HOOSEAN KIRJA

Heprealainen Raamattu (Vanha Testamentti) jakautuu kolmeen osaan: lakiin, profeettoihin ja kirjoituksiin. ”Laki” käsittää viisi Mooseksen kirjaa. ”Profeetat” sisältää Joosuan, Tuomarien, Samuelin, Kuningasten, Jesajan, Jeremian, Hesekielin ja Kahdentoista profeetan kirjat (ns. pienet profeetat). Muut kirjat (ml. Danielin kirja) ”kuuluvat” kirjoituksiin. Pienet profeetat (oman Raamattumme kirjat Hooseasta Malakiaan) muodostavat heprealaisessa Raamatussa vain yhden kirjan. Kyseessä eivät kuitenkaan vähäpätöisemmät kirjat, vaan näitä profeettoja kutsutaan ”pieniksi” vain siksi, että kirjat ovat lyhyempiä kuin muut profeettakirjat.  

Kaksitoista profeettaa Hooseasta Malakiaan eivät ole Raamatussa tarkassa aikajärjestyksessä, mutta vanhimmat profeetat ovat kuitenkin alkupuoliskolla ja nuorimmat loppupuoliskolla. 


Israelin valtakunnan tila 

Israel oli yhtenäinen valtio vielä kuningas Salomon aikaan käsittäen kaikkien kahdentoista heimon alueet. Salomon pojan Rehabeamin aikaan (v. 931 eKr.) valtakunta kuitenkin jakautui pohjoisvaltioon (Israel) ja etelävaltioon (Juuda; jakautumisesta kertoo 1.Kun.12). Jälkimmäistä valtiota hallitsi edelleen Daavidin suku ja sen kuninkaat olivat joko hyviä ja jumalisia tai huonoja ja jumalattomia. Pohjoisvaltion kuninkaat taas eivät kuuluneet Daavidiin sukuun ja kuninkaat eivät totelleet Herran käskyjä. Siellä myös tapahtui useita vallananastuksia, joten kuningassuvut eivät olleet pysyviä. Etelävaltioon jäi ensin Juudan heimo ja osa Benjaminin heimoa, mutta jumalattomuuden saatua välittömästi ja pysyvästi vallan pohjoisvaltiossa vaelsivat leeviläiset ja Jumalaa pelkäävät ihmiset kaikista heimoista etelävaltioon (2.Aikak.11:16). 

Pohjoisvaltion tuhosivat lopulta Jumalan rangaistuksena assyrialaiset vuonna 722 eKr. Koska Juudan valtakuntakin lopulta kääntyi lopullisesti jumalattomaksi, Herra antoi babylonialaisten tuhota Jerusalemin vuonna 586 eKr., jolloin kansa joutui Baabelin pakkosiirtolaisuuteen 70 vuodeksi. Pohjoisvaltakunnan väestö hävisi olemasta, mutta Juudan kansan jäännös sai palata Persian valtakunnan alamaisina Jerusalemiin ja rakentaa sen temppelin uudelleen. 

Profeetta Hoosean toiminta alkoi Israelin (pohjoisvaltakunnan) kuninkaan Jerobeam II:n aikana (Hoos.1:1). Jerobeam II (793-753 eKr.) oli voimakas kuningas, jonka aikana valtakunta vahvistui taloudellisesti ja oli valtiollisesti vakaa. Samalla kuitenkin valtakunta ajautui moraalisessa ja hengellisessä mielessä entistä enemmän rappiolle. Epäjumalanpalvelus ja siihen liittyvä synnillinen meno lisääntyivät entisestään. Samalla rikkaat sortivat entistä raskaammin köyhiä. Jerobeamin ajan jälkeen myös valtiollinen vakaus heikkeni ja esiintyi kuninkaanmurhia ja palatsivallankumouksia. Sisäiset riidat saivat eri ryhmät etsimään liittolaisia ulkoa ja vieraat valtakunnat pääsivät sotkeutumaan Israelin asioihin kohtalokkaalla tavalla. Vuonna 732 eKr. Israel joutui jo Assyrian vasallivaltioksi, ja vuonna 722 eKr. Assyria tuhosi valtakunnan. 

Israelin viimeinen kuningas oli Hoosea, joka on eri henkilö kuin profeetta Hoosea.     


Profeetta Hoosea 

Hoosean nimi merkitsee ”pelastus” tai ”vapautus.” Hoosea, Beerin poika, aloitti toimintansa kuningas Jerobeam II:n hallituskauden lopulla, arviolta n. vuonna 750 eKr. Kirjan alussa kuitenkin mainitaan profeetan aikalaisina Juudan kuninkaat Ussia, Jotam, Ahas ja Hiskia (Hoos.1:1). Viimeksi mainittu aloitti kuninkaana Juudassa vuonna 716 eKr., joten Hoosean profeetantyö on vaikuttanut jopa Israelin valtakunnan kukistumisen (722 eKr.) jälkeen. Vaikka Hoosea ilmeisesti oli syntynyt Israelin puolella ja Israel oli myös hänen työnsä vaikutusaluetta, hän lienee elänyt viimeiset vuotensa Juudassa. Hoosealla olikin myös Juudalle varoituksen sanoja (4:15, 5:5, 6:11).   

Hoosean julistustyö ajoittuu vähän profeetta Aamoksen vaikutusajan jälkeen. Vaikka näiden kahden profeetan työ kohdistui pohjoisvaltioon Israeliin saman aikakauden, kuningas Jerobeam II:n hallituskauden, sisällä, on näiden kahden profeetan julistuksessa merkittäviä eroja. Aamos jyrisi kärkeviä tuomion ennustuksia vauraalle ja irstaalle Israelille. Vaikka Hooseallakin oli raskaita syytöksiä Israelille, hän samalla tunsi omakohtaista tuskaa maanmiestensä kohtalosta. Vaikeista ennustuksista huolimatta hänen sanomaansa kuului lempeys ja herkkyys. Silloinkin kun Hoosea julistaa voimakkain sanoin luopumuksen aiheuttamasta tuomiosta, hänen sanomaansa sisältyy armoa ja rakkautta. Hooseaa onkin kutsuttu ”Vanhan Testamentin rakkauden apostoliksi.” Hoosea ei ole kiivas eikä tulinen, vaan ennemminkin murheellinen ja surumielinen. 


Profeetan avioliitto 

VT:n profeettojen elämässä oli tapahtumia tai heidän tuli tehdä tekoja, joilla oli vertauskuvallinen merkitys, mutta joista monet olivat inhimillisesti ottaen rajuja koettelemuksia (esim. Jes.20:1-4;  Hes.4:1-8, 24:15-27). Kyseiset tapahtumat ovat ainutlaatuisia, joita myöhemmin ei ole tarkoitus toistaa, ts. ne eivät ole sellaisenaan esimerkillisiä kenellekään. 

Myös Hoosean kirja alkaa tällaisella vertauskuvallisella tapahtumasarjalla. Hoosean kirjan luvuissa 1-3 on kuvattu profeetan avioliittoa. Profeettaa kehotetaan ottamaan vaimokseen portto (1:2), joka sitten myöhemmin on uskoton miehelleen. Hoosean avioliitto on järisyttävä esimerkki siksi, että luultavasti kyseessä oli historiallinen kuvaus Hoosean perhe-elämästä (esimerkkiä on myös yritetty selittää vertauskuvallisesti, ts. että tämä kertomus olisi Hoosean julistukseen kuuluva vertaus, jolla on tietty sanomansa, mutta joka ei olisi historiallisesti tosi; tämä vertauskuvallinen tulkinta ei kuitenkaan tee oikeutta Hoosean kirjan sanomalle). Tästä asetelmasta tulee moraalinen ongelma, koska profeetan vaimo selvästikin rikkoo Jumalan kansalleen antamia käskyjä (5.Moos.22:20-26): Hoosean vaimokseen ottama portto olisi tosiasiassa tullut kivittää. Kyseessä ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole Jumalan käskyjen sivuuttaminen eikä myöskään moraalista ohjetta myöhemmille ajoille (ts., tästä ei tule tehdä sitä johtopäätöstä, että Jumala katsoisi läpi sormiensa syntiä), vaan profeetan avioliitto oli kouriintuntuva vertauskuva Jumalan suhteesta valittuun kansaansa. Israel on kaikesta huolimatta Jumalan valittu kansa, vaikka se on hylännyt Herransa ja palvelee vieraita jumalia. Israelin suhde Jumalaan on ainutlaatuinen, jollaista ei ole toista maailmassa. Jumala haluaa tällä esimerkillä osoittaa, että Hänen kansansa on Hänen silmissään samanlainen kuin Hoosean vaimo, joka oli portto ja joka oli uskoton. Israelin kansa on siten Hoosean julistuksen mukaan vajonnut samaan asemaan, kuin Hoosean porttovaimo. 

Hoosean vaimo synnyttää kolme lasta, joille kaikille annetaan vertauskuvalliset nimet (1:3-9). Ensimmäinen lapsi, joka oli poika, sai nimen Jisreel, joka nimi merkitsee ”Jumala kylvää.” Tämä viittasi Israelin kuninkaaseen Jehuun, joka oli verisesti tuhonnut pahan kuninkaan Omrin suvun (2.Kun.10:1-17). Jehu oli toisaalta toiminut Herran käskyn mukaan, koska Herra oli päättänyt tuhota Omrin suvun. Mutta toisaalta Jehu oli toiminnassaan väkivaltaisesti vuodattanut paljon verta eikä ollut kaikessa Jumalan tahdon mukainen kuningas (2.Kun.10:31). Hoosean aikalainen kuningas Jerobeam II oli Jehun sukua, joten profeetan lapsen nimi ennakoi Jehun kuningassuvun loppua. Israelin ”jousen” särkeminen (1:5) kuvaa Israelin valtakunnan voiman loppumista. 

Hoosean toinen lapsi oli tytär, joka sai nimekseen Lo-Ruhama, joka merkitsee ”ei rakastettu.” Tämä merkitsee sitä, että Herra ei enää aio armahtaa kansaansa. Samalla Hoosea kuitenkin julistaa, että Herra edelleenkin rakastaa Juudan heimoa – toisin kuin Israelia. 

Hoosean kolmas lapsi oli Lo-Ammi, joka merkitsee ”ei minun kansani.” Päinvastainen ilmaisu ”minun kansani” viittasi aikoinaan Israeliin Jumalan valittuna kansana, kun ”ei minun kansani” puolestaan viittaa siihen, että kansa on luopumuksen tähden menettänyt väliaikaisesti asemansa. Liittosuhde oli katkennut, sillä Israel oli hylännyt Jumalan lain (huom! lakiliitossa oli kansalle ehto, että sen tuli pitää Jumalan laki, pysyä uskon kuuliaisuudessa ja palvella yksin Häntä). 

Kuitenkin Hoosean julistettua perheensä tilanteen kautta kansalle Jumalan tulevaa tuomiota profeetta välittömästi kääntyy julistamaan kansalle tulevaa suuruuden aikaa (2:1-3). Tämä on vielä tänäkin päivänä tulevaisuutta, koska tämän päivän juutalaiset eivät ole kansana ottaneet vastaan Messiastaan, joka on jo tullut. Viimeisinä aikoina Israel on oleva yhdistynyt valtakunta ja silloin myös Hoosean lapsen nimet julistavat aivan päinvastaista sanomaa kuin profeetan omana aikana. 

Tämän jälkeen profeetta julistaa Jumalan ja kansan välistä välirikkoa käyttäen esimerkkinä Hoosean luopiovaimoa (2:4-15; koko ajan on muistettava, että profeetan vaimo kuvaa luopunutta Israelia). Taustana tässä on tilanne, jossa Hoosea on hylännyt vaimonsa tämän uskottomuuden tähden. Siksi Herra itse uhkaa puolisoaan (Israelia) rangaistuksilla. 

Mutta jälleen profeetta ennustaa tulevaa sovintoa Herran ja kansansa välille (2:16-25). Israel, jonka Jumala on hylännyt, tulee saamaan takaisin entisen asemansa. Israel (Jumalan vaimo) on tosin ottanut miehekseen baalin (kanaanilaisen epäjumalan) ja osallistunut sen saastaisiin menoihin, mutta kansa on palaava Herran luo ja ottava Hänet taas miehekseen baalin sijaan. Hoosea julistaa sovinnon päätteeksi Israelin ihanaa tulevaisuutta. 

Vielä tämänkin jälkeen Hoosean avioliitto julistaa Jumalan tahtoa suhteessa Israeliin (3:1-5). Vaikka profeetan vaimo oli ollut uskoton ja Hoosea oli siksi hylännyt hänet, profeetan tuli mennä ja ostaa nainen vapaaksi. Luultavasti kyseessä oli naisen vapauttaminen orjuudesta tai raskaasta työsuhteesta (mahdollisesti nainen oli myynyt itseään porttona ollen toisen palveluksessa). Tämä kuvaa sitä, kuinka Herra osti uskottoman vaimonsa takaisin. Näin profeetta julistaa Herran rakkauden pysyneen muuttumattomana. Kuitenkin tällä kertaa nainen joutui koetukselle: hän ei saanut elää miehensä kanssa vaan joutui odottamaan kuin sureva leski. Pitkän ajan kuluttua naiselle palautetaan vaimon oikeudet. Tuleekin aika, jolloin Jumalan kansa kääntyy ja etsii kokosydämisesti Herraansa. 

Vaikka Hoosean avioliiton tapahtumat ovat dramaattisia ja koskettavia, ne on nähtävä nimenomaan vertauskuvallisina ennustuksina koskien Jumalan omaisuuskansaa. Profeetan perhe-elämästä ei siten voi vetää johtopäätöksiä, joiden mukaan Jumala ei olisi välittänyt Gomerin syntielämästä. Hoosean vaimon syntielämä oli tosiasiassa raskas loukkaus Jumalan pyhyyttä kohtaan. Mutta vertauskuvallisesti Hoosean perhe-elämä kuvasi, että Israel on yhtä kaukana Jumalasta kuin Gomer miehestään. Vastaavasti Jumala kutsuu Israelia yhteyteensä edelleenkin huolimatta kansan luopumuksesta. 


Israelin synti ja rangaistus 

Hoosean kirjan luvut 4-10 kertovat Israelin synnistä ja tulevasta rangaistuksesta. Taustana on Hoosean ajan tilanne pohjoisvaltakunnassa (= Israel = Efraim = Samaria), jossa monenlainen synti rehottaa: 

- epäjumalanpalvelus (esim. 4:17) 
- väärät valat, valheet, murhat, varkaudet ja aviorikokset (esim. 4:2) 
- huoruus ja viinin nauttiminen (esim. 4:11) 
- liittoutuminen pakanavaltioiden kanssa (esim. 5:13) 

Hoosean tulee julistaa kansalle Herran tuomiota, koska kansa on hylännyt Jumalansa palvelemisen. Kansan uskottomuuden vuoksi pakkosiirto pois luvatusta maasta oli tulossa ja kansa tulee häviämään muitten kansojen sekaan (7:8). Uudelleen ja uudelleen Herra oli kutsunut kansaansa lähettämällä profeettoja ja myös onnettomuuksia, jotta kansa turvautuisi Jumalaansa. Kansan luopumus johti kuitenkin Jumalan hylkäämään sen (9:17). 

Hoosean kirjassa vallitsee kuitenkin jännite sen välillä, että Jumala joutuu hylkäämään kansaansa – ja sittenkään Jumalan valinta ei koskaan häviä: Israel on Jumalan kansa, jonka Hän on valinnut ja jota Hän koettelee, mutta ei lopullisesti hylkää. Nämä äärimmäisyydet – Jumalan valinta ja Jumalan hylkääminen – vaihtelevat koko ajan toisiaan seuraten Hoosean kirjassa.     


Jumalan rakkaus kansaansa kohtaan 

Huolimatta Hoosean runsaista tuomion sanoista Israelille on Hoosean julistuksen punaisena lankana se, että Herra rakastaa Israelia sen synneistä huolimatta (11:1-11). Jumala oli valinnut kansansa ja tuonut sen pois Egyptin orjuudesta (11:1). Herra on ohjannut Israelia kuin pientä lasta (11:3,4). Hän ei voisi hylätä Israelia lopullisesti (11:8) eikä tuhota sitä (11:9). Vaikka Efraim joutuu lähtemään maastaan, se tulee palamaan Herransa luo ja myös luvattuun maahansa (11:10,11). 

Hoosea vielä palaa julistamaan Herran tuomiota ja rangaistusta Israelille (12:1-14:1), mutta sen jälkeen profeetta kuvaa kirjansa lopuksi Israelin kääntymisen ja pelastumisen (14:2-10). Kysymys on Jumalan valitun kansan kääntymisestä aikojen lopulla ja sen ennalleen saattamisesta. Tuolloin kansa seuraa Herraansa ja se saa rauhassa asua maassaan. Kyseessä on kuitenkin kansan valittu jäännös eivätkä Hoosean aikalaiset vielä päässeet osalliseksi näistä lupauksista (eivätkä välttämättä juuri heidän jälkeläisensäkään saa näitä siunauksia, jotka on luvattu kansan jäännökselle).   


Uuden Testamentin lainauksia Hoosean kirjasta 

Hoosean kirjaa, kuten useimpia muitakin VT:n kirjoja, lainataan UT:ssa. Oheiset seitsemän lainausta löytyvät UT:sta. 

- Hoos.1:6,9 -> 1.Piet.2:10 (ei Jumalan kansa) 
- Hoos.2:1   -> Room.9:25-26 (olette minun kansaani) 
- Hoos.2:25   -> Room.9.25-26; 1.Piet.2:10 (olette minun kansaani) 
- Hoos.6:6     -> Matt.9:13, 12:7 (armahtavaisuutta, ei uhrimenoja) 
- Hoos.10:8   -> Luuk.23:30 (vuoret kaatukoot päällemme) 
- Hoos.11:1   -> Matt.2:15  (Egyptistä kutsuin poikani) 
- Hoos.13:14 -> 1.Kor.15:55 (voitto kuolemasta) 

Em. Hoosean kirjan kohdista ainoastaan 11:1 on messiaaninen profetia, joka toteutui Jeesuksen kohdalla Hänen ja Hänen vanhempiensa paettua Egyptiin ja palattua sieltä takaisin. 


Lähteet 

Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, 1992). 

Schultz, Samuel J., Old Testament Speaks (Toronto, 1980) 

Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986). 

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).