Hengellisen kasvun merkitys
Kun ihminen tulee uskoon ja pelastuu, hän ei suinkaan tässä uudestisyntymistapahtumassa vielä tule hengellisesti valmiiksi ja täysikasvuiseksi. Päinvastoin, uskoon tullut ihminen on fyysisestä iästään tai elämänkokemuksestaan riippumatta kuin ”vastasyntynyt lapsi” (1.Piet.2:2), hän on ”Kristuksen tuntemisessa vielä pikkulapsi” (1.Kor.3:1). Jokainen uudestisyntymistapahtuma on sinänsä ainutlaatuinen ja jokaisella pelastuneella ihmisellä on oma taustansa, joka on muita edullisempi tai epäedullisempi ja josta hän lähtee uskonelämässä eteenpäin. Mutta silti jokainen uskoon tullut ihminen on vasta kuin uuden tien päässä: hän on päässyt sille oikealle tielle ja on oppinut tuntemaan Jeesuksen, joka on ”tie, totuus ja elämä” (Joh.14:6). Tämän jälkeen tälle elämään johtavalle tielle päässeen ihmisen on myös lähdettävä kulkemaan tätä tietä pitkin. Sen tien päässä on ikuinen elämä tämän maanpäällisen elämän jälkeen (Fil.3:12-14; 2.Tim.4:7).
Tällä pelastukseen johtavalla tiellä pysymistä ja sen tien päämäärätietoista kulkemista voidaan kutsua ”hengelliseksi kasvuksi.” Pelkkä tälle oikealle tielle saapuminen ei vielä merkitse täyteen hengelliseen kypsyyteen pääsemistä; sitä tietä pitää myös lähteä kulkemaan. ”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme” (Hepr.12:1).
Jumalalla on erityinen suunnitelma jokaista ihmistä varten. Jumalan tahto on ensinnäkin, että kaikki ihmiset pelastuvat (1.Tim.2:4). Jumala ei ole etukäteen suunnitellut kenellekään ihmiselle ikuista kuolemaa; helvettiin joutuvat vain ne ihmiset, jotka eivät välitä Jumalasta ja Hänen tarjoamastaan pelastuksesta Jeesuksessa (Joh.3:18,19; Room.1:18-32). Mutta pelastuksen lahjan lisäksi Jumalalla on jokaiselle ihmiselle erityinen suunnitelma siten, että ihminen elävässä yhteydessä Kristukseen ”kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla” (Kol.2:19). Tämä ei voi toteutua vain Jumalan salaisen johdatuksen kautta, ikään kuin säädettynä kohtalona, vaan ihmisen tulee pyrkiä saamaan selville Jumalan tahto oman elämänsä suhteen. Siksi meille sanotaan: ”Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista” (Ef.5:10). ”…ymmärtäkää, mikä on Herran tahto” (Ef.5:17). Meille ei anneta Raamatussa sellaisia kehotuksia, jotka ovat meille mahdottomia! Jumalan tahdon ja suunnitelman tunteminen (niin pitkälle kuin Jumala sen meille näkee parhaaksi ilmoittaa!) on asia, jonka tulisi olla meille itsestäänselvyys. Mutta jotta Jumalan suunnitelma voisi tulla ihmisen elämässä näkyviin, ihmisen tulee kasvaa hengellisesti Jumalan tahtomalla tavalla.
Hengellinen kasvu ei kuitenkaan ole ihmisen oman suorituksen tulosta. Kukaan ihminen ei voi kasvaa omin voimin; Jeesus sanookin: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh.15:5). Ihminen on kuin puun oksa, joka kasvaa vain ollessaan yhteydessä puuhun. Samalla tavalla ihmisen tulee olla yhteydessä Jumalaan voidakseen kasvaa. Jumala yksin antaa kasvun (1.Kor.3:6). Hengellinen aikuistuminen ja kypsyminen on kasvamista kiinni Kristukseen (Ef.4:13-15; Fil.1:9-11).
Hengellisesti kypsää ihmistä voidaan myös kutsua ”hengelliseksi” (1.Kor.3:1). Tämän termin käytössä tulee kuitenkin olla tarkkana, koska (1) jokainen uskova on Hengestä syntynyt, hänellä on Pyhä Henki ja hän on tässä mielessä ”hengellinen”; (2) koska hengellisyys ei ole aina kovin yksiselitteisesti ihmisen ulkonaisesta käyttäytymisestä mitattavissa, vaan todellinen hengellisyys on ennen muuta sisäistä sydämen hengellisyyttä, jonka vain Jumala näkee; ja (3) koska hengellisyys ei ole minkään kirkkokunnan tai herätysliikkeen käytäntöihin, tapoihin tai perinteisiin sidottu asia – vaikka me ihmiset todella helposti päädymme tekemään tällaisia arvioita!
Mutta edellä esitetty ei tee todellista hengellisyyttä olemattomaksi. Todellista hengellisyyttä on kaikki se, mitä Raamattu sellaiseksi nimittää. Varmastikaan hengellinen ihminen ei ole vanhan luontonsa vallassa (1.Kor.3:1,3). Hengellisellä ihmisellä tarkoitetaan yksinkertaisesti sellaista ihmistä, jota hallitsee ja kuljettaa Jumalan Henki (Gal.5:16,25). ”Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää” (Ef.4:23,24). Hengellisen kasvun päämääränä on, että olemme hengellisiä ihmisiä, joita Jumalan Henki saa kuljettaa tahtonsa mukaan ja joiden elämässä toteutuu Jumalan suunnitelma ja tahto.
Jokainen ihminen voi siten ajatella itsestään, että hänen elämänsä voi olla Jumalan edeltäpäin valmistetuissa suunnitelmissa elämistä. Jokaisella ihmisellä on oikeus päästä elämään Jumalan suunnittelemaa elämää! Jos ihminen ei vielä ole sillä polulla, hän voi päästä sille! Ja sitten hän saa jatkaa sillä polulla Jumalan Hengen johdossa eteenpäin.
Kasvun periaate
Raamatun mukaan vain Jumala antaa kasvun, ei koskaan ihminen itse. Ihminen ei voi edes omin voimin päättää kasvun alkamisesta, vaan ainoastaan tehdä sydämessään tilaa Pyhän Hengen työlle. Mutta Jumala on valmis tulemaan avoimeen sydämeen (Ilm.3:20). Vaikka ihmisen tahto on heikko, Jumala voi vaikuttaa ihmisessä, joka avaa Hänelle ovensa: ”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa” (Fil.2:13). Mikä tässä asetelmassa on ihmisen osuutta, jää toisaalta hyvin pieneksi, toisaalta lopultakin arvoitukseksi! Ihminen voi pyytää ja avata ovensa Jumalan Hengen vaikutukselle; mutta lopultakaan ihminen ei itse saa aikaan mitään hyvää, joka ei olisi peräisin Jumalalta. Hän yksin on se, joka saa kaiken hyvän aikaan. ”Tietäkää: Herra tekee omilleen ihmeellisiä tekoja. Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi” (Ps.4:4).
Hengellisen kasvun lähtökohta ei voi näin olla ihmisessä itsessään vaan kokonaan Jumalassa. Kaiken ihmisen kokeman hengellisen hyvän, myös hengellisen kasvun lähtökohtana ja periaatteena ovat Johannes Kastajan itsestään lausumat sanat: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” (Joh.3:30). Tämä sama periaate pätee jokaiseen ihmiseen, hänen tilanteestaan riippumatta. Ihmisen elämän tulee olla Kristuskeskeistä. Kristuksen tulee saada elää ja vaikuttaa ihmisessä. Ihmisen vanha minä (heikon tahtonsa kanssa!) kuihtuu pois ja Kristus saa päivä päivältä yhä enemmän tilaa ihmisessä. Lopulta pätee se, mitä Paavali sanoo: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani” (Gal.2:20).
Kasvun edellytykset
Ihmisen hengellisellä kasvulla voi kuitenkin olla esteitä. On mahdollista, että ihminen, joka on Jumalan oma aidon uudestisyntymisen kautta, ei kuitenkaan kasva hengellisesti. Jumala haluaisi aina ihmisen kasvavan täyteen hengelliseen kypsyyteen, mutta ihminen itse rakentaa sille esteitä.
Kaikki synti on aina vihollisuutta Jumalan pyhyyttä vastaan ja on siten ihmistä ja Jumalaa erottava tekijä. ”…teidän rikkomuksenne erottavat teidät Jumalastanne. Teidän syntinne ovat saaneet hänet kääntymään pois, niin ettei hän teitä kuule” (Jes.59:2). Uskovallekin ihmiselle on aina ajankohtainen kehotus erottautua synnistä: ”Älkää antako ruumiinne jäseniä synnin käyttöön vääryyden aseiksi” (Room.6:13)! ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon…” (Room.12:2). ”...pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin” (Hepr.12:1). ”Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu” (1.Piet.2:1). ”…pankaa pois kaikki saasta ja pahuus” (Jaak.1:21). Nämä ovat Raamatun antamia kehotuksia, joihin on selvästikin suhtauduttava täydellä vakavuudella.
Tässä kohtaamme kuitenkin käytännön ongelman: on helppoa sanoa, että ihmisen on pantava kaikki synti pois, mutta ihminenhän ei siihen omin voimin kykene! Tähänkin asiaan on ratkaisuna vain hengellisen kasvun periaate: Kristuksen tulee saada kasvaa ihmisessä, ihmisen itsensä on vähennyttävä – ja lopulta ihmisen heikkoudesta huolimatta synnin valta ihmisessä jää lopulta tappiolle. Tämä ei tapahdu ihmisen omasta ansiosta, vaan Jumalan – joka vaikuttaa ihmisessä tahtomisen ja tekemisen.
Mutta jokin osuus ihmisellä on siinä, että hän voi olla avoin todellisen pesäeron tekemiseen synnille ja sitä kautta avaamassa ovea hengelliselle kasvulle. Avainsanat tässä ovat katumus ja nöyryys. Katumus oikein ymmärrettynä ei johda vain ihmisen syntisen tilan murehtimiseen eikä ole painamassa ihmistä alas masennukseen, vaan johtaa muutokseen ja lopulta parannukseen. Oikea katumus (”Jumalan mielen mukainen murhe,” 2.Kor.7:10) on vilpitöntä synnin katumista, joka johtaa ihmisen lähelle Jumalaa. Tällöin ihminen katuu syntiä, koska synti saa aikaan ihmisen eron Jumalasta. Katumus toisaalta edellyttää ihmiseltä nöyryyttä ja valmiutta asettua sisäisen muuttumi-sen prosessiin (Joel 2:12). Lopputuloksena on ihmisen täyskäännös, täydellinen mielenmuutos. Parannus ei ole ihmisen aikaansaannosta, vaan parannuksen saa aikaan Jumala, joka saa puhua ihmiselle ja tehdä tahtonsa mukaan Pyhän Hengen herättämälle ihmismielelle. Ilmeisesti Jeesuk-sella oli mielessään juuri tällainen aidosti katuva ja murtunut ihmismieli, kun Hän sanoo vuori-saarnassaan: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen” (Matt.5:3,4). Ihminen, joka kokee olevansa täysin riippuvai-nen Jumalasta, on nöyrä ja katuva, ja hän on myös otollista maaperää hengelliselle kasvulle.
Ihmisen synneistä vaarallisimmat ovat sydämen kovuus, katkeruus ja anteeksiantamattomuus. Tästä kaikesta seuraa muu synti, joka on luonteeltaan ulospäin näkyvämpää (Hepr.12:15). Hengellisen kasvun edellytyksenä voidaankin pitää, että Jeesuksen opettama rukous voi olla totta ihmisen omalla kohdalla: ”Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa” (Luuk.11:4).
Tämän asian voi kiteyttää seuraavasti. Ihmisen hengellistä kasvua ei estä se, että ihminen on heikko ja syntinen! Mutta kasvun estää se, että ihminen salliikin Jumalan sijasta sisäisen, näkymättömän synnin hallita sydäntään.
Lisäksi kannattaa muistaa, että lankeemus syntiin ei voi olla este meidän hengelliselle kasvullemme, jos emme itse anna sille tällaista merkitystä. Saatana tosin syyttää meitä ja uskottelee meille, että olemme lopullisesti epäonnistuneita. Mutta langenneinakin olemme Jumalan armon alaisia. Meille on aina avoinna paluu Jumalan tahdon mukaiselle tielle. ”Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus” (1.Joh.2:1). Hän auttaa meidät taas jaloillemme, vaikka olemme kompastuneet, ja sitten voimme yhdessä Hänen kanssaan taas jatkaa matkaa!
Kasvun välineet
Hengellisen kasvun välineitä voi Raamatun valossa löytää ainakin kolme: Jumalan sana, rukous ja uskovien yhteys. Nämä kaikki kolme ovat edesauttamassa sitä, että ihminen voi hengellisesti kasvaa täyteen kypsyyteen.
Raamattu on Jumalan sanaa (2.Piet.1:21). Raamatun tehtävänä on ilmoittaa ihmisille pelastuksen tie Jeesuksessa; mutta Raamattu myös ohjaa ja kasvattaa ihmistä (2.Tim.3:16,17; Room.15:4; 1.Piet.2:2). Ilman Raamatun sanaa ihmisellä ei voi tapahtua hengellistä kasvua, koska Jumala ei ilmoita itsestään eikä mistään muustakaan mitään sellaista, joka olisi ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa: Jumalan sana perustuu totuuteen (Ps.119:160). ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” (Ps.119:105).
Rukous on toinen hengellisen kasvun väline. Meitä kehotetaan rukoilemaan lakkaamatta (1.Tess.5:17) ja tekemään sitä Hengen antamin voimin (Ef.6:18). Rukous on ihmisen ja Jumalan välistä yhteydenpitoa ja lopultakin molemminpuolista puhetta, jossa ihminen herkistyy kuulemaan Jumalan äänen. Rukouksessa ihminen saa myös kokea Jumalan johdatusta ja tulee tuntemaan Jumalan tahdon (Ap.t.13:2,3).
Uskovien yhteydellä on ihmisen hengellistä elämää tukeva ja kasvattava vaikutus. Uskovia ei ole kutsuttu eristäytymään, vaan elämään keskinäisessä yhteydessä. Alkuseurakunnalle tämä oli itsestään selvyys (Ap.t.2:42-47). Yhteydellä on meille myös varjeleva merkitys, koska yhteyden kautta uskovat ohjaavat ja tukevat toisiaan (Gal.6:1; Kol.3:16).
Kaikella tällä – Jumalan sanalla, rukouksella ja yhteydellä – on ihmisen hengelliselle kasvulle ensiarvoinen merkitys. Hengellinen arviointikykymme kasvaa ja opimme tuntemaan Jumalan tahtoa entistä selvemmin (Room.12:2). Tämä puolestaan ohjaa meitä kasvussamme eteenpäin.
Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan. Ihmisestä ei tule maan päällä ”pyhimystä” (joka voidaan ymmärtää synnittömäksi tai lähes synnittömäksi ihmiseksi), vaikka jotkut voivat tulkita hengellisen kasvun lopputuloksen sillä tavalla (todellisuudessa vain Jeesus, Jumalan Poika, on ihmisenä ollessaan täyttänyt pyhimyksen tunnusmerkit!). Mutta hengellisen kasvun tuloksena ihminen on tullut lähemmäksi Jumalaa ja on tullut selvemmin Hänen Henkensä johdatuksen piiriin. Ihminen kuulee Jumalan äänen ja on sydämessään valmis noudattamaan Jumalan tahtoa. Ihmisen luottamus Jumalaa kohtaan on kasvanut ja luottamus ihmisen (koskee itseä ja kaikkia muita ihmisiä) omiin mahdollisuuksiin vähentynyt. Ihmisestä on tullut kuin lapsi, jota Jumala isällisesti taluttaa – minne vain Hän haluaa!
