Evankeliumin kirjoittaja
Johanneksen evankeliumin kirjoittajaa ei mainita nimeltä. Kirjoittaja oli kuitenkin Jeesuksen ”rakkain opetuslapsi” (Joh.21:20,24). Hän kuului näin kahdentoista apostolin joukkoon. Tämä opetuslapsi mainitaan toisinaan Pietarin seurassa (esim. kahdestaan todistamassa tyhjää hautaa Jeesuksen noustua ylös, Joh.20:2-10) – joten kirjoittaja ei voi olla Pietari. Kirjoittajan tiedot ovat niin yksityiskohtaiset, että epäilemättä hän kuului Jeesuksen kolmen lähimmän opetuslapsen (Pietari, Jaakob ja Johannes) piiriin. Jaakob, Johanneksen veli, kuoli kuitenkin jo varhain (Ap.t.12:2), joten jäljelle jää kirjoittajaksi vain Johannes, Sebedeuksen poika. Moni seikka näyttää nimittäin viittaavan siihen, että Johanneksen evankeliumi kirjoitettiin Efesoksessa ensimmäisen kristillisen vuosisadan viimeisellä vuosikymmenellä, ehkä vuoden 90 jKr. tienoilla tai pian sen jälkeen. Johannes ilmeisesti vaikutti Efesoksessa kuolemaansa asti (lukuun ottamatta muutaman vuoden karkotusaikaa Patmoksella; Ilm.1:9).
Myöskin alkukristilliset perimätiedot vahvistavat jokseenkin yksimielisesti, että apostoli Johannes on tämän evankeliumin kirjoittaja.
Kaikesta edellisestä johtuu, että evankeliumi on Jeesuksen läheisen opetuslapsen ja siten luotettavan silminnäkijän (1:14; 19:35) kirjoittama.
Evankeliumin kirjoittamisen tarkoitus
Johanneksen evankeliumin kirjoittamisen tarkoitus ilmenee jakeissa Joh.20:30-31: kirjan tarkoitus on johtaa ihmisiä iankaikkiseen elämään uskossa Jeesukseen Jumalan Poikana. Siten Johanneksen evankeliumilla on selvä päämäärä: julistaa ja todistaa, että Jeesus Nasaretilainen on Messias, Jumalan Poika, joka yksin antaa elämän ja joka itse yksin on ”tie, totuus ja elämä” (14:6). Kaikki muu evankeliumissa enemmän tai vähemmän nivoutuu tämän pääaiheen ympärille. Vaikka kaikki evankeliumit tuovat julki lähetyskäskyn muodossa tai toisessa, Johanneksen evankeliumissa lähetysajatus on kaikkein voimakkain: se on koko evankeliumin kirjoittamisen tarkoitus.
Johanneksen evankeliumin pääaihe on Jeesus ja nimenomaan Jeesus Jumalan Poikana, joka tuli maailmaan ihmiseksi antaakseen maailmalle elämän, joka otetaan uskon kautta vastaan. Tämä tehdään selväksi koko evankeliumin ydinjakeessa, Joh.3:16:ssa, jota on aiheellisesti nimitetty pienoisevankeliumiksi.
Evankeliumin kirjoittamisen tarkoitusta kuvastaa myös se, että keskeinen sana ”uskoa” esiintyy evankeliumissa n. 100 kertaa ja sana ”elämä” n. 40 kertaa.
Evankeliumin pääpiirteitä
Johanneksen evankeliumikirja lähtee siitä perustotuudesta, että Jeesus on Jumala. Evankeliumissa onkin kokonaisia todistussarjoja Jeesuksen Kristuksen jumaluudesta. Missään muussa UT:n kirjassa ei ole niin järjestelmällistä esitystä tästä kristinuskon suuresta päätotuudesta. Todistelu ei tapahdu filosofisen perustelun muodossa, vaan apostolisena silminnäkijätodistuksena. Evankeliumikirjan sanoma tulee ilmi siinä, miten Jeesus itse ilmoitti itsensä sanoin ja teoin. Juutalaiset ymmärsivät Jeesuksen oman todistuksen itsestään siten, että Jeesus piti itseään Jumalana. Tämä merkitys oli mm. Jeesuksen ”minä olen” –ilmaisuilla (Jumala ilmoitti nimekseen ”Minä olen,” 2.Moos.3:14). Jeesus ilmoitti olevansa Jumala, mistä syystä juutalaiset olisivat halunneet kivittää Hänet jumalanpilkan takia (8:58,59; 10:30-33).
Jeesuksen julistaminen Jumalan Pojaksi ilmenee kaikkialla Johanneksen evankeliumissa. Myös Jeesuksen tunnusteot ovat merkkinä juuri tästä. Hänen puheittensa aiheena on hän itse. Numero seitsemän esiintyy evankeliumissa monella tavalla, mm. Jeesuksen tunnustekoja on mainittu seitsemän. Hänen todistuksensa itsestään keskittyy ”Minä olen”-julistuksiin. Jeesuksen todistuksen huippuna voidaan myös pitää Hänen jäähyväispuhettaan ja –rukoustaan (luvut 13-17), joista mm. käy esille Jumalan kolminaisuus.
Neljäs evankeliumi eroaa Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeista usealla tavalla. Kun nuo kolme evankelistaa kuvaavat pääasiassa Jeesuksen toimintaa Galileassa (ikään kuin Jeesus olisi keskittynyt toimimaan Galileassa ja lopuksi vain Hänen kärsimyksensä olisi tapahtunut Jerusalemissa), kun Johannes kertoo etupäässä hänen vaikutuksestaan Juudeassa; Johannes näin täydentää kolmen muun kirjoittajan esityksiä. Johanneksen mukaan Jeesus käy Jerusalemissa useita kertoja suurten juhlien yhteydessä ja toimii juhlien aikana opettaen ja tehden tunnustekoja.
Matteus, Markus ja Luukas kertovat monia Jeesuksen ihmeitä, mutta Johannes on valinnut kirjaansa vain seitsemän ”tunnustekoa”, kuten hän niitä nimittää. Nämä tunnusteot ovat ennen muuta merkkejä, jotka ovat Jeesuksen hengellisten tekojen vertauskuvia (esim. ruokkimisihme ja ”elämän leipä”, Joh.6). Osittain näiden tunnustekojen yhteydessä on joukko vuoropuheluja ja Jeesuksen pitämiä puheita. Hänen julistuksellaan on tässä evankeliumissa merkittävä asema ja se selvittää monia kristinuskon tärkeimpiä käsitteitä.
Johanneksen evankeliumissa ei ole varsinaisia vertauksia (huolimatta siitä, että kielikuvaa ”hyvä paimen” Joh.10:1-6:ssa kutsutaan vertaukseksi). Sen sijaan Johannes esittää Jeesuksen kertomia kielikuvia, joiden merkityksen Jeesus selittää (maailman valo, elämän vesi, elämän leipä, viinipuu ja oksat, portti, tie jne.).
Johanneksen evankeliumissa on syvällistä opetusta Pyhän Hengen toiminnasta. Pyhän Hengen aika alkoi Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen (Joh.7:39). Johanneksen evankeliumissa Jeesus puhuukin Pyhän Hengen tehtävästä uutena, Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeisenä aikakautena. Ennen kaikkea Jeesuksen jäähyväispuheessa kuvataan Pyhän Hengen tehtävää (Joh.14-16) ja käytetään Hänestä nimeä Puolustaja (16:7). Hän paljastaa synnin, vanhurskauden ja tuomion (16:8) ja kirkastaa Jeesuksen (16:14).
Evankeliumin alkusanat
Johannes esittelee evankeliuminsa johdannossa (1:1-18) sen jumalallisen persoonan, josta evankeliumikirja kertoo, Jeesuksen Kristuksen. Hän kutsui Jeesusta Sanaksi (kreik. logos) ja käyttää tätä nimitystä ilman selitystä olettaen sen ilman muuta ymmärretyksi. Olihan logos, Sana, sen ajan sekä juutalaisessa että kreikkalaisessa kirjallisuudessa esiintyvä ilmaisu, jonka evankelista voi luontevasti lainata kirjaansa. Mutta Johanneksen evankeliumissa logos saa uuden, kristillisen sisällön: Sana on Kristus. Evankeliumin logosta käytetään päinvastaisella tavalla kuin kreikkalaisessa filosofiassa. Kristus on maailmalle Jumalan iankaikkinen Sana, joka kuvastaa täydellisesti Isän olemusta. Kaikki, mitä ihmiset voivat käsittää Jumalasta, on ilmoitettu Sanassa, joka tuli lihaksi. Johanneksella logos-käsite tarkoittaa vain Kristuksen persoonaa.
Käsitteellä ”sana” on myös vanhatestamentillinen taustansa. Sana on voimallinen siksi, että se on Jumalan sana, joka lähtee hänen suustaan. Sanan välityksellä Jumala ilmoittaa itsensä, julistaa tahtonsa, ilmoittaa tiedon ja paljastaa totuuden. Juuri sana välittää ilmoituksen. Ennen muuta sana antaa tietoa Jumalasta. Sana on ollut ennalta olemassa ja on ikuisesti taivaassa (Ps.119:89), siksi se lähetettiin sieltä (Ps.107:20; 147:15), ja se palaa jälleen taivaaseen suoritettuaan tehtävänsä (Jes.55:11).
Sekä juutalaiset että kreikkalaiset (=pakanat) käsittivät logoksen maailmankaikkeudessa hallitse-vaksi periaatteeksi ja Jumalan nimitykseksi. Kun Johannes valitsi tämän ilmaisun sanomansa lähtökohdaksi, hän saattoi olla varma siitä, että se ymmärrettiin.
Johanneksen evankeliumin lähtökohtana on siten - ei Jeesuksen syntymä ihmiseksi vaan - Hänen ennalta olonsa (1:1-3). Jeesus on aina ollut olemassa. Tämä käy ilmi myös Jeesuksen omasta ilmoituksesta (8:58 kuuluu kirjaimellisesti käännettynä ”…ennen kuin Abraham syntyi, minä olen”).
Vaikka Johannes kertoo Jeesuksen ennalta olosta, hän ei mainitse mitään Jeesuksen neitseestä-syntymisestä (kuten Matteus 1:18-25 ja Luukas 1:26-38). Evankeliumit siis täydentävät toisiaan myös merkittävissä opillisissa kysymyksissä.
Johanneksen evankeliumin aloitussanat viittaavat selvästi luomiskertomukseen. Niissä tuntuvat toistuvan Raamatun ensimmäisen luvun sanat: ”Alussa Jumala loi ... ” (1.Moos.1:1). Ensimmäinen Mooseksen kirja kuvaa, miten luominen tapahtui Jumalan sanalla; Johannes sitten vahvistaa tämän. Ilman häntä, jota tässä kutsutaan Sanaksi, ei ole syntynyt mikään, mikä on syntynyt. Koko uusi luomakuntakin on syntynyt Sanan voimasta. Jeesus on aina ollut olemassa ja siksi Hän osallistui myös luomiseen.
Ensimmäisessä jakeessa sanotaan: ”…ja Sana oli Jumala.” Sana oli siis Jumala, mikä merkitsee, että Jeesus Kristus on Jumala. Hän ei ole vain jumalallinen, vaan hän on enemmän kuin olento, jolla on jumalallisia ominaisuuksia. Hän on Jumala. Asiaa ei voi yrittääkään selittää ihmisjärjellä, vaan Johanneksen selostus tulee ottaa sellaisenaan: Sana (Jeesus) oli Jumala. Johanneksen todistuksen valossa on harhaoppia väittää, että Jeesus olisi jotain alempaa kuin Jumala.
Johannekselle tyypillisiä sanoja ovat ”elämä” ja ”valo.” Sana, ts. Jeesus itse on elämä ja valo. Tässä on myös vanhatestamentillista taustaa; Ps.36:10 sanoo: ”Sinun luonasi on elämän lähde, sinun valostasi me saamme valon.” Lisäksi Ps.119:105 yhdistää sanan ja valon: ”Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani.” Jumaluuteen kuuluu valo, joka antaa elämän; ja ihmisellä, joka vaeltaa valossa, on elämä (1.Joh.1:5-7).
Evankeliumin alussa viitataan myös Johannes Kastajaan ja hänen tehtävänsä: hän todisti valosta, jotta kaikki uskoisivat siihen (1:6-9). Johannes Kastaja todisti valosta, joka oli tulossa maailmaan.
Evankeliumin kirjoittaja sanoo: ”Hän tuli omaan maailmaansa” (1:11), johon Hänellä oli luojan oikeus. Tämä maailma on langenneesta ja turmeltuneesta tilastaan huolimatta Jumalan maailma ja Jumalan omaisuutta. Jumala onkin maailmaa niin rakastanut, että hän antoi Poikansa, jotta maailma pelastuisi hänen avullaan (Joh.3:16,17). Näin Johannes yhdistää luomisen ja lunastuksen toisiinsa. Sana loi maailman, ja tämä sama Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme.
”Sana tuli lihaksi” (1:14) merkitsee Jeesuksen (=Jumalan) tulemista ihmiseksi. Ihmiseksi tuleminen on kristinuskon syvällisimpiä salaisuuksia. ”Lihaan tullut” Kristus on niin tärkeä uskonkappale, että joka tämän tunnustaa, on Jumalasta syntynyt, mutta joka sen kieltää, hänessä on Antikristuksen henki (1.Joh 4:2,3).
Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Profeetta todistaa: ”Hänen juurensa ovat muinaisuu-dessa, ikiaikojen takana” (Miika 5:1); mutta nyt Johannes todistaa, että iankaikkinen Sana tuli aikaan. Hän, joka oli ylimaallinen ja rajoittamaton, tuli läsnä olevaksi, rajalliseksi, aikaan ja paikkaan sidotuksi. Hän, joka oli totinen Jumala, tuli ihmiseksi. Ihmiseksi tuleminen ei tosin merkinnyt sitä, että Sana olisi lakannut olemasta Jumala, vaan tarkoitti tämän voimakkaan jumaluuden persoonan tuloa myös ihmiseksi.
Jeesuksen ihmisyys on yhtä todellinen kuin hänen jumaluutensa. Logos otti itselleen todellisen ihmisruumiin. Johanneksen kreikkalaiset lukijat vastustivat varmasti juuri sitä ajatusta, että jumaluus pukeutuisi maalliseen muotoon. Kreikkalaiset pitivät ruumista pahana ja häpeällisenä, sielun vankilana, sietämättömänä taakkana. Mutta ihmisyys merkitsee myös ruumiillisuutta, aineellisuutta. Siinä ei ole itsessään mitään pahaa, koska ruumiskin kaikessa aineellisuudessaankin on Jumalan luoma (1.Moos.2:7).
Raamattu liittää sovitustyönkin Jeesuksen ihmismuotoon. Pietari kirjoittaa: ”Itse, omassa ruumiissaan, hän kantoi meidän syntimme ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. Hänen haavansa ovat teidät parantaneet” (1.Piet.2:24). Jeesuksen inhimillisellä muodolla on keskeinen asema UT:n sanomassa sovituksesta. Johanneksen voimakas julistus ”Sana tuli lihaksi” ilmaisee evankeliumin erään pelastustotuuden.
Jeesuksen, joka oli Jumala, tuleminen lihalliseksi ihmiseksi merkitsi siltaa Jumalan luota ihmisen luokse. Luomakunta on langennut ja turmeltunut. Mutta sen yllä nyt vallitsevan kuoleman ja pimeyden voi voittaa vain hän, joka on elämä ja valo. Hänen luomansa ihmiset voivat ottaa Hänet vastaan ja pelastua (1:12; 3:16,17) tai hylätä Hänet ja joutua kadotukseen (1:11; 3:18).
Jeesuksen suhtautumista omiinsa leimaa voimakkaasti se, että hän itse oli ihminen. Hän, joka on itse ollut kaikessa kiusattu niin kuin mekin, säälii meidän heikkouksiamme. Hän, joka itse on ollut kiusattu, tulee avuksemme kiusauksen ja ahdistuksen hetkellä (Hepr.2:18; 4:15). Hän tuntee ihmiselämän ehdot, ei vain ulkopuolisena kaikkitietävänä Jumalana, vaan sisältä päin, kärsineenä ihmisenä (1.Piet.2:21).
Johanneksen johdanto päätyy merkittävään johtopäätökseen: Kristus ilmoittaa Jumalan ja on opettanut ihmisiä tuntemaan hänet (1:18). Hän on Isän ainoa Poika, joka kirkastaa sitä Jumalaa, jota kukaan ei ole nähnyt.
Lähteet:
Diginovum, Aikamedia (Keuruu, 2003).
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8, ”Evankeliumi Johanneksen mukaan,” ss.120-123 (Vantaa, 1992).
