”Kristuksesta todistamaan” –sarjan ensimmäinen osa käsittelee todistamistehtävän perustana olevia asioita, joita ovat (1) todistajana oleminen, (2) todistajan sanoma, (3) todistajan voima ja Pyhän Hengen rooli ja (4) todistajan esirukous. Kaikkien näiden taustatekijöiden tulee olla kunnossa ennen kuin tehokas todistamistehtävä tulee mahdolliseksi.
Todistajana oleminen
Jumala on itse asettanut ihmisen todistajaksi. Vanhan liiton aikana Jumala kutsui koko Israelin kansan todistajakseen (Jes.43:10). Uuden liiton puolella on puolestaan jokainen Jeesukseen uskova kutsuttu olemaan todistaja (Ap.t.1:8). Jumala on näin kautta aikojen kutsunut juuri ihmisen olemaan Hänen todistajansa. Tämä oli Jumalan nimenomainen suunnitelma: Hän ei itse todista itsestään maailmalle eikä käytä enkeleitä siihen tehtävään – vaan juuri ihmisiä.
Mikä todistaja yleisesti ottaen on? Todistaja on joku, jolla on henkilökohtainen tieto jostakin, joka osoittaa sen olevan totta ja joka kommunikoi sen puolesta. Kristillisessä mielessä tämä merkitsee sitä, että
(1) ollakseen Kristuksen todistaja ihmisen tulee henkilökohtaisesti tuntea Hänet,
(2) todistajan elämän tulee osoittaa, mitä hän tuntee Kristuksesta, ja
(3) todistajan tulee päämäärätietoisesti kertoa, mitä hän henkilökohtaisesti tietää Kristuksesta edistääkseen Tämän asiaa (ts., että muutkin tulevat tuntemaan Hänet)
Kahden ensimmäisen kohdan tulee olla kunnossa ennen kuin kolmas (itse todistaminen) voi toteutua. Nykyihminen ei ole tietenkään enää silminnäkijätodistaja kuten apostolit, mutta hänen on oltava itse kokenut, että Raamatun sanoma Kristuksesta, Hänen kuolemastaan ja syntien anteeksiantamuksesta ovat todellisuutta hänen omassa elämässään. Mitä ihminen itse on kokenut, siitä hän voi todistaa. Kokemukseen perustuva todistus (kuten muuttunut elämä) on paljon tehokkaampi kuin pelkkä argumentointi asian puolesta, jota ei ole itse kokenut! Onkin osuvasti sanottu: ”Mitä sanomme, tulee perustua siihen, mitä olemme.” Elämämme on jo itsessään todistuksena Kristuksen muuttavasta voimasta. Mitä Kristus on saanut tehdä elämässämme, on vastaansanomaton todistus niille, jotka eivät muuten ole vastaanottavaisia sanomalle (ks. esim. Joh.9:24-34).
Todistajan kokemus ei toisaalta ole mikä hyvänsä subjektiivinen tunnelataus, vaan kyseessä on juuri sen kokemista todeksi, minkä Raamattu meille ilmoittaa; uskovan henkilökohtainen kokemus vahvistaa sen, että Raamatun ilmoitus pelastuksesta toimii nykyäänkin.
Vaikka Jumalan nimenomainen suunnitelma on se, että jokainen kristitty on todistaja, se ei merkitse sitä, että jokainen kristitty olisi kutsuttu evankelistaksi tai lähetystyöntekijäksi. Jeesuksen seuraajien lahjat vaihtelevat: kaikki eivät saarnaa eivätkä opeta. Mutta jokaisella on oma paikkansa Kristuksen ruumiissa olla omalla tavallaan ja omilla lahjoillaan todistajana siitä, mitä on itse saanut kokea. Tämän viestintä muille ihmisille voi tapahtua lukuisilla tavoilla. Näkökulma on kuitenkin se, että kenenkään ei pidä kieltäytyä olemasta todistaja (Matt.5:13-16). Koska tunnemme Kristuksen, me olemme Hänen todistajiaan. Todistajantehtävässä oleminen on selkeästi avainasemassa ennen tekemistä. Me loistamme sitä Kristuksen valoa, joka meissä on. Me olemme suolana maailmassa, koska meissä on Kristuksen suola.
Todistajan sanoma
Kristityn todistus ei ole minkä hyvänsä sanoman levittämistä. Kyseessä on ainutlaatuinen pelastuksen sanoma. Kristitty ei puhu eikä todista omiaan vaan Hän todistaa elävästä Pelastajasta! Jeesus kutsuikin seuraajansa olemaan juuri Hänen todistajiaan (Ap.t.1:8).
Kun puhutaan pelastuksesta, on lähtökohtana aina se, mistä pelastuminen tapahtuu. Kyseessä on pelastuminen synnistä ja sen rangaistuksesta (Room.6:20-23). Johdonmukainen todistaminen Kristuksesta ei voi tapahtua lainkaan, jos se ei perustu synnin luonteen ja vaikutusten oikeaan ymmärtämiseen. Ihmisen syntisen tilan tiedostaminen johtaa ymmärtämään Kristuksen työtä meidän puolestamme. Ihmisten ongelmat (= kaikki maailmassa kaikkina aikoina olleet ja olevat ongelmat!) juontavatkin siihen tosiasiaan, että luonnollinen ihminen on syntiin langenneessa tilassa. Todistajina esitämme Jeesuksen Pelastajana; mutta kuka kaipaa Pelastajaa? Ainoastaan se, joka on havainnut olevansa vaarassa eikä voi pelastaa itse itseään. Kukaan ei käänny Pelastajan puoleen, jollei tunnista olevansa vaarassa. Moni ihminen on tällaisessa tiedostamattomassa tilassa. Joko hän ei havaitse ongelmia lainkaan ja elää synnissä omantunnon ääni hiljenneenä. Tai hän yrittää elää mahdollisimman hyvää elämää eikä tunnista olevansa syntinen, ts., vaaratilanteessa synnin vuoksi. Ihminen ei yksinkertaisesti katso tarvitsevansa pelastajaa. Yksi erottamaton osa todistajan sanomaa onkin osoittaa Jumalan sanan mukaisesti, mitä synti on ja mitä se aiheuttaa ihmiselle, joka on ilman Pelastajaa.
Syntiä ei kuitenkaan pidä ensi sijaisesti esittää niin, että kyseessä on jonkin asian tekeminen. Teot ovat seurausta jostain vakavammasta. Jeesus kuvaa syntiä sielun sairautena (Mark.7:20-23). Tekojen parantaminen on samaa kuin yrittäisi parantaa vain sairauksien oireita mutta ei sairauden aiheuttajaa. Jesaja kirjoittaa: ” Koko pää on haavoilla, koko sydän sairas” (Jes.1:5). Jumala kuvaakin syntiä sairautena, joka vaikuttaa ihmisen päähän (=väärät ajatukset) ja sydämeen (=väärät tunteet) johtaen lopulta vääriin tekoihin. Teot ovat näin oireita ja seurausta, mutta aiheuttaja (syy) on muualla.
Moni ihminen ei tunnista olevansa syntinen juuri siksi, että hän ei ole mielestään tehnyt mitään vakavaa rikkomusta (hän ei ole varastanut, murhannut tms.). Silti myös hänen sielunsa on sairas synnistä kuten kaikkien muidenkin ihmisten.
Vakava kuvaus synnistä on Room.1:18-32. Tämä kuvaus selittää synnin kehittymisen ihmiskunnan elämässä. Synti alkaa siitä, että ihminen ei kunnioita Jumalaa eikä Hänen tahtoaan. Silloin ihminen ei myöskään arvosta Jumalan siunauksia eikä anna Hänelle kiitostaan. Väärä suhde Jumalaan on synnin juuri, joka aiheuttaa kaiken muun synnin. Lopulta synti johtaa iljettäviin tekoihin ja ihminen on ansainnut kuoleman. Synnin luonne sielun sairautena tulee tässä näkyviin: oireiden (tekojen) hoitaminen ei paranna sairautta, vaan on puututtava sairauden aiheuttajaan.
Synti ”sielun sairautena” kuvaa hyvin synnin luonnetta. Toinen raamatullinen tapa kuvata syntiä on käyttää termiä ”maalin ohi ampuminen” (sanan ”synti” merkitys heprean kielessä tarkoittaa kirjaimellisesti juuri tätä). Jumalan tarkoitus oli ja on, että ihminen eläisi ikuisesti Hänen yhteydessään ja täyttäisi kaikessa Hänen tarkoitusperiään. Mikä hyvänsä, joka työntää ihmistä pois Jumalasta ja Hänen tarkoitusperistään, on syntiä, ts. ”maalin ohi ampumista.” Tästä syystä ihminen on hengellisesti eksyksissä. Jumala päättikin Pojassaan pelastaa kaikki ne, jotka olivat eksyksissä, erossa Hänestä (Jes.53:6).
Synti tulee nähdä sen koko tuhovoimassaan, joka on paljon enemmän kuin ihmisyksilön yksittäisiä vääriä tekoja. Synti erottaa ihmisen Jumalasta, mutta myös kanssaihmisistään. Kun ihminen hylkää Jumalan rakkauden ja totuuden, hän joutuu väärien ajatusten valtaan, joka johtaa lopulta vääriin tekoihin myös ihmisiä kohtaan. Synti johtaa myös kaikkeen valheeseen, joka saa ihmiset muodostamaan jumalattomia ajatusrakennelmia, filosofioita ja moraalikäsityksiä. Mutta synti johtaa ihmisen myös tarkoituksettomuuteen, rauhattomuuteen, sisäiseen kurjuuteen ja onnettomana olemiseen. Jumalasta erossa oleva ihminen ei ole onnellinen eikä hänellä ole sisäistä rauhaa.
Kristuksen todistajalla on tehtävänä levittää sanomaa Hänestä, joka parantaa synnin sairaudesta kärsivät ja joka palauttaa eksyneet taas Jumalan luokse. Tässä kuitenkin todistaja kohtaa yhden vakavan ongelman: monet syntiset eivät ole kiinnostuneita siitä pelastuksesta, jota Jeesus tarjoaa! Tämä johtuu siitä, että he eivät ymmärrä olevansa syntisiä eivätkä he ymmärrä synnin kohtalokkaita seurauksia. Siksi todistajan on kohdattava tämä mutkikas asiantila ja oltava valmis osoittamaan ihmisille heidän syntisestä tilastaan johtuva tarpeensa. Todistajan tulee kyetä osoittamaan ihmisen syyllisyys Jumalan edessä ja siitä aiheutuva tarve anteeksiantamukseen. Tämä ei tietenkään ole – eikä ole koskaan ollut! – mikään suosittu sanoma ihmisille. Raamatussa on runsaasti esimerkkejä Jumalan viestinviejien kovasta kohtalosta: itse Jumalan Poika ristiinnaulittiin, profeettoja vainottiin ja tapettiin, apostoleja vangittiin, ruoskittiin ja kivitettiin. Tämä kaikki johtuu luonnollisen ihmisen haluttomuudesta nähdä oma langennut tilansa. Ihmiset eivät suinkaan luonnostaan pidä siitä, että heidän syntielämästään muistutetaan. Siksi on johdonmukainen seuraus, että myös tänä päivänä Kristuksen todistajat saavat kokea samaa vastustusta kuin Jumalan ihmiset kaikkina aikoina. Mutta Kristuksen todistaja ei voi paeta tätä asetelmaa! Hänen tulee todistaa siitä, mitä hän itse on saanut kokea. Hän on itse saanut syntinsä anteeksi, ja vain syntinsä tunnustava ihminen voikin saada anteeksiantamuksen; siksi hän todistaa siitä, mitä on itse tullut kokemaan – tunnistamaan ensin syntisen tilansa, sitten kokemaan anteeksiantamuksen.
Todistaja ei voi näin välttää ottamasta tehtävässään kantaa syntiin. Mutta se on vasta sama asia kuin taudin tunnistaminen. Sen lisäksi todistajalla on myös tarjota sairauteen parannuskeino. Synnin palkka on tosin kuolema (Room.6:23) ja Jumalasta erossa oleva ihminen kokee väistämättä ikuisen helvetin tuomion (Matt.25:41, Ilm.20:15). Mutta toisaalta Jumala rakastaa ihmistä (Joh.3:16) ja haluaa jokaisen ihmisen pelastuvan (1.Tim.2:4; 2.Piet.3:9). Kristityn todistus on sanomaa Jumalasta, joka rakastaa ihmistä ja joka on uhrannut oman Poikansa ristille kuolemaan ihmiskunnan syntien sovittamiseksi. Ihmisellä on ongelma, mutta Jumalalla on siihen vastaus: ristiinnaulittu Kristus on vastaus synnin ja sen kaikkien kauheiden seurausten ongelmaan. Todistajan tehtävänä on tuoda ihmisille pelastuksen sanoma niin, että ihmiset voivat tulla tuntemaan Kristuksen Pelastajanaan ja Herranaan.
Tällainen sanoma on tietenkin ihmisjärjellä mieletön eikä se ole tämän maailman viisauden mukaista (1.Kor.1:18-31). Jeesuksen sovintokuolema ihmisten puolesta on kuitenkin johdonmukainen Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa. Vanhan liiton aikana Jumalan kansan tuli tuoda eläinuhreja sovittamaan heidän syntinsä; tuolloin tapettu eläin uhrattiin sijaisuhrina. Ilman verenvuodatusta ei ollut syntien sovitusta. Uuden liiton aikana Kristus oli kertakaikkinen uhri ihmisten puolesta (Joh.1:29; Hepr.9:11-28, 10:10). Jumala laskee Poikansa uhrin nyt meidän hyväksemme, Jeesus kuoli meidän puolestamme eikä meidän tarvitse enää kuolla syntiemme vuoksi. Jeesus on sekä Jumalan Poika (Jumala) että Ihmisen Poika (ihminen), joten Hän on näin täydellinen välittäjä pyhän Jumalan ja syntisen ihmisen välillä (1.Tim.2:5).
Kaikki on valmiina ja pelastukseen johtava tie ihmiselle on avoinna. Mutta vaikka pelastustie on valmiina ja pelastus on kokonaan Jumalan teko, ihmisellä on oma vastuunsa pelastuksen suhteen: hänen tulee katua ja uskoa (Hes.33:7-20; Mark.16:16; Joh.3:16-18; Ap.t.2:38, 16:30,31). Ihmisen tulee vaihtaa suuntaa ja kääntyä. Hän on synnin vuoksi ollut matkalla helvettiin; sitten hän katuu (kääntyy) ja uskoo evankeliumin hyväksyen Jeesuksen Pelastajakseen ja Herrakseen. Näin Hän Jeesuksen tähden saa syntinsä anteeksi ja on matkalla taivaaseen.
Kuten synti, myös katumus on erottamaton osa todistajan sanomaa. Kumpaakin kohtaan luonnollinen ihminen tuntee vastenmielisyyttä, mikä voi saada todistajan välttelemään asiaa. Kysymys on kuitenkin toisen ihmisen pelastuksesta. Todistuksen kautta tapahtuneet katumus ja usko johtavat pelastukseen, joka vapauttaa ihmisen syntivelan taakasta ja sen seurauksilta.
On tärkeää, että todistaja esittää Kristuksen ristillä kuolleena syntien sovittajana ja ylösnousseena Pelastajana. Tämä johtaa todistajan myös ottamaan kantaa ihmisen syntiongelmaan ja sen parannuskeinoihin. Pelastustie ei ole ihmismielen mukainen, mutta se on se ainoa tie, jonka Jumala on ihmisille antanut (Joh.14:6).
Todistajan voima ja Pyhän Hengen rooli
Kolmiyhteinen Jumala (Isä, Poika ja Pyhä Henki) on kokonaisuudessaan läsnä ihmisen pelastuksessa. Isä rakastaa, suunnittelee ja säätää; Poika mahdollistaa kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan; ja Henki tekee työtään ihmisissä antaen voiman ja viisauden (todistajille) ja kirkastaa Kristuksen työn (syntisille, Joh.16:14).
Henki vaikuttaa näin sekä todistajassa että siinä ihmisessä, jolle todistetaan. Uudestisyntyminen on hengellinen tapahtuma, jossa Pyhä Henki tulee ihmiseen asumaan. Ihminen ei voi olla kristitty lainkaan, jos hänessä ei ole Pyhää Henkeä (Room.8:9). Ilman Jumalaa ihminen on hengellisesti kuollut. Mutta jo ennen pelastumistaan ihminen saa kokea, kuinka Henki ohjaa häntä tekemään oikeita ratkaisuja, auttaa synnin vallan yli ja ohjaa kaikkeen hyvään ja totuuteen. Ennen kuin todistaja on kertonut mitään pelastussanomasta, Pyhä Henki jo tekee työtä ihmisessä. Hengen työ ihmisessä on näin välttämätön, jotta ihminen voi pelastua. Todistaja ei voi tätä työtä tehdä toisessa ihmisessä, vaan ainoastaan Pyhä Henki voi uudestisynnyttää ihmisen.
Toiseksi Pyhä Henki vaikuttaa todistajassa. Ilman Hengen johdatusta ja voimaa todistaja on täysin avuton. Ennen taivaaseen astumistaan Jeesus oli asettanut seuraajansa Hänen todistajikseen, mutta samalla kehottanut heitä odottamaan voiman antamista (Luuk.24:44-49). Ilman Hengen voimaa ei todistamistehtävää tule edes yrittää suorittaa. Niinpä Jeesus lupaakin seuraajilleen todistamistehtävää varten Pyhän Hengen voiman (Ap.t.1:8). Pyhä Henki tuli opetuslapsiin helluntaina, jolloin he saivat luvatun voiman. Ensimmäiset Hengellä täytetyt kristityt alkoivat välittömästi todistaa Jeesuksesta. Heidän rohkeutensa oli osoitus siitä, että heidän saamansa voima ei ollut peräisin ihmisistä vaan Jumalalta (esim. Ap.t.4:8-12, 5:29-32). Elämme edelleen ensimmäisen helluntain jälkeistä aikaa, jolloin Pyhä Henki antaa voiman tulla Kristuksen todistajiksi kaikille, jotka tuntevat Jeesuksen.
Todistajan työ on sekä vaikea että raskas. Henki auttaa tässä ja antaa sekä voiman että viisauden todistajan työhön. Hengen hedelmä (Gal.5:22,23) on vaikuttamassa todistajan elämässä, jolloin myös todistamistyötä edistävät ominaisuudet vahvistuvat ihmisessä. Hengen moninaiset lahjat myös ovat avuksi todistajan työssä, jolloin yliluonnollinen apu on jatkuvasti läsnä todistajan elämässä.
Hengen vaikutus on välttämätön, jotta kukaan ihminen koskaan kääntyisi Jeesukseen uskovaksi. Ihminen ei pysty käännyttämään toista ihmistä Kristukseen uskovaksi, vaikka olisi kuinka vilpitön tarkoitusperissään. Kristuksen todistajat voivat olla uskollisia tehtävässään ja voimakkaita sanankäytössään (Jumalan sana on toki sinänsä voimakas, Jer.23:29; Hepr.4:12), mutta vain Pyhä Henki voi vakuuttaa ihmiset siitä, että he ovat syntisiä ja että he tarvitsevat Pelastajaa. Vain Pyhä Henki myös johtaa ihmiset katumukseen, joka johtaa uskoon ja pelastukseen.
Todistajan esirukous
Rukous on monessa mielessä ihmiselle mysteeri, koska emme pysty ymmärtämään sen salaperäistä vaikutusta; mutta juuri rukouksen vaikutukset osoittavat meille, miten voimakas väline rukous on myös todistajantehtävässä! Ei ollut sattumaa, että Jeesuksen seuraajat odottivat helluntain tapahtumia juuri kestävästi rukoillen (Ap.t.1:14).
Rukous ensinnäkin valmistaa todistajaa tämän tehtävään. Rukous on ihmisen ja Jumalan välistä kommunikointia, jossa ihminen tuo pyyntönsä, kiitoksensa ja ylityksensä Jumalalle; ja jossa Jumalakin puhuu ihmiselle, vaikuttaa ihmisessä muutosta ja antaa rukousvastauksia (ja antaa vastauksia juuri siksi, että ihminen niitä pyytää!). Rukous vahvistaa todistajaa ja johtaa häntä juuri oikeaan aikaan oikeiden ihmisten luo. Todistajan työ on siksi aina valmistettava rukouksella.
Toiseksi rukous valmistaa muita ihmisiä kohtaamaan todistajan. Esirukous toisen ihmisen puolesta valmistaa tätä ottamaan sanomaan vastaan Pelastajasta ja pelastuksesta. Käytäntö on monin tavoin osoittanut, että kun ihmisiä on tullut uskoon, aina on löytynyt niitä, jotka ovat (ehkä pitkäänkin ja kestävästi) rukoilleet heidän puolestaan.
Kolmanneksi rukous valmistaa todistajaa erilaisiin tilanteisiin. Usein todistaja kohtaa inhimillisesti mahdottomia tilanteita, mutta Jumala mahdollistaa mahdottomalta näyttävän asian toteutumisen! Myös Saatana on aina aktiivinen, kun pelastussanomaa levitetään. Häntä voidaan vastustaa rukouksessa ja tehdä hänen työnsä tyhjäksi (Ef.6:10-18).
Rukous on kauttaaltaan läsnä siellä, missä evankeliumia menestyksellä julistetaan. Kestävä rukous on muutenkin asia, johon Jumala aina kehottaa omiaan (Room.12:12; Ef.6:18; Kol.4:2; 1.Tess.5:17).
Lähteet
Walker, Louise Jeter, Evangelism Today (ICI, Brussels, Belgium, 1986).
