Nahumin kirja
Profeetta Nahumista tiedetään hyvin vähän. Muualla Raamatussa häntä ei mainita. Nahumin kirjassa sanotaan, että hän oli ”elkosilainen” (1:1). Elkos on kuitenkin paikkana tuntematon. Nahum lienee kuitenkin toiminut Juudassa (2:1). Nahumin toiminta ajoittuu Egyptin Theban (Noo-Ammonin) kukistumisen v. 663 eKr. (3:8) ja Niniven lopullisen tuhon v. 612 eKr. väliseen aikaan.
Nahumin kirjalla on vain yksi kantava teema: Herra tuomitsee tuhoon jumalattoman Niniven, mahtavan Assyrian valtakunnan pääkaupungin. Profeetta Joona oli jo aikaisemmin saarnannut Jumalan tuomiota Ninivelle, mutta kaupunki oli tuolloin katunut ja Herra peruutti tuomionsa (Joona 4). Joonan jälkeen kuitenkin kaupunki oli uudelleen ylpistynyt ja se ei enää saanut tilaisuutta kääntyä. Joonan ja Nahumin lisäksi myös profeetta Sefanja julisti Niniven tuhoa (Sef.2:13-15). Toisin kuin Joona, Nahum ja Sefanja eivät julistaneet varoituksen sanomaa niniveläisille vaan ennustuksia Jumalan omalle kansalle. Nahumin sanoma, Ninive tuho, onkin nähtävä lohduttavana sanomana Jumalan omille (nimi ”Nahum” = ”lohduttaja”).
Nahumin kirja alkuosa (1:2-8) on yleistä sanomaa Jumalan tuomiosta ja oikeudenmukaisesta kostosta. Jumala on kiivas, joka kostaa vihollisilleen, ja Hän on pyhä, mistä syystä Hänen on kostettava niille, jotka kohtelevat väärin Hänen kansaansa. Herran on luonteensa vuoksi rangaistava jumalattomia. Hänen pelottava voimansa näkyy Hänen tuomioissaan. Jumala on toki hyvä Häneen luottaville (1:7), mutta samalla Hän on ankara vihamiehilleen (1:8). Nahumin mukaan Jumalassa onkin nähtävä nämä molemmat puolet: Hän on armollinen ja rakastava, mutta myös pyhä ja oikeudenmukainen, joka vihaa syntiä ja kostaa vihollisilleen. Ninivekin oli jo saanut Joonan saarnatessa mahdollisuuden todelliseen, syvään parannukseen. Mutta kaupungin käännyttyä uudelleen Herrasta pois se ei enää saanut uutta tilaisuutta. Nahumin profetia onkin enää ennustuksen sanoja Juudalle, jolle Niniven tuho oli hyvä uutinen.
Niniven kukistuminen oli varma (1:9-14), mutta samalla sen tuho merkitsi Juudalle vapautusta (1:13) ja rauhaa (2:1). Suuri maailmankaupunki, joka kauan oli ollut ruoskana kansoille, myös Juudalle, tulee nyt tuhoutumaan. Juudaa odottava riemujuhla samalla ennakoi tulevaa rauhaa lopun aikana (huom! myös 2:3). Nahumin kirja ei kuitenkaan tämän enempää koskettele Jumalan kansan tulevaisuutta. Profetian huomio on Niniven tulossa olevassa hävityksessä (2:2-14). Kaupunki on ”veritekojen tahraama” (3:1; assyrialaiset olivat voittamiaan kansoja kohtaan poikkeuksellisen julmia, mikä johtui mm. heidän uskonnostaan). Ninive saakin korjata oman väkivaltaisen kylvönsä seuraukset (3:1-7). Lopuksi Nahum esittää pilkkalaulun Ninivestä (3:8-19). Vaikka Nahumin sanoma oli raskasta tuomiota Ninivelle, Nahumin kirja on lennokasta runokieltä.
Nahumin profetia täyttyi kirjaimellisesti. Ninive tuhoutui tulvassa (1:8). Kaupunkia piiritettäessä vuorilla sulanut lumi oli paisuttanut jokien vesiä. Assyrian piirittäjien, meedialaisten ja babylonialaisten, oli onnistunut tukkia ne kanavat, jotka johtivat tulvavedet pois, ja Tigris, joka virtasi Niniven länsilaidalla, murtautui vallien ja muurien läpi (vrt. 2:7). Kaupungin tuho oli niin täydellinen, että kreikkalaisen historioitsijan Ksenofonin käydessä Niniven paikalla 300-luvulla eKr. oli kaikki autiota! Vasta 1800-luvun kaivauksissa on löydetty Niniven jäännöksiä, jotka ovat kertoneet kaupungin menneestä loistosta ja suuruudesta.
Nahumin kirjassa voidaan nähdä julistusta maailmanvaltojen kukistumisesta ja Jumalan valtakunnan lopullisesta voitosta. Nahum julistaa Herran olevan vanhurskauden ja koston Jumala. Herralla on viimeinen sana. Hän tuomitsee ja rankaisee jumalattomia, mutta pelastaa Häneen turvaavat.
Profeetta Habakuk
Nahumin tapaan profeetta Habakukista (”habakuk” = ”syleily”) ei tiedetä juuri mitään. Häntä kutsutaan profeetaksi, joten hän lienee kuulunut profeettojen ammattikuntaan. Koska kirjan kolmas luku on muodoltaan psalmi (virsi) ja siinä ovat psalmin tyypilliset esitysohjeet, Habakuk on saattanut olla myös temppelilaulaja ja siten leeviläinen. Habakukin kotipaikkaa ei mainita, mutta kirjasta voidaan päätellä hänen toimineen Juudassa, joita vahvistuvan Babylonian sotilasmahti uhkasi (1:6; ”kaldealaiset” tarkoittaa juuri babylonialaisia). Habakukin on arveltu toimineen hurskaan kuningas Josian kuoleman jälkeen, joka tapahtui v. 609 eKr. Tuolloin Babylonia oli jo kukistanut Assyrian. Tässä vaiheessa jumalattomuus oli saamassa yhä voimakkaamman jalansijan Juudassa huolimatta profeettojen varoituksista. Koko Juudan yhteiskunta oli tuossa vaiheessa turmeltunut. Juuda joutuikin vähitellen yhä tiukemmin Babylonian vallan alle, ja lopulta v. 586 eKr. Jerusalemin temppeli tuhottiin ja Juudan kansa joutui Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen.
Habakukin Jumalalta saama ”näky” on vastausta niihin kysymyksiin, jotka profeetta esittää Jumalalle. Kirjan rakenteena on siis se, että profeetta puhuu Jumalalle, joka sitten vastaa. Kyseessä on profeetan vuoropuhelu Jumalan kanssa eikä ensi sijassa Jumalan sanoman välittäminen kansalle (vaikka tämäkin luonnollisesti oli seurauksena).
Jumalan tuleva tuomio kaldealaisten välityksellä
Juuda oli kääntynyt jumalattomuuteen, mutta Habakuk ihmettelee, miksi Herra viivyttelee syntisen Juudan tuomitsemista (1:2-4). Profeetan kysellessä näitä asioita Juudan kansa tuntuu saavan jatkaa syntielämässään ilman, että syntinen joutuu millään tavalla vastaamaan teoistaan. Miksi siis Jumala voi sietää oman kansansa syntiä? Eniten tuntuivat kärsivän juuri jumalaa pelkääväiset: koska he eivät turvautuneet voimaan ja vilppiin, jumalattomat käyttivät heitä häikäilemättä hyväkseen. Tämä pitää sisällään ajattoman kysymyksen: Miksi Jumala sallii syntisen jatkaa synnin tekemistä eikä näytä rankaisevan sitä? Tällöin ihminen kysyykin: Hallitseeko Jumala sittenkään vanhurskaasti? Eikö Hän auta kärsiviä? Kaikkivaltias ei puutu asioiden kulkuun vaan tuntuu sallivan pahan!
Jumalan vastaus – oikeudenmukainen rangaistus – oli kuitenkin lähellä, tosin aivan toisenlainen kuin Habakuk odotti. Kaldealaiset eli babylonialaiset tulevat välittämään Jumalan tuomion Juudalle (1:5-11). Kaldealaiset olivat laajentumishaluisia paimentolaisia, jotka asettuivat asumaan Kaksoisvirtojen maan eteläosiin. Vähitellen babylonialaiset tulivat assyrialaisia mahtavammiksi. Varsinainen Babylonian vallan luoja Nabopolassar hallitsi vv. 626-605 eKr. ja hänen poikansa Nebukadnessar II vv. 605-562 eKr. Hävitettyään Assyrian pääkaupungin Niniven v. 612 eKr. babylonialaiset hallitsivat muinaista Lähi-Itää vuoteen 539 eKr. asti. Babylonialaiset olivat tosin kulttuurikansa, mutta siitä huolimatta he olivat hirmuvaltiaita, joilla olivat omat oikeudenmukaisuuskäsityksensä ja jotka jumaloivat omaa mahtavuuttaan (1:11). Huolimatta jumalattomuudestaan babylonialaiset olivat kuitenkin Jumalan välineitä tämän rangaistessa omaa kansaansa Juudaa.
VT:n profetioilla on usein kahtalainen tai useampikin merkitys. Jae 1:5 merkitsee, että Jumala tulee tekemään suuren ja ihmiselle odottamattoman teon lähettäessään babylonialaiset välittämään Herran tuomion Juudalle. Mutta tämä jae viittaa myös uuden liiton puolelle Ap.t.13:41 mukaan. Jumala suoritti ihmisen lunastustyön Jeesuksen sovintokuoleman kautta (Ap.t.13:38,39). Silloin ”Jumalan teko” olisi tuomio niille, jotka eivät välitä Jeesuksesta, joka on Jumalan yksipuolinen vastaus syntien sovittamiseksi. Kuten Jumala tuomitsi syntisen Juudan kaldealaisten välityksellä, Hän on valmis tuomitsemaan myös ne, jotka eivät välitä Jeesuksesta syntiensä sovittajana ja Pelastajana.
Koska Babylonia oli kauttaaltaan jumalaton, Habakukille tuli ongelma, miksi juuri jumalattomat kaldealaiset saisivat rangaista Juudaa. Miten Herra voi käyttää rangaistuksensa välittäjänä kansaa, joka oli vielä jumalattomampi kuin Hänen oma langennut kansansa (1:12-17)? Habakuk miettii Herran pyhyyttä ja Hänen vaitioloaan tässä asiassa (1:12,13). Juudan kansa oli babylonialaisten käsissä kuin kala pyydystäjänsä edessä (1:14,15). Babylonialaiset voivat hyvin, mutta Juudan kansa oli avuton säälimättömän, raa´an saalistajansa edessä (1:16,17). Kuinka kauan tällainen ihmishenkiin kohdistuva raakuus saa jatkua, ennen kuin vanhurskas Jumala puuttuu asioihin?
Vanhurskaat pelastuvat, jumalattomat kukistuvat
Habakuk esittää Jumalalle tuskaisia kysymyksiä, ja Jumala vastaakin sitten hänelle! Profeetta on odottanut vartiopaikallaan, miten Herra vastaa häntä askarruttaviin kysymyksiin (2:1). Profeettojen tehtävänä olikin yleisesti odottaa (kuin vartiomies) Jumalan sanomaa ja sitten välittää se kansalle. Habakuk saa kehotuksen kirjoittaa Jumalan antaman näyn selvästi tauluihin, josta sen tulee olla luettavissa vaikka ihminen pikaisesti juoksisi ohi (2:2); tämä tarkoittaa, että sanoma tuli välittää eteenpäin niin yksinkertaisesti ja näkyvästi, että kukaan ei voi välttyä näkemästä sitä. Vaikka Habakukin kirja on profeetan ja Jumalan vuoropuhelua, se on silti tarkoitettu koko kansalle. Jumalan kärsivällisyyttä, mutta myös oikean ajan määrittämistä kuvaa se, että näky ilmoitetaan, mutta sen toteutuminen vie vielä oman aikansa (2:3). Lopulta näyn sisältö ilmoitetaan: Ylpeät ja vääryydessä elävät tulevat kukistumaan, mutta vanhurskaat (joka merkitsee Israelin hurskasta jäännöstä) tulee elämään uskon kautta (2:4). Vaikka profeetasta kaldealaisten julmuus Juudaan kohtaan oli jo ylittänyt kaiken kohtuuden rajan, tulee Jumala sittenkin säilyttämään itsellään hurskaan jäännöksen, jonka tunnistaa juuri uskosta.
Habakukin kirjan jae 2:4 mukaan ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, mikä on Jumalan ihmiselle asettama pelastustie. Juuri tähän viittaa Paavali (Room.1:17; Gal.3:11; lisäksi myös Hepr.10:38). Habakuk ja Paavali puhuvat siten samasta asiasta, vaikka Paavali uuden liiton julistajana jo saattoikin suoraan ja peittelemättä vedota Jeesuksen sovintokuolemaan tapahtuneena tosiasiana. Ihmisiä kutsutaan uskomaan Jeesukseen. Uskonvanhurskas on uuden liiton ydin, mutta sen voi näin löytää sellaisenaan jo vanhankin liiton puolelta.
Jumalan vastaus Habakukille pitää sisällään myös kaldealaisia odottavan rangaistuksen (2:5-19). Viisi voi-huutoa pitää sisällään kaldealaisten synnin. Ensimmäinen käsittää kaldealaisten ahneuden ja taipumuksen kansojen ryöstämiseen (2:5-8). Toinen kohdistuu väärän voiton kiskomiseen (2:9-11). Kolmannen voi-huudon aiheena ovat verityöt (2:12,13). Neljäs kohdistuu lähimmäisten häpäisemiseen (2:15-17) ja viimeinen epäjumaliin (2:18,19). Jumala on näin pannut merkille kaiken kaldealaisten synnin ja nämä joutuvat tilille niistä kaikista.
Keskellä voi-huutoja on kuitenkin jae 2:14, jossa profeetta näkee välähdyksen tulevasta ajasta, jolloin mainittuja jumalattomuuksia ei enää ole. Jes.11:9 kertoo, että tämä profetia toteutuu, kun Daavidin vanhurskas Vesa tai Verso (eli Kristus) on perustanut valtakuntansa. Myös voi-huutojen jälkeinen jae 2:20 on osa Herran vastausta Habakukille. Huolimatta näköpiirissä olevasta jumalattomuudesta ja väkivallasta Herra on pyhässä temppelissänsä eikä Hänen asuinsijansa lakkaa olemasta pyhä. Jumala hallitsee koko maapalloa ja maailmankaikkeutta, jossa Hänen kiistaton valtansa ja vanhurskautensa vaikuttavat.
Habakukin psalmi
Lukua 3, joka on toisaalta Habakukin rukousta ja toisaalta virsirunoutta, on tapana nimittää Habakukin psalmiksi. Se on kaunista profeetallista runoutta, joka sisältää Herran ilmestymisen ja paluun kuvauksen.
Jumalan antama näky (luku 2) on tehnyt profeettaan voimakkaan vaikutuksen (3:1,2). Habakuk ajattelee kiitollisena, mutta myös pelokkaan kunnioittavana ilmoitusta Jumalan toiminnasta. Hän myös vetoaa Jumalan laupeuteen kun tämä vuodattaa pyhän vihansa. Herra tulee aikojen lopussa tuomarina ja sotasankarina (3:3-15). Koko luonto, maapallo ja maailmankaikkeus tulevat tuolloin kokemaan mullistuksen (vrt. Ilm.6:1-19:16). Jumala hallitsee koko ajan tapahtumia ja historian kulku on täysin Hänen vallassaan. Lopussa Jumalan kansan viholliset tuhotaan ja kansa itse pelastuu (3:13).
Vaikka kaikki Habakukin näkemä on ollut vaikuttavaa ja pelottavaakin, se saa hänessä aikaan iloa ja hiljaista luottamusta (3:16-19). Hän tunnustaa lujan uskonsa Jumalaan ulkoisista koettelemuksista huolimatta.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, 1992).
Schultz, Samuel J., Old Testament Speaks (Toronto, 1980)
Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
