes.37:15-28; Sak.12:10-13:1). Hän myös tekee uuden liiton sen kanssa (Jer.31:31-34; Hepr.8:8-12). Israelin pelastuminen kuitenkin tapahtuu vasta kun Jumalan suunnitelma pakanoiden osalta on tullut täyttymykseensä.
Suhteessa Israelin pelastumiseen vallitsee kuitenkin harhakäsityksiä. Israelin kääntymys ei merkitse sitä, että kaikki Israeliin kautta aikojen kuuluneet ihmiset pelastuisivat. Kyse on pelastuksesta, jonka vain Kristus voi aikaansaada eikä Israelille ole olemassa toista pelastustietä kuin pakanoille. Pelkkä Israeliin kuuluminen ei siten riitä, vaan Jeesuksen torjuva juutalainen on yhtä lailla lopullisen tuomion alainen kuin pakanakin.
Jeesus palaa lunastamaan ja siunaamaan luomakuntaansa
Jeesuksen tullessa maapallo tulee kokemaan suuren muutoksen. Maa on ollut kirottu siitä asti kun syntiinlankeemuksen jälkeen Jumala ajoi ihmisen pois paratiisista (1.Moos.3:17-24). Kun Jeesus palaa takaisin, Hän palauttaa maan kirousta edeltävälle täydellisyyden tasolle. Tällä hetkellä koko luomakunta odottaa lunastustaan (Room.8:19-22). Jeesuksen tullessa luonto muuttuu (Hes.47:1-12; Sak.14:6-8) ja petoeläimetkin lakkaavat olemasta petoja (Jes.11:6-9). Maa tuottaa hedelmää (Hes.34:25-29) ja autiomaakin kukoistaa (Jes.35:1-10). Jumalan siunaukset näkyvät koko luomakunnassa ja kaikki kirous on tuolloin poissa. Merkille pantavaa on, että tämä tapahtuu nimenomaan maan päällä, meidän asuinsijoillamme, tällä maapallolla, jonka Jumala aikoinaan ihmisen syntiinlankeemuksen vuoksi kirosi.
Jeesus palaa pystyttämään valtakuntansa
Jeesuksen paluu merkitsee Hänen valtakuntansa pystyttämistä (Ilm.11:15). Hän on ollut ihmissilmältä peitossa siitä alkaen kun Hän nousi taivaaseen, mutta tuona päivänä kaikki näkevät Hänet (Matt.24:30; Ilm.1:7). Jeesuksen pystyttäessä valtakuntansa toteutuu ikuisesta valtakunnasta Daavidille annettu ennustus (2.Sam.7:8-16; Ps.89:4,5, 20-38), joka toteutuu Jeesuksen, Daavidin Pojan kautta. Valtakunnassa toteutuvatkin kaikki lupaukset, mitä Jumala on Israelille antanut; tuolloin myös toteutuu se, mitä apostolit kysyivät Jeesukselta ennen tämän taivaaseen astumista (Ap.t.1:6). Kaikki maailman kansat tulevat silloin Jerusalemiin viettämään lehtimajanjuhlaa (Sak.14:16-19). Mitään kirousta ei enää ole. Tulevaa valtakuntaa luonnehtivatkin ikuinen rauha ja vanhurskaus (Jes.9:6).
Lähteet
Thiessen, Henry C., Lectures in Systematic Theology (Grand Rapids, Michigan, 1990).
