Ihmeellä tarkoitetaan tekoa, tapahtumaa tai ilmiötä, joka ei ole tunnettujen luonnonlakien mukainen. Ihmeen lähteeksi tai tekijäksi katsotaan usein yliluonnollinen voima tai olento. Silloinkin kun ihme tapahtuu ihmisen kautta, katsotaan, että ihmeen takana on jokin yliluonnollinen voima, joka vaikuttaa ihmisen kautta. Ihmeen lähteeksi tarjotaan harvoin pelkkää sattumaa, koska vallitseva tieteellinen tai oikeammin naturalistinen maailmankatsomus ei tunnusta ihmeitten olemassaoloa. Ihme ei voi naturalistisen näkökannan mukaan olla luonnonlakien vastainen, vaan kyseessä on luonnollisesti selitettävissä oleva asia, jota vielä ei kuitenkaan pystytä selittämään. Yleisesti vallitseva tieteellinen maailmankuva ymmärtää maailman suljetuksi järjestelmäksi, jossa mikään ulkopuolinen voima ei voi puuttua luonnonlakien toimintaan. Suljetussa järjestelmässä luonnonlait toteutuvat aina ja havaitut poikkeamat tästä eivät voi johtua mistään yliluonnollisesta voimasta tai olennosta.
Kaikesta edellisestä johtuen myöskään historiallis-kriittinen raamatuntutkimus ei juuri voi tunnustaa ihmeitä historiallisesti tosiksi, koska tieteellinen maailmankuva sulkee jo lähtöoletuksena ihmeen mahdollisuuden pois. Tästä syystä Raamatussa esitetyt ihmeet pyritään selittämään luonnollisella ja ihmeen pois sulkevalla tavalla.
Raamatun mukaan maailma ei kuitenkaan ole suljettu vaan avoin järjestelmä, jossa yliluonnollinen asioihin puuttuminen on mahdollista. Tämä ”yliluonnollinen” on ensinnäkin Jumalan työtä (joko Jumalan itsensä tai Hänen palvelijoittensa kautta tapahtuvaa). Toiseksi myös Jumalan vastustaja, Saatana, ja hänen palvelijansa tekevät ihmeitä. Ihme itsessään ei näin vielä kerro, onko asialla Jumala.
Ihmeet kuuluvat kristilliseen uskoon, koska Raamattu kertoo niistä paljon sekä VT:ssa että UT:ssa. Ihmeet eivät näin alkaneet vasta Jeesuksen toiminnassa, vaan VT:ssa on kerrottu lukuisia ihmeitä tapahtuneen. Jo maailman luominen Jumalan sanalla oli ihme (1.Moos.1 ja 2). VT:n aikana eivät ihmeet kuitenkaan olleet jatkuvia, vaan niitä tapahtui joko satunnaisesti tai erityisinä aikoina, jolloin ihmeitä tapahtui toistuvasti. Poikkeuksellisen runsaasti ihmeitä tapahtui Israelin kansan lähtiessä Egyptin orjuudesta (2.Moos.1-20), profeettojen Elian ja Elisan aikana (1.Kun.17-2.Kun.9) sekä Danielin aikana (Dan.1-6).
Jeesuksen toiminnassa ihmeet olivat kuitenkin toistuvia ja ilman niitä Jeesuksen toimintaa ei voi lainkaan ymmärtää. Ihmeiden merkitys oli osoittaa Jumalan valtakunnan tulemista ja läsnäoloa, kirkastaa ja korottaa Jumalan nimeä, vahvistaa silminnäkijöiden uskoa Jeesukseen ja todistaa Jeesuksen olevan se, joka Hän väittikin olevansa: Jumalan Poika, maailman Vapahtaja. Ihmeet eivät olleet tarkoitus sinänsä eivätkä ne olleet vähimmässäkään määrin tarkoitetut herättämään ihmisen inhimillistä uteliaisuutta. Mutta ihmeiden läsnäolo oli johdonmukainen seuraus Jeesuksen olemuksesta, työstä ja julistuksesta.
Ihmeiden runsaslukuinen tapahtuminen jatkui alkuseurakunnan elämässä, mistä Apostolien teot kertovat oman todistuksensa. Myös UT:n kirjeissä viitataan ihmeisiin, joten niitä tapahtui jatkuvasti siellä, missä evankeliumia julistettiin ja missä Pyhä Henki oli läsnä. Siksi on väärä johtopäätös (mitä jopa eräissä Raamatulle uskollisille piireissä väitetään), että ihmeet olisivat loppuneet apostolisen ajan jälkeen.
Tässä otetaan esille muutamia kohtia Luukkaan evankeliumista, joissa Jeesuksen kerrotaan tehneen ihmeitä. Suurin osa ihmeistä oli sairaiden parantamisia, mutta Jeesus teki tämän lisäksi monia muitakin voimatekoja.
Jeesus parantaa sairaita (6:17-19)
Tämä sairaiden parantamiskertomus tapahtui juuri Jeesuksen ”tasankosaarnan” edellä. Sairaiden parantaminen ja opettaminen usein liittyivätkin yhteen: ihme vahvisti julistetun sanan. Joskus erityinen tilanne antoi Jeesukselle aiheen opettaa jostakin tietystä asiasta (kuten esim. 6:6-11, jossa Jeesus opetti ja osoitti käytännössä, että sapattina saa parantaa).
Tässä kertomuksessa suuri joukko opetuslapsia ja paljon kansaa laajalta alueelta oli ensinnäkin tullut kuulemaan Jeesusta, toiseksi hakemaan parannusta tauteihinsa ja kolmanneksi eräät tulivat terveiksi oltuaan saastaisten henkien vaivaamia. Jeesuksen julistustyö ja ihmeet täydensivät toisiaan, koska ihmiset olivat tulleet näitä kaikkia varten. Tästä raamatunkohdasta ilmenee lisäksi se, että pahat henget saattoivat aiheuttaa sairauksia, mutta kaikki sairaudet eivät suinkaan aiheutuneet saastaisista hengistä.
Merkille pantava yksityiskohta on myös se, että Jeesuksesta sanotaan lähteneen voimaa, joka paransi kaikki (6:19). Tästä ei käy ilmi, olivatko kaikki parantuneet Jeesukseen uskovia; todetaan vain, että Jeesuksesta lähtevä voima paransi kaikki. Tässä tilanteessa siten kaikki parannusta etsivät tulivat terveiksi, kun taas esim. Mark.6:1-6 osoittaa, että Jeesuksen kotikaupungin epäusko ja torjuva asenne saivat aikaan, että Hän ei voinut tehdä siellä voimatekoja.
Näistä raamatunkohdista ei kuitenkaan voi tehdä sitä liian pitkälle menevää johtopäätöstä, että aina ja kaikkialla sairaat paranisivat. Eikä myöskään voida todeta, että epäusko olisi aina syynä siihen, että sairas ei parane. Ihme ei olisi ihme, jos me ymmärtäisimme sen täysin! Jumala toimii tavalla tai toisella, mutta me emme voi Häntä ja Hänen tarkoitusperiään täysin ymmärtää. Jeesus oli kuitenkin enemmän kuin pelkkä hyvä ihminen, Hän oli Jumala Poika ja siten itse Jumala. Hänen kolmivuotinen toimintansa oli myös aivan erityistä aikaa pelastushistoriassa, jolloin jatkuvien ihmeiden läsnäolokin oli johdonmukaista.
Jeesus parantaa kymmenen spitaalista (17:11-19)
Spitaali oli erityisen pelätty tauti, jota sairastavien tuli eristäytyä muusta yhteiskunnasta. Tässä kertomuksessa Jeesus parantaa kymmenen spitaalista. Nämä itse pyysivätkin Jeesusta parantamaan heidät. Jeesuksen parantamistoiminnassa oli monia piirteitä, jotka olivat erilaisia tapauksesta riippumatta. Tässä Jeesus ei parantanut välittömästi, vaan käski sairaiden mennä näyttämään itsensä papeille (kuten 3.Moos.14:1-32 edellyttää). Toisaalta Jeesus siis tässä osoitti kunnioitusta Mooseksen laille ja vallitsevalle säännölle, toisaalta Hän näyttää vaatineen parannusta etsiviltä uskoa paranemiseen. Kaikki uskoivatkin ja paranivat. Kuitenkin vain yksi tuli kiittämään Jeesusta ja ylistämään Jumalaa. Tämä yksi oli samarialainen, minkä Jeesus nimenomaisesti pani merkille.
Tämä kertomus osoittaa, että (1) Jeesus välitti ihmisistä, jotka olivat sosiaalisesti kaikkein huonoimmassa asemassa, (2) Jeesus kunnioitti Mooseksen lakia (vaikka ei antanutkaan mitään arvoa ihmisten luomille perinnäissäännöille), ja (3) Jumalan armo ulottui jo Jeesuksen maanpäällisessä toiminnassa juutalaisen kansan ulkopuolelle.
Jeesus herättää kuolleista Jairoksen tyttären ja parantaa verenvuodosta kärsivän naisen (8:40-56)
Tämä tapahtumasarja on kaksiosainen: Jeesusta pyydetään parantamaan kuolemaisillaan oleva synagogan esimiehen Jairoksen 12-vuotias tytär. Jeesus lähteekin kohti Jairoksen kotia. Mutta matkalla sinne tapahtuu toinenkin ihme: verenvuodosta kärsivä nainen paranee vaivastaan. Kummassakin tapauksessa ilmenevät Jeesuksen voima ja Hänen säälinsä ihmisiä kohtaan. Kummassakin tapauksessa ilmenee myös ihmisten usko Jeesuksen kykyyn parantaa.
Matkalla Jairoksen kotiin verenvuotoa sairastava nainen koskettaa Jeesuksen viitan tupsua ja nainen paranee välittömästi. Tässä nousee esiin kaksi erityistä näkökulmaa:
1) Naisen koskettaessa Jeesuksen viitan tupsua vaikuttaa yliluonnollinen voima, vaikka Jeesus ei tässä tietoisesti pyri parantamaan; ja
2) Jeesus tunsi, että Hänestä oli lähtenyt voimaa – vaikka ei tiennyt muuta kuin, että joku oli koskettanut Häntä (tämä oli oikeastaan mieletön ajatus keskellä väentungosta!).
Antiikin aikana – kuten enemmän tai vähemmän kaikkina aikoina – on uskottu maagisiin, ihmeitä tekeviin voimiin. Oli naisen usko aikaisemmin ollut mitä hyvänsä, hän joka tapauksessa uskoi Jeesukseen parantajana. Jeesus ei selvästikään ensin tiennyt, kuka oli Häntä koskettanut ja kuka se oli, joka oli saanut Häneltä voimaa ja aiheuttanut sen vähenemisen Hänessä. Nainen yritti pysyä salassa, mutta ei voinut. Tultuaan ilmi nainen heittäytyi Jeesuksen eteen. Jeesus sanoi hänelle lohdutuksen sanat (8:48), jotka voivat yhtä hyvin merkitä, että naisen usko on ”parantanut” kuin että usko on ”pelastanut” hänet. Jeesus joka tapauksessa osoittaa naisen uskon esimerkilliseksi.
Tässä tapahtumassa on turha nähdä ”valkoista magiaa,” jossa jokin rituaali tms. vaikuttaisi tehtynä tekona. Kysymys on selvästikin siitä, että asianomaisen usko vaikuttaa tässä tapahtumassa (samoin Ap.t.5:15, 19:12).
Tapaus viivytti Jeesusta siinä määrin, että Jairoksen tytär ehti kuolla. Jeesus kuitenkin kehotti Jairosta uskomaan, niin hänen tyttärensä pelastuu. Näin tapahtuikin. Tyttö oli ehtinyt kuolla, mutta Jeesus käski hänen herätä. Tyttären palaaminen eloon tuli tietenkin kaikkien tietoon, mutta Jeesus ei halunnut tämän tapauksen muilta osin leviävän yleiseen tietoisuuteen. Siksi tytön herätessä henkiin paikalla olivat vain lapsen vanhemmat sekä kolme Jeesuksen opetuslasta.
Jeesus karkottaa pojasta pahan hengen (9:37-43)
Jeesuksen maanpäällinen toiminta käsitti yleisesti myös pahojen henkien karkottamisen ihmisistä. Pahat henget pitivät ihmisiä sidoksissa ja aiheuttivat ihmisille monenlaista vaivaa. Pahojen henkien päätehtävä oli kuitenkin sama kuin niiden päämiehen Saatanan: taistella Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa vastaan. Siksi Jeesus asettui alusta asti johdonmukaisesti pimeyden valtoja vastaan ja vapautti ihmisiä niistä.
Opetuslapset eivät olleet kyenneet ajamaan henkeä pois pojasta. Jeesus nuhteleekin seuraajiensa epäuskoa ja kieroutuneisuutta. Vähän aikaisemmin Jeesus oli antanut seuraajilleen vallan pahojen henkien karkottamiseen (9:1). Opetuslapset olivat kuitenkin avuttomia tässä tapauksessa. Jeesus ajoi saastaisen hengen pois ja poika parani vaivastaan.
Kuitenkin vähän tämän jälkeen opetuslapsetkin iloitsivat siitä, että pahat henget tottelevat heitä (10:17). Tämän voi katsoa tarkoittavan sitä, että vaati oman aikansa, jolloin opetuslasten käsityskyky kypsyi ymmärtämään Jumalan valtakunnan voiman. Myöhemminkin kävi kouriintuntuvasti ilmi, että pelkästään Jeesuksen nimen käyttö ei riittänyt karkottamaan pahoja henkiä (Ap.t.19:13-17); tarvittiin myös ihmisen omakohtaista uskoa Jeesukseen. Hengellinen sodankäynti ei voikaan koskaan olla umpimähkäistä ritualismia, vaan se edellyttää kokonaisvaltaista kuuliaisuutta Jeesusta ja Hänen opetustaan kohtaan.
Jeesus tyynnyttää myrskyn (8:22-25)
Tämä tapaus kertoo, että Jeesuksen auktoriteetti ei rajoittunut vain parantamiseen, kuolleista herättämiseen ja pahojen henkien poisajamiseen, ts. vain ihmisten inhimilliseen auttamiseen. Jeesuksen valta ulottui myös luonnonvoimien yli. Jeesus hallitsi täysin niin itsensä kuin ympäristönsäkin. Jeesuksen nukkuminen keskellä inhimillistä vaaratilannetta osoitti Hänen luottamustaan ja tilanteen hallintaansa. Tässäkin tapauksessa kuitenkin ihmeen tekeminen johti lopulta ylittämään opetuslasten käsityskyvyn ja heidän ajatuksensa keskittyivät tapahtuman jälkeen siihen, kuka ja mikä Jeesus oli. Jeesus ei hallinnut vain sairauksia ja pahoja henkiä, vaan koko maailmassa vaikuttavia voimia.
Jeesus ruokkii viisituhatta miestä (9:10-17)
Jeesuksen ruokkimisihmeen kertovat kaikki neljä evankeliumia, joten tätä ihmettä on pidetty erityisen suurena. Jeesuksen puhe Jumalan valtakunnasta ja parantamistoiminta jatkuivat tässä tapauksessa iltaan asti, joten opetuslasten huoli laajan kuulijakunnan majoittumisesta ja ruokkimisesta oli aiheellinen. Opetuslapset eivät kuitenkaan ymmärtäneet, mitä Jeesuksen kehotus ”Antakaa te heille syötävää” voisi käytännössä merkitä (miten usein Jeesus osoittikin seuraajiensa ymmärtämättömyyden!), heillähän oli vain viisi leipää ja kaksi kalaa. Niillä ei voi ruokkia 5000 miestä (ja lisäksi epäilemättä naisia ja lapsia, yhteensä jopa 15000 ihmistä). Mutta Jeesus katsoi taivaaseen, kiitti Jumalaa, mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille jaettavaksi kaikille ihmisille. Kukaan ei ollut nälissään syötyään. Opetuslapset keräsivät tähteitä kaksitoista korillista.
Tälläkin ihmeellä oli opettava sanomansa opetuslapsille. Jeesus osoitti jälleen, että Jumalan valtakunta ei tunne luonnollisia rajoja. Ihme kertoi lisäksi Jumalan huolenpidosta ihmisiä kohtaan myös päivittäisten tarpeiden osalta. Jumalan sana on ihmiselle hengellistä ravintoa, mutta Jumala ei ole välinpitämätön myöskään inhimillisten tarpeiden osalta. Ihmisen tulee kuitenkin osata asettaa nämä asiat oikeaan arvojärjestykseen (kuten Jeesus samassa yhteydessä Johanneksen mukaan opettaa, Joh.6:26,27).
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
