Johdanto
Nimi ”Joel” merkitsee ”Herra on Jumala.” Joelin kirja on jo varhain liitetty heprealaisiin profeettakirjoituksiin. Silti profeetta Joelista tiedetään hyvin vähän. Hän oli erään Petuelin poika (1:1). Tämä tarkennus oli tarpeen, koska Joel oli yleinen nimi Juudassa (etelävaltiossa).
Kirjassa usein mainitut paikat Jerusalem, Juuda ja Siion kertovat profeetan toimineen nimenomaan Juudassa. Joelin profetioiden ajoitus puolestaan on ollut vaikeasti selvitettävissä, koska kirja itse ei mainitse profeetan toiminta-aikaa. Kirjoittamisajaksi on esitetty 850-400 eKr. Edellinen vaihtoehto merkitsisi Joelin olleen pienistä profeetoista varhaisin, jälkimmäinen taas Malakian rinnalla nuorin. Kuitenkin kirjan sijainti vanhinten kirjojen joukossa (”kahdentoista profeetan kirjan” toisena osana Hoosean jälkeen) osaltaan todistaa, että kirjaa on jo hyvin aikaisessa vaiheessa pidetty vanhana. Poliittinen ja uskonnollinen tilanne voisi viitata lapsikuningas Joaksen aikaan (2.Kun.12:1; n. v. 830 eKr). Toisaalta on nähty Joelin kirjan sisällön sopivan Juudan kuningas Ussian vauraaseen aikaan (2.Aikak.26; 792-740 eKr.). Eräät kuitenkin puolestaan viittaavat aikaan Baabelin vankeuden jälkeen, koska Joel ei mainitse sanallakaan mitään kuninkaista (puhutaan vanhimmista ja papeista). Parhaimmillaankin Joelin kirjan ajoitus on kuitenkin epävarma. Joelin kirjan tekstin löyhä liittyminen aikansa historiaan voi johtua myös siitä, että sen sanoma on ajatonta ja lisäksi kohdistuu monelta osin lopun aikoihin.
Joelin kirjassa lasketaan toisinaan olevan neljä lukua (esim. Kirkkoraamattu 1992) tai vain kolme (esim. Kirkkoraamattu 1933). Seuraavassa on aina ensin esitetty uuden käännöksen mukainen luku ja jae, sen jälkeen vanhan käännöksen mukaan (esim. 3:5/2:32).
Heinäsirkkavitsaus (1:2-20)
Joelin profetioiden lähtökohtana on heinäsirkkojen aiheuttama tuho, jolla on epäilemättä tuossa ajassa konkreettista historiallista taustaa. Kyseessä on ilmeisesti tuoreessa muistissa oleva poikkeuksellisen ankara onnettomuus (1:4, 7, 10-12, 17-20), joka on autioittanut Juudaa jopa siinä määrin, että ruoka on loppunut (1:16) ja temppelipalveluskin on kärsinyt (1:9, 16). Heinäsirkkojen nimet (1:4) kuvaavat niiden tuhovoimaa.
Tapahtunut tuho antaa profeetalle aiheen kehottaa kääntymykseen, paastoon ja rukoukseen, jotta säästyttäisiin monin verroin pahemmalta onnettomuudelta, joka profeetan kuvauksen mukaan merkitsee täydellistä tuhoa (kuvattu lähinnä luvussa 2). Tässä näkyy Joelin kirjan kahtaalle suuntautuva sanoma: on tapahtunut onnettomuus, joka kansan tulee ymmärtää Jumalan rangaistuksena ja siksi heidän tulee katua ja valittaa (1:13,14). Mutta profetian sana ulottuu kauemmas: on tulossa Herran päivä (1:15), joka merkitsee paljon suurempaa katastrofia, jos kansa ei kadu syntejään ja käänny Herran puoleen. Nyt tapahtunut onnettomuus oli suuri; mutta vielä pahempaa on luvassa, jos kansa sulkee sydämensä Herran puheelta.
Oli tavallista, että Jumalan Henki käytti hyväkseen jotain ajankohtaista tilannetta esittäessään kauas tulevaisuuteen suuntautuvan profetian (tunnettu esimerkki on Jes.7:14, joka ennusti Jeesuksen neitseestäsyntymisen). Profetioissa saattavat ajankohtaisen tilanteen kuvaus ja tulevaisuuteen kohdistuva ennustus olla limittäin, välillä työläästikin toisistaan erotettavissa. Tämän mukaisesti Joelin heinäsirkkakertomuksen voi kirjaimellisen merkityksen lisäksi katsoa tarkoittavan, että heinäsirkkojen hyökkäys viittaa vertauskuvallisessa merkityksessä tulevaan vihollissotajoukkojen hyökkäykseen (vrt. 1:6 ja 2:2-5). Vihollisjoukkojen hyökkäys taas viittaa kahteen tapahtumaan: (1) odotettavissa olevaan assyrialaisten hyökkäykseen ja (2) lopun aikana tapahtuviin taisteluihin ja sotiin. Viimeksi mainitussa merkityksessä heinäsirkkavitsaus ilmeisesti viittaa aivan viimeisiin aikoihin ja tarkoittaisi samaa tapahtumaa kuin Ilm.9:3-11 (tai myös 9:15-19). Tällöin Joelin profetia koskisi osittain vielä tänäänkin tulossa olevia tapahtumia. Näin Joelin kirja on selvästi lopun aikoja käsittelevää ilmestyskirjallisuutta.
Herran päivä (2:1-11)
Joelin julistuksen varsinainen aihe on Herran päivä (1:15, 2:1,11, 3:4/2:31, 4:14/3:14). Herran päivä on tuomion päivä kaikille Jumalan ja Hänen kansansa vastustajille, mutta oman katuvan ja nöyrtyvän kansansa Herra armahtaa (2:12-17).
Herran päivänä heinäsirkat (huom! tämä on lopun aikoja koskeva vertauskuva!) tunkeutuvat Jerusalemiin (2:1; vrt. Ilm.16:16, 20:7-10), jota sotajoukkoa sanotaan itse Herran johtavan (2:11). Herran päivä alkaa torven puhalluksella Siionissa, pyhällä vuorella (2:1; pyhä vuori on Moorian temppelikukkula Jerusalemissa). Herran päivä merkitsee hävitystä (2:3) ja maailmankaikkeus järkkyy (2:10). Siksi on oikein kysyä: Kuka sen kestää (2:11)? Väistämätöntä on kuitenkin se, että missä synti saa hallintavallan, siellä täytyy Jumalan tuomion tulla. Siksi Herran päivän ja viimeisen tuomion tuleminen on varma.
Herran päivää ei kuitenkaan tule kuitenkaan pitää pelkkänä hävityksenä ja Jumalan oikeudenmukaisena kostona, vaan se merkitsee myös, että Jumala hallitsee maailmanhistorian kulkua sen alusta loppuun saakka siihen päämäärään, jonka Hän on itse asettanut. Tavoitteena on, että jokainen (kuului mihin kansaan hyvänsä) Herraan turvautuva pelastuu (3:5/2:32), että Herra tulee asumaan Siionissa, pyhällä vuorellaan (4:17/3:17) ja että Juuda saavuttaa olosuhteet, joissa vallitsee rauha ja vauraus (4:18,20/3:18,20). Näin täyttyvät myös ne moninaiset lupaukset, jotka Herra on antanut luvatulle kansalleen.
Kehotus kääntymykseen ja Jumalan vastaus (2:12-27)
Herran päivästäkin nimenomaan sanotaan, että on vielä mahdollisuus kääntyä (2:12). Jumala voi jopa muuttaa mieltään (2:13,14)! Jumalan kääntymiskehotus koskee kaikkia kansoja, kaikkia ikä- ja yhteiskuntaluokkia. Herralle ei kelpaa ulkonainen hurskaus (”…älkää (repikö) vaatteitanne,” 2:13). Mutta Jumalan vastaus aidosti katuville ja parannusta tekeville on myönteinen (2:18-27). Jumalan vastaus on armahtava ja siihen liittyy myös runsas ajallinen siunaus. Herra kuulee rukoukset ja siunaa uudelleen maan sadon, joka tulee olemaan runsas ja ravitseva. Syyssateet ja kevätsateet tulevat ajallaan kuten ennen. Syyssateet (loka-marraskuussa) ja kevätsateet (maalis-huhtikuussa) merkitsevät paljon luonnolle ja sen viljelylle. Runsas sato saa Juudan ylistämään Herraa (2:26) ja kansa tulee jälleen tuntemaan Jumalansa (2:27).
Jae 2:20 osoittaa, että Joelin vaikutusaikana (tai sen välittömässä läheisyydessä) oli odotettavissa myös pohjoisen vihollisen hyökkäys. Jos ajoitamme Joelin kirjan 800-700-luvuille eKr., tämä tarkoittaa assyrialaisia. Profetian mukaan assyrialaisten hyökkäys ei tule onnistumaan, jos Juudan kansa katuu. Näin tapahtuikin: pohjoisvaltio (Israel) kukistui Assyrian hyökkäyksessä v. 722 eKr., mutta Juudan kansa säästyi (2.Kun.19:35,36).
”Syyssateita” ja ”kevätsateita” (2:23) on toisinaan vertauskuvallisesti käytetty kuvaamaan ensimmäistä helluntaita n. v. 30 jKr. ja uuden ajan helluntai- tai karismaattisia Hengen ilmenemismuotoja erityisesti v:sta 1906 alkaen, jolloin nykyajan helluntaiherätyksen lasketaan syntyneen. Karismaattisuuden ilmeneminen em. tavoilla on historiallisesti totta, mutta syys- ja kevätsateiden liittäminen näihin tapahtumiin on toisinaan merkinnyt Raamatun vastaisia tulkintoja ja on antanut nykypäivän ”apostoleille” ja ”profeetoille” melko vapaat kädet omien, lopun aikoja koskevien tulkintojensa esittämiseen. Onkin Raamatun mukaista pitäytyä Joelin 2:23 mukaisten syys- ja kevätsateiden kirjaimellisessa tulkinnassa. Jakeet 2:23-27 kertovatkin siitä, että myös luonto kirjaimellisesti ennallistetaan aikojen lopussa, jolloin luonto yksinkertaisesti käyttäytyy toisella tavalla kuin vielä tänä päivänä. Luonto ei enää ole täynnä ikäviä yllätyksiä ja onnettomuuksia, vaan se nimenomaan käyttäytyy säännöllisesti ja tuo siunauksia sen viljelijöille.
Mutta Jumala ei siunaa vain satoa, vaan siunaukset saavuttavat ennen muuta myös ihmisten sydämet, jolloin Herra vuodattaa henkensä koko ihmiskunnan päälle.
Herra vuodattaa henkensä ihmisiin (3:1-5/2:28-32)
Joelin kirjan merkittävin lainaus UT:ssa on Apostolien tekojen 2:17-21, jossa Pietari viittaa Joelin 3:1-5:een (2:28-32). Helluntai-ihme olikin Joelin hengenvuodatuksen profetian täyttymys. Vanhan liiton aikana Herra antoi henkeään valikoiden (ja toisinaan väliaikaisesti) profeetoille, kuninkaille ja muille uskoville, mutta uskoville ei tuolloin vielä annettu henkeä pysyvästi kuten uuden liiton aikana, jolloin kaikilla uskovilla on Pyhä Henki (Room.8:9). Helluntaina Henki annettiin kaikille uskoville kansallisuuteen, rotuun, ikään, sukupuoleen ja asemaan katsomatta. Uuden liiton aikana kaikki uskovat voivat myös täyttyä Hengellä, vaikka kaikkien osalta tämä ei olekaan toteutunut.
Joelin profetian mukaan hengen vuodatus merkitsee nimenomaan profeetallisen toiminnan äkkinäistä esiintuloa (profetoiminen, näyt, unet). Helluntaipäivänä huomiota herättävä ilmiö oli kielilläpuhuminen, mutta siten, että ihmiset kuulivat kukin puhuttavan heidän omalla äidinkielellään. Tämäkin on profeetallinen ilmiö, koska henkivoimainen julistus on osa profeetallisuutta. Voidaan lisäksi sanoa, että Apostolien tekojen mukaan Pyhä Henki toimii profetian henkenä.
Herran päivän ennusmerkit (3:3,4/2:30,31) ovat kosmisia mullistuksia, merkkejä taivaalla ja maan päällä. Toisaalta veri, tuli ja savupatsaat on liitetty sotiin ja levottomuuksiin, joita viimeisinä päivinä esiintyy.
Kuitenkin viimeisinäkin päivinä on Jumalan armo vielä avoinna: Herraa avuksi huutava (ts. Kristuksen pelastajana vastaanottava) pelastuu (3:5/2:32). Tämä onkin ollut Jumalan suunnitelma jo aikojen alusta asti (1.Moos.12:3; Room.10:12,13; Gal.3:8,9).
Jumalan vihollisten tuomio (4:1-16/3:1-16)
Juudan ennalleen asettamisen päivänä kaikki kansat kokoontuvat tuomiolle Joosafatin laaksoon (ei tunneta varmasti, mutta tarkoittaa mahdollisesti Kidronin laaksoa; nimi ”Joosafat” tarkoittaa ”Herra tuomitsee”). Pakanat ovat aiemmin hajottaneet Israelin, jakaneet maan ja arponeet maan saaliikseen (4:2,3/3:2,3). Pakanoiden suunnitelma oli sotia Joosafatin laaksossa, mutta Herran mitta on tullut täyteen (4:4/3:4): nyt pakanoita kohtaa Jumalan kosto (4:13-16/3:13-16).
Tämä kaikki kertoo siitä, että Jumalalla ovat hyvät suunnitelmat luvattua kansaansa kohtaan (4:1/3:1). Siihen asti Herra sallii vieraiden kansojen koetella luvattua kansaa tämän syntien tähden. Viimeinen taistelu tulee kuitenkin päätymään valitun kansan voittoon, koska ”Herra on kansansa turva, Israelin vuorilinna” (4:16/3:16).
Lupauksia Juudalle ja Jerusalemille (4:17-21/3:17-21)
Herran päivän jälkeen Jumala tulee asumaan Siionissa pyhällä vuorellaan (4:17/3:17) ja Juuda tulee kokemaan paratiisimaiset olot maan päällä (4:18,20/3:18,20). Tämä on jyrkkä vastakohta Joelin kirjan alkuun, joka kuvasi heinäsirkkojen aiheuttamaa hävitystä. Luonto tulee olemaan ennen tuhoa olevaa huomattavasti hedelmällisemmässä - ja suorastaan yliluonnollisessa – kunnossa (4:18/3:18). Luonnosta on poistunut kaikki kirous, joka tuli ihmisen syntiinlankeemuksessa (1.Moos.3:17,18).
Annetut lupaukset merkitsevät myös Israelin kääntymistä kansana (Room.11.26; täytyy silti muistaa, että kyseessä on luvatun kansan Herralle otollinen jäännös). Muukalaiset eivät enää koskaan hyökkää Jerusalemiin vaan se saa olla rauhassa.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, 1992).
Schultz, Samuel J., Old Testament Speaks (Toronto, 1980)
Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
keskiviikko 24. tammikuuta 2007
keskiviikko 10. tammikuuta 2007
HOOSEAN KIRJA
Heprealainen Raamattu (Vanha Testamentti) jakautuu kolmeen osaan: lakiin, profeettoihin ja kirjoituksiin. ”Laki” käsittää viisi Mooseksen kirjaa. ”Profeetat” sisältää Joosuan, Tuomarien, Samuelin, Kuningasten, Jesajan, Jeremian, Hesekielin ja Kahdentoista profeetan kirjat (ns. pienet profeetat). Muut kirjat (ml. Danielin kirja) ”kuuluvat” kirjoituksiin. Pienet profeetat (oman Raamattumme kirjat Hooseasta Malakiaan) muodostavat heprealaisessa Raamatussa vain yhden kirjan. Kyseessä eivät kuitenkaan vähäpätöisemmät kirjat, vaan näitä profeettoja kutsutaan ”pieniksi” vain siksi, että kirjat ovat lyhyempiä kuin muut profeettakirjat.
Kaksitoista profeettaa Hooseasta Malakiaan eivät ole Raamatussa tarkassa aikajärjestyksessä, mutta vanhimmat profeetat ovat kuitenkin alkupuoliskolla ja nuorimmat loppupuoliskolla.
Israelin valtakunnan tila
Israel oli yhtenäinen valtio vielä kuningas Salomon aikaan käsittäen kaikkien kahdentoista heimon alueet. Salomon pojan Rehabeamin aikaan (v. 931 eKr.) valtakunta kuitenkin jakautui pohjoisvaltioon (Israel) ja etelävaltioon (Juuda; jakautumisesta kertoo 1.Kun.12). Jälkimmäistä valtiota hallitsi edelleen Daavidin suku ja sen kuninkaat olivat joko hyviä ja jumalisia tai huonoja ja jumalattomia. Pohjoisvaltion kuninkaat taas eivät kuuluneet Daavidiin sukuun ja kuninkaat eivät totelleet Herran käskyjä. Siellä myös tapahtui useita vallananastuksia, joten kuningassuvut eivät olleet pysyviä. Etelävaltioon jäi ensin Juudan heimo ja osa Benjaminin heimoa, mutta jumalattomuuden saatua välittömästi ja pysyvästi vallan pohjoisvaltiossa vaelsivat leeviläiset ja Jumalaa pelkäävät ihmiset kaikista heimoista etelävaltioon (2.Aikak.11:16).
Pohjoisvaltion tuhosivat lopulta Jumalan rangaistuksena assyrialaiset vuonna 722 eKr. Koska Juudan valtakuntakin lopulta kääntyi lopullisesti jumalattomaksi, Herra antoi babylonialaisten tuhota Jerusalemin vuonna 586 eKr., jolloin kansa joutui Baabelin pakkosiirtolaisuuteen 70 vuodeksi. Pohjoisvaltakunnan väestö hävisi olemasta, mutta Juudan kansan jäännös sai palata Persian valtakunnan alamaisina Jerusalemiin ja rakentaa sen temppelin uudelleen.
Profeetta Hoosean toiminta alkoi Israelin (pohjoisvaltakunnan) kuninkaan Jerobeam II:n aikana (Hoos.1:1). Jerobeam II (793-753 eKr.) oli voimakas kuningas, jonka aikana valtakunta vahvistui taloudellisesti ja oli valtiollisesti vakaa. Samalla kuitenkin valtakunta ajautui moraalisessa ja hengellisessä mielessä entistä enemmän rappiolle. Epäjumalanpalvelus ja siihen liittyvä synnillinen meno lisääntyivät entisestään. Samalla rikkaat sortivat entistä raskaammin köyhiä. Jerobeamin ajan jälkeen myös valtiollinen vakaus heikkeni ja esiintyi kuninkaanmurhia ja palatsivallankumouksia. Sisäiset riidat saivat eri ryhmät etsimään liittolaisia ulkoa ja vieraat valtakunnat pääsivät sotkeutumaan Israelin asioihin kohtalokkaalla tavalla. Vuonna 732 eKr. Israel joutui jo Assyrian vasallivaltioksi, ja vuonna 722 eKr. Assyria tuhosi valtakunnan.
Israelin viimeinen kuningas oli Hoosea, joka on eri henkilö kuin profeetta Hoosea.
Profeetta Hoosea
Hoosean nimi merkitsee ”pelastus” tai ”vapautus.” Hoosea, Beerin poika, aloitti toimintansa kuningas Jerobeam II:n hallituskauden lopulla, arviolta n. vuonna 750 eKr. Kirjan alussa kuitenkin mainitaan profeetan aikalaisina Juudan kuninkaat Ussia, Jotam, Ahas ja Hiskia (Hoos.1:1). Viimeksi mainittu aloitti kuninkaana Juudassa vuonna 716 eKr., joten Hoosean profeetantyö on vaikuttanut jopa Israelin valtakunnan kukistumisen (722 eKr.) jälkeen. Vaikka Hoosea ilmeisesti oli syntynyt Israelin puolella ja Israel oli myös hänen työnsä vaikutusaluetta, hän lienee elänyt viimeiset vuotensa Juudassa. Hoosealla olikin myös Juudalle varoituksen sanoja (4:15, 5:5, 6:11).
Hoosean julistustyö ajoittuu vähän profeetta Aamoksen vaikutusajan jälkeen. Vaikka näiden kahden profeetan työ kohdistui pohjoisvaltioon Israeliin saman aikakauden, kuningas Jerobeam II:n hallituskauden, sisällä, on näiden kahden profeetan julistuksessa merkittäviä eroja. Aamos jyrisi kärkeviä tuomion ennustuksia vauraalle ja irstaalle Israelille. Vaikka Hooseallakin oli raskaita syytöksiä Israelille, hän samalla tunsi omakohtaista tuskaa maanmiestensä kohtalosta. Vaikeista ennustuksista huolimatta hänen sanomaansa kuului lempeys ja herkkyys. Silloinkin kun Hoosea julistaa voimakkain sanoin luopumuksen aiheuttamasta tuomiosta, hänen sanomaansa sisältyy armoa ja rakkautta. Hooseaa onkin kutsuttu ”Vanhan Testamentin rakkauden apostoliksi.” Hoosea ei ole kiivas eikä tulinen, vaan ennemminkin murheellinen ja surumielinen.
Profeetan avioliitto
VT:n profeettojen elämässä oli tapahtumia tai heidän tuli tehdä tekoja, joilla oli vertauskuvallinen merkitys, mutta joista monet olivat inhimillisesti ottaen rajuja koettelemuksia (esim. Jes.20:1-4; Hes.4:1-8, 24:15-27). Kyseiset tapahtumat ovat ainutlaatuisia, joita myöhemmin ei ole tarkoitus toistaa, ts. ne eivät ole sellaisenaan esimerkillisiä kenellekään.
Myös Hoosean kirja alkaa tällaisella vertauskuvallisella tapahtumasarjalla. Hoosean kirjan luvuissa 1-3 on kuvattu profeetan avioliittoa. Profeettaa kehotetaan ottamaan vaimokseen portto (1:2), joka sitten myöhemmin on uskoton miehelleen. Hoosean avioliitto on järisyttävä esimerkki siksi, että luultavasti kyseessä oli historiallinen kuvaus Hoosean perhe-elämästä (esimerkkiä on myös yritetty selittää vertauskuvallisesti, ts. että tämä kertomus olisi Hoosean julistukseen kuuluva vertaus, jolla on tietty sanomansa, mutta joka ei olisi historiallisesti tosi; tämä vertauskuvallinen tulkinta ei kuitenkaan tee oikeutta Hoosean kirjan sanomalle). Tästä asetelmasta tulee moraalinen ongelma, koska profeetan vaimo selvästikin rikkoo Jumalan kansalleen antamia käskyjä (5.Moos.22:20-26): Hoosean vaimokseen ottama portto olisi tosiasiassa tullut kivittää. Kyseessä ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole Jumalan käskyjen sivuuttaminen eikä myöskään moraalista ohjetta myöhemmille ajoille (ts., tästä ei tule tehdä sitä johtopäätöstä, että Jumala katsoisi läpi sormiensa syntiä), vaan profeetan avioliitto oli kouriintuntuva vertauskuva Jumalan suhteesta valittuun kansaansa. Israel on kaikesta huolimatta Jumalan valittu kansa, vaikka se on hylännyt Herransa ja palvelee vieraita jumalia. Israelin suhde Jumalaan on ainutlaatuinen, jollaista ei ole toista maailmassa. Jumala haluaa tällä esimerkillä osoittaa, että Hänen kansansa on Hänen silmissään samanlainen kuin Hoosean vaimo, joka oli portto ja joka oli uskoton. Israelin kansa on siten Hoosean julistuksen mukaan vajonnut samaan asemaan, kuin Hoosean porttovaimo.
Hoosean vaimo synnyttää kolme lasta, joille kaikille annetaan vertauskuvalliset nimet (1:3-9). Ensimmäinen lapsi, joka oli poika, sai nimen Jisreel, joka nimi merkitsee ”Jumala kylvää.” Tämä viittasi Israelin kuninkaaseen Jehuun, joka oli verisesti tuhonnut pahan kuninkaan Omrin suvun (2.Kun.10:1-17). Jehu oli toisaalta toiminut Herran käskyn mukaan, koska Herra oli päättänyt tuhota Omrin suvun. Mutta toisaalta Jehu oli toiminnassaan väkivaltaisesti vuodattanut paljon verta eikä ollut kaikessa Jumalan tahdon mukainen kuningas (2.Kun.10:31). Hoosean aikalainen kuningas Jerobeam II oli Jehun sukua, joten profeetan lapsen nimi ennakoi Jehun kuningassuvun loppua. Israelin ”jousen” särkeminen (1:5) kuvaa Israelin valtakunnan voiman loppumista.
Hoosean toinen lapsi oli tytär, joka sai nimekseen Lo-Ruhama, joka merkitsee ”ei rakastettu.” Tämä merkitsee sitä, että Herra ei enää aio armahtaa kansaansa. Samalla Hoosea kuitenkin julistaa, että Herra edelleenkin rakastaa Juudan heimoa – toisin kuin Israelia.
Hoosean kolmas lapsi oli Lo-Ammi, joka merkitsee ”ei minun kansani.” Päinvastainen ilmaisu ”minun kansani” viittasi aikoinaan Israeliin Jumalan valittuna kansana, kun ”ei minun kansani” puolestaan viittaa siihen, että kansa on luopumuksen tähden menettänyt väliaikaisesti asemansa. Liittosuhde oli katkennut, sillä Israel oli hylännyt Jumalan lain (huom! lakiliitossa oli kansalle ehto, että sen tuli pitää Jumalan laki, pysyä uskon kuuliaisuudessa ja palvella yksin Häntä).
Kuitenkin Hoosean julistettua perheensä tilanteen kautta kansalle Jumalan tulevaa tuomiota profeetta välittömästi kääntyy julistamaan kansalle tulevaa suuruuden aikaa (2:1-3). Tämä on vielä tänäkin päivänä tulevaisuutta, koska tämän päivän juutalaiset eivät ole kansana ottaneet vastaan Messiastaan, joka on jo tullut. Viimeisinä aikoina Israel on oleva yhdistynyt valtakunta ja silloin myös Hoosean lapsen nimet julistavat aivan päinvastaista sanomaa kuin profeetan omana aikana.
Tämän jälkeen profeetta julistaa Jumalan ja kansan välistä välirikkoa käyttäen esimerkkinä Hoosean luopiovaimoa (2:4-15; koko ajan on muistettava, että profeetan vaimo kuvaa luopunutta Israelia). Taustana tässä on tilanne, jossa Hoosea on hylännyt vaimonsa tämän uskottomuuden tähden. Siksi Herra itse uhkaa puolisoaan (Israelia) rangaistuksilla.
Mutta jälleen profeetta ennustaa tulevaa sovintoa Herran ja kansansa välille (2:16-25). Israel, jonka Jumala on hylännyt, tulee saamaan takaisin entisen asemansa. Israel (Jumalan vaimo) on tosin ottanut miehekseen baalin (kanaanilaisen epäjumalan) ja osallistunut sen saastaisiin menoihin, mutta kansa on palaava Herran luo ja ottava Hänet taas miehekseen baalin sijaan. Hoosea julistaa sovinnon päätteeksi Israelin ihanaa tulevaisuutta.
Vielä tämänkin jälkeen Hoosean avioliitto julistaa Jumalan tahtoa suhteessa Israeliin (3:1-5). Vaikka profeetan vaimo oli ollut uskoton ja Hoosea oli siksi hylännyt hänet, profeetan tuli mennä ja ostaa nainen vapaaksi. Luultavasti kyseessä oli naisen vapauttaminen orjuudesta tai raskaasta työsuhteesta (mahdollisesti nainen oli myynyt itseään porttona ollen toisen palveluksessa). Tämä kuvaa sitä, kuinka Herra osti uskottoman vaimonsa takaisin. Näin profeetta julistaa Herran rakkauden pysyneen muuttumattomana. Kuitenkin tällä kertaa nainen joutui koetukselle: hän ei saanut elää miehensä kanssa vaan joutui odottamaan kuin sureva leski. Pitkän ajan kuluttua naiselle palautetaan vaimon oikeudet. Tuleekin aika, jolloin Jumalan kansa kääntyy ja etsii kokosydämisesti Herraansa.
Vaikka Hoosean avioliiton tapahtumat ovat dramaattisia ja koskettavia, ne on nähtävä nimenomaan vertauskuvallisina ennustuksina koskien Jumalan omaisuuskansaa. Profeetan perhe-elämästä ei siten voi vetää johtopäätöksiä, joiden mukaan Jumala ei olisi välittänyt Gomerin syntielämästä. Hoosean vaimon syntielämä oli tosiasiassa raskas loukkaus Jumalan pyhyyttä kohtaan. Mutta vertauskuvallisesti Hoosean perhe-elämä kuvasi, että Israel on yhtä kaukana Jumalasta kuin Gomer miehestään. Vastaavasti Jumala kutsuu Israelia yhteyteensä edelleenkin huolimatta kansan luopumuksesta.
Israelin synti ja rangaistus
Hoosean kirjan luvut 4-10 kertovat Israelin synnistä ja tulevasta rangaistuksesta. Taustana on Hoosean ajan tilanne pohjoisvaltakunnassa (= Israel = Efraim = Samaria), jossa monenlainen synti rehottaa:
- epäjumalanpalvelus (esim. 4:17)
- väärät valat, valheet, murhat, varkaudet ja aviorikokset (esim. 4:2)
- huoruus ja viinin nauttiminen (esim. 4:11)
- liittoutuminen pakanavaltioiden kanssa (esim. 5:13)
Hoosean tulee julistaa kansalle Herran tuomiota, koska kansa on hylännyt Jumalansa palvelemisen. Kansan uskottomuuden vuoksi pakkosiirto pois luvatusta maasta oli tulossa ja kansa tulee häviämään muitten kansojen sekaan (7:8). Uudelleen ja uudelleen Herra oli kutsunut kansaansa lähettämällä profeettoja ja myös onnettomuuksia, jotta kansa turvautuisi Jumalaansa. Kansan luopumus johti kuitenkin Jumalan hylkäämään sen (9:17).
Hoosean kirjassa vallitsee kuitenkin jännite sen välillä, että Jumala joutuu hylkäämään kansaansa – ja sittenkään Jumalan valinta ei koskaan häviä: Israel on Jumalan kansa, jonka Hän on valinnut ja jota Hän koettelee, mutta ei lopullisesti hylkää. Nämä äärimmäisyydet – Jumalan valinta ja Jumalan hylkääminen – vaihtelevat koko ajan toisiaan seuraten Hoosean kirjassa.
Jumalan rakkaus kansaansa kohtaan
Huolimatta Hoosean runsaista tuomion sanoista Israelille on Hoosean julistuksen punaisena lankana se, että Herra rakastaa Israelia sen synneistä huolimatta (11:1-11). Jumala oli valinnut kansansa ja tuonut sen pois Egyptin orjuudesta (11:1). Herra on ohjannut Israelia kuin pientä lasta (11:3,4). Hän ei voisi hylätä Israelia lopullisesti (11:8) eikä tuhota sitä (11:9). Vaikka Efraim joutuu lähtemään maastaan, se tulee palamaan Herransa luo ja myös luvattuun maahansa (11:10,11).
Hoosea vielä palaa julistamaan Herran tuomiota ja rangaistusta Israelille (12:1-14:1), mutta sen jälkeen profeetta kuvaa kirjansa lopuksi Israelin kääntymisen ja pelastumisen (14:2-10). Kysymys on Jumalan valitun kansan kääntymisestä aikojen lopulla ja sen ennalleen saattamisesta. Tuolloin kansa seuraa Herraansa ja se saa rauhassa asua maassaan. Kyseessä on kuitenkin kansan valittu jäännös eivätkä Hoosean aikalaiset vielä päässeet osalliseksi näistä lupauksista (eivätkä välttämättä juuri heidän jälkeläisensäkään saa näitä siunauksia, jotka on luvattu kansan jäännökselle).
Uuden Testamentin lainauksia Hoosean kirjasta
Hoosean kirjaa, kuten useimpia muitakin VT:n kirjoja, lainataan UT:ssa. Oheiset seitsemän lainausta löytyvät UT:sta.
- Hoos.1:6,9 -> 1.Piet.2:10 (ei Jumalan kansa)
- Hoos.2:1 -> Room.9:25-26 (olette minun kansaani)
- Hoos.2:25 -> Room.9.25-26; 1.Piet.2:10 (olette minun kansaani)
- Hoos.6:6 -> Matt.9:13, 12:7 (armahtavaisuutta, ei uhrimenoja)
- Hoos.10:8 -> Luuk.23:30 (vuoret kaatukoot päällemme)
- Hoos.11:1 -> Matt.2:15 (Egyptistä kutsuin poikani)
- Hoos.13:14 -> 1.Kor.15:55 (voitto kuolemasta)
Em. Hoosean kirjan kohdista ainoastaan 11:1 on messiaaninen profetia, joka toteutui Jeesuksen kohdalla Hänen ja Hänen vanhempiensa paettua Egyptiin ja palattua sieltä takaisin.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, 1992).
Schultz, Samuel J., Old Testament Speaks (Toronto, 1980)
Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Kaksitoista profeettaa Hooseasta Malakiaan eivät ole Raamatussa tarkassa aikajärjestyksessä, mutta vanhimmat profeetat ovat kuitenkin alkupuoliskolla ja nuorimmat loppupuoliskolla.
Israelin valtakunnan tila
Israel oli yhtenäinen valtio vielä kuningas Salomon aikaan käsittäen kaikkien kahdentoista heimon alueet. Salomon pojan Rehabeamin aikaan (v. 931 eKr.) valtakunta kuitenkin jakautui pohjoisvaltioon (Israel) ja etelävaltioon (Juuda; jakautumisesta kertoo 1.Kun.12). Jälkimmäistä valtiota hallitsi edelleen Daavidin suku ja sen kuninkaat olivat joko hyviä ja jumalisia tai huonoja ja jumalattomia. Pohjoisvaltion kuninkaat taas eivät kuuluneet Daavidiin sukuun ja kuninkaat eivät totelleet Herran käskyjä. Siellä myös tapahtui useita vallananastuksia, joten kuningassuvut eivät olleet pysyviä. Etelävaltioon jäi ensin Juudan heimo ja osa Benjaminin heimoa, mutta jumalattomuuden saatua välittömästi ja pysyvästi vallan pohjoisvaltiossa vaelsivat leeviläiset ja Jumalaa pelkäävät ihmiset kaikista heimoista etelävaltioon (2.Aikak.11:16).
Pohjoisvaltion tuhosivat lopulta Jumalan rangaistuksena assyrialaiset vuonna 722 eKr. Koska Juudan valtakuntakin lopulta kääntyi lopullisesti jumalattomaksi, Herra antoi babylonialaisten tuhota Jerusalemin vuonna 586 eKr., jolloin kansa joutui Baabelin pakkosiirtolaisuuteen 70 vuodeksi. Pohjoisvaltakunnan väestö hävisi olemasta, mutta Juudan kansan jäännös sai palata Persian valtakunnan alamaisina Jerusalemiin ja rakentaa sen temppelin uudelleen.
Profeetta Hoosean toiminta alkoi Israelin (pohjoisvaltakunnan) kuninkaan Jerobeam II:n aikana (Hoos.1:1). Jerobeam II (793-753 eKr.) oli voimakas kuningas, jonka aikana valtakunta vahvistui taloudellisesti ja oli valtiollisesti vakaa. Samalla kuitenkin valtakunta ajautui moraalisessa ja hengellisessä mielessä entistä enemmän rappiolle. Epäjumalanpalvelus ja siihen liittyvä synnillinen meno lisääntyivät entisestään. Samalla rikkaat sortivat entistä raskaammin köyhiä. Jerobeamin ajan jälkeen myös valtiollinen vakaus heikkeni ja esiintyi kuninkaanmurhia ja palatsivallankumouksia. Sisäiset riidat saivat eri ryhmät etsimään liittolaisia ulkoa ja vieraat valtakunnat pääsivät sotkeutumaan Israelin asioihin kohtalokkaalla tavalla. Vuonna 732 eKr. Israel joutui jo Assyrian vasallivaltioksi, ja vuonna 722 eKr. Assyria tuhosi valtakunnan.
Israelin viimeinen kuningas oli Hoosea, joka on eri henkilö kuin profeetta Hoosea.
Profeetta Hoosea
Hoosean nimi merkitsee ”pelastus” tai ”vapautus.” Hoosea, Beerin poika, aloitti toimintansa kuningas Jerobeam II:n hallituskauden lopulla, arviolta n. vuonna 750 eKr. Kirjan alussa kuitenkin mainitaan profeetan aikalaisina Juudan kuninkaat Ussia, Jotam, Ahas ja Hiskia (Hoos.1:1). Viimeksi mainittu aloitti kuninkaana Juudassa vuonna 716 eKr., joten Hoosean profeetantyö on vaikuttanut jopa Israelin valtakunnan kukistumisen (722 eKr.) jälkeen. Vaikka Hoosea ilmeisesti oli syntynyt Israelin puolella ja Israel oli myös hänen työnsä vaikutusaluetta, hän lienee elänyt viimeiset vuotensa Juudassa. Hoosealla olikin myös Juudalle varoituksen sanoja (4:15, 5:5, 6:11).
Hoosean julistustyö ajoittuu vähän profeetta Aamoksen vaikutusajan jälkeen. Vaikka näiden kahden profeetan työ kohdistui pohjoisvaltioon Israeliin saman aikakauden, kuningas Jerobeam II:n hallituskauden, sisällä, on näiden kahden profeetan julistuksessa merkittäviä eroja. Aamos jyrisi kärkeviä tuomion ennustuksia vauraalle ja irstaalle Israelille. Vaikka Hooseallakin oli raskaita syytöksiä Israelille, hän samalla tunsi omakohtaista tuskaa maanmiestensä kohtalosta. Vaikeista ennustuksista huolimatta hänen sanomaansa kuului lempeys ja herkkyys. Silloinkin kun Hoosea julistaa voimakkain sanoin luopumuksen aiheuttamasta tuomiosta, hänen sanomaansa sisältyy armoa ja rakkautta. Hooseaa onkin kutsuttu ”Vanhan Testamentin rakkauden apostoliksi.” Hoosea ei ole kiivas eikä tulinen, vaan ennemminkin murheellinen ja surumielinen.
Profeetan avioliitto
VT:n profeettojen elämässä oli tapahtumia tai heidän tuli tehdä tekoja, joilla oli vertauskuvallinen merkitys, mutta joista monet olivat inhimillisesti ottaen rajuja koettelemuksia (esim. Jes.20:1-4; Hes.4:1-8, 24:15-27). Kyseiset tapahtumat ovat ainutlaatuisia, joita myöhemmin ei ole tarkoitus toistaa, ts. ne eivät ole sellaisenaan esimerkillisiä kenellekään.
Myös Hoosean kirja alkaa tällaisella vertauskuvallisella tapahtumasarjalla. Hoosean kirjan luvuissa 1-3 on kuvattu profeetan avioliittoa. Profeettaa kehotetaan ottamaan vaimokseen portto (1:2), joka sitten myöhemmin on uskoton miehelleen. Hoosean avioliitto on järisyttävä esimerkki siksi, että luultavasti kyseessä oli historiallinen kuvaus Hoosean perhe-elämästä (esimerkkiä on myös yritetty selittää vertauskuvallisesti, ts. että tämä kertomus olisi Hoosean julistukseen kuuluva vertaus, jolla on tietty sanomansa, mutta joka ei olisi historiallisesti tosi; tämä vertauskuvallinen tulkinta ei kuitenkaan tee oikeutta Hoosean kirjan sanomalle). Tästä asetelmasta tulee moraalinen ongelma, koska profeetan vaimo selvästikin rikkoo Jumalan kansalleen antamia käskyjä (5.Moos.22:20-26): Hoosean vaimokseen ottama portto olisi tosiasiassa tullut kivittää. Kyseessä ei kuitenkaan tässä tapauksessa ole Jumalan käskyjen sivuuttaminen eikä myöskään moraalista ohjetta myöhemmille ajoille (ts., tästä ei tule tehdä sitä johtopäätöstä, että Jumala katsoisi läpi sormiensa syntiä), vaan profeetan avioliitto oli kouriintuntuva vertauskuva Jumalan suhteesta valittuun kansaansa. Israel on kaikesta huolimatta Jumalan valittu kansa, vaikka se on hylännyt Herransa ja palvelee vieraita jumalia. Israelin suhde Jumalaan on ainutlaatuinen, jollaista ei ole toista maailmassa. Jumala haluaa tällä esimerkillä osoittaa, että Hänen kansansa on Hänen silmissään samanlainen kuin Hoosean vaimo, joka oli portto ja joka oli uskoton. Israelin kansa on siten Hoosean julistuksen mukaan vajonnut samaan asemaan, kuin Hoosean porttovaimo.
Hoosean vaimo synnyttää kolme lasta, joille kaikille annetaan vertauskuvalliset nimet (1:3-9). Ensimmäinen lapsi, joka oli poika, sai nimen Jisreel, joka nimi merkitsee ”Jumala kylvää.” Tämä viittasi Israelin kuninkaaseen Jehuun, joka oli verisesti tuhonnut pahan kuninkaan Omrin suvun (2.Kun.10:1-17). Jehu oli toisaalta toiminut Herran käskyn mukaan, koska Herra oli päättänyt tuhota Omrin suvun. Mutta toisaalta Jehu oli toiminnassaan väkivaltaisesti vuodattanut paljon verta eikä ollut kaikessa Jumalan tahdon mukainen kuningas (2.Kun.10:31). Hoosean aikalainen kuningas Jerobeam II oli Jehun sukua, joten profeetan lapsen nimi ennakoi Jehun kuningassuvun loppua. Israelin ”jousen” särkeminen (1:5) kuvaa Israelin valtakunnan voiman loppumista.
Hoosean toinen lapsi oli tytär, joka sai nimekseen Lo-Ruhama, joka merkitsee ”ei rakastettu.” Tämä merkitsee sitä, että Herra ei enää aio armahtaa kansaansa. Samalla Hoosea kuitenkin julistaa, että Herra edelleenkin rakastaa Juudan heimoa – toisin kuin Israelia.
Hoosean kolmas lapsi oli Lo-Ammi, joka merkitsee ”ei minun kansani.” Päinvastainen ilmaisu ”minun kansani” viittasi aikoinaan Israeliin Jumalan valittuna kansana, kun ”ei minun kansani” puolestaan viittaa siihen, että kansa on luopumuksen tähden menettänyt väliaikaisesti asemansa. Liittosuhde oli katkennut, sillä Israel oli hylännyt Jumalan lain (huom! lakiliitossa oli kansalle ehto, että sen tuli pitää Jumalan laki, pysyä uskon kuuliaisuudessa ja palvella yksin Häntä).
Kuitenkin Hoosean julistettua perheensä tilanteen kautta kansalle Jumalan tulevaa tuomiota profeetta välittömästi kääntyy julistamaan kansalle tulevaa suuruuden aikaa (2:1-3). Tämä on vielä tänäkin päivänä tulevaisuutta, koska tämän päivän juutalaiset eivät ole kansana ottaneet vastaan Messiastaan, joka on jo tullut. Viimeisinä aikoina Israel on oleva yhdistynyt valtakunta ja silloin myös Hoosean lapsen nimet julistavat aivan päinvastaista sanomaa kuin profeetan omana aikana.
Tämän jälkeen profeetta julistaa Jumalan ja kansan välistä välirikkoa käyttäen esimerkkinä Hoosean luopiovaimoa (2:4-15; koko ajan on muistettava, että profeetan vaimo kuvaa luopunutta Israelia). Taustana tässä on tilanne, jossa Hoosea on hylännyt vaimonsa tämän uskottomuuden tähden. Siksi Herra itse uhkaa puolisoaan (Israelia) rangaistuksilla.
Mutta jälleen profeetta ennustaa tulevaa sovintoa Herran ja kansansa välille (2:16-25). Israel, jonka Jumala on hylännyt, tulee saamaan takaisin entisen asemansa. Israel (Jumalan vaimo) on tosin ottanut miehekseen baalin (kanaanilaisen epäjumalan) ja osallistunut sen saastaisiin menoihin, mutta kansa on palaava Herran luo ja ottava Hänet taas miehekseen baalin sijaan. Hoosea julistaa sovinnon päätteeksi Israelin ihanaa tulevaisuutta.
Vielä tämänkin jälkeen Hoosean avioliitto julistaa Jumalan tahtoa suhteessa Israeliin (3:1-5). Vaikka profeetan vaimo oli ollut uskoton ja Hoosea oli siksi hylännyt hänet, profeetan tuli mennä ja ostaa nainen vapaaksi. Luultavasti kyseessä oli naisen vapauttaminen orjuudesta tai raskaasta työsuhteesta (mahdollisesti nainen oli myynyt itseään porttona ollen toisen palveluksessa). Tämä kuvaa sitä, kuinka Herra osti uskottoman vaimonsa takaisin. Näin profeetta julistaa Herran rakkauden pysyneen muuttumattomana. Kuitenkin tällä kertaa nainen joutui koetukselle: hän ei saanut elää miehensä kanssa vaan joutui odottamaan kuin sureva leski. Pitkän ajan kuluttua naiselle palautetaan vaimon oikeudet. Tuleekin aika, jolloin Jumalan kansa kääntyy ja etsii kokosydämisesti Herraansa.
Vaikka Hoosean avioliiton tapahtumat ovat dramaattisia ja koskettavia, ne on nähtävä nimenomaan vertauskuvallisina ennustuksina koskien Jumalan omaisuuskansaa. Profeetan perhe-elämästä ei siten voi vetää johtopäätöksiä, joiden mukaan Jumala ei olisi välittänyt Gomerin syntielämästä. Hoosean vaimon syntielämä oli tosiasiassa raskas loukkaus Jumalan pyhyyttä kohtaan. Mutta vertauskuvallisesti Hoosean perhe-elämä kuvasi, että Israel on yhtä kaukana Jumalasta kuin Gomer miehestään. Vastaavasti Jumala kutsuu Israelia yhteyteensä edelleenkin huolimatta kansan luopumuksesta.
Israelin synti ja rangaistus
Hoosean kirjan luvut 4-10 kertovat Israelin synnistä ja tulevasta rangaistuksesta. Taustana on Hoosean ajan tilanne pohjoisvaltakunnassa (= Israel = Efraim = Samaria), jossa monenlainen synti rehottaa:
- epäjumalanpalvelus (esim. 4:17)
- väärät valat, valheet, murhat, varkaudet ja aviorikokset (esim. 4:2)
- huoruus ja viinin nauttiminen (esim. 4:11)
- liittoutuminen pakanavaltioiden kanssa (esim. 5:13)
Hoosean tulee julistaa kansalle Herran tuomiota, koska kansa on hylännyt Jumalansa palvelemisen. Kansan uskottomuuden vuoksi pakkosiirto pois luvatusta maasta oli tulossa ja kansa tulee häviämään muitten kansojen sekaan (7:8). Uudelleen ja uudelleen Herra oli kutsunut kansaansa lähettämällä profeettoja ja myös onnettomuuksia, jotta kansa turvautuisi Jumalaansa. Kansan luopumus johti kuitenkin Jumalan hylkäämään sen (9:17).
Hoosean kirjassa vallitsee kuitenkin jännite sen välillä, että Jumala joutuu hylkäämään kansaansa – ja sittenkään Jumalan valinta ei koskaan häviä: Israel on Jumalan kansa, jonka Hän on valinnut ja jota Hän koettelee, mutta ei lopullisesti hylkää. Nämä äärimmäisyydet – Jumalan valinta ja Jumalan hylkääminen – vaihtelevat koko ajan toisiaan seuraten Hoosean kirjassa.
Jumalan rakkaus kansaansa kohtaan
Huolimatta Hoosean runsaista tuomion sanoista Israelille on Hoosean julistuksen punaisena lankana se, että Herra rakastaa Israelia sen synneistä huolimatta (11:1-11). Jumala oli valinnut kansansa ja tuonut sen pois Egyptin orjuudesta (11:1). Herra on ohjannut Israelia kuin pientä lasta (11:3,4). Hän ei voisi hylätä Israelia lopullisesti (11:8) eikä tuhota sitä (11:9). Vaikka Efraim joutuu lähtemään maastaan, se tulee palamaan Herransa luo ja myös luvattuun maahansa (11:10,11).
Hoosea vielä palaa julistamaan Herran tuomiota ja rangaistusta Israelille (12:1-14:1), mutta sen jälkeen profeetta kuvaa kirjansa lopuksi Israelin kääntymisen ja pelastumisen (14:2-10). Kysymys on Jumalan valitun kansan kääntymisestä aikojen lopulla ja sen ennalleen saattamisesta. Tuolloin kansa seuraa Herraansa ja se saa rauhassa asua maassaan. Kyseessä on kuitenkin kansan valittu jäännös eivätkä Hoosean aikalaiset vielä päässeet osalliseksi näistä lupauksista (eivätkä välttämättä juuri heidän jälkeläisensäkään saa näitä siunauksia, jotka on luvattu kansan jäännökselle).
Uuden Testamentin lainauksia Hoosean kirjasta
Hoosean kirjaa, kuten useimpia muitakin VT:n kirjoja, lainataan UT:ssa. Oheiset seitsemän lainausta löytyvät UT:sta.
- Hoos.1:6,9 -> 1.Piet.2:10 (ei Jumalan kansa)
- Hoos.2:1 -> Room.9:25-26 (olette minun kansaani)
- Hoos.2:25 -> Room.9.25-26; 1.Piet.2:10 (olette minun kansaani)
- Hoos.6:6 -> Matt.9:13, 12:7 (armahtavaisuutta, ei uhrimenoja)
- Hoos.10:8 -> Luuk.23:30 (vuoret kaatukoot päällemme)
- Hoos.11:1 -> Matt.2:15 (Egyptistä kutsuin poikani)
- Hoos.13:14 -> 1.Kor.15:55 (voitto kuolemasta)
Em. Hoosean kirjan kohdista ainoastaan 11:1 on messiaaninen profetia, joka toteutui Jeesuksen kohdalla Hänen ja Hänen vanhempiensa paettua Egyptiin ja palattua sieltä takaisin.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, 1992).
Schultz, Samuel J., Old Testament Speaks (Toronto, 1980)
Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)