Kaikki neljä evankeliumia puhuvat Pyhästä Hengestä, Jumalan kolmannesta persoonasta. Kuitenkin Luukkaan evankeliumin todistus Pyhästä Hengestä on muita evankeliumeja laajempi, etenkin kun otetaan huomioon sen yhteys jatko-osaan, Apostolien tekoihin. Siinä Pyhän Hengen toiminta Jeesuksen seuraajien elämässä oli helluntaikokemuksen jälkeen silmiinpistävä. Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen todistus Pyhästä Hengestä on näin erittäin merkittävä.
Tässä käydään kootusti läpi erityisesti ne Luukkaan evankeliumin kohdat, joissa Pyhä Henki nimenomaisesti mainitaan. Selvästi suurin osa näistä kohdista kuuluu lapsuuskertomuksiin ja maanpäällisen toiminnan aloittamiseen (luvut 1-4).
Pyhä Henki lapsuuskertomuksissa
Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymän (jotka tapahtuivat lyhyen ajan sisällä) vaiheilla Pyhän Hengen vaikutus murtautui esille aivan uudella ja voimakkaalla tavalla. Viitekehyksenä oli hurskas juutalaisuus, joka tuohon aikaan odotti kiihkeästi Messiaan tuloa. Kyseessä oli hengellinen ilmiö, mutta epäilemättä myös Palestiinan poliittiset tapahtumat kiihdyttivät Messiaan tulon odotusta. Vanhan ja Uuden Testamentin välillä tuotettu hengellinen kirjallisuus osoittaa, että Pyhän Hengen toimintaan liitettiin erityisesti kolme näkökohtaa: 1) Kuten yleensä juutalaisuudessa, Hengen odotettiin alkavan toimia erityisesti profetian Henkenä; 2) ajateltiin, että profeetallinen ääni Israelin kansan keskuudessa oli ollut hiljaa jo n. 400 vuotta (viimeinen profeetta oli ollut Malakia); ja 3) vasta messiaanisena aikana odotettiin Hengen toiminnan aktivoituvan. Koska sekä Johanneksen ja Jeesuksen vanhemmat edustivat hurskasta juutalaisuutta, he oletettavasti ymmärsivät Pyhän Hengen esiin murtautuvan toiminnan juuri em. tavoilla. Muutenkin nämä hurskaat juutalaiset edustivat vanhan liiton parhaimmistoa niin uskossa kuin elämässä.
Ensimmäiset maininnat Pyhästä Hengestä koskettavat enkeli Gabrielin ilmoitusta Sakariaalle tämän pojasta, Johannes Kastajasta. Vanhan Sakariaan vanha vaimo Elisabet tulisi synnyttämään pojan, jolle Jumala oli varannut tärkeä tehtävän. Mutta tämä poika, Johannes Kastaja, ei tulisi tekemään työtä omassa voimassaan. Gabrielin mukaan Johannes tulisi olemaan jo äidin kohdusta asti täynnä Pyhää Henkeä (1:15). Johannes tulisi kulkemaan Herran (Messiaan) edelläkävijänä Elian Hengessä ja voimassa. Johanneksen toiminnalla tulee myös olemaan menestystä, koska hän valmistaisi kansaansa Messiaan tuloon. Elia oli VT:n ajan profeetta, joka oli voimakas ja peloton profeetallinen julistaja, mutta jonka kautta tapahtui myös suuria ihmeitä. Profeetta Malakia, viimeinen vanhan liiton profeetta, olikin ennustanut profeetta Elian paluun ennen Herran päivää (Mal.3:22-24). Tämä tapahtuikin osittain siten, että Elia palasi maan päälle kirkastusvuorella (Luuk.9:28-36), ja osittain siten, että Johannes Kastajan toiminta tuli tapahtumaan ”Elian hengessä ja voimassa” (1:17).
Enkeli Gabriel ilmoitti myös Marialle Jeesuksen, Messiaan, syntymän. Myös tässä ilmoituksessa on Pyhä Henki mukana: Marialle sanotaan: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan” (1:35). Tämä tulee ymmärtää siten, että Jeesuksen syntymä – toisin kuin Johannes Kastajan – oli kokonaan yliluonnollinen. Messias tulisi olemaan Marian (ihmisen) poika, mutta myös Jumalan Poika. Siksi neitseestäsyntyminen tässä tapauksessa edellyttikin sikiämistä Pyhästä Hengestä; näin Henki toimi tässä uutta luovana Henkenä (kuten luomiskertomuksessa, 1.Moos.1:2). Sinänsä Jumala teki ihmeen myös antaessaan Johannes Kastajan syntyä yli-ikäisille vanhemmille; mutta Jeesuksen syntymä tapahtui kokonaan yliluonnollisesti siten, että Messiaasta tuli alusta asti niin Jumalan Poika kuin ihmislapsikin. Siinä Jumala tuli ihmiseksi.
Pyhän Hengen toiminta ei suinkaan loppunut näihin poikien syntymisen ilmoituksiin. Marian vieraillessa sukulaisensa Elisabetin luona Maria tervehti Elisabetia (1:41). Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, lapsi (Johannes) hypähti hänen kohdussaan ja Elisabet täyttyi Pyhällä Hengellä. Molemmat naiset sinänsä tajusivat elävänsä keskellä suuria aikoja ja heidän poikansa tulisivat olemaan merkittäviä henkilöitä. Mutta silti heissä ei pelkästään tämä aiheuttanut riemua, vaan Pyhän Hengen välitön vaikutus. Pyhä Henki onkin aina tuonut iloa siellä, missä Hän on voimakkaasti vaikuttanut. Ilo onkin yksi Hengen hedelmän ilmenemismuoto.
Johanneksen synnyttyä ja saatua virallisesti nimensä myös Sakarias täyttyi Pyhällä Hengellä (1:67) ja puhui profeetallisin sanoin ylistystä Jumalalle ja ennustusta pojasta (1:68-79). Johanneksesta sanotaan, että hän kasvoi ja vahvistui Hengessä (1:80). Johanneksen tehtävä tulikin olemaan profeetallinen parannuksen ja kääntymyksen julistaja (ei ihmeiden tekijä Elian tapaan!), joten hänen voitelunsa Hengellä oli välttämätön voiman lähteenä.
Jeesuksen syntymän yhteydessä mainitaan Pyhä Henki vielä kolmesti vanhan Simeonin kohdalla (2:25-27). Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta ja ”Pyhä Henki oli hänen yllään.” Samoin Pyhä Henki oli ilmoittanut hänelle, että hän elää kunnes saa nähdä Voidellun (Messiaan, Kristuksen). Kun Jeesus tuotiin temppeliin, oli Pyhä Henki johdattanut Simeoninkin temppeliin, jossa hän lausui profeetalliset sanat Jeesuksesta (2:29-32). Näitä sanoja Joosef ja Maria kuuntelivat ihmetellen. Simeonilla olivat vielä profetian sanat Mariallekin, mutta nämä sanat olivat paitsi todet, myös raskaat.
Silmiinpistävää on, kuinka monen henkilön sanotaan täyttyneen Hengellä (tai tapahtuneen vastaavaa) syntymäkertomusten yhteydessä: Johannes (jo äidin kohdussa), Elisabet, Sakarias, Maria ja Simeon (tavallaan Hannakin, koska tämä oli profeetta). Kaikki tämä tapahtui lyhyen ajan sisällä ottaen huomioon, että profeetallinen ääni oli ollut hiljaa noin 400 vuotta.
Toiminnan aloittaminen
Johanneksen ja Jeesuksen syntymäkertomukset ovat kietoutuneet toisiinsa ja tapahtuivat lyhyen ajan sisällä. Sama koskee heidän työnsä alkua. Johanneksen tehtävänä oli valmistaa tietä Messiaalle. Siihen liittyvät Johanneksen sanat Messiaasta, joka ”kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella” (3:16). Nämä sanat on ymmärretty monilla eri tavoilla. Mutta joka tapauksessa Pyhän Hengen kaste liittyy helluntaihin, jolloin opetuslapset saivat Pyhän Hengen lahjan kymmenen päivää Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen. Johannes ennusti juuri Jeesuksen olevan se, joka ei kasta vain vedellä (kuten Johannes), vaan Hengellä ja tulella. ”Tulella” kastaminen on tulkinnanvaraisempi, ja sen on mm. katsottu liittyvän viimeisen tuomion jälkeen tapahtuvaan jumalattomien tuomioon.
Johanneksen kastettua Jeesuksen laskeutui Pyhä Henki Jeesuksen ylle näkyvässä muodossa kuin kyyhkynen (3:22). Tämän ei voi katsoa merkinneen, että Jeesus olisi vasta tässä tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä, vaan kyseessä oli Hengen voitelu juuri Messiaan maanpäälliseen työhön. Kyseessä oli Jeesuksen maanpäällisen työn alkuhetki.
Kuitenkin vielä yksi asia Jeesuksen oli koettava ennen kuin työ saattoi alkaa: Henki johdatti Jeesuksen autiomaahan (4:1). Siellä Jeesus paastosi 40 päivää, minkä jälkeen Paholainen kiusasi Jeesusta, joka ei kuitenkaan langennut. Tämä kiusaus tuli Saatanan taholta, ei Jumalan. Mutta koska juuri Henki johdatti Jeesusta autiomaassa, tämäkin vaihe Jeesuksen oli Isän suunnitelman mukaan läpikäytävä. Kun Paholainen jätti Jeesuksen, tämä oli ”täynnä Hengen voimaa” (4:14), ja sitten Jeesus aloitti julkisen toimintansa.
Jeesuksen toiminnan alku kotikaupungissaan Nasaretissa (4:16-30) oli vastahakoinen, koska kotikaupungin väki ei osannut nähdä Hänessä muuta kuin ”Joosefin pojan” (4:22). Kuitenkin juuri tässä tapahtumassa Jeesus lainaa Nasaretin synagogassa Jesajan kirjaa (61:1,2), jossa sanotaan Messiaasta: ”Herran Henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut” (4:18). Voitelu tehtävään oli VT:n aikana tavallista. Voideltuja saattoivat olla papit (2.Moos.28:41), kuninkaat (1.Sam.10:1) ja profeetatkin (1.Kun.19:16). Jeesus tulkitsi kotikaupunkinsa Nasaretin synagogassa Jesajan sanojen tarkoittavan itseään (4:21). Koska Jeesus myöhemmin viittaa nimenomaan Israelin suuriin profeettoihin Eliaan ja Elisaan (4:25-27), Hän lienee tarkoittanut omankin voitelunsa olevan samankaltainen, ts. profeetallisen ja voimallisen karismaattisen (myös Mooses oli ennustanut Messiaan olevan juuri profeetan, 5.Moos.18:15). Yhtäläisyyksiä toisaalta Jeesuksen ja toisaalta Elian ja Elisan välillä on sekin, että ns. oma väki hylkäsi heidät kaikki ja he joutuivat tekemään työtä vieraiden parissa.
Eri kohtia
Luukkaan evankeliumissa on vielä neljä kohtaa, joissa Pyhä Henki mainitaan. Luuk.10:21 mainitsee, että Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla ja Hän puhkesi ylistykseen. Tässä tilanteessa Jeesuksen opetuslapset palasivat Jeesuksen lähettämältä matkaltaan ja antoivat iloisina raporttiaan matkansa onnistumisesta (10:17-20). Henki yleisesti aiheuttaa iloa siinä ihmisessä, jonka Henki täyttää.
Luuk.11:13:ssa Jeesus antaa lupauksen, jonka mukaan Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä Häneltä pyytävät. Taivaallinen Isä on vielä parempi kuin yksikään maallinen isä, joka jo hänkin on valmis antamaan hyviä lahjoja lapsilleen (11:9-13). Myös Pyhän Hengen lahjaan liittyy tämä lupaus, että pyytävä tulee saamaan. Yleisesti tämä periaate liittyy kaikkeen pyytämiseen, joka rukouksessa tapahtuu: Pyytäkää, niin teille annetaan.
Pyhän Hengen pilkkaaminen (12:10) on usein esille tuleva ja väärin ymmärrettykin asia. Pyhän Hengen pilkkaa ei kuitenkaan tule ymmärtää erillään kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta, koska Jumala on yksi. Avain tähän kysymykseen löytyykin Heprealaiskirjeen 10:29:stä, jonka mukaan Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen hylkääminen on Pyhän Hengen häpäisemistä. Tuolloin on kyseessä ihmisen lopullinen paatumus, jolloin ihminen on jo kykenemätön ottamaan vastaan Jeesuksessa tarjottua pelastusta. Joka hylkää Jeesuksen, pilkkaa ja häpäisee ”armon Henkeä.” Tosin tähänkin on huomautettava, että ihminen ei näe toisen ihmisen sydämeen ja eikä voi olla varma tämän lopullisesta luopumuksesta. Siksi on useimmiten mahdotonta varmuudella sanoa kenestäkään, että tämä on syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan. Sellaisia ihmisiä on, mutta me emme juuri voi heille sitä leimaa antaa.
Vielä Luuk.12:12 lupaa Jumalan omille, että vainon hetkellä Henki antaa heille oikeat sanat, miten heidän tulee puolustautua. Jumalan omat ovat vainon hetkelläkin Pyhän Hengen johdatuksessa.
Lupaus Pyhän Hengen vuodatuksesta
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Hän antaa seuraajille lähetyskäskyn (Luuk.24:46-48) ja sen täyttämisen varmistamiseksi lupauksen Pyhän Hengen vuodatuksesta (”sen, minkä Isäni on luvannut”, 24:49). Luukkaan evankeliumin jatko-osa, Apostolien teot, kertookin, miten Hengen vuodatus tapahtui (Ap.t.2) ja sitten evankeliumin leviämisestä Jeesuksen seuraajien toimesta Pyhän Hengen voimassa. Onkin sanottu, että jatko-osa olisi hyvin voitu nimetä myös ”Pyhän Hengen teoiksi.”
Lähteet
Stronstad, Roger: The Charismatic Theology of St. Luke (Peabody, Massachusetts, 1984).
keskiviikko 29. marraskuuta 2006
LUUKKAAN EVANKELIUMI: PYHÄ HENKI
Kaikki neljä evankeliumia puhuvat Pyhästä Hengestä, Jumalan kolmannesta persoonasta. Kuitenkin Luukkaan evankeliumin todistus Pyhästä Hengestä on muita evankeliumeja laajempi, etenkin kun otetaan huomioon sen yhteys jatko-osaan, Apostolien tekoihin. Siinä Pyhän Hengen toiminta Jeesuksen seuraajien elämässä oli helluntaikokemuksen jälkeen silmiinpistävä. Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen todistus Pyhästä Hengestä on näin erittäin merkittävä.
Tässä käydään kootusti läpi erityisesti ne Luukkaan evankeliumin kohdat, joissa Pyhä Henki nimenomaisesti mainitaan. Selvästi suurin osa näistä kohdista kuuluu lapsuuskertomuksiin ja maanpäällisen toiminnan aloittamiseen (luvut 1-4).
Pyhä Henki lapsuuskertomuksissa
Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymän (jotka tapahtuivat lyhyen ajan sisällä) vaiheilla Pyhän Hengen vaikutus murtautui esille aivan uudella ja voimakkaalla tavalla. Viitekehyksenä oli hurskas juutalaisuus, joka tuohon aikaan odotti kiihkeästi Messiaan tuloa. Kyseessä oli hengellinen ilmiö, mutta epäilemättä myös Palestiinan poliittiset tapahtumat kiihdyttivät Messiaan tulon odotusta. Vanhan ja Uuden Testamentin välillä tuotettu hengellinen kirjallisuus osoittaa, että Pyhän Hengen toimintaan liitettiin erityisesti kolme näkökohtaa: 1) Kuten yleensä juutalaisuudessa, Hengen odotettiin alkavan toimia erityisesti profetian Henkenä; 2) ajateltiin, että profeetallinen ääni Israelin kansan keskuudessa oli ollut hiljaa jo n. 400 vuotta (viimeinen profeetta oli ollut Malakia); ja 3) vasta messiaanisena aikana odotettiin Hengen toiminnan aktivoituvan. Koska sekä Johanneksen ja Jeesuksen vanhemmat edustivat hurskasta juutalaisuutta, he oletettavasti ymmärsivät Pyhän Hengen esiin murtautuvan toiminnan juuri em. tavoilla. Muutenkin nämä hurskaat juutalaiset edustivat vanhan liiton parhaimmistoa niin uskossa kuin elämässä.
Ensimmäiset maininnat Pyhästä Hengestä koskettavat enkeli Gabrielin ilmoitusta Sakariaalle tämän pojasta, Johannes Kastajasta. Vanhan Sakariaan vanha vaimo Elisabet tulisi synnyttämään pojan, jolle Jumala oli varannut tärkeä tehtävän. Mutta tämä poika, Johannes Kastaja, ei tulisi tekemään työtä omassa voimassaan. Gabrielin mukaan Johannes tulisi olemaan jo äidin kohdusta asti täynnä Pyhää Henkeä (1:15). Johannes tulisi kulkemaan Herran (Messiaan) edelläkävijänä Elian Hengessä ja voimassa. Johanneksen toiminnalla tulee myös olemaan menestystä, koska hän valmistaisi kansaansa Messiaan tuloon. Elia oli VT:n ajan profeetta, joka oli voimakas ja peloton profeetallinen julistaja, mutta jonka kautta tapahtui myös suuria ihmeitä. Profeetta Malakia, viimeinen vanhan liiton profeetta, olikin ennustanut profeetta Elian paluun ennen Herran päivää (Mal.3:22-24). Tämä tapahtuikin osittain siten, että Elia palasi maan päälle kirkastusvuorella (Luuk.9:28-36), ja osittain siten, että Johannes Kastajan toiminta tuli tapahtumaan ”Elian hengessä ja voimassa” (1:17).
Enkeli Gabriel ilmoitti myös Marialle Jeesuksen, Messiaan, syntymän. Myös tässä ilmoituksessa on Pyhä Henki mukana: Marialle sanotaan: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan” (1:35). Tämä tulee ymmärtää siten, että Jeesuksen syntymä – toisin kuin Johannes Kastajan – oli kokonaan yliluonnollinen. Messias tulisi olemaan Marian (ihmisen) poika, mutta myös Jumalan Poika. Siksi neitseestäsyntyminen tässä tapauksessa edellyttikin sikiämistä Pyhästä Hengestä; näin Henki toimi tässä uutta luovana Henkenä (kuten luomiskertomuksessa, 1.Moos.1:2). Sinänsä Jumala teki ihmeen myös antaessaan Johannes Kastajan syntyä yli-ikäisille vanhemmille; mutta Jeesuksen syntymä tapahtui kokonaan yliluonnollisesti siten, että Messiaasta tuli alusta asti niin Jumalan Poika kuin ihmislapsikin. Siinä Jumala tuli ihmiseksi.
Pyhän Hengen toiminta ei suinkaan loppunut näihin poikien syntymisen ilmoituksiin. Marian vieraillessa sukulaisensa Elisabetin luona Maria tervehti Elisabetia (1:41). Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, lapsi (Johannes) hypähti hänen kohdussaan ja Elisabet täyttyi Pyhällä Hengellä. Molemmat naiset sinänsä tajusivat elävänsä keskellä suuria aikoja ja heidän poikansa tulisivat olemaan merkittäviä henkilöitä. Mutta silti heissä ei pelkästään tämä aiheuttanut riemua, vaan Pyhän Hengen välitön vaikutus. Pyhä Henki onkin aina tuonut iloa siellä, missä Hän on voimakkaasti vaikuttanut. Ilo onkin yksi Hengen hedelmän ilmenemismuoto.
Johanneksen synnyttyä ja saatua virallisesti nimensä myös Sakarias täyttyi Pyhällä Hengellä (1:67) ja puhui profeetallisin sanoin ylistystä Jumalalle ja ennustusta pojasta (1:68-79). Johanneksesta sanotaan, että hän kasvoi ja vahvistui Hengessä (1:80). Johanneksen tehtävä tulikin olemaan profeetallinen parannuksen ja kääntymyksen julistaja (ei ihmeiden tekijä Elian tapaan!), joten hänen voitelunsa Hengellä oli välttämätön voiman lähteenä.
Jeesuksen syntymän yhteydessä mainitaan Pyhä Henki vielä kolmesti vanhan Simeonin kohdalla (2:25-27). Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta ja ”Pyhä Henki oli hänen yllään.” Samoin Pyhä Henki oli ilmoittanut hänelle, että hän elää kunnes saa nähdä Voidellun (Messiaan, Kristuksen). Kun Jeesus tuotiin temppeliin, oli Pyhä Henki johdattanut Simeoninkin temppeliin, jossa hän lausui profeetalliset sanat Jeesuksesta (2:29-32). Näitä sanoja Joosef ja Maria kuuntelivat ihmetellen. Simeonilla olivat vielä profetian sanat Mariallekin, mutta nämä sanat olivat paitsi todet, myös raskaat.
Silmiinpistävää on, kuinka monen henkilön sanotaan täyttyneen Hengellä (tai tapahtuneen vastaavaa) syntymäkertomusten yhteydessä: Johannes (jo äidin kohdussa), Elisabet, Sakarias, Maria ja Simeon (tavallaan Hannakin, koska tämä oli profeetta). Kaikki tämä tapahtui lyhyen ajan sisällä ottaen huomioon, että profeetallinen ääni oli ollut hiljaa noin 400 vuotta.
Toiminnan aloittaminen
Johanneksen ja Jeesuksen syntymäkertomukset ovat kietoutuneet toisiinsa ja tapahtuivat lyhyen ajan sisällä. Sama koskee heidän työnsä alkua. Johanneksen tehtävänä oli valmistaa tietä Messiaalle. Siihen liittyvät Johanneksen sanat Messiaasta, joka ”kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella” (3:16). Nämä sanat on ymmärretty monilla eri tavoilla. Mutta joka tapauksessa Pyhän Hengen kaste liittyy helluntaihin, jolloin opetuslapset saivat Pyhän Hengen lahjan kymmenen päivää Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen. Johannes ennusti juuri Jeesuksen olevan se, joka ei kasta vain vedellä (kuten Johannes), vaan Hengellä ja tulella. ”Tulella” kastaminen on tulkinnanvaraisempi, ja sen on mm. katsottu liittyvän viimeisen tuomion jälkeen tapahtuvaan jumalattomien tuomioon.
Johanneksen kastettua Jeesuksen laskeutui Pyhä Henki Jeesuksen ylle näkyvässä muodossa kuin kyyhkynen (3:22). Tämän ei voi katsoa merkinneen, että Jeesus olisi vasta tässä tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä, vaan kyseessä oli Hengen voitelu juuri Messiaan maanpäälliseen työhön. Kyseessä oli Jeesuksen maanpäällisen työn alkuhetki.
Kuitenkin vielä yksi asia Jeesuksen oli koettava ennen kuin työ saattoi alkaa: Henki johdatti Jeesuksen autiomaahan (4:1). Siellä Jeesus paastosi 40 päivää, minkä jälkeen Paholainen kiusasi Jeesusta, joka ei kuitenkaan langennut. Tämä kiusaus tuli Saatanan taholta, ei Jumalan. Mutta koska juuri Henki johdatti Jeesusta autiomaassa, tämäkin vaihe Jeesuksen oli Isän suunnitelman mukaan läpikäytävä. Kun Paholainen jätti Jeesuksen, tämä oli ”täynnä Hengen voimaa” (4:14), ja sitten Jeesus aloitti julkisen toimintansa.
Jeesuksen toiminnan alku kotikaupungissaan Nasaretissa (4:16-30) oli vastahakoinen, koska kotikaupungin väki ei osannut nähdä Hänessä muuta kuin ”Joosefin pojan” (4:22). Kuitenkin juuri tässä tapahtumassa Jeesus lainaa Nasaretin synagogassa Jesajan kirjaa (61:1,2), jossa sanotaan Messiaasta: ”Herran Henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut” (4:18). Voitelu tehtävään oli VT:n aikana tavallista. Voideltuja saattoivat olla papit (2.Moos.28:41), kuninkaat (1.Sam.10:1) ja profeetatkin (1.Kun.19:16). Jeesus tulkitsi kotikaupunkinsa Nasaretin synagogassa Jesajan sanojen tarkoittavan itseään (4:21). Koska Jeesus myöhemmin viittaa nimenomaan Israelin suuriin profeettoihin Eliaan ja Elisaan (4:25-27), Hän lienee tarkoittanut omankin voitelunsa olevan samankaltainen, ts. profeetallisen ja voimallisen karismaattisen (myös Mooses oli ennustanut Messiaan olevan juuri profeetan, 5.Moos.18:15). Yhtäläisyyksiä toisaalta Jeesuksen ja toisaalta Elian ja Elisan välillä on sekin, että ns. oma väki hylkäsi heidät kaikki ja he joutuivat tekemään työtä vieraiden parissa.
Eri kohtia
Luukkaan evankeliumissa on vielä neljä kohtaa, joissa Pyhä Henki mainitaan. Luuk.10:21 mainitsee, että Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla ja Hän puhkesi ylistykseen. Tässä tilanteessa Jeesuksen opetuslapset palasivat Jeesuksen lähettämältä matkaltaan ja antoivat iloisina raporttiaan matkansa onnistumisesta (10:17-20). Henki yleisesti aiheuttaa iloa siinä ihmisessä, jonka Henki täyttää.
Luuk.11:13:ssa Jeesus antaa lupauksen, jonka mukaan Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä Häneltä pyytävät. Taivaallinen Isä on vielä parempi kuin yksikään maallinen isä, joka jo hänkin on valmis antamaan hyviä lahjoja lapsilleen (11:9-13). Myös Pyhän Hengen lahjaan liittyy tämä lupaus, että pyytävä tulee saamaan. Yleisesti tämä periaate liittyy kaikkeen pyytämiseen, joka rukouksessa tapahtuu: Pyytäkää, niin teille annetaan.
Pyhän Hengen pilkkaaminen (12:10) on usein esille tuleva ja väärin ymmärrettykin asia. Pyhän Hengen pilkkaa ei kuitenkaan tule ymmärtää erillään kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta, koska Jumala on yksi. Avain tähän kysymykseen löytyykin Heprealaiskirjeen 10:29:stä, jonka mukaan Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen hylkääminen on Pyhän Hengen häpäisemistä. Tuolloin on kyseessä ihmisen lopullinen paatumus, jolloin ihminen on jo kykenemätön ottamaan vastaan Jeesuksessa tarjottua pelastusta. Joka hylkää Jeesuksen, pilkkaa ja häpäisee ”armon Henkeä.” Tosin tähänkin on huomautettava, että ihminen ei näe toisen ihmisen sydämeen ja eikä voi olla varma tämän lopullisesta luopumuksesta. Siksi on useimmiten mahdotonta varmuudella sanoa kenestäkään, että tämä on syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan. Sellaisia ihmisiä on, mutta me emme juuri voi heille sitä leimaa antaa.
Vielä Luuk.12:12 lupaa Jumalan omille, että vainon hetkellä Henki antaa heille oikeat sanat, miten heidän tulee puolustautua. Jumalan omat ovat vainon hetkelläkin Pyhän Hengen johdatuksessa.
Lupaus Pyhän Hengen vuodatuksesta
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Hän antaa seuraajille lähetyskäskyn (Luuk.24:46-48) ja sen täyttämisen varmistamiseksi lupauksen Pyhän Hengen vuodatuksesta (”sen, minkä Isäni on luvannut”, 24:49). Luukkaan evankeliumin jatko-osa, Apostolien teot, kertookin, miten Hengen vuodatus tapahtui (Ap.t.2) ja sitten evankeliumin leviämisestä Jeesuksen seuraajien toimesta Pyhän Hengen voimassa. Onkin sanottu, että jatko-osa olisi hyvin voitu nimetä myös ”Pyhän Hengen teoiksi.”
Lähteet
Stronstad, Roger: The Charismatic Theology of St. Luke (Peabody, Massachusetts, 1984).
Tässä käydään kootusti läpi erityisesti ne Luukkaan evankeliumin kohdat, joissa Pyhä Henki nimenomaisesti mainitaan. Selvästi suurin osa näistä kohdista kuuluu lapsuuskertomuksiin ja maanpäällisen toiminnan aloittamiseen (luvut 1-4).
Pyhä Henki lapsuuskertomuksissa
Johannes Kastajan ja Jeesuksen syntymän (jotka tapahtuivat lyhyen ajan sisällä) vaiheilla Pyhän Hengen vaikutus murtautui esille aivan uudella ja voimakkaalla tavalla. Viitekehyksenä oli hurskas juutalaisuus, joka tuohon aikaan odotti kiihkeästi Messiaan tuloa. Kyseessä oli hengellinen ilmiö, mutta epäilemättä myös Palestiinan poliittiset tapahtumat kiihdyttivät Messiaan tulon odotusta. Vanhan ja Uuden Testamentin välillä tuotettu hengellinen kirjallisuus osoittaa, että Pyhän Hengen toimintaan liitettiin erityisesti kolme näkökohtaa: 1) Kuten yleensä juutalaisuudessa, Hengen odotettiin alkavan toimia erityisesti profetian Henkenä; 2) ajateltiin, että profeetallinen ääni Israelin kansan keskuudessa oli ollut hiljaa jo n. 400 vuotta (viimeinen profeetta oli ollut Malakia); ja 3) vasta messiaanisena aikana odotettiin Hengen toiminnan aktivoituvan. Koska sekä Johanneksen ja Jeesuksen vanhemmat edustivat hurskasta juutalaisuutta, he oletettavasti ymmärsivät Pyhän Hengen esiin murtautuvan toiminnan juuri em. tavoilla. Muutenkin nämä hurskaat juutalaiset edustivat vanhan liiton parhaimmistoa niin uskossa kuin elämässä.
Ensimmäiset maininnat Pyhästä Hengestä koskettavat enkeli Gabrielin ilmoitusta Sakariaalle tämän pojasta, Johannes Kastajasta. Vanhan Sakariaan vanha vaimo Elisabet tulisi synnyttämään pojan, jolle Jumala oli varannut tärkeä tehtävän. Mutta tämä poika, Johannes Kastaja, ei tulisi tekemään työtä omassa voimassaan. Gabrielin mukaan Johannes tulisi olemaan jo äidin kohdusta asti täynnä Pyhää Henkeä (1:15). Johannes tulisi kulkemaan Herran (Messiaan) edelläkävijänä Elian Hengessä ja voimassa. Johanneksen toiminnalla tulee myös olemaan menestystä, koska hän valmistaisi kansaansa Messiaan tuloon. Elia oli VT:n ajan profeetta, joka oli voimakas ja peloton profeetallinen julistaja, mutta jonka kautta tapahtui myös suuria ihmeitä. Profeetta Malakia, viimeinen vanhan liiton profeetta, olikin ennustanut profeetta Elian paluun ennen Herran päivää (Mal.3:22-24). Tämä tapahtuikin osittain siten, että Elia palasi maan päälle kirkastusvuorella (Luuk.9:28-36), ja osittain siten, että Johannes Kastajan toiminta tuli tapahtumaan ”Elian hengessä ja voimassa” (1:17).
Enkeli Gabriel ilmoitti myös Marialle Jeesuksen, Messiaan, syntymän. Myös tässä ilmoituksessa on Pyhä Henki mukana: Marialle sanotaan: ”Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan” (1:35). Tämä tulee ymmärtää siten, että Jeesuksen syntymä – toisin kuin Johannes Kastajan – oli kokonaan yliluonnollinen. Messias tulisi olemaan Marian (ihmisen) poika, mutta myös Jumalan Poika. Siksi neitseestäsyntyminen tässä tapauksessa edellyttikin sikiämistä Pyhästä Hengestä; näin Henki toimi tässä uutta luovana Henkenä (kuten luomiskertomuksessa, 1.Moos.1:2). Sinänsä Jumala teki ihmeen myös antaessaan Johannes Kastajan syntyä yli-ikäisille vanhemmille; mutta Jeesuksen syntymä tapahtui kokonaan yliluonnollisesti siten, että Messiaasta tuli alusta asti niin Jumalan Poika kuin ihmislapsikin. Siinä Jumala tuli ihmiseksi.
Pyhän Hengen toiminta ei suinkaan loppunut näihin poikien syntymisen ilmoituksiin. Marian vieraillessa sukulaisensa Elisabetin luona Maria tervehti Elisabetia (1:41). Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, lapsi (Johannes) hypähti hänen kohdussaan ja Elisabet täyttyi Pyhällä Hengellä. Molemmat naiset sinänsä tajusivat elävänsä keskellä suuria aikoja ja heidän poikansa tulisivat olemaan merkittäviä henkilöitä. Mutta silti heissä ei pelkästään tämä aiheuttanut riemua, vaan Pyhän Hengen välitön vaikutus. Pyhä Henki onkin aina tuonut iloa siellä, missä Hän on voimakkaasti vaikuttanut. Ilo onkin yksi Hengen hedelmän ilmenemismuoto.
Johanneksen synnyttyä ja saatua virallisesti nimensä myös Sakarias täyttyi Pyhällä Hengellä (1:67) ja puhui profeetallisin sanoin ylistystä Jumalalle ja ennustusta pojasta (1:68-79). Johanneksesta sanotaan, että hän kasvoi ja vahvistui Hengessä (1:80). Johanneksen tehtävä tulikin olemaan profeetallinen parannuksen ja kääntymyksen julistaja (ei ihmeiden tekijä Elian tapaan!), joten hänen voitelunsa Hengellä oli välttämätön voiman lähteenä.
Jeesuksen syntymän yhteydessä mainitaan Pyhä Henki vielä kolmesti vanhan Simeonin kohdalla (2:25-27). Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta ja ”Pyhä Henki oli hänen yllään.” Samoin Pyhä Henki oli ilmoittanut hänelle, että hän elää kunnes saa nähdä Voidellun (Messiaan, Kristuksen). Kun Jeesus tuotiin temppeliin, oli Pyhä Henki johdattanut Simeoninkin temppeliin, jossa hän lausui profeetalliset sanat Jeesuksesta (2:29-32). Näitä sanoja Joosef ja Maria kuuntelivat ihmetellen. Simeonilla olivat vielä profetian sanat Mariallekin, mutta nämä sanat olivat paitsi todet, myös raskaat.
Silmiinpistävää on, kuinka monen henkilön sanotaan täyttyneen Hengellä (tai tapahtuneen vastaavaa) syntymäkertomusten yhteydessä: Johannes (jo äidin kohdussa), Elisabet, Sakarias, Maria ja Simeon (tavallaan Hannakin, koska tämä oli profeetta). Kaikki tämä tapahtui lyhyen ajan sisällä ottaen huomioon, että profeetallinen ääni oli ollut hiljaa noin 400 vuotta.
Toiminnan aloittaminen
Johanneksen ja Jeesuksen syntymäkertomukset ovat kietoutuneet toisiinsa ja tapahtuivat lyhyen ajan sisällä. Sama koskee heidän työnsä alkua. Johanneksen tehtävänä oli valmistaa tietä Messiaalle. Siihen liittyvät Johanneksen sanat Messiaasta, joka ”kastaa Pyhällä Hengellä ja tulella” (3:16). Nämä sanat on ymmärretty monilla eri tavoilla. Mutta joka tapauksessa Pyhän Hengen kaste liittyy helluntaihin, jolloin opetuslapset saivat Pyhän Hengen lahjan kymmenen päivää Jeesuksen taivaaseenastumisen jälkeen. Johannes ennusti juuri Jeesuksen olevan se, joka ei kasta vain vedellä (kuten Johannes), vaan Hengellä ja tulella. ”Tulella” kastaminen on tulkinnanvaraisempi, ja sen on mm. katsottu liittyvän viimeisen tuomion jälkeen tapahtuvaan jumalattomien tuomioon.
Johanneksen kastettua Jeesuksen laskeutui Pyhä Henki Jeesuksen ylle näkyvässä muodossa kuin kyyhkynen (3:22). Tämän ei voi katsoa merkinneen, että Jeesus olisi vasta tässä tullut osalliseksi Pyhästä Hengestä, vaan kyseessä oli Hengen voitelu juuri Messiaan maanpäälliseen työhön. Kyseessä oli Jeesuksen maanpäällisen työn alkuhetki.
Kuitenkin vielä yksi asia Jeesuksen oli koettava ennen kuin työ saattoi alkaa: Henki johdatti Jeesuksen autiomaahan (4:1). Siellä Jeesus paastosi 40 päivää, minkä jälkeen Paholainen kiusasi Jeesusta, joka ei kuitenkaan langennut. Tämä kiusaus tuli Saatanan taholta, ei Jumalan. Mutta koska juuri Henki johdatti Jeesusta autiomaassa, tämäkin vaihe Jeesuksen oli Isän suunnitelman mukaan läpikäytävä. Kun Paholainen jätti Jeesuksen, tämä oli ”täynnä Hengen voimaa” (4:14), ja sitten Jeesus aloitti julkisen toimintansa.
Jeesuksen toiminnan alku kotikaupungissaan Nasaretissa (4:16-30) oli vastahakoinen, koska kotikaupungin väki ei osannut nähdä Hänessä muuta kuin ”Joosefin pojan” (4:22). Kuitenkin juuri tässä tapahtumassa Jeesus lainaa Nasaretin synagogassa Jesajan kirjaa (61:1,2), jossa sanotaan Messiaasta: ”Herran Henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut” (4:18). Voitelu tehtävään oli VT:n aikana tavallista. Voideltuja saattoivat olla papit (2.Moos.28:41), kuninkaat (1.Sam.10:1) ja profeetatkin (1.Kun.19:16). Jeesus tulkitsi kotikaupunkinsa Nasaretin synagogassa Jesajan sanojen tarkoittavan itseään (4:21). Koska Jeesus myöhemmin viittaa nimenomaan Israelin suuriin profeettoihin Eliaan ja Elisaan (4:25-27), Hän lienee tarkoittanut omankin voitelunsa olevan samankaltainen, ts. profeetallisen ja voimallisen karismaattisen (myös Mooses oli ennustanut Messiaan olevan juuri profeetan, 5.Moos.18:15). Yhtäläisyyksiä toisaalta Jeesuksen ja toisaalta Elian ja Elisan välillä on sekin, että ns. oma väki hylkäsi heidät kaikki ja he joutuivat tekemään työtä vieraiden parissa.
Eri kohtia
Luukkaan evankeliumissa on vielä neljä kohtaa, joissa Pyhä Henki mainitaan. Luuk.10:21 mainitsee, että Pyhä Henki täytti Jeesuksen riemulla ja Hän puhkesi ylistykseen. Tässä tilanteessa Jeesuksen opetuslapset palasivat Jeesuksen lähettämältä matkaltaan ja antoivat iloisina raporttiaan matkansa onnistumisesta (10:17-20). Henki yleisesti aiheuttaa iloa siinä ihmisessä, jonka Henki täyttää.
Luuk.11:13:ssa Jeesus antaa lupauksen, jonka mukaan Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä Häneltä pyytävät. Taivaallinen Isä on vielä parempi kuin yksikään maallinen isä, joka jo hänkin on valmis antamaan hyviä lahjoja lapsilleen (11:9-13). Myös Pyhän Hengen lahjaan liittyy tämä lupaus, että pyytävä tulee saamaan. Yleisesti tämä periaate liittyy kaikkeen pyytämiseen, joka rukouksessa tapahtuu: Pyytäkää, niin teille annetaan.
Pyhän Hengen pilkkaaminen (12:10) on usein esille tuleva ja väärin ymmärrettykin asia. Pyhän Hengen pilkkaa ei kuitenkaan tule ymmärtää erillään kolmiyhteisen Jumalan olemuksesta, koska Jumala on yksi. Avain tähän kysymykseen löytyykin Heprealaiskirjeen 10:29:stä, jonka mukaan Jumalan Pojan Jeesuksen Kristuksen hylkääminen on Pyhän Hengen häpäisemistä. Tuolloin on kyseessä ihmisen lopullinen paatumus, jolloin ihminen on jo kykenemätön ottamaan vastaan Jeesuksessa tarjottua pelastusta. Joka hylkää Jeesuksen, pilkkaa ja häpäisee ”armon Henkeä.” Tosin tähänkin on huomautettava, että ihminen ei näe toisen ihmisen sydämeen ja eikä voi olla varma tämän lopullisesta luopumuksesta. Siksi on useimmiten mahdotonta varmuudella sanoa kenestäkään, että tämä on syyllistynyt Pyhän Hengen pilkkaan. Sellaisia ihmisiä on, mutta me emme juuri voi heille sitä leimaa antaa.
Vielä Luuk.12:12 lupaa Jumalan omille, että vainon hetkellä Henki antaa heille oikeat sanat, miten heidän tulee puolustautua. Jumalan omat ovat vainon hetkelläkin Pyhän Hengen johdatuksessa.
Lupaus Pyhän Hengen vuodatuksesta
Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen Hän antaa seuraajille lähetyskäskyn (Luuk.24:46-48) ja sen täyttämisen varmistamiseksi lupauksen Pyhän Hengen vuodatuksesta (”sen, minkä Isäni on luvannut”, 24:49). Luukkaan evankeliumin jatko-osa, Apostolien teot, kertookin, miten Hengen vuodatus tapahtui (Ap.t.2) ja sitten evankeliumin leviämisestä Jeesuksen seuraajien toimesta Pyhän Hengen voimassa. Onkin sanottu, että jatko-osa olisi hyvin voitu nimetä myös ”Pyhän Hengen teoiksi.”
Lähteet
Stronstad, Roger: The Charismatic Theology of St. Luke (Peabody, Massachusetts, 1984).
keskiviikko 15. marraskuuta 2006
LUUKKAAN EVANKELIUMI: JEESUKSEN IHMEET
Ihmeellä tarkoitetaan tekoa, tapahtumaa tai ilmiötä, joka ei ole tunnettujen luonnonlakien mukainen. Ihmeen lähteeksi tai tekijäksi katsotaan usein yliluonnollinen voima tai olento. Silloinkin kun ihme tapahtuu ihmisen kautta, katsotaan, että ihmeen takana on jokin yliluonnollinen voima, joka vaikuttaa ihmisen kautta. Ihmeen lähteeksi tarjotaan harvoin pelkkää sattumaa, koska vallitseva tieteellinen tai oikeammin naturalistinen maailmankatsomus ei tunnusta ihmeitten olemassaoloa. Ihme ei voi naturalistisen näkökannan mukaan olla luonnonlakien vastainen, vaan kyseessä on luonnollisesti selitettävissä oleva asia, jota vielä ei kuitenkaan pystytä selittämään. Yleisesti vallitseva tieteellinen maailmankuva ymmärtää maailman suljetuksi järjestelmäksi, jossa mikään ulkopuolinen voima ei voi puuttua luonnonlakien toimintaan. Suljetussa järjestelmässä luonnonlait toteutuvat aina ja havaitut poikkeamat tästä eivät voi johtua mistään yliluonnollisesta voimasta tai olennosta.
Kaikesta edellisestä johtuen myöskään historiallis-kriittinen raamatuntutkimus ei juuri voi tunnustaa ihmeitä historiallisesti tosiksi, koska tieteellinen maailmankuva sulkee jo lähtöoletuksena ihmeen mahdollisuuden pois. Tästä syystä Raamatussa esitetyt ihmeet pyritään selittämään luonnollisella ja ihmeen pois sulkevalla tavalla.
Raamatun mukaan maailma ei kuitenkaan ole suljettu vaan avoin järjestelmä, jossa yliluonnollinen asioihin puuttuminen on mahdollista. Tämä ”yliluonnollinen” on ensinnäkin Jumalan työtä (joko Jumalan itsensä tai Hänen palvelijoittensa kautta tapahtuvaa). Toiseksi myös Jumalan vastustaja, Saatana, ja hänen palvelijansa tekevät ihmeitä. Ihme itsessään ei näin vielä kerro, onko asialla Jumala.
Ihmeet kuuluvat kristilliseen uskoon, koska Raamattu kertoo niistä paljon sekä VT:ssa että UT:ssa. Ihmeet eivät näin alkaneet vasta Jeesuksen toiminnassa, vaan VT:ssa on kerrottu lukuisia ihmeitä tapahtuneen. Jo maailman luominen Jumalan sanalla oli ihme (1.Moos.1 ja 2). VT:n aikana eivät ihmeet kuitenkaan olleet jatkuvia, vaan niitä tapahtui joko satunnaisesti tai erityisinä aikoina, jolloin ihmeitä tapahtui toistuvasti. Poikkeuksellisen runsaasti ihmeitä tapahtui Israelin kansan lähtiessä Egyptin orjuudesta (2.Moos.1-20), profeettojen Elian ja Elisan aikana (1.Kun.17-2.Kun.9) sekä Danielin aikana (Dan.1-6).
Jeesuksen toiminnassa ihmeet olivat kuitenkin toistuvia ja ilman niitä Jeesuksen toimintaa ei voi lainkaan ymmärtää. Ihmeiden merkitys oli osoittaa Jumalan valtakunnan tulemista ja läsnäoloa, kirkastaa ja korottaa Jumalan nimeä, vahvistaa silminnäkijöiden uskoa Jeesukseen ja todistaa Jeesuksen olevan se, joka Hän väittikin olevansa: Jumalan Poika, maailman Vapahtaja. Ihmeet eivät olleet tarkoitus sinänsä eivätkä ne olleet vähimmässäkään määrin tarkoitetut herättämään ihmisen inhimillistä uteliaisuutta. Mutta ihmeiden läsnäolo oli johdonmukainen seuraus Jeesuksen olemuksesta, työstä ja julistuksesta.
Ihmeiden runsaslukuinen tapahtuminen jatkui alkuseurakunnan elämässä, mistä Apostolien teot kertovat oman todistuksensa. Myös UT:n kirjeissä viitataan ihmeisiin, joten niitä tapahtui jatkuvasti siellä, missä evankeliumia julistettiin ja missä Pyhä Henki oli läsnä. Siksi on väärä johtopäätös (mitä jopa eräissä Raamatulle uskollisille piireissä väitetään), että ihmeet olisivat loppuneet apostolisen ajan jälkeen.
Tässä otetaan esille muutamia kohtia Luukkaan evankeliumista, joissa Jeesuksen kerrotaan tehneen ihmeitä. Suurin osa ihmeistä oli sairaiden parantamisia, mutta Jeesus teki tämän lisäksi monia muitakin voimatekoja.
Jeesus parantaa sairaita (6:17-19)
Tämä sairaiden parantamiskertomus tapahtui juuri Jeesuksen ”tasankosaarnan” edellä. Sairaiden parantaminen ja opettaminen usein liittyivätkin yhteen: ihme vahvisti julistetun sanan. Joskus erityinen tilanne antoi Jeesukselle aiheen opettaa jostakin tietystä asiasta (kuten esim. 6:6-11, jossa Jeesus opetti ja osoitti käytännössä, että sapattina saa parantaa).
Tässä kertomuksessa suuri joukko opetuslapsia ja paljon kansaa laajalta alueelta oli ensinnäkin tullut kuulemaan Jeesusta, toiseksi hakemaan parannusta tauteihinsa ja kolmanneksi eräät tulivat terveiksi oltuaan saastaisten henkien vaivaamia. Jeesuksen julistustyö ja ihmeet täydensivät toisiaan, koska ihmiset olivat tulleet näitä kaikkia varten. Tästä raamatunkohdasta ilmenee lisäksi se, että pahat henget saattoivat aiheuttaa sairauksia, mutta kaikki sairaudet eivät suinkaan aiheutuneet saastaisista hengistä.
Merkille pantava yksityiskohta on myös se, että Jeesuksesta sanotaan lähteneen voimaa, joka paransi kaikki (6:19). Tästä ei käy ilmi, olivatko kaikki parantuneet Jeesukseen uskovia; todetaan vain, että Jeesuksesta lähtevä voima paransi kaikki. Tässä tilanteessa siten kaikki parannusta etsivät tulivat terveiksi, kun taas esim. Mark.6:1-6 osoittaa, että Jeesuksen kotikaupungin epäusko ja torjuva asenne saivat aikaan, että Hän ei voinut tehdä siellä voimatekoja.
Näistä raamatunkohdista ei kuitenkaan voi tehdä sitä liian pitkälle menevää johtopäätöstä, että aina ja kaikkialla sairaat paranisivat. Eikä myöskään voida todeta, että epäusko olisi aina syynä siihen, että sairas ei parane. Ihme ei olisi ihme, jos me ymmärtäisimme sen täysin! Jumala toimii tavalla tai toisella, mutta me emme voi Häntä ja Hänen tarkoitusperiään täysin ymmärtää. Jeesus oli kuitenkin enemmän kuin pelkkä hyvä ihminen, Hän oli Jumala Poika ja siten itse Jumala. Hänen kolmivuotinen toimintansa oli myös aivan erityistä aikaa pelastushistoriassa, jolloin jatkuvien ihmeiden läsnäolokin oli johdonmukaista.
Jeesus parantaa kymmenen spitaalista (17:11-19)
Spitaali oli erityisen pelätty tauti, jota sairastavien tuli eristäytyä muusta yhteiskunnasta. Tässä kertomuksessa Jeesus parantaa kymmenen spitaalista. Nämä itse pyysivätkin Jeesusta parantamaan heidät. Jeesuksen parantamistoiminnassa oli monia piirteitä, jotka olivat erilaisia tapauksesta riippumatta. Tässä Jeesus ei parantanut välittömästi, vaan käski sairaiden mennä näyttämään itsensä papeille (kuten 3.Moos.14:1-32 edellyttää). Toisaalta Jeesus siis tässä osoitti kunnioitusta Mooseksen laille ja vallitsevalle säännölle, toisaalta Hän näyttää vaatineen parannusta etsiviltä uskoa paranemiseen. Kaikki uskoivatkin ja paranivat. Kuitenkin vain yksi tuli kiittämään Jeesusta ja ylistämään Jumalaa. Tämä yksi oli samarialainen, minkä Jeesus nimenomaisesti pani merkille.
Tämä kertomus osoittaa, että (1) Jeesus välitti ihmisistä, jotka olivat sosiaalisesti kaikkein huonoimmassa asemassa, (2) Jeesus kunnioitti Mooseksen lakia (vaikka ei antanutkaan mitään arvoa ihmisten luomille perinnäissäännöille), ja (3) Jumalan armo ulottui jo Jeesuksen maanpäällisessä toiminnassa juutalaisen kansan ulkopuolelle.
Jeesus herättää kuolleista Jairoksen tyttären ja parantaa verenvuodosta kärsivän naisen (8:40-56)
Tämä tapahtumasarja on kaksiosainen: Jeesusta pyydetään parantamaan kuolemaisillaan oleva synagogan esimiehen Jairoksen 12-vuotias tytär. Jeesus lähteekin kohti Jairoksen kotia. Mutta matkalla sinne tapahtuu toinenkin ihme: verenvuodosta kärsivä nainen paranee vaivastaan. Kummassakin tapauksessa ilmenevät Jeesuksen voima ja Hänen säälinsä ihmisiä kohtaan. Kummassakin tapauksessa ilmenee myös ihmisten usko Jeesuksen kykyyn parantaa.
Matkalla Jairoksen kotiin verenvuotoa sairastava nainen koskettaa Jeesuksen viitan tupsua ja nainen paranee välittömästi. Tässä nousee esiin kaksi erityistä näkökulmaa:
1) Naisen koskettaessa Jeesuksen viitan tupsua vaikuttaa yliluonnollinen voima, vaikka Jeesus ei tässä tietoisesti pyri parantamaan; ja
2) Jeesus tunsi, että Hänestä oli lähtenyt voimaa – vaikka ei tiennyt muuta kuin, että joku oli koskettanut Häntä (tämä oli oikeastaan mieletön ajatus keskellä väentungosta!).
Antiikin aikana – kuten enemmän tai vähemmän kaikkina aikoina – on uskottu maagisiin, ihmeitä tekeviin voimiin. Oli naisen usko aikaisemmin ollut mitä hyvänsä, hän joka tapauksessa uskoi Jeesukseen parantajana. Jeesus ei selvästikään ensin tiennyt, kuka oli Häntä koskettanut ja kuka se oli, joka oli saanut Häneltä voimaa ja aiheuttanut sen vähenemisen Hänessä. Nainen yritti pysyä salassa, mutta ei voinut. Tultuaan ilmi nainen heittäytyi Jeesuksen eteen. Jeesus sanoi hänelle lohdutuksen sanat (8:48), jotka voivat yhtä hyvin merkitä, että naisen usko on ”parantanut” kuin että usko on ”pelastanut” hänet. Jeesus joka tapauksessa osoittaa naisen uskon esimerkilliseksi.
Tässä tapahtumassa on turha nähdä ”valkoista magiaa,” jossa jokin rituaali tms. vaikuttaisi tehtynä tekona. Kysymys on selvästikin siitä, että asianomaisen usko vaikuttaa tässä tapahtumassa (samoin Ap.t.5:15, 19:12).
Tapaus viivytti Jeesusta siinä määrin, että Jairoksen tytär ehti kuolla. Jeesus kuitenkin kehotti Jairosta uskomaan, niin hänen tyttärensä pelastuu. Näin tapahtuikin. Tyttö oli ehtinyt kuolla, mutta Jeesus käski hänen herätä. Tyttären palaaminen eloon tuli tietenkin kaikkien tietoon, mutta Jeesus ei halunnut tämän tapauksen muilta osin leviävän yleiseen tietoisuuteen. Siksi tytön herätessä henkiin paikalla olivat vain lapsen vanhemmat sekä kolme Jeesuksen opetuslasta.
Jeesus karkottaa pojasta pahan hengen (9:37-43)
Jeesuksen maanpäällinen toiminta käsitti yleisesti myös pahojen henkien karkottamisen ihmisistä. Pahat henget pitivät ihmisiä sidoksissa ja aiheuttivat ihmisille monenlaista vaivaa. Pahojen henkien päätehtävä oli kuitenkin sama kuin niiden päämiehen Saatanan: taistella Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa vastaan. Siksi Jeesus asettui alusta asti johdonmukaisesti pimeyden valtoja vastaan ja vapautti ihmisiä niistä.
Opetuslapset eivät olleet kyenneet ajamaan henkeä pois pojasta. Jeesus nuhteleekin seuraajiensa epäuskoa ja kieroutuneisuutta. Vähän aikaisemmin Jeesus oli antanut seuraajilleen vallan pahojen henkien karkottamiseen (9:1). Opetuslapset olivat kuitenkin avuttomia tässä tapauksessa. Jeesus ajoi saastaisen hengen pois ja poika parani vaivastaan.
Kuitenkin vähän tämän jälkeen opetuslapsetkin iloitsivat siitä, että pahat henget tottelevat heitä (10:17). Tämän voi katsoa tarkoittavan sitä, että vaati oman aikansa, jolloin opetuslasten käsityskyky kypsyi ymmärtämään Jumalan valtakunnan voiman. Myöhemminkin kävi kouriintuntuvasti ilmi, että pelkästään Jeesuksen nimen käyttö ei riittänyt karkottamaan pahoja henkiä (Ap.t.19:13-17); tarvittiin myös ihmisen omakohtaista uskoa Jeesukseen. Hengellinen sodankäynti ei voikaan koskaan olla umpimähkäistä ritualismia, vaan se edellyttää kokonaisvaltaista kuuliaisuutta Jeesusta ja Hänen opetustaan kohtaan.
Jeesus tyynnyttää myrskyn (8:22-25)
Tämä tapaus kertoo, että Jeesuksen auktoriteetti ei rajoittunut vain parantamiseen, kuolleista herättämiseen ja pahojen henkien poisajamiseen, ts. vain ihmisten inhimilliseen auttamiseen. Jeesuksen valta ulottui myös luonnonvoimien yli. Jeesus hallitsi täysin niin itsensä kuin ympäristönsäkin. Jeesuksen nukkuminen keskellä inhimillistä vaaratilannetta osoitti Hänen luottamustaan ja tilanteen hallintaansa. Tässäkin tapauksessa kuitenkin ihmeen tekeminen johti lopulta ylittämään opetuslasten käsityskyvyn ja heidän ajatuksensa keskittyivät tapahtuman jälkeen siihen, kuka ja mikä Jeesus oli. Jeesus ei hallinnut vain sairauksia ja pahoja henkiä, vaan koko maailmassa vaikuttavia voimia.
Jeesus ruokkii viisituhatta miestä (9:10-17)
Jeesuksen ruokkimisihmeen kertovat kaikki neljä evankeliumia, joten tätä ihmettä on pidetty erityisen suurena. Jeesuksen puhe Jumalan valtakunnasta ja parantamistoiminta jatkuivat tässä tapauksessa iltaan asti, joten opetuslasten huoli laajan kuulijakunnan majoittumisesta ja ruokkimisesta oli aiheellinen. Opetuslapset eivät kuitenkaan ymmärtäneet, mitä Jeesuksen kehotus ”Antakaa te heille syötävää” voisi käytännössä merkitä (miten usein Jeesus osoittikin seuraajiensa ymmärtämättömyyden!), heillähän oli vain viisi leipää ja kaksi kalaa. Niillä ei voi ruokkia 5000 miestä (ja lisäksi epäilemättä naisia ja lapsia, yhteensä jopa 15000 ihmistä). Mutta Jeesus katsoi taivaaseen, kiitti Jumalaa, mursi leivät ja antoi palat opetuslapsille jaettavaksi kaikille ihmisille. Kukaan ei ollut nälissään syötyään. Opetuslapset keräsivät tähteitä kaksitoista korillista.
Tälläkin ihmeellä oli opettava sanomansa opetuslapsille. Jeesus osoitti jälleen, että Jumalan valtakunta ei tunne luonnollisia rajoja. Ihme kertoi lisäksi Jumalan huolenpidosta ihmisiä kohtaan myös päivittäisten tarpeiden osalta. Jumalan sana on ihmiselle hengellistä ravintoa, mutta Jumala ei ole välinpitämätön myöskään inhimillisten tarpeiden osalta. Ihmisen tulee kuitenkin osata asettaa nämä asiat oikeaan arvojärjestykseen (kuten Jeesus samassa yhteydessä Johanneksen mukaan opettaa, Joh.6:26,27).
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
lauantai 4. marraskuuta 2006
LUUKKAAN EVANKELIUMI: ERI TAPAHTUMIA
Jeesuksen julkinen toiminta kesti noin kolme vuotta. Luukkaan evankeliumin rakenne on sellainen, että sen alkuosa käsittää Jeesuksen toimintaa Galileassa (4:14-9:50), sen jälkeen Jeesuksen matkaa Jerusalemiin (9:51-19:27), sitten toimintaa Jerusalemissa (19:28-21:38) ja lopuksi Jeesuksen kuolemaa ja ylösnousemusta (22:1-24:49). Tämä on kuitenkin vain evankeliumin kirjallinen rakenne, koska tosiasiassa (Johanneksen evankeliumin mukaan) Jeesus kävi Jerusalemissa useita kertoja ja palasi taas Galileaan.
Tässä otetaan valikoiden esiin muutamia tapahtumia Jeesuksen toiminnasta.
Paholainen kiusaa Jeesusta (4:1-13)
Heti kasteensa jälkeen Jeesus meni Hengen johdossa autiomaahan ja paastosi 40 päivää. Sen jälkeen Hänelle tuli nälkä, ja Paholainen alkoi kiusata Häntä. Kyseessä ei ollut Jumalalta koetus, vaan nimenomaan Paholaisen aikaansaannos. Tässä tapahtumassa kosketetaan tärkeitä hengellisiä teemoja: taistelua Jeesuksen ja Saatanan välillä, Jeesuksen asemaa Jumalan Poikana ja Messiaana, Vanhan Testamentin teologiaa ja kuuliaisuutta Jumalan sanalle.
VT:n esikuvana tälle tapahtumalle voidaan pitää ensinnäkin Israelin kokemusta autiomaassa Egyptistä lähdön jälkeen (40 vuotta autiomaassa). Israelin kansa oli epäonnistunut: se ei kyennyt kestämään koetusta eikä luottamaan Herraan. Jeesus taas pysyi kuuliaisena kiusauksessaan. Esikuvallista oli myös Mooseksen viipyminen vuorella 40 vuorokautta paastoten, minkä jälkeen hän sai mukanaan lain taulut (5.Moos.9:9-11). Mooses itse kesti tämän, mutta kansa odottaessaan lankesi epäjumalanpalvelukseen. Kokonaisuutena voidaan sanoa, että missä luvattu kansa oli epäonnistunut, sen Jeesus onnistui täyttämään kestäessään kiusauksen ja pysyessään Jumalalle kuuliaisena.
Saatana käytti hyväkseen asioita, joihin Jeesus olisi inhimillisesti voinut langeta. Jeesus oli täynnä Henkeä, mutta Hän oli ruumiillisesti nälissään. Merkillepantavaa on, että nälkäänsä syöminen itsessään ei ollut väärin, vaan Jumalan Pojan aseman väärinkäyttö leivän hankkimisessa. Jeesus torjui Saatanan ehdotuksen VT:n sanalla (5.Moos.8:2,3). Jeesuksella oli todellinen tarve tyydyttää nälkänsä, mutta Hän ei voinut tehdä sitä laiminlyömällä kuuliaisuutta Herraa kohtaan.
Messiaana Jeesus oli oleva maailman hallitsija. Siksi Saatanan toisessa tarjouksessa oli toinen puoli tottakin. Samalla Paholainen kuitenkin sanoi omistavansa koko maailman ja voivansa antaa sen kenelle tahtoo. Jeesus ei voinut ottaa vastaan mitään Saatanalta ja kumosi tarjouksen jälleen VT:n sanalla (5.Moos.6:13). Jeesus torjui Saatanan vaatimuksen, joka olisi merkinnyt Jumalan tahdon sivuuttamista. Jos Jeesus ei olisi kestänyt tätä kiusausta, Hän ei olisi voinut ristillä sovittaa ihmiskunnan syntejä eikä myöskään itse kärsimyksen kautta mennä kirkkauteensa (24:26).
Saatanakin tunsi hyvin Jumalan sanan ja yritti sen kautta saada Jeesuksen lankeamaan (Ps.91:11,12). Saatana irrotti nämä sanat asiayhteydestään. Kyseessä ei olisi ollut nöyrä Jumalan varaan luottaminen, vaan Jumalan Pojan aseman väärinkäyttö tarkoituksiin, jota varten Jeesus ei ollut tullut maailmaan. Siksi Jeesus taas vetoaa 5. Mooseksen kirjan sanaan (5.Moos.6:16). Tämän jälkeen Saatana jätti Jeesuksen joksikin aikaa rauhaan – palatakseen jälleen (22:53)!
Kannattaa korostaa, että Jeesus voitti hengellisen taistelun Pahaa vastaan Jumalan sanalla, joka onkin tärkein ase hengellisessä sodassa (”Hengen miekka, Jumalan sana”, Ef.6:17).
Kristuksen kirkastuminen (9:28-36)
Kautta Israelin historian oli merkittäviä tapahtumia toteutunut juuri vuorella (kuten erityisesti lain antaminen); johdonmukaisesti Jeesuksen kirkastuminenkin tapahtui siksi juuri vuorella. Tätä tapahtumaa on pidetty merkittävimpänä yksittäisenä tapahtumana Jeesuksen syntymän ja Hänen kärsimisensä välillä. Kirkastumiseen sisältyy ulottuvuuksia Vanhan liiton ajasta (Mooses ja Elia), Jeesuksen kärsimisestä (9:31; tämän jälkeen Jeesus alkoi pian matkata kohti Jerusalemia) ja Jeesuksen eskatologisesta asemasta (Hän tulee toisen kerran kirkastettuna Kuninkaana pilvien päällä). Kirkastuminen merkitsi aikakausien murrosta ja Jeesuksen maanpäällisen tehtävän täyttymyksen lähestymistä.
Mooses ja Elia tulivat paikalle ”taivaallisessa kirkkaudessa” (9:31). Mooses oli Vanhan liiton johtajahahmo ja profeetta; Jeesus taas oli se profeetta, jonka Mooses oli ennustanut olevan ”minun kaltaiseni” (5.Moos.18:15). Eliakin (joka ei ollut kokenut maallista kuolemaa, 2.Kun.2:11) edusti Vanhaa liittoa, mutta Elian oli määrä tulla Herran edelläkävijänä ennen Herran päivää (Mal.3:22-24). Toisaalta tämä ennustus toteutui Johannes Kastajan toiminnassa (1:17), toisaalta itse Eliakin tuli maan päälle juuri kirkastusvuorella.
Pietarin pyyntö (9:33) oli inhimillinen, mutta mahdoton toteuttaa, koska kokemus oli lyhytaikainen eikä Jumalan tarkoitus ollut, että kaikki kuusi miestä olisivat jääneet vuorelle. Tapaus oli kuitenkin tärkeä myös kolmelle opetuslapselle, koska he saivat voimakkaan kehotuksen pilvestä (9:35; Pietari itsekin myöhemmin kirjoittaa tästä kuulumastaan, 2.Piet.1:17,18). Vaikka opetuslapset eivät voineet jäädä vuorelle, tämä kokemus oli heille kuitenkin valaiseva ja rohkaiseva.
Martta ja Maria (10:38-42)
Matkallaan Jerusalemiin Jeesus viipyi Martan ja Marian kodissa. Martta oli selvästikin se, joka kutsui Jeesuksen kotiinsa. Maria puolestaan otti välittömästi roolin Jeesuksen opetuslapsena. Sisarukset olivat epäilemättä erilaisia: Martta oli käytännöllinen ja asioita hoitava, Maria huoleton ja mietiskelevä. Jeesus rakasti kumpaakin sisarusta, vaikka näiden luonteen välinen ero olikin suuri (vrt. Joh.11:18-44).
Tätä tapausta on kuitenkin usein väärin käytetty yrittämällä väittää, että tämän elämän asioiden vastuullisella hoitamisella ei olisi väliä; tämän näkemyksen torjuu mm. Paavali, 2.Tess.3:10-12. Tämän tapauksen opetus on pikemmin se, mikä on elämämme arvojärjestys: Jumalan valtakunta menee tämän ajan huolien edelle (Room.14:17). Siksi Jumalan lapsen tulee asettaa etusijalle Jumalan sanan oppiminen ja kuuliaisuus Herraa kohtaan.
Jeesus ja Sakkeus (19:1-10)
Jakeen 19:10 on katsottu olevan Luukkaan evankeliumin avainjae: Jeesus on tullut maailmaan sitä varten, että kadotetut voisivat pelastua. Tätä voi pitää Luukkaan tapana kertoa ”pienoisevankeliumi” (vrt. Joh.3:16).
Sakkeus oli kaikkea sitä, mitä kansa piti halveksittuna. Hän oli vihatun miehittäjävaltion apulainen, joka henkilökohtaisesti hyötyi miehityksestä. Tässä tilanteessa eivät enää fariseukset ja lainoppineet yksin tuominneet Jeesuksen tapaa toimia (kuten 5:30), vaan tässä ”ihmiset”, ts. tavallinen kansakin paheksui Jeesuksen toimintaa (19:7). Mutta Jeesus näki jo varhain Sakkeuksen sydämen tilan ja oli siksi aktiivisesti valmis tulemaan Sakkeuksen luo (19:5). Sakkeuksen sydämen kääntymys sai aikaan parannuksen tekoja, jotka ylittivät sen, mitä Mooseksen laki vaati (4.Moos.5:6,7).
Jeesuksen vaikeatajuisilta kuulostavat sanat ”onhan hänkin Abrahamin poika” (19:9) eivät tarkoittane Sakkeuksen olevan Abrahamin sukulainen verenperinnön kautta, vaan Abrahamin lapseutta uskon kautta (vrt. Room.4:13-17; Gal.3:6-9).
Temppelin puhdistaminen (19:45-48)
Jeesuksen suorastaan aggressiivinen toiminta Hänen puhdistaessaan temppeliä kaupankävijöistä antaa vaikutelman, että Hän ei suinkaan ollut ”kiltti” eikä ”hempeämielinen”, vaikka monesti Hänet (virheellisesti) sellaiseksi kuvataan. Jeesusta ei nähty barrikadeilla vaatimassa yhteiskunnallisia muutoksia, mutta vaatiessaan hengellistä puhtautta Hän oli valmis tekoihin, joihin liittyi koviakin otteita (vrt. Matt.21:12-13; Mark.11:15-17, joissa Hän kaatoi kalusteita; ja Joh.2:13-17, jossa Hänen sanotaan käyttäneen ruoskaa). Jeesus vaati temppelin sisäpuolelle sen arvon mukaista toimintaa: ei kaupustelua ja rahanvaihtoa, vaan rukousta, jota varten huone oli tarkoitettukin.
Jeesus jatkoi tämän jälkeen toimintaansa joka päivä temppelissä. Hänen sanotaan nimenomaan opettaneen siellä. Kansan johtajat alkoivat suunnitella Jeesuksen raivaamista tieltään, mutta ”kansa” kuunteli Häntä sankoin joukoin.
Kysymys veron maksamisesta keisarille (20:20-26)
Oliko maksettava veroa keisarille (vihatulle miehittäjävallalle) vai ei? Tämä kysymys oli erityisen ovelasti asetettu. Lainopettajat ja ylipapit arvelivat, että Jeesus joutuisi vastaamaan joko myöntävästi (tuolloin Hän menettäisi laajan kansanjoukon suosion) tai kieltävästi (jolloin Hän olisi roomalaisten näkökulmasta kapinallinen). Mutta Jeesus ei vastannut kummankaan vaihtoehdon mukaan! Jälleen Hän kieltäytyi olemasta yhteiskunnallinen uudistaja, olematta kuitenkaan myöskään vääryyksien puolustaja. Jeesus esitti periaatteen: julkisen vallan tuli saada se, mitä sille kuului (saman esittää Paavali suorasanaisemmin, Room.13:1-7). Keisarilla oli siten periaatteellinen oikeus saada veronsa. Mutta Jeesus vei periaatteen pidemmälle: myös Jumalan tulee saada, mikä Hänelle kuuluu. Tämän on tulkittu tarkoittavan sitä, että kuten keisarin tulee saada verorahansa, jossa on hänen kuvansa, myös Jumalan tulee saada omakseen koko ihminen, jonka Jumala on luonut omaksi kuvakseen (1.Moos.1:26).
Lesken ropo (21:1-4)
Jeesuksen aikana varakkaat ihmiset, joita myös monet lainoppineet ja jotkut fariseuksetkin olivat, pyrkivät antamaan lahjansa hyvin näkyvästi. Joillakin sanotaan olleen jopa torvensoittajia mukanaan antamassa näkyvyyttä ja kuuluvuutta uhritoimitukselleen. Tämä oli näyttävä tapa kertoa muille ulkonaisesta hurskaudesta. Nämä ihmiset saattoivat antaa suuriakin lahjoja, jota Jeesus ei suinkaan sinänsä väheksynyt. Silti nämä ihmiset antoivat liiastaan, ts. heidän lahjansa eivät tuoneet heidän elämäänsä vähääkään puutetta mihinkään suuntaan.
Lesken antamat kaksi pientä lanttia olivat inhimillisesti katsoen mitätön lahja. Mutta hänen lahjansa merkitsi siitä luopumista, mitä hän elääkseen tarvitsi. Siksi hänen lahjansa oli Jeesuksen silmissä monin verroin arvokkaampi kuin hyväosaisten antaminen.
Tämän tapahtuman sanoma aiheuttaa jyrkän vastakkainasettelun tämän päivän ihmiselle: mitä meidän on sanottava liiassa elävästä ihmisestä, joka ei silti katso voivansa antaa mitään? Jopa rikkaat Jeesuksen silmien alla olivat valmiita antamaan (tosin väärin motiivein), mutta mitä Jeesus olisi sanonut rikkaista, jotka katsoivat tarvitsevansa kaiken, mitä heillä oli?
Vantaan vapaaseurakunta 01.11.2006
Raamatturyhmä
Juhani Nikula
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994)
Tässä otetaan valikoiden esiin muutamia tapahtumia Jeesuksen toiminnasta.
Paholainen kiusaa Jeesusta (4:1-13)
Heti kasteensa jälkeen Jeesus meni Hengen johdossa autiomaahan ja paastosi 40 päivää. Sen jälkeen Hänelle tuli nälkä, ja Paholainen alkoi kiusata Häntä. Kyseessä ei ollut Jumalalta koetus, vaan nimenomaan Paholaisen aikaansaannos. Tässä tapahtumassa kosketetaan tärkeitä hengellisiä teemoja: taistelua Jeesuksen ja Saatanan välillä, Jeesuksen asemaa Jumalan Poikana ja Messiaana, Vanhan Testamentin teologiaa ja kuuliaisuutta Jumalan sanalle.
VT:n esikuvana tälle tapahtumalle voidaan pitää ensinnäkin Israelin kokemusta autiomaassa Egyptistä lähdön jälkeen (40 vuotta autiomaassa). Israelin kansa oli epäonnistunut: se ei kyennyt kestämään koetusta eikä luottamaan Herraan. Jeesus taas pysyi kuuliaisena kiusauksessaan. Esikuvallista oli myös Mooseksen viipyminen vuorella 40 vuorokautta paastoten, minkä jälkeen hän sai mukanaan lain taulut (5.Moos.9:9-11). Mooses itse kesti tämän, mutta kansa odottaessaan lankesi epäjumalanpalvelukseen. Kokonaisuutena voidaan sanoa, että missä luvattu kansa oli epäonnistunut, sen Jeesus onnistui täyttämään kestäessään kiusauksen ja pysyessään Jumalalle kuuliaisena.
Saatana käytti hyväkseen asioita, joihin Jeesus olisi inhimillisesti voinut langeta. Jeesus oli täynnä Henkeä, mutta Hän oli ruumiillisesti nälissään. Merkillepantavaa on, että nälkäänsä syöminen itsessään ei ollut väärin, vaan Jumalan Pojan aseman väärinkäyttö leivän hankkimisessa. Jeesus torjui Saatanan ehdotuksen VT:n sanalla (5.Moos.8:2,3). Jeesuksella oli todellinen tarve tyydyttää nälkänsä, mutta Hän ei voinut tehdä sitä laiminlyömällä kuuliaisuutta Herraa kohtaan.
Messiaana Jeesus oli oleva maailman hallitsija. Siksi Saatanan toisessa tarjouksessa oli toinen puoli tottakin. Samalla Paholainen kuitenkin sanoi omistavansa koko maailman ja voivansa antaa sen kenelle tahtoo. Jeesus ei voinut ottaa vastaan mitään Saatanalta ja kumosi tarjouksen jälleen VT:n sanalla (5.Moos.6:13). Jeesus torjui Saatanan vaatimuksen, joka olisi merkinnyt Jumalan tahdon sivuuttamista. Jos Jeesus ei olisi kestänyt tätä kiusausta, Hän ei olisi voinut ristillä sovittaa ihmiskunnan syntejä eikä myöskään itse kärsimyksen kautta mennä kirkkauteensa (24:26).
Saatanakin tunsi hyvin Jumalan sanan ja yritti sen kautta saada Jeesuksen lankeamaan (Ps.91:11,12). Saatana irrotti nämä sanat asiayhteydestään. Kyseessä ei olisi ollut nöyrä Jumalan varaan luottaminen, vaan Jumalan Pojan aseman väärinkäyttö tarkoituksiin, jota varten Jeesus ei ollut tullut maailmaan. Siksi Jeesus taas vetoaa 5. Mooseksen kirjan sanaan (5.Moos.6:16). Tämän jälkeen Saatana jätti Jeesuksen joksikin aikaa rauhaan – palatakseen jälleen (22:53)!
Kannattaa korostaa, että Jeesus voitti hengellisen taistelun Pahaa vastaan Jumalan sanalla, joka onkin tärkein ase hengellisessä sodassa (”Hengen miekka, Jumalan sana”, Ef.6:17).
Kristuksen kirkastuminen (9:28-36)
Kautta Israelin historian oli merkittäviä tapahtumia toteutunut juuri vuorella (kuten erityisesti lain antaminen); johdonmukaisesti Jeesuksen kirkastuminenkin tapahtui siksi juuri vuorella. Tätä tapahtumaa on pidetty merkittävimpänä yksittäisenä tapahtumana Jeesuksen syntymän ja Hänen kärsimisensä välillä. Kirkastumiseen sisältyy ulottuvuuksia Vanhan liiton ajasta (Mooses ja Elia), Jeesuksen kärsimisestä (9:31; tämän jälkeen Jeesus alkoi pian matkata kohti Jerusalemia) ja Jeesuksen eskatologisesta asemasta (Hän tulee toisen kerran kirkastettuna Kuninkaana pilvien päällä). Kirkastuminen merkitsi aikakausien murrosta ja Jeesuksen maanpäällisen tehtävän täyttymyksen lähestymistä.
Mooses ja Elia tulivat paikalle ”taivaallisessa kirkkaudessa” (9:31). Mooses oli Vanhan liiton johtajahahmo ja profeetta; Jeesus taas oli se profeetta, jonka Mooses oli ennustanut olevan ”minun kaltaiseni” (5.Moos.18:15). Eliakin (joka ei ollut kokenut maallista kuolemaa, 2.Kun.2:11) edusti Vanhaa liittoa, mutta Elian oli määrä tulla Herran edelläkävijänä ennen Herran päivää (Mal.3:22-24). Toisaalta tämä ennustus toteutui Johannes Kastajan toiminnassa (1:17), toisaalta itse Eliakin tuli maan päälle juuri kirkastusvuorella.
Pietarin pyyntö (9:33) oli inhimillinen, mutta mahdoton toteuttaa, koska kokemus oli lyhytaikainen eikä Jumalan tarkoitus ollut, että kaikki kuusi miestä olisivat jääneet vuorelle. Tapaus oli kuitenkin tärkeä myös kolmelle opetuslapselle, koska he saivat voimakkaan kehotuksen pilvestä (9:35; Pietari itsekin myöhemmin kirjoittaa tästä kuulumastaan, 2.Piet.1:17,18). Vaikka opetuslapset eivät voineet jäädä vuorelle, tämä kokemus oli heille kuitenkin valaiseva ja rohkaiseva.
Martta ja Maria (10:38-42)
Matkallaan Jerusalemiin Jeesus viipyi Martan ja Marian kodissa. Martta oli selvästikin se, joka kutsui Jeesuksen kotiinsa. Maria puolestaan otti välittömästi roolin Jeesuksen opetuslapsena. Sisarukset olivat epäilemättä erilaisia: Martta oli käytännöllinen ja asioita hoitava, Maria huoleton ja mietiskelevä. Jeesus rakasti kumpaakin sisarusta, vaikka näiden luonteen välinen ero olikin suuri (vrt. Joh.11:18-44).
Tätä tapausta on kuitenkin usein väärin käytetty yrittämällä väittää, että tämän elämän asioiden vastuullisella hoitamisella ei olisi väliä; tämän näkemyksen torjuu mm. Paavali, 2.Tess.3:10-12. Tämän tapauksen opetus on pikemmin se, mikä on elämämme arvojärjestys: Jumalan valtakunta menee tämän ajan huolien edelle (Room.14:17). Siksi Jumalan lapsen tulee asettaa etusijalle Jumalan sanan oppiminen ja kuuliaisuus Herraa kohtaan.
Jeesus ja Sakkeus (19:1-10)
Jakeen 19:10 on katsottu olevan Luukkaan evankeliumin avainjae: Jeesus on tullut maailmaan sitä varten, että kadotetut voisivat pelastua. Tätä voi pitää Luukkaan tapana kertoa ”pienoisevankeliumi” (vrt. Joh.3:16).
Sakkeus oli kaikkea sitä, mitä kansa piti halveksittuna. Hän oli vihatun miehittäjävaltion apulainen, joka henkilökohtaisesti hyötyi miehityksestä. Tässä tilanteessa eivät enää fariseukset ja lainoppineet yksin tuominneet Jeesuksen tapaa toimia (kuten 5:30), vaan tässä ”ihmiset”, ts. tavallinen kansakin paheksui Jeesuksen toimintaa (19:7). Mutta Jeesus näki jo varhain Sakkeuksen sydämen tilan ja oli siksi aktiivisesti valmis tulemaan Sakkeuksen luo (19:5). Sakkeuksen sydämen kääntymys sai aikaan parannuksen tekoja, jotka ylittivät sen, mitä Mooseksen laki vaati (4.Moos.5:6,7).
Jeesuksen vaikeatajuisilta kuulostavat sanat ”onhan hänkin Abrahamin poika” (19:9) eivät tarkoittane Sakkeuksen olevan Abrahamin sukulainen verenperinnön kautta, vaan Abrahamin lapseutta uskon kautta (vrt. Room.4:13-17; Gal.3:6-9).
Temppelin puhdistaminen (19:45-48)
Jeesuksen suorastaan aggressiivinen toiminta Hänen puhdistaessaan temppeliä kaupankävijöistä antaa vaikutelman, että Hän ei suinkaan ollut ”kiltti” eikä ”hempeämielinen”, vaikka monesti Hänet (virheellisesti) sellaiseksi kuvataan. Jeesusta ei nähty barrikadeilla vaatimassa yhteiskunnallisia muutoksia, mutta vaatiessaan hengellistä puhtautta Hän oli valmis tekoihin, joihin liittyi koviakin otteita (vrt. Matt.21:12-13; Mark.11:15-17, joissa Hän kaatoi kalusteita; ja Joh.2:13-17, jossa Hänen sanotaan käyttäneen ruoskaa). Jeesus vaati temppelin sisäpuolelle sen arvon mukaista toimintaa: ei kaupustelua ja rahanvaihtoa, vaan rukousta, jota varten huone oli tarkoitettukin.
Jeesus jatkoi tämän jälkeen toimintaansa joka päivä temppelissä. Hänen sanotaan nimenomaan opettaneen siellä. Kansan johtajat alkoivat suunnitella Jeesuksen raivaamista tieltään, mutta ”kansa” kuunteli Häntä sankoin joukoin.
Kysymys veron maksamisesta keisarille (20:20-26)
Oliko maksettava veroa keisarille (vihatulle miehittäjävallalle) vai ei? Tämä kysymys oli erityisen ovelasti asetettu. Lainopettajat ja ylipapit arvelivat, että Jeesus joutuisi vastaamaan joko myöntävästi (tuolloin Hän menettäisi laajan kansanjoukon suosion) tai kieltävästi (jolloin Hän olisi roomalaisten näkökulmasta kapinallinen). Mutta Jeesus ei vastannut kummankaan vaihtoehdon mukaan! Jälleen Hän kieltäytyi olemasta yhteiskunnallinen uudistaja, olematta kuitenkaan myöskään vääryyksien puolustaja. Jeesus esitti periaatteen: julkisen vallan tuli saada se, mitä sille kuului (saman esittää Paavali suorasanaisemmin, Room.13:1-7). Keisarilla oli siten periaatteellinen oikeus saada veronsa. Mutta Jeesus vei periaatteen pidemmälle: myös Jumalan tulee saada, mikä Hänelle kuuluu. Tämän on tulkittu tarkoittavan sitä, että kuten keisarin tulee saada verorahansa, jossa on hänen kuvansa, myös Jumalan tulee saada omakseen koko ihminen, jonka Jumala on luonut omaksi kuvakseen (1.Moos.1:26).
Lesken ropo (21:1-4)
Jeesuksen aikana varakkaat ihmiset, joita myös monet lainoppineet ja jotkut fariseuksetkin olivat, pyrkivät antamaan lahjansa hyvin näkyvästi. Joillakin sanotaan olleen jopa torvensoittajia mukanaan antamassa näkyvyyttä ja kuuluvuutta uhritoimitukselleen. Tämä oli näyttävä tapa kertoa muille ulkonaisesta hurskaudesta. Nämä ihmiset saattoivat antaa suuriakin lahjoja, jota Jeesus ei suinkaan sinänsä väheksynyt. Silti nämä ihmiset antoivat liiastaan, ts. heidän lahjansa eivät tuoneet heidän elämäänsä vähääkään puutetta mihinkään suuntaan.
Lesken antamat kaksi pientä lanttia olivat inhimillisesti katsoen mitätön lahja. Mutta hänen lahjansa merkitsi siitä luopumista, mitä hän elääkseen tarvitsi. Siksi hänen lahjansa oli Jeesuksen silmissä monin verroin arvokkaampi kuin hyväosaisten antaminen.
Tämän tapahtuman sanoma aiheuttaa jyrkän vastakkainasettelun tämän päivän ihmiselle: mitä meidän on sanottava liiassa elävästä ihmisestä, joka ei silti katso voivansa antaa mitään? Jopa rikkaat Jeesuksen silmien alla olivat valmiita antamaan (tosin väärin motiivein), mutta mitä Jeesus olisi sanonut rikkaista, jotka katsoivat tarvitsevansa kaiken, mitä heillä oli?
Vantaan vapaaseurakunta 01.11.2006
Raamatturyhmä
Juhani Nikula
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)