HENGELLINEN KASVU: HENGEN HEDELMÄ

Hengen hedelmän luonne tulee selvimmin esille silloin, kun ihminen on vaikeuksissa, kriisissä, koetuksessa, sairaana tai stressissä. Jos ihmisellä ei olisi näitä painetekijöitä elämässään, Hengen hedelmä voisi jäädä jopa huomaamatta. Juuri vaikeuksien ja koettelemusten keskellä ihminen tarvitsee Hengen hedelmää, ja samalla hedelmän kypsyminen tulee mahdolliseksi.   

Paavali kirjoittaa: ”Hengen hedelmää taas ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä” (Gal.5:22,23). Hengen hedelmä osoittaa, millaisia Jumala haluaa omiensa olevan. Pyhä Henki jakaa Hengen hedelmää samalla tavalla kaikille (!) uskoville. Kaikkien kristittyjen tulisi kantaa kaikkea Hengen hedelmää. Ei ole olemassa mitään Hengen hedelmän ilmenemismuotoa, joka ei kuuluisi täytenä jokaiselle uskovalle.

Hengen hedelmän ja armolahjojen välillä on näin yksi ratkaiseva ero. Armolahjoja Henki jakaa tahtonsa mukaan niin kuin Hän haluaa; yksi saa yhden lahjan tai eräitä lahjoja, toinen taas saa toisen lahjan (1.Kor.12). Näin armolahjat täydentävät toisiaan ja kaikkia palvellaan eri armolahjojen (ja niiden eri haltijoiden) kautta. Mutta Hengen hedelmän laita on toisin: Kaikkien kristittyjen tulisi kantaa koko Hengen hedelmää kaikkine ilmenemismuotoineen.

Hengen hedelmästä puhutaan yksikössä. On hedelmä, ei hedelmiä. Vertaus kasvimaailmaan on osuva: Yksi puu ei voi kantaa omenaa, appelsiinia, päärynää, banaania…! Puu voi kantaa vain yhtä hedelmää. Mutta yhdellä hedelmällä on monta ilmenemismuotoa, riippuen siitä, mistä päin sitä katsotaan.

Kun Hengen hedelmä ilmenee uskovissa vaikeuksien ja painetekijöiden keskellä, saattaa olla, että sellaisina aikoina Jumala parhaiten tavoittaa myös muita ihmisiä heidän kauttaan. Kun uskovan elämässä näkyy Hengen hedelmä, hänessä näkyy Hänen ”oman Poikansa kaltaisuutta” (Room.8:29). Pyhän Hengen tehtäviin kuuluu ihmisten pyhittäminen, joka merkitsee ihmisen kasvattamista: Hän kasvattaa uskovassa uutta, Kristuksen kaltaista luontoa, jolle nimenomaisesti on ominaista Hengen hedelmä. Jumala tahtookin, että ”…saavutamme aikuisuuden, Kristuksen täyteyttä vastaavan kypsyyden” (Ef.4:13).

Hengen hedelmä on selvästi kasvun tuote. Lähtökohtana on, että ihminen tarvitsee Pyhää Henkeä voidakseen kantaa hedelmää, sillä ilman Henkeä ihminen ei voi tuottaa mitään hyvää. Itsessään ihminen on täynnä kaikenlaisia minäkeskeisiä ja itsekkäitä pyrkimyksiä, jotka eivät ole Jumalan tahdon mukaisia. Tämä edellyttää kahta asiaa. Ensinnäkin synti on pantava kokonaan pois. Toiseksi, Pyhän Hengen on päästävä täyttämään uskovan elämä ja tuottamaan Hengen hedelmää. ”Olettehan riisuneet yltänne vanhan minänne kaikkine tekoineen ja pukeutuneet uuteen, joka jatkuvasti uudistuu oppiakseen yhä paremmin tuntemaan Luojansa ja tullakseen hänen kaltaisekseen” (Kol.3:9,10). ”Antakaa Hengen ohjata elämäänne…” (Gal.5:16).

Mutta tähän liittyy tärkeä näkökulma: Kyseessä on kasvuprosessi! Emme siksi saa antaa lannistaa itseämme sillä, että emme näe itseämme valmiina! Edes lankeemus syntiin ei keskeytä kasvua, jos kadumme syntiä ja panemme sen jälleen pois.

Hengen hedelmää emme voi itse tuottaa, vaan kyse on suhteestamme kolmiyhteiseen Jumalaan. Parhaiten tätä suhdetta kuvaa Jeesuksen rinnastus viinipuusta ja sen oksista (Joh.15:1-8). Ilman Jeesusta emme ”saa aikaan mitään” (Joh.15:5). Vain oksan pysyminen kiinni puussa voi saada hedelmän kypsymään. Ilman puunrunkoa oksa kuivuu ja kuolee. ”Joka ei pysy minussa, on kuin irronnut oksa: se heitetään pois, ja se kuivuu” (15:6). Mutta elävässä yhteydessä puuhun oksa vahvistuu ja kantaa hedelmää. Jeesus sanookin: ”Se, joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää” (15:5; huom! jälleen ”hedelmä” yksikössä). Kasvu tapahtuu näin oikean suhteen kautta. Kristitty voi kasvaa vain olemalla oikeassa suhteessa Jumalaan. Mutta tätä suhdetta voi ja pitääkin tietoisesti myös ylläpitää (Ps.1:1-3).

Hengen hedelmä on näin asia, joka kuuluu kokonaisuudessaan kaikkien uskovien elämään. Jos (ja kun!) havaitsemme puutetta hedelmän kypsyydessä, voimme ainoastaan elävän suhteen kautta Jumalaan antaa kypsymiselle yhä enemmän ja enemmän tilaa ja kasvualustaa – ja jatkaa näin täyteen kypsyyteen asti!

Ohessa käydään läpi Hengen hedelmän eri ilmenemismuotoja, jotka Paavali mainitsee (Gal.5:22,23) ja joiden kaikkien siis tulisi ilmetä täytenä jokaisen uskovan elämässä. Paavalin manitsemat Hengen hedelmän ilmenemismuodot voidaan summittaisesti jakaa kolmeen ”hedelmäterttuun” seuraavasti:

rakkaus, ilo, rauha: kertovat erityisesti suhteestamme Jumalaan

kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys: näkyvät erityisesti ihmissuhteissamme

uskollisuus, lempeys, itsehillintä: ilmentävät erityisesti sisäistä tilaamme

Rakkaus

Rakkaus on kristillisistä hyveistä suurin (1.Kor.13:13). Tämä johtuu ennen muuta siitä, että Jumala itsekin on rakkaus (1.Joh.4:8). Jumala pelastaa ihmisen rakkautensa tähden, vaikka ihminen ei ansaitsisi pelastusta lainkaan. Myös ihmisellä tulisi olla sama mielentila kuin Jumalalla.. Rakkautta voikin pitää myös suurimpana Hengen hedelmän ilmenemismuotona. Rakkauden tulisi olla kristityn tunnusomaisin piirre (Joh.13:34,35), ja kristityn rakkauden tulee kohdistua niin Jumalaan kuin lähimmäiseen (Matt.22:34-40).

Kristillinen rakkaus (agape) on paljon enemmän kuin maailmallinen ystävyys tai eroottinen rakkaus; niihin molempiin kuuluu perimmältään itsekäs ajatus vastarakkaudesta. Mutta kristillinen rakkaus on yksipuolista, se on uhrautuvaa, se ei odota vastasuoritusta. Kristillinen rakkaus on antamista ajatuksin ja teoin lähimmäisen hyväksi ilman, että odottaa saavansa mitään takaisin. Todella hienolla tavalla kristillistä rakkautta kuvaa 1.Kor.13. luku.

Jos uskovalla ei ole rakkautta, myös kaikki hänen todistamisensa on turhaa. Rakkaus on enemmän kuin mitä voimme sanoa, omistaa tai antaa. Rakkauden tulee ilmetä vastuuna lähimmäisen pelastuksesta, mutta myös laupeudentekoina (vrt. vertaus laupiaasta samarialaisesta, Luuk.10:25-37). Rakkaus on paljon enemmän kuin tunne, se näkyy myös tekoina. Kristillisen rakkauden huipentumana voidaan pitää vihollisrakkautta (Matt.5:38-48). Kuten Jumala sulkee kaikki ihmiset rakkautensa piiriin, niin tulee myös Hänen omiensa tehdä.

Ilo

Maailmassa vallitseva ilo on pinnallista, koska se tukeutuu katoavaan luomakuntaan ja kaikkeen siihen, mitä se voi antaa. Jumalan omien ilo on jotain ihan muuta: se perustuu ihmisen yhteyteen Jumalan kanssa, se on ”täynnä riemua, jonka Pyhä Henki antaa” (1.Tess.1:6). Kerrottuaan viinipuusta ja sen oksista, millä vertauksella Jeesus halusi korostaa seuraajiensa yhteyttä Jumalan kanssa, Jeesus lopettaa: ”Olen puhunut teille tämän, jotta teillä olisi minun iloni sydämessänne ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi” (Joh.15:11). Ja Paavalikin kirjoittaa: ”Iloitkaa aina” (1.Tess.5:16).

Ilo Hengen hedelmänä ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista. Paavalikin oli vankilassa kirjoittaessaan kirjeensä filippiläisille. Sitä on aiheellisesti pidettu Paavalin iloisimpana ja sydämellisimpänä kirjeenä (Fil.1:4,18,25). Riippumatta siitä, onko elämässämme vaikeuksia ja koetuksia, meidän tulee iloita. Ilomme on silloin syvempää kuin se mitä maailma voi antaa. ”Silmissämme voi olla kyyneleet, mutta sydämissä ilo.”

Rauha

Jeesus sanoo jäähyväispuheessaan opetuslapsille: ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa” (Joh.14:27). Rauhan merkitys erityisesti Vanhassa Testamentissa (hepr. shalom) on ”eheys, lepo, sopusointuinen suhde.” Se perustuu ihmisen ehyelle suhteelle Jumalan kanssa. Kun kristitty ennen vaelsi maailmassa, hänellä oli sotatila Jumalan kanssa; hän oli eksynyt Jumalan tarkoittamalta tieltä. Kun Jumala on tuonut ihmisen takaisin tielle, hän on turvassa ja sotatila on vaihtunut rauhantilaan. Jumalaan turvautuva saa kokea kestävää rauhaa: ”Sille, jonka mieli on luja ja vakaa, sinä turvaat rauhan, kun hän turvautuu sinuun” (Jes.26:3).

Rauha Hengen hedelmänä ei ole vapautta maallisista paineista ja kriiseistä; kristityn rauha ei perustu ristiriitojen väistämiseen tai johonkin muuhun keinotekoiseen ”rauhantilaan”, jonka maailma voi luoda. Hengen hedelmänä rauha on päinvastoin syvää, kestävää rauhaa, jonka vain Jeesus Kristus voi antaa sydämeen.

Kärsivällisyys

Kärsivällisyys merkitsee perimmältään pitkämielistä suhtautumista toisen tahalliseen ärsytykseen. Käytännössä se siis merkitsee huonon kohtelun kestämistä vihastumatta ja kostoa hautomatta. Tässä korostuu Hengen hedelmä ihmisen suhteessa lähimmäisiin. Kärsivällisyys on rakkauden täyttämää pitkämielisyyttä. Jos ihminen on ärtyisä, kostonhaluinen, vihamielinen, pahansuopa ja täynnä kiukkua, häntä ei hallitse Pyhä Henki. Paavali kirjoittaakin: ”Hänen kirkkautensa voima ja väkevyys vahvistakoon teitä olemaan aina kestäviä ja kärsivällisiä” (Kol.1:11).

Kärsivällisyys ei kasva ilman koetuksia. Jaakob kirjoittaa haastavasti: ”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä” (Jaak.1:2,3). Kärsivällisyys on tosin Hengen hedelmä eikä ihmisen pyrkimyksen tulosta, mutta kärsivällisyyden kasvualustana ovat koetukset, joihin ihminen joutuu. Koetukset jalostavat kärsivällisyyttä, jonka Pyhä Henki tuottaa.  

Ystävällisyys

Jeesus oli ystävällinen ja lempeä. Maailmanaika, jossa Jeesus oli, oli täynnä julmuutta eikä siinä ollut mitään armeliaisuutta. Köyhät saivat kuolla köyhyyteensä, sairaat sairauteensa. Mutta Kristus pyrki muuttamaan sen kaiken: kaikkialle, minne aito kristillisyys on myöhemmin kulkenut, Kristuksen seuraajat ovat tuoneet ystävällisyyttä ja lempeyttä.

Kun ihminen on ystävällinen, se näkyy ihmisen koko olemuksesta. Ystävällisyys pyyhkii pois kaiken kovan ja tylyn. Tämän tulee näkyä myös kristityn suhtautumisessa epäonnistuneisiin ihmisiin: Jeesuskin oli syntisiä kohtaan ystävällinen (esimerkkejä on monia!).

Hyvyys

”Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä” (Ef.5:9). ”Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina ja että hän voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne” (2.Tess.1:11). Juuri hyvyydestä voidaan sanoa, että se on ”Jumalan kaltaisuutta,” koska vain Hän on täysin hyvä.

Hyvyys näkyy suhteissamme muihin ihmisiin. Tällä on merkitystä myös todistuksemme kannalta, koska hyvyyden periaatteita noudattamalla saatamme osoittaa ympärillämme oleville, että meidän elämässämme on jotain erilaista – jotain sellaista, jota he itsekin haluaisivat omistaa (1.Piet.2:12).

Uskollisuus

Uskollisuus liittyy sisäiseen ihmiseemme. Uskollisuus on ominaisuus kokosydämisen ja kypsän kristityn elämässä. Se on myös ikuiseen elämäämme liittyvä asia, koska Jeesus sanoo vertauksessaan palvelijoille uskotuista rahoista: ”Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi” (Matt.25:21).

Jumala on antanut kypsille kristityille tiettyjä velvollisuuksia. Jos emme tottele, vaan kieltäydymme vastuusta, olemme uskottomia. Uskollisuus taas on sitä, että hyväksymme vastuumme, jonka Jumala on meille antanut.

Uskollisuus näkyy myös oman jumalasuhteemme vaalimisessa. Uskollisuudestamme antaa parhaan kuvan se, kuinka paljon aikaa käytämme Raamatun tutkimiseen, rukoukseen ja vanhurskauden periaatteiden soveltamiseen silloin, kun saamme kokea menestystä (!) Menestys, rikkaus, maine ja valta nimittäin koettelevat uskollisuuttamme.

Lempeys

Lempeys näkyy ennen muuta toisten ihmisten kohtelussa. Kyse ei suinkaan ole pehmeydestä, pelkuruudesta tai arkuudesta; lempeyden merkitys on paljon syvällisempi. Se viittaa enemmänkin ”kesyttämiseen” (kuin villihevosen kesyttäminen siten, että se alistetaan ohjaukseen). Lempeydessä onkin hiljaista voimaa, joka jopa hämmentää sitä heikkoutena pitävät. Raamatussa tämä tulee selvimmin esiin Jeesuksen käytöksessä vangitsemisensa jälkeen. ”Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen, ei hän suutansa avannut. Kuin karitsa, jota teuraaksi viedään… ei hänkään suutansa avannut” (Jes.53:7). Lempeys, joka on hengellistä vakavuutta ja hiljaista sisäistä voimaa, jota Pyhä Henki meissä kasvattaa, syntyy ja vahvistuu hengellisellä taistelukentällä.

Itsehillintä

Itsehillintä on Hengen hedelmän ainoa ilmenemismuoto, joka ei ole Jumalan ominaisuus – koska Hän ei sellaista tarvitse! On nimittäin yksi asia, joka on Jumalalle mahdotonta: tehdä syntiä! Mutta koska ihminen on syntinen ja aina vaarassa langeta, ihminen tarvitsee itsehillintää. Ihmisen itsehillinnän puute johtuu kahdesta asiasta: ruumiin halusta ja mielen tottumuksesta. Itsehillintää tarvitaan sekä kykyyn kieltäytyä kaikesta sellaisesta, joka on Jumalan tahdon vastaista, että myös auttamaan ihmistä maltilliseen käytökseen.

Itsehillintä (kuten muukin Hengen hedelmä) on kuitenkin hengellisen kasvun ja myös harjoituksen tulosta. ”Jokainen kilpailija noudattaa lujaa itsekuria, juoksijat saavuttaakseen katoavan seppeleen, me saadaksemme katoamattoman… Kohdistan iskut omaan ruumiiseeni ja pakotan sen tottelemaan, jottei itseäni lopulta hylättäisi, minua, joka olen kutsunut muita kilpailuun” (1.Kor.9:25,27). ”Pyrkikää sen vuoksi osoittamaan uskossanne lujuutta, lujuudessa oikeaa tietoa, tiedossa itsehillintää, itsehillinnässä kestävyyttä…” (2.Piet.1:5,6).

HENGEN HEDELMÄ 
(lähde: Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament)

Hengen hedelmän ilmenemismuodot, jotka Paavali esittää Gal.5:22-23:ssa, esiintyvät muuallakin Raamatussa. Useimmat niistä ovat Jumalan itsensä ominaisuuksia.

Rakkaus 

Määritelmä
Uhrautuvia, vastasuoritus-ta kaipaamattomia tekoja lähimmäisen auttamiseksi

Jumalan ominaisuus
Joh.3:16; Room.5:8; 1.Joh.4:8,12,16

Kristityn ominaisuus
Joh.13:34-35; Room.12:9-10; 1.Piet.1:22; 1.Joh.4:7,11-12,21

Ilo 

Määritelmä
Sisäistä onnellisuutta, joka ei ole riippuvainen ulkoisista olosuhteista

Jumalan ominaisuus
Ps.104:31; Jes.62:5; Luuk.15:7

Kristityn ominaisuus
5.Moos.12:7,12,18; Ps.64:11; Jes.25:9; Fil.4:4; 1.Piet.1:8

Rauha 

Määritelmä
Sopusointua suhteissa

Jumalan ominaisuus
Jes.9:5-6; Hes.34:25; Joh.14:27; Hepr.13:20

Kristityn ominaisuus
Jes.26:3; Room.5:1; 12:18; 14:17; Ef.2:14-17

Kärsivällisyys 

Määritelmä
Toisen sietämistä silloinkin kun itse joutuu koetteelle

Jumalan ominaisuus
Room.9:22; 1.Tim.1:16; 1.Piet.3:20; 2.Piet.3:9,15

Kristityn ominaisuus
Ef.4:2; Kol.1:11; Hepr.6:12; Jaak.5:7-8,10

Ystävällisyys 

Määritelmä
Huomaavaisuuden osoittamista toiselle

Jumalan ominaisuus
(2.Kor.6:6)

Kristityn ominaisuus
Ef.4:32; Kol.3:12

Hyvyys 

Määritelmä
Jalon mielialan osoittamista toiselle

Jumalan ominaisuus
2.Moos.34:6; Ps.31:20; Mark.10:18

Kristityn ominaisuus
Room.15:14; Ef.5:9; 2.Tess.1:11

Uskollisuus 

Määritelmä
Luotettavuuden ja luottamuksen osoittamista toiselle

Jumalan ominaisuus
Ps.33:4; Hepr.10:23; 1.Joh.1:9

Kristityn ominaisuus
Luuk.16:10-12; 2.Tim.4:7; Tiit.2:10

Lempeys 

Määritelmä
Nöyryyttä ja hellämielisyyttä

Jumalan ominaisuus
Sak.9:9; Matt.11:29

Kristityn ominaisuus
Ef.4:2; Kol.3:12

Itsehillintä 

Määritelmä
Synnillisten himojen voittamista

Jumalan ominaisuus

Kristityn ominaisuus
Sananl.16:32;
Tiit.1:8; 2:12; 2.Piet.1:6

Lähteet:

Graham, Billy: Pyhän Hengen lahja (Karas-Sana, Lohja, 1978).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994). 

HENGELLINEN KAVU: PERUSASIOITA

Hengellisen kasvun merkitys 

Kun ihminen tulee uskoon ja pelastuu, hän ei suinkaan tässä uudestisyntymistapahtumassa vielä tule hengellisesti valmiiksi ja täysikasvuiseksi. Päinvastoin, uskoon tullut ihminen on fyysisestä iästään tai elämänkokemuksestaan riippumatta kuin ”vastasyntynyt lapsi” (1.Piet.2:2), hän on ”Kristuksen tuntemisessa vielä pikkulapsi” (1.Kor.3:1). Jokainen uudestisyntymistapahtuma on sinänsä ainutlaatuinen ja jokaisella pelastuneella ihmisellä on oma taustansa, joka on muita edullisempi tai epäedullisempi ja josta hän lähtee uskonelämässä eteenpäin. Mutta silti jokainen uskoon tullut ihminen on vasta kuin uuden tien päässä: hän on päässyt sille oikealle tielle ja on oppinut tuntemaan Jeesuksen, joka on ”tie, totuus ja elämä” (Joh.14:6). Tämän jälkeen tälle elämään johtavalle tielle päässeen ihmisen on myös lähdettävä kulkemaan tätä tietä pitkin. Sen tien päässä on ikuinen elämä tämän maanpäällisen elämän jälkeen (Fil.3:12-14; 2.Tim.4:7).

Tällä pelastukseen johtavalla tiellä pysymistä ja sen tien päämäärätietoista kulkemista voidaan kutsua ”hengelliseksi kasvuksi.” Pelkkä tälle oikealle tielle saapuminen ei vielä merkitse täyteen hengelliseen kypsyyteen pääsemistä; sitä tietä pitää myös lähteä kulkemaan. ”Juoskaamme sinnikkäästi loppuun se kilpailu, joka on edessämme” (Hepr.12:1).

Jumalalla on erityinen suunnitelma jokaista ihmistä varten. Jumalan tahto on ensinnäkin, että kaikki ihmiset pelastuvat (1.Tim.2:4). Jumala ei ole etukäteen suunnitellut kenellekään ihmiselle ikuista kuolemaa; helvettiin joutuvat vain ne ihmiset, jotka eivät välitä Jumalasta ja Hänen tarjoamastaan pelastuksesta Jeesuksessa (Joh.3:18,19; Room.1:18-32). Mutta pelastuksen lahjan lisäksi Jumalalla on jokaiselle ihmiselle erityinen suunnitelma siten, että ihminen elävässä yhteydessä Kristukseen ”kasvaa Jumalan tarkoittamalla tavalla” (Kol.2:19). Tämä ei voi toteutua vain Jumalan salaisen johdatuksen kautta, ikään kuin säädettynä kohtalona, vaan ihmisen tulee pyrkiä saamaan selville Jumalan tahto oman elämänsä suhteen. Siksi meille sanotaan: ”Pyrkikää saamaan selville, mikä on Herran mielen mukaista” (Ef.5:10). ”…ymmärtäkää, mikä on Herran tahto” (Ef.5:17). Meille ei anneta Raamatussa sellaisia kehotuksia, jotka ovat meille mahdottomia! Jumalan tahdon ja suunnitelman tunteminen (niin pitkälle kuin Jumala sen meille näkee parhaaksi ilmoittaa!) on asia, jonka tulisi olla meille itsestäänselvyys. Mutta jotta Jumalan suunnitelma voisi tulla ihmisen elämässä näkyviin, ihmisen tulee kasvaa hengellisesti Jumalan tahtomalla tavalla.  

Hengellinen kasvu ei kuitenkaan ole ihmisen oman suorituksen tulosta. Kukaan ihminen ei voi kasvaa omin voimin; Jeesus sanookin: ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh.15:5). Ihminen on kuin puun oksa, joka kasvaa vain ollessaan yhteydessä puuhun. Samalla tavalla ihmisen tulee olla yhteydessä Jumalaan voidakseen kasvaa. Jumala yksin antaa kasvun (1.Kor.3:6). Hengellinen aikuistuminen ja kypsyminen on kasvamista kiinni Kristukseen (Ef.4:13-15; Fil.1:9-11).

Hengellisesti kypsää ihmistä voidaan myös kutsua ”hengelliseksi” (1.Kor.3:1). Tämän termin käytössä tulee kuitenkin olla tarkkana, koska (1) jokainen uskova on Hengestä syntynyt, hänellä on Pyhä Henki ja hän on tässä mielessä ”hengellinen”; (2) koska hengellisyys ei ole aina kovin yksiselitteisesti ihmisen ulkonaisesta käyttäytymisestä mitattavissa, vaan todellinen hengellisyys on ennen muuta sisäistä sydämen hengellisyyttä, jonka vain Jumala näkee; ja (3) koska hengellisyys ei ole minkään kirkkokunnan tai herätysliikkeen käytäntöihin, tapoihin tai perinteisiin sidottu asia – vaikka me ihmiset todella helposti päädymme tekemään tällaisia arvioita!

Mutta edellä esitetty ei tee todellista hengellisyyttä olemattomaksi. Todellista hengellisyyttä on kaikki se, mitä Raamattu sellaiseksi nimittää. Varmastikaan hengellinen ihminen ei ole vanhan luontonsa vallassa (1.Kor.3:1,3). Hengellisellä ihmisellä tarkoitetaan yksinkertaisesti sellaista ihmistä, jota hallitsee ja kuljettaa Jumalan Henki (Gal.5:16,25). ”Teidän tulee uudistua mieleltänne ja hengeltänne ja pukea yllenne uusi ihminen, joka on luotu sellaiseksi kuin Jumala tahtoo, elämään oikeuden ja totuuden mukaista, pyhää elämää” (Ef.4:23,24). Hengellisen kasvun päämääränä on, että olemme hengellisiä ihmisiä, joita Jumalan Henki saa kuljettaa tahtonsa mukaan ja joiden elämässä toteutuu Jumalan suunnitelma ja tahto.

Jokainen ihminen voi siten ajatella itsestään, että hänen elämänsä voi olla Jumalan edeltäpäin valmistetuissa suunnitelmissa elämistä. Jokaisella ihmisellä on oikeus päästä elämään Jumalan suunnittelemaa elämää! Jos ihminen ei vielä ole sillä polulla, hän voi päästä sille! Ja sitten hän saa jatkaa sillä polulla Jumalan Hengen johdossa eteenpäin.

Kasvun periaate

Raamatun mukaan vain Jumala antaa kasvun, ei koskaan ihminen itse. Ihminen ei voi edes omin voimin päättää kasvun alkamisesta, vaan ainoastaan tehdä sydämessään tilaa Pyhän Hengen työlle. Mutta Jumala on valmis tulemaan avoimeen sydämeen (Ilm.3:20). Vaikka ihmisen tahto on heikko, Jumala voi vaikuttaa ihmisessä, joka avaa Hänelle ovensa: ”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa” (Fil.2:13). Mikä tässä asetelmassa on ihmisen osuutta, jää toisaalta hyvin pieneksi, toisaalta lopultakin arvoitukseksi! Ihminen voi pyytää ja avata ovensa Jumalan Hengen vaikutukselle; mutta lopultakaan ihminen ei itse saa aikaan mitään hyvää, joka ei olisi peräisin Jumalalta. Hän yksin on se, joka saa kaiken hyvän aikaan. ”Tietäkää: Herra tekee omilleen ihmeellisiä tekoja. Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi” (Ps.4:4).

Hengellisen kasvun lähtökohta ei voi näin olla ihmisessä itsessään vaan kokonaan Jumalassa. Kaiken ihmisen kokeman hengellisen hyvän, myös hengellisen kasvun lähtökohtana ja periaatteena ovat Johannes Kastajan itsestään lausumat sanat: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi” (Joh.3:30). Tämä sama periaate pätee jokaiseen ihmiseen, hänen tilanteestaan riippumatta. Ihmisen elämän tulee olla Kristuskeskeistä. Kristuksen tulee saada elää ja vaikuttaa ihmisessä. Ihmisen vanha minä (heikon tahtonsa kanssa!) kuihtuu pois ja Kristus saa päivä päivältä yhä enemmän tilaa ihmisessä. Lopulta pätee se, mitä Paavali sanoo: ”Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani” (Gal.2:20).

Kasvun edellytykset

Ihmisen hengellisellä kasvulla voi kuitenkin olla esteitä. On mahdollista, että ihminen, joka on Jumalan oma aidon uudestisyntymisen kautta, ei kuitenkaan kasva hengellisesti. Jumala haluaisi aina ihmisen kasvavan täyteen hengelliseen kypsyyteen, mutta ihminen itse rakentaa sille esteitä.

Kaikki synti on aina vihollisuutta Jumalan pyhyyttä vastaan ja on siten ihmistä ja Jumalaa erottava tekijä. ”…teidän rikkomuksenne erottavat teidät Jumalastanne. Teidän syntinne ovat saaneet hänet kääntymään pois, niin ettei hän teitä kuule” (Jes.59:2). Uskovallekin ihmiselle on aina ajankohtainen kehotus erottautua synnistä: ”Älkää antako ruumiinne jäseniä synnin käyttöön vääryyden aseiksi” (Room.6:13)! ”Älkää mukautuko tämän maailman menoon…” (Room.12:2). ”...pankaamme pois kaikki mikä painaa ja synti, joka niin helposti kietoutuu meihin” (Hepr.12:1). ”Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu” (1.Piet.2:1). ”…pankaa pois kaikki saasta ja pahuus” (Jaak.1:21). Nämä ovat Raamatun antamia kehotuksia, joihin on selvästikin suhtauduttava täydellä vakavuudella.

Tässä kohtaamme kuitenkin käytännön ongelman: on helppoa sanoa, että ihmisen on pantava kaikki synti pois, mutta ihminenhän ei siihen omin voimin kykene! Tähänkin asiaan on ratkaisuna vain hengellisen kasvun periaate: Kristuksen tulee saada kasvaa ihmisessä, ihmisen itsensä on vähennyttävä – ja lopulta ihmisen heikkoudesta huolimatta synnin valta ihmisessä jää lopulta tappiolle. Tämä ei tapahdu ihmisen omasta ansiosta, vaan Jumalan – joka vaikuttaa ihmisessä tahtomisen ja tekemisen.

Mutta jokin osuus ihmisellä on siinä, että hän voi olla avoin todellisen pesäeron tekemiseen synnille ja sitä kautta avaamassa ovea hengelliselle kasvulle. Avainsanat tässä ovat katumus ja nöyryys. Katumus oikein ymmärrettynä ei johda vain ihmisen syntisen tilan murehtimiseen eikä ole painamassa ihmistä alas masennukseen, vaan johtaa muutokseen ja lopulta parannukseen. Oikea katumus (”Jumalan mielen mukainen murhe,” 2.Kor.7:10) on vilpitöntä synnin katumista, joka johtaa ihmisen lähelle Jumalaa. Tällöin ihminen katuu syntiä, koska synti saa aikaan ihmisen eron Jumalasta. Katumus toisaalta edellyttää ihmiseltä nöyryyttä ja valmiutta asettua sisäisen muuttumi-sen prosessiin (Joel 2:12). Lopputuloksena on ihmisen täyskäännös, täydellinen mielenmuutos. Parannus ei ole ihmisen aikaansaannosta, vaan parannuksen saa aikaan Jumala, joka saa puhua ihmiselle ja tehdä tahtonsa mukaan Pyhän Hengen herättämälle ihmismielelle. Ilmeisesti Jeesuk-sella oli mielessään juuri tällainen aidosti katuva ja murtunut ihmismieli, kun Hän sanoo vuori-saarnassaan: ”Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita ovat murheelliset, he saavat lohdutuksen” (Matt.5:3,4). Ihminen, joka kokee olevansa täysin riippuvai-nen Jumalasta, on nöyrä ja katuva, ja hän on myös otollista maaperää hengelliselle kasvulle.

Ihmisen synneistä vaarallisimmat ovat sydämen kovuus, katkeruus ja anteeksiantamattomuus. Tästä kaikesta seuraa muu synti, joka on luonteeltaan ulospäin näkyvämpää (Hepr.12:15). Hengellisen kasvun edellytyksenä voidaankin pitää, että Jeesuksen opettama rukous voi olla totta ihmisen omalla kohdalla: ”Anna meille syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle, joka on meille velassa” (Luuk.11:4).

Tämän asian voi kiteyttää seuraavasti. Ihmisen hengellistä kasvua ei estä se, että ihminen on heikko ja syntinen! Mutta kasvun estää se, että ihminen salliikin Jumalan sijasta sisäisen, näkymättömän synnin hallita sydäntään.

Lisäksi kannattaa muistaa, että lankeemus syntiin ei voi olla este meidän hengelliselle kasvullemme, jos emme itse anna sille tällaista merkitystä. Saatana tosin syyttää meitä ja uskottelee meille, että olemme lopullisesti epäonnistuneita. Mutta langenneinakin olemme Jumalan armon alaisia. Meille on aina avoinna paluu Jumalan tahdon mukaiselle tielle. ”Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus” (1.Joh.2:1). Hän auttaa meidät taas jaloillemme, vaikka olemme kompastuneet, ja sitten voimme yhdessä Hänen kanssaan taas jatkaa matkaa!  


Kasvun välineet

Hengellisen kasvun välineitä voi Raamatun valossa löytää ainakin kolme: Jumalan sana, rukous ja uskovien yhteys. Nämä kaikki kolme ovat edesauttamassa sitä, että ihminen voi hengellisesti kasvaa täyteen kypsyyteen.

Raamattu on Jumalan sanaa (2.Piet.1:21). Raamatun tehtävänä on ilmoittaa ihmisille pelastuksen tie Jeesuksessa; mutta Raamattu myös ohjaa ja kasvattaa ihmistä (2.Tim.3:16,17; Room.15:4; 1.Piet.2:2). Ilman Raamatun sanaa ihmisellä ei voi tapahtua hengellistä kasvua, koska Jumala ei ilmoita itsestään eikä mistään muustakaan mitään sellaista, joka olisi ristiriidassa Raamatun ilmoituksen kanssa: Jumalan sana perustuu totuuteen (Ps.119:160). ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani” (Ps.119:105).

Rukous on toinen hengellisen kasvun väline. Meitä kehotetaan rukoilemaan lakkaamatta (1.Tess.5:17) ja tekemään sitä Hengen antamin voimin (Ef.6:18). Rukous on ihmisen ja Jumalan välistä yhteydenpitoa ja lopultakin molemminpuolista puhetta, jossa ihminen herkistyy kuulemaan Jumalan äänen. Rukouksessa ihminen saa myös kokea Jumalan johdatusta ja tulee tuntemaan Jumalan tahdon (Ap.t.13:2,3).

Uskovien yhteydellä on ihmisen hengellistä elämää tukeva ja kasvattava vaikutus. Uskovia ei ole kutsuttu eristäytymään, vaan elämään keskinäisessä yhteydessä. Alkuseurakunnalle tämä oli itsestään selvyys (Ap.t.2:42-47). Yhteydellä on meille myös varjeleva merkitys, koska yhteyden kautta uskovat ohjaavat ja tukevat toisiaan (Gal.6:1; Kol.3:16).

Kaikella tällä – Jumalan sanalla, rukouksella ja yhteydellä – on ihmisen hengelliselle kasvulle ensiarvoinen merkitys. Hengellinen arviointikykymme kasvaa ja opimme tuntemaan Jumalan tahtoa entistä selvemmin (Room.12:2). Tämä puolestaan ohjaa meitä kasvussamme eteenpäin.

Varoituksen sana on kuitenkin paikallaan. Ihmisestä ei tule maan päällä ”pyhimystä” (joka voidaan ymmärtää synnittömäksi tai lähes synnittömäksi ihmiseksi), vaikka jotkut voivat tulkita hengellisen kasvun lopputuloksen sillä tavalla (todellisuudessa vain Jeesus, Jumalan Poika, on ihmisenä ollessaan täyttänyt pyhimyksen tunnusmerkit!). Mutta hengellisen kasvun tuloksena ihminen on tullut lähemmäksi Jumalaa ja on tullut selvemmin Hänen Henkensä johdatuksen piiriin. Ihminen kuulee Jumalan äänen ja on sydämessään valmis noudattamaan Jumalan tahtoa. Ihmisen luottamus Jumalaa kohtaan on kasvanut ja luottamus ihmisen (koskee itseä ja kaikkia muita ihmisiä) omiin mahdollisuuksiin vähentynyt. Ihmisestä on tullut kuin lapsi, jota Jumala isällisesti taluttaa – minne vain Hän haluaa!