Korkein profetian muoto on ns. ”Sanan profetia”, jonka kautta Raamattu on syntynyt ja joka eroaa muusta profeetallisuudesta siinä, että profeetallinen Sana oli täydellistä (Ps.19:8, 119:160; Joh.17:17). Sanan profetian täydellisyyden testasivat toiset Sanan profeetat (2.Piet.3:15,16; Juudas 17,18). On tärkeää tehdä ero ”Sanan profetian” ja muun profeetallisuuden välillä, koska muu profetoiminen on vajavaista (1.Kor.13:9). Sanan profetia on erehtymätöntä, mutta muu profetia on alistettava arvostelun alle (ja todetaan toisinaan osittain tai kokonaan vääräksi). Lisäksi Sanan profetia on loppunut eikä Raamattuun voi enää lisätä yhtään kirjaa eikä jaetta. Kun puhutaan profetoimisesta tänä päivänä, sille ei voi siten antaa jumalallisen erehtymättömyyden leimaa.
Profeettoja on ollut niin vanhan kuin uudenkin liiton aikana. VT:n profeetat olivat Hengen täyttämiä Jumalan sanansaattajia, joille Jumala nimenomaisesti sanoi tai näytti, mitä tulee sanoa tai tehdä (2.Moos.4:14-17; 7:1; Miika 3:8; Aamos 3:7,8). Jeesus puolestaan oli suuri profeetta, jonka VT ennusti tulevan (5.Moos.18:15).
Uuden liiton aikana profeettojen tehtävä on monessa mielessä sama kuin vanhan liiton aikana: he ilmoittavat Jumalan sanoja tai Jumalan tahtoa ihmisille. Mutta vanhan liiton aikana profeetat olivat Jumalan valitsemia yksittäisiä ihmisiä rajattuun tehtävään. Helluntain jälkeen tämä asetelma muuttui niin, että kaikki uskovat ovat saman profeetallisen Hengen vaikutuksen piirissä. Laajemmassa merkityksessä voidaan sanoa, että kaikki uskovat ovat profeettoja. Kaikilla uskovilla ei kuitenkaan ole välttämättä erityistä profetian armolahjaa tai virkaa.
Paavali luettelee 1.Kor.12:8-10 yhdeksän lahjan luettelossa neljä lahjaa, joita voidaan pitää ”profeetallisina ilmoituslahjoina”: viisauden sanat, tiedon sanat, profetoimisen lahjan ja kielten selittämisen/tulkitsemisen lahjan. Viimeksi mainittu on kuitenkin aina sidoksissa toiseen lahjaan, kielillä puhumiseen, jota selittäminen tulkitsee. Viisauden sanat, tiedon sanat ja profetoimisen lahja voivat toimia itsenäisinä (mutta toisinaan kuitenkin yhdessä, toisiaan täydentäen). Melko usein on vaikea vetää yksiselitteistä rajaa sille, mistä lahjasta on tarkkaan ottaen kyse. Tämä on kuitenkin ongelma vain ihmisen omalle älylliselle pyrkimykselle nähdä systemaattinen järjestys kaikessa – sen sijaan Pyhän Hengen toiminta ei suostu rajoittumaan ihmisen ajatuskyvyn puitteisiin.
Viisauden sanat
Henki antaa viisauden sanat täyttämään jotakin tarvetta tietyssä tilanteessa tai ongelmassa. Lahja on Hengen ilmoitus, joka annetaan hetkessä eikä sitä voi ”tilata”(pyytää sitä tosin voi ja sen voi sitä kautta saadakin). Kyse ei ole inhimillisestä kyvystä tai luonnollisesta viisaudesta, vaan erityisestä jumalallisesta ilmestyksestä tai ilmoituksesta. Lahja ei korota ihmistä uudelle tasolle viisaudessa (viisauden sanojen armolahja ei tee ihmisestä itsestään viisasta!), vaan lahjan avulla Henki ilmoittaa vain sen, mikä on tarpeellista kussakin tapauksessa. Jumalan viisaus on ääretön, mutta viisauden sanat sallivat ihmisen saada hetkellisesti jonkin osuuden tästä Jumalan rajattomasta viisaudesta.
Lahja on enemmän kuin opittu Sanan tuntemus, jota Henki kylläkin saattaa käyttää (Matt.22:29-33). Tämä lahja oli käytössä Jeesuksella (Matt.22:18-22). VT:n aikana tämä lahja toimi korostetulla tavalla kuningas Salomolla (1.Kun.3:23-28). Usein viisauden sanat tulevat seurakunnan rakennukseksi (Ap.t.6:2-4; 15:13-21), mikä on myös perimmäinen tarkoitus Paavalin mainitsemilla viisauden sanoilla (1.Kor.12:8). Joskus taas viisauden sanat voivat olla tarkoitetut vastustajille (Luuk.21:13-15). Tämä toteutuikin jo alkuseurakunnan aikana (Ap.t.4:8-14,19-21; 6:10).
Viisauden sanat ovat vastaus ennemmin kysymykseen ”miten” kuin kysymyksiin ”mitä” tai ”mikä.”
Lahja on enemmän kuin opittu Sanan tuntemus, jota Henki kylläkin saattaa käyttää (Matt.22:29-33). Tämä lahja oli käytössä Jeesuksella (Matt.22:18-22). VT:n aikana tämä lahja toimi korostetulla tavalla kuningas Salomolla (1.Kun.3:23-28). Usein viisauden sanat tulevat seurakunnan rakennukseksi (Ap.t.6:2-4; 15:13-21), mikä on myös perimmäinen tarkoitus Paavalin mainitsemilla viisauden sanoilla (1.Kor.12:8). Joskus taas viisauden sanat voivat olla tarkoitetut vastustajille (Luuk.21:13-15). Tämä toteutuikin jo alkuseurakunnan aikana (Ap.t.4:8-14,19-21; 6:10).
Viisauden sanat ovat vastaus ennemmin kysymykseen ”miten” kuin kysymyksiin ”mitä” tai ”mikä.”
Tiedon sanat
Tiedon sanat puolestaan ovat ennemmin vastaus kysymyksiin ”mitä” tai ”mikä” kuin kysymykseen ”miten.” Kyse on tiedosta ja tosiasioista. Tiedon sanat keskittyvät erityisesti tietoon Jumalasta, Kristuksesta, evankeliumista ja evankeliumin soveltamiseen kristillisessä elämässä. Mutta ne voivat esiintyä jumalallisena ilmoituksena arkipäiväiseltäkin näyttävässä tilanteessa.
Tiedon sanat ovat usein viisauden sanojen käytännön tulkintaa, joten viisauden ja tiedon sanat ovat toisinaan molemmat käytössä toisiaan täydentäen. Ero tiedon sanojen ja viisauden sanojen välillä ilmeni mm. Joosefin vastauksissa faaraolle. Tiedon sanojen avulla Joosef ilmoitti nälänhädästä (1.Moos.41:25-32; huom! vastaus kysymykseen ”mitä tapahtuu”) ja viisauden sanojen välityksellä tarvittavista toimenpiteistä (1.Moos.41:33-36; huom! vastaus kysymykseen ”miten kannattaa menetellä”).
Jeesus käytti tätä lahjaa usein (mm. Matt.9:4; Luuk.22:9-12). Jeesuksen tiedon sanojen voima oli niin suuri ja ilmeinen, että yksitoista opetuslasta tunnustivat Jeesuksen tietävän kaiken (Joh.16:30).
Tiedon sanat on armolahja ja se on erityisen voimakas Jumalan Hengen tämän lahjan haltijoiksi valitsemalla ihmisellä. Enemmän tai vähemmän se voi kuitenkin toimia kenellä hyvänsä uskovalla, joka on avoin Hengen vaikutukselle. Jumala voi ilmoittaa kenelle hyvänsä uskovalle tosiasioita jotain tarkoitusta varten. Tiedon sanat voivat olla hyödyksi ihmiselle itselleen, toiselle ihmiselle, seurakunnalle tai jopa koko yhteiskunnalle.
Usein profeettoja pidetään tulevaisuuden ennustajina. Sitä he ovat kuitenkin vähemmässä määrin. Tulevaisuuskin on kuitenkin asia, jonka Jumala valitsemissaan tilanteissa voi ihmisille ilmoittaa. Tulevien tapahtumien etukäteen ilmoittamista on kuitenkin itse asiassa pidettävä tiedon sanoina (Ap.t.11:27,28) eikä varsinaisesti profetiana. Tässä ilmenee vaikeus tehdä selvää rajanvetoa eri lahjojen välillä.
Tiedon sanat ovat usein viisauden sanojen käytännön tulkintaa, joten viisauden ja tiedon sanat ovat toisinaan molemmat käytössä toisiaan täydentäen. Ero tiedon sanojen ja viisauden sanojen välillä ilmeni mm. Joosefin vastauksissa faaraolle. Tiedon sanojen avulla Joosef ilmoitti nälänhädästä (1.Moos.41:25-32; huom! vastaus kysymykseen ”mitä tapahtuu”) ja viisauden sanojen välityksellä tarvittavista toimenpiteistä (1.Moos.41:33-36; huom! vastaus kysymykseen ”miten kannattaa menetellä”).
Jeesus käytti tätä lahjaa usein (mm. Matt.9:4; Luuk.22:9-12). Jeesuksen tiedon sanojen voima oli niin suuri ja ilmeinen, että yksitoista opetuslasta tunnustivat Jeesuksen tietävän kaiken (Joh.16:30).
Tiedon sanat on armolahja ja se on erityisen voimakas Jumalan Hengen tämän lahjan haltijoiksi valitsemalla ihmisellä. Enemmän tai vähemmän se voi kuitenkin toimia kenellä hyvänsä uskovalla, joka on avoin Hengen vaikutukselle. Jumala voi ilmoittaa kenelle hyvänsä uskovalle tosiasioita jotain tarkoitusta varten. Tiedon sanat voivat olla hyödyksi ihmiselle itselleen, toiselle ihmiselle, seurakunnalle tai jopa koko yhteiskunnalle.
Usein profeettoja pidetään tulevaisuuden ennustajina. Sitä he ovat kuitenkin vähemmässä määrin. Tulevaisuuskin on kuitenkin asia, jonka Jumala valitsemissaan tilanteissa voi ihmisille ilmoittaa. Tulevien tapahtumien etukäteen ilmoittamista on kuitenkin itse asiassa pidettävä tiedon sanoina (Ap.t.11:27,28) eikä varsinaisesti profetiana. Tässä ilmenee vaikeus tehdä selvää rajanvetoa eri lahjojen välillä.
Profetoiminen
Kun Paavali kehottaa tavoittelemaan ennen kaikkea profetian lahjaa, hän tarkoittanee kaikkia kolmea ”profeetallista ilmoituslahjaa” (viisauden sanoja, tiedon sanoja ja profetian lahjaa). On oikein kutsua näitä kolmea ”profetian lahjaksi.” Koska tämä erotus kolmeen lahjaan kuitenkin tehdään, on tavallista, että viisauden ja tiedon sanoja pidetään korkeampina lahjoina kuin varsinaista profetian lahjaa. Viisauden ja tiedon sanat ovat täsmällisempiä, kuin ”täsmäohjuksia”. Sen sijaan varsinainen profetian lahja on luonteeltaan yleisempi ja sen merkityskin voi olla tulkinnanvaraisempi. Profetoiminen onkin puhumista seurakunnalle rakennukseksi, kehotukseksi ja lohdutukseksi (1.Kor.14:3). Tätä on pidettävä profetoimisen perusmuotona.
Edellä mainittua eroa ei kuitenkaan tule nähdä kovin jyrkkänä, ja em. eron tekemistä on myös kyseenalaistettu.
Profetia esiintyy toisinaan siten, että sitä edeltää puhe kielillä. Tämä ei kuitenkaan ole edellytys, vaan profetia voi tulla suoraan, ilman edellä käyvää kielilläpuhumista, minkä voi todeta sillä, että profetian lahja toimi jo VT:n aikana, jolloin kielilläpuhumista ei esiintynyt. Profetia saadaan Jumalalta, mutta se tulee ihmishengen kautta. Profetian tavanomainen ilmenemismuoto ovat sanat. Mutta profetia voi myös tulla näkyinä tai unina (1.Moos.28:12-16; 4.Moos.12:6; sen sijaan Paavalin näky Troaksessa lienee nähtävä viisauden sanoina, Ap.t.16:9) tai kuormana (”voi”-huudot, esim. Jer.22:13-19; Matt.23:13-36). Profetian kautta voidaan myös paljastaa asioita (1.Kor.14:24,25 mainitsee profetian sydämen salaisuuksien paljastajaksi; tosin tässä tapauksessa on jo luultavimmin kyse tiedon sanoista).
Edellä mainittua eroa ei kuitenkaan tule nähdä kovin jyrkkänä, ja em. eron tekemistä on myös kyseenalaistettu.
Profetia esiintyy toisinaan siten, että sitä edeltää puhe kielillä. Tämä ei kuitenkaan ole edellytys, vaan profetia voi tulla suoraan, ilman edellä käyvää kielilläpuhumista, minkä voi todeta sillä, että profetian lahja toimi jo VT:n aikana, jolloin kielilläpuhumista ei esiintynyt. Profetia saadaan Jumalalta, mutta se tulee ihmishengen kautta. Profetian tavanomainen ilmenemismuoto ovat sanat. Mutta profetia voi myös tulla näkyinä tai unina (1.Moos.28:12-16; 4.Moos.12:6; sen sijaan Paavalin näky Troaksessa lienee nähtävä viisauden sanoina, Ap.t.16:9) tai kuormana (”voi”-huudot, esim. Jer.22:13-19; Matt.23:13-36). Profetian kautta voidaan myös paljastaa asioita (1.Kor.14:24,25 mainitsee profetian sydämen salaisuuksien paljastajaksi; tosin tässä tapauksessa on jo luultavimmin kyse tiedon sanoista).
Profeetallisten lahjojen käyttö
Seurakunnan rakentamisessa profetian lahja on tärkeä ja sitä tulee tavoitella (1.Kor.14:1,3-5). UT:n valossa näyttää siltä, että kenellä tahansa saattoi olla profetoimisen lahja (1.Kor.14:31; ehkä tämä tarkoittaa samaa kuin nykyään puhutaan siitä, että kaikki voivat olla ”profeetallisia” ja kuulla Jumalan äänen). Toiset kuitenkin olivat varsinaisia profeettoja, ja he olivat nähtävästi myös sananjulistajia (Ef.4:11), jotka ennustamisen, ilmestysten ja profetioiden lisäksi puhuivat Sanaa profeetallisessa hengessä. Profetia saattoi toisaalta olla jollakin säännöllisessä, pysyvässä käytössä; tai sitten profetia ilmeni vain tilannekohtaisesti yhteisessä kokoontumisessa.
Lahjat on annettu jumalallisessa tarkoituksessa siksi, että kaikki hyötyisivät niistä (1.Kor.12:7). Profetian lahja on erityisesti tavoittelemisen arvoinen, koska profetoiminen rakentaa Kristuksen ruumista, seurakuntaa. Tätä ei vastaavalla tavalla tee kielilläpuhuminen, joka on tarkoitettu rakentamaan ko. ihmistä itseään. Jälkimmäisessä ei toki ole mitään väärää; mutta profetoiva on suurempi kuin kielilläpuhuva, koska profetoiva palvelee koko seurakuntaa.
Sama asetelma, jota Paavali kehottaa korinttilaisia tavoittelemaan, on Jumalan tahtona tänäänkin. Profetian lahjan tulee olla seurakunnassa runsas, suppeammassa mielessä jopa jokaisella uskovalla. Profetoimisen lahjaa tulee tavoitella, sitä tulee tukea ja arvostaa. Mutta toisilla lahja on ilmeinen ja voimakas, toisten profeetallisuus on vähäisempää.
Lahjoja tulee käyttää rakkauden hengessä (1.Kor.13). Tämä tulee ottaa huomioon, kun profeetallisia lahjoja käytetään. Rakkaus ei ole vaihtoehto lahjoille, vaan se on tapa, jolla lahjoja käytetään. Paavali asettaa 1.Kor.13:ssa vastakkain – ei rakkautta ja armolahjoja – vaan lahjojen käytön rakkaudessa tai ilman rakkautta. Rakkaus on Hengen hedelmää, mutta armolahja rakkaus ei ole.
Profeetta hallitsee armolahjaansa (1.Kor.14:32) eikä hän ole siten lahjansa vietävissä tiedostamatta, mitä on sanomassa tai tekemässä. UT ei esitä profeetan olevan hurmoksessa tai muuten itsensä hallitsemattomissa. Jumalan Hengen kosketus tai Hänen antamansa ilmestys voi toki viedä ihmisen tajunnankin (Ilm.1:17), mutta profeetallisuuden ja hurmoksellisuuden yhdistäminen ei ole UT:n valossa oikeutettua.
Yleinen väärinkäsitys on, että koska Jumala siunaa tai käyttää jotakin ihmistä (esim. juuri profeetallisesti), se tarkoittaisi myös sitä, että Jumala hyväksyy kaiken muun, mitä ihminen on, mitä hän tekee tai mitä hän opettaa. Näin ei asia suinkaan ole. Profeetta on aina vajavainen ja syntinen ihminen. Profeetta ei ole profeetta siksi, että hän olisi muita parempi, hengellisempi, puhtaampi tai viisaampi. Tämä vakava varaus voi koskea sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat suorastaan voideltuja. Esimerkiksi Apollos oli Jumalan käytössä voimallisesti, mutta häntä piti vielä opastaa sellaisessa, joka häneltä puuttui. Aquila ja Priscilla selittivätkin hänelle Jumalan tien tarkemmin (Ap.t.18:25,26).
Paavali opettaa, että profetoiminen on vajavaista (1.Kor.13:9). Tästä syystä profetia on alistettava seurakunnan arvosteluun. Paavali antaa tässä suhteessa korinttilaisille ohjeita profetian käytöstä hyvässä järjestyksessä. Kaksi tai kolme profeetoista saattoi esiintyä (järjestyksessä vuorollaan) ja muiden tuli arvostella (1.Kor.14:29; 1.Tess.5:21). Arvostelu merkitsi (ja merkitsee!) profetian tutkimista Jumalan Sanan valossa; se merkitsi myös sanoman raitista harkintaa ja tervettä järjen käyttöä (!). Arvostelun tuli tapahtua saman Hengen vaikutuksessa kuin mikä on profetiankin käyttövoimana. Profetiaa tulee arvostella samalla tavalla kuin opetustakin (Ap.t.17:11). Tämä johtuu monestakin syystä. Profetia voi olla kokonaan väärä (esim. sanoma voi olla sinänsä oikean profeetan oman tahdon tai pelkotilan mukainen; tai sitten kyseessä on kokonaan väärä profeetta, joka puhuu omiaan). Toisinaan taas (ja useimmiten) itse sanoma on oikea, mutta profetian sanoman tullessa ihminen (sanoman välikappale) voi muotoilla sitä tai muuttaa ”profeetan itsensä näköiseksi” (usein tämän huomaa siitä, että tietty henkilö saa aina ”tietynlaisia” profetioita); tai sitten profetiassa voi olla muuten tavalla tai toisella ”astian makua” (ts., ihmisen persoona vaikuttaa siihen). Arvostelu on lisäksi erityisen arvokasta siitä syystä, että täysin oikean profetian tapauksessa se raittiin arvostelun kautta todetaan täysin Jumalalta tulleeksi, johon siihen voidaan ikään kuin lyödä leima ”Oikea profetia”.
Arvostelua ei tule koskaan estää. Väärän profetian tunnistaa monesti siitä, että sitä ei saa arvostella. Vain ”Sanan profetia” on ollut täydellistä, ja sellaista ei nykyään enää ole.
Mutta yhtä lailla arvostelukin tulee alistaa arvostelun alle! Kaikki arvostelu ei ole totuuden mukaista. Profetia voidaan monesta syystä hylätä väärin perustein. Sanoma voi olla liian vaikea vastaanotettavaksi tai se ei muuten vain kelpaa inhimillisistä syistä vastaanottajille. Paavali opettaakin, että profetiaa ei saa halveksia eikä henkeä sammuttaa (1.Tess.5:19,20).
Kaikki edellä mainittu huomioon ottaen ei ole kannatettavaa käyttää profetoidessa ennen muuta vanhatestamentillisia sanoja: ”Näin sanoo Herra…” On parempi joko tuoda Hengen antamat sanat esille joko sellaisenaan tai sanoa: ”Minusta tuntuu, että Herra sanoo” – tai jotain vastaavaa. Profeetan tulee olla nöyrä lahjansa käyttämisessä. Samoin arvostelijoiden tulee alistua saman nöyryyden alle.
Lahjat on annettu jumalallisessa tarkoituksessa siksi, että kaikki hyötyisivät niistä (1.Kor.12:7). Profetian lahja on erityisesti tavoittelemisen arvoinen, koska profetoiminen rakentaa Kristuksen ruumista, seurakuntaa. Tätä ei vastaavalla tavalla tee kielilläpuhuminen, joka on tarkoitettu rakentamaan ko. ihmistä itseään. Jälkimmäisessä ei toki ole mitään väärää; mutta profetoiva on suurempi kuin kielilläpuhuva, koska profetoiva palvelee koko seurakuntaa.
Sama asetelma, jota Paavali kehottaa korinttilaisia tavoittelemaan, on Jumalan tahtona tänäänkin. Profetian lahjan tulee olla seurakunnassa runsas, suppeammassa mielessä jopa jokaisella uskovalla. Profetoimisen lahjaa tulee tavoitella, sitä tulee tukea ja arvostaa. Mutta toisilla lahja on ilmeinen ja voimakas, toisten profeetallisuus on vähäisempää.
Lahjoja tulee käyttää rakkauden hengessä (1.Kor.13). Tämä tulee ottaa huomioon, kun profeetallisia lahjoja käytetään. Rakkaus ei ole vaihtoehto lahjoille, vaan se on tapa, jolla lahjoja käytetään. Paavali asettaa 1.Kor.13:ssa vastakkain – ei rakkautta ja armolahjoja – vaan lahjojen käytön rakkaudessa tai ilman rakkautta. Rakkaus on Hengen hedelmää, mutta armolahja rakkaus ei ole.
Profeetta hallitsee armolahjaansa (1.Kor.14:32) eikä hän ole siten lahjansa vietävissä tiedostamatta, mitä on sanomassa tai tekemässä. UT ei esitä profeetan olevan hurmoksessa tai muuten itsensä hallitsemattomissa. Jumalan Hengen kosketus tai Hänen antamansa ilmestys voi toki viedä ihmisen tajunnankin (Ilm.1:17), mutta profeetallisuuden ja hurmoksellisuuden yhdistäminen ei ole UT:n valossa oikeutettua.
Yleinen väärinkäsitys on, että koska Jumala siunaa tai käyttää jotakin ihmistä (esim. juuri profeetallisesti), se tarkoittaisi myös sitä, että Jumala hyväksyy kaiken muun, mitä ihminen on, mitä hän tekee tai mitä hän opettaa. Näin ei asia suinkaan ole. Profeetta on aina vajavainen ja syntinen ihminen. Profeetta ei ole profeetta siksi, että hän olisi muita parempi, hengellisempi, puhtaampi tai viisaampi. Tämä vakava varaus voi koskea sellaisiakin ihmisiä, jotka ovat suorastaan voideltuja. Esimerkiksi Apollos oli Jumalan käytössä voimallisesti, mutta häntä piti vielä opastaa sellaisessa, joka häneltä puuttui. Aquila ja Priscilla selittivätkin hänelle Jumalan tien tarkemmin (Ap.t.18:25,26).
Paavali opettaa, että profetoiminen on vajavaista (1.Kor.13:9). Tästä syystä profetia on alistettava seurakunnan arvosteluun. Paavali antaa tässä suhteessa korinttilaisille ohjeita profetian käytöstä hyvässä järjestyksessä. Kaksi tai kolme profeetoista saattoi esiintyä (järjestyksessä vuorollaan) ja muiden tuli arvostella (1.Kor.14:29; 1.Tess.5:21). Arvostelu merkitsi (ja merkitsee!) profetian tutkimista Jumalan Sanan valossa; se merkitsi myös sanoman raitista harkintaa ja tervettä järjen käyttöä (!). Arvostelun tuli tapahtua saman Hengen vaikutuksessa kuin mikä on profetiankin käyttövoimana. Profetiaa tulee arvostella samalla tavalla kuin opetustakin (Ap.t.17:11). Tämä johtuu monestakin syystä. Profetia voi olla kokonaan väärä (esim. sanoma voi olla sinänsä oikean profeetan oman tahdon tai pelkotilan mukainen; tai sitten kyseessä on kokonaan väärä profeetta, joka puhuu omiaan). Toisinaan taas (ja useimmiten) itse sanoma on oikea, mutta profetian sanoman tullessa ihminen (sanoman välikappale) voi muotoilla sitä tai muuttaa ”profeetan itsensä näköiseksi” (usein tämän huomaa siitä, että tietty henkilö saa aina ”tietynlaisia” profetioita); tai sitten profetiassa voi olla muuten tavalla tai toisella ”astian makua” (ts., ihmisen persoona vaikuttaa siihen). Arvostelu on lisäksi erityisen arvokasta siitä syystä, että täysin oikean profetian tapauksessa se raittiin arvostelun kautta todetaan täysin Jumalalta tulleeksi, johon siihen voidaan ikään kuin lyödä leima ”Oikea profetia”.
Arvostelua ei tule koskaan estää. Väärän profetian tunnistaa monesti siitä, että sitä ei saa arvostella. Vain ”Sanan profetia” on ollut täydellistä, ja sellaista ei nykyään enää ole.
Mutta yhtä lailla arvostelukin tulee alistaa arvostelun alle! Kaikki arvostelu ei ole totuuden mukaista. Profetia voidaan monesta syystä hylätä väärin perustein. Sanoma voi olla liian vaikea vastaanotettavaksi tai se ei muuten vain kelpaa inhimillisistä syistä vastaanottajille. Paavali opettaakin, että profetiaa ei saa halveksia eikä henkeä sammuttaa (1.Tess.5:19,20).
Kaikki edellä mainittu huomioon ottaen ei ole kannatettavaa käyttää profetoidessa ennen muuta vanhatestamentillisia sanoja: ”Näin sanoo Herra…” On parempi joko tuoda Hengen antamat sanat esille joko sellaisenaan tai sanoa: ”Minusta tuntuu, että Herra sanoo” – tai jotain vastaavaa. Profeetan tulee olla nöyrä lahjansa käyttämisessä. Samoin arvostelijoiden tulee alistua saman nöyryyden alle.
Lähteet:
Horton, Stanley M.: What the Bible says about the Holy Spirit (Springfield, Missouri, 1986).
Kuosmanen, Juhani: Raamatun opetuksia (Ristin Voitto, Vantaa, 1993).
Kuosmanen, Juhani: Raamatun opetuksia (Ristin Voitto, Vantaa, 1993).
