Tervehdys (jakeet 1-2)
Kirje alkaa esittelemällä sen kirjoittajan: Hän on ”Juudas, Jeesuksen Kristuksen palvelija, Jaakobin veli” (j.1). Koska Juudas oli yleinen nimi kirjeen kirjoittamisen aikaan (kirje on kirjoitettu arviolta n. 40-80 jKr., mutta luultavimmin jossakin tämän aikajakson puolivälissä), ei voida varmuudella sanoa, kuka nimenomainen Juudas kirjoittaja oli. Koska Jeesuksen veli Jaakob oli Jerusalemin alkuseurakunnan johtaja (Gal.1:19) ja Jeesuksella UT:n mukaan olivat Juudas- ja Jaakob-nimiset veljet (Matt.13:55; Mark.6:3), on päätelty tämän kirjeen kirjoittajan olleen Jeesuksen veli Juudas. Jeesuksen veljet olivatkin apostolien seurassa jo ennen ensimmäistä kristillistä helluntaipäivää (Ap.t.1:14), mikä korostaa heidän merkitystään alkuseurakunnan elämässä. Jeesuksen veljien läheinen kosketus apostoleihin myös saattaa selittää sen, että Juudaksen kirje katsottiin voitavan liittää UT:n kirjakokoelmaan. Apostolisuus (Jeesuksen silminnäkijöiden todistus) olikin yleisesti edellytyksenä sille, että kirjoitus voitiin liittää UT:n kirjoihin. Apostolinen arvovalta näkyykin Juudaksen kirjeessä: usko ja elämä apostolien alkuperäisen opetuksen mukaan olivat aina se totuuden oikea mittapuu, jota uskovien tuli tinkimättä noudattaa (j. 17).
Kirjeen kirjoittamisen tarkoitus (jakeet 3-4)
Vastaanottavaa seurakuntaa ei mainita kirjeessä, joten on todennäköistä, että Juudaksen kirje on tarkoitettu kiertokirjeeksi usealle seurakunnalle. Tämä on johdonmukaista, koska Juudas varoittaa vääristä opettajista, jotka ovat ”luikerrelleet” sisälle seurakuntaan opettaen valheellista, muunneltua oppia ja jotka ovat tunnetusti olleet usean seurakunnan riesana. Luultavasti nämä väärät opettajat olivatkin kiertäviä ”valheapostoleja,” jotka pitivät Jumalan armoa halpana elämällä itse väärässä vapaudessa ilman moraalia ja jotka kielsivät Jeesuksen Kristuksen sellaisena kuin apostolit olivat Hänestä julistaneet. On mahdollista, että nämä väärät opettajat olivat saaneet vaikutteita tuolloin kasvavasta gnostilaisuudesta, johon juuri kuului vääristyneitä käsityksiä Jeesuksesta Kristuksesta. Juudas kirjoittaakin kirjeensä kehottaen vastaanottajia pysymään siinä uskonopissa (”taistelemaan sen uskon puolesta…”), joka on alkuperäistä (apostolista).
Kirje on ajankohtainen varoitus tänäkin päivänä kaikenlaisesta uskontotuuksien ja kristillisen elämän suhteellistamisesta ja sekoittumisesta vallitseviin käsityksiin ja yleiseen mielipiteeseen. Kaikkina aikoina ihminen on ollut avoin opetukselle, joka tukee ihmisen omia, inhimillisiä käsityksiä ja antaa hänelle vapauden elää oman, lihallisen halunsa mukaan.
Varoituksia vääristä opettajista (jakeet 5-16)
Juudas varoittaa lukijoitaan käyttäen esimerkkeinä VT:n esittämiä tapauksia. Ensimmäinen varoittava esimerkki on Israel, jonka Herra johdatti pois Egyptistä, mutta jonka piirissä monet eivät uskoneet (j.5; 4.Moos.14:29). Jumala piti kyllä uskollisesti huolta kansastaan, mutta osa siitä oli epäuskoinen ja Herra tuhosi nämä uskosta luopuneet.
Toinen esimerkki ovat enkelit, jotka kapinoivat Jumalaa vastaan ja joista tuli kapinansa kautta demoneja, pahoja henkiä. Osa langenneista enkeleistä on sidottuna vankeudessa (j.6; 2.Piet.2:4; vrt.Ilm.9:1-3), osa taas on vapaalla jalalla (Ef.2:2, 6:12). On mahdollista, että tässä kohtaa on viittaus 1.Moos.6:4:ään, jossa ”Jumalan pojat” tulivat maan päälle ja saivat lapsia naisten kanssa (apokryfinen Eenokin (Henokin; 1.Moos.5:18-24) kirjan mukaan kyse oli langenneista enkelistä, joiden kautta syntyivät nämä ”jättiläiset”). Koska Juudas viittaa Eenokin (Henokin) kirjaan jakeessa 14, on mahdollista, että hän tässäkin kohdassa tarkoittaa juuri tätä enkelien lankeemusta. Kannattaa silti panna merkille kaksi asiaa: (1) Juudas ei edellytä Eenokin kirjan olevan Jumalan sanaa eikä Raamatun veroinen, vaikka viittaakin siihen; ja (2) Eenokin kirjan tulkinta enkeleistä ja ”jättiläisistä” ei ole kiistaton.
On silmiinpistävää, että Juudaksen kirjeen ja 2.Pietarin kirjeen 2.luvun välillä on samankaltaisuutta laajassa mittakaavassa. Tämä viittaa siihen, että kirjoittajat tunsivat toisensa tai vähintään siihen, että kirjeet kirjoitettiin samankaltaisissa olosuhteissa.
Kolmas varoittava esimerkki ovat kaupungit Sodoma ja Gomorra, jotka Jumala tuhosi niiden synnin ja jumalattomuuden takia (1.Moos.19:1-30). Jumala antoi sataa näiden kaupunkien päälle tulta ja tulikiveä, mikä Juudaksen mukaan edelleen muistuttaa ikuisesta helvetin rangaistuksesta, ”ikuisesta tulesta” (jae 7).
Juudaksen mukaan väärät opettajat ovat ”hurmahenkiä” (j.8). Luultavasti heidän ”ruumiinsa saastuttaminen” viittaa homoseksuaalisuuteen. Väärät opettajat myös herjaavat henkivaltoja, mistä Juudas varoittaa käyttäen esimerkkinä ylienkeli Mikaelin sanoja Saatanalle (tämä tapaus kerrotaan apokryfisessä Mooseksen taivaaseenastuminen-kirjassa). Merkittävää ja esimerkillistä tuossa tapauksessa oli se, että Mikael ei herjannut eikä tuominnut Paholaista, vaan sanoi ainoastaan: ”Nuhdelkoon Herra sinua!” (j.9). Mikael oli tosin voimakas ylienkeli, mutta hänkään ei lähtenyt minkäänlaiseen voimankoitokseen Paholaisen kanssa. Tämän esimerkin valossa ei kristityn tule etsiytyä minkäänlaiseen yhteyteen eikä hyökkäystaisteluun pahan henkimaailman kanssa, vaan ainoastaan turvautua Kaikkivaltiaaseen.
Juudas vertaa toistamiseen valheopettajia VT:n varoittaviin esimerkkeihin, joiden tavasta toimia tulee sanoutua irti (Kain, 1.Moos.4:1-16; Bileam, 4.Moos.22:1-24:25, 31:16; Korah, 4.Moos.16:1-35).
On mahdollista, että viittaus rakkaudenaterioiden halventamiseen (j. 12) viittaa Jeesuksen ruumiillisen kuoleman väheksymiseen (ehtoollisleipä kuvaa Jeesuksen ruumista ja ehtoollisviini Hänen vertaan). Juudas käyttää sitten luonnosta otettuja rinnastuksia kuvaamaan vastustajiensa horjuvuutta (pilvet, hedelmättömät puut, meren aallot ja radaltaan harhautuneet tähdet). Nämä valheopettajat ovat yksinkertaisesti maallisia ilman Pyhää Henkeä (j.19), mikä näkyy heidän mielistelevässä opetuksessaan ja omassa moraalittomassa elämässään..
Juudaksen viittaus Eenokin kirjaan jakeissa 14 ja 15 ei sinänsä tuo mitään uutta tietoa Raamatun sanan lisäksi, vaan tämä kohta viittaa Jeesuksen toiseen tulemukseen ja viimeiseen tuomioon. Tällä Juudas ennakoi valheopettajien lopulliseen tuomioon, joka tulee väistämättä olemaan heidän osansa (aiemmin sanottu myös jakeessa 4).
Kehotuksia uskoville (jakeet 17-23)
Juudas ei sinänsä näe mitään yllättävää siinä, että vääriä opettajia ilmaantuu. Näin piti tapahtua, koska jo apostolit olivat ilmoittaneet, että lopun aikoina tulee pilkkaajia, jotka elävät jumalattomasti (j. 18). Näillä väärillä opettajilla ei ole Henkeä, ts. he eivät ole kristittyjä lainkaan.
Jakeissa 20-21 esiintyy Jumalan kolminaisuus: Jumala, Poika ja Pyhä Henki. Tästäkin voi päätellä, että Juudaksen vastustamat väärät opettajat olivat (liberaalin siiven, ts. moraalista vapautta suosivia) gnostilaisia, joille Henki oli vieras ja Jeesus oli ruumiillisena ihmisenä pelkästään inhimillinen olento.
Lopuksi Juudas viittaa kolmeen ihmisryhmään, joihin tulee suhtautua eri tavalla. Ensimmäistä ryhmää tulee lähestyä armahtaen, ts. kärsivällisesti. Nämä ihmiset lienevät olleet epävarmoja ja ovat olleet aralla tunnolla kuunneltuaan vääriä opettajia. Heitä tulee varovasti rakkaudella ohjata takaisin oikeaan oppiin (j. 22). Toista ryhmää taas tulee lähestyä suoraviivaisesti. Heidät tulee terveellisellä ankaruudella pelastaa uhkaavasta tulesta (j. 23). Kolmas ihmisryhmä taas koostuu niistä, jotka väärät opettajat ovat jo saaneet lopullisesti kiedottua loukkuunsa valheopillaan ja jotka ovat ottaneet tietoisesti moraalittomuuden omaksi elämäntavakseen. Heitä tulee sääliä, mutta silti täysin erottautua heistä (j. 23).
Päätös: Jumalan ylistys (jakeet 24-25)
Juudas päättää kirjeensä ylistämällä Jumalaa, joka voi varjella omansa lankeamasta ja joka yksin pelastaa. Hän on Kaikkivaltias ja ikuinen Jumala aikojen alusta ikuisuuteen asti.
Lähteet:
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
