Jaakobin perhe muuttaa Egyptiin
Jaakobin koko perhe muutti Egyptiin (1.Moos.45:25-46:34). Kyseessä oli Jumalan suunnitelma, jolle Jaakob oli kuuliainen. Patriarkat palvelivat samaa elävää Jumalaa (Jaakobista sanotaan: ”…hän uhrasi teurasuhreja isänsä Iisakin Jumalalle”, 46:1), mutta Jumalan nimenomainen suunnitelma itse kullekin patriarkalle saattoi poiketa muista. Iisakille Jumala oli sanonut: "Älä lähde Egyptiin” (26:2), mutta Jaakobille Herra sanoi: ”Älä pelkää lähteä Egyptiin” (46:3). Jumala tiesi, mitä piti kulloinkin tehdä. Kaikki patriarkat olivat herkkiä kuulemaan Jumalan äänen ja toimimaan kuuliaisesti sen mukaan.
Juuda oli selvästi Jaakobin pojista se, joka oli muita veljiä edellä, eräänlaisessa johtajan asemassa (46:28). Myöhemmin tämä nimenomaisesti korostuu Juudan saamassa siunauksessa (49:8-12). Egyptissä kaikki olivat kuitenkin riippuvaisia Joosefista ja olivat hänen valtansa alla. Gosenin maakuntaan asettuminen oli Joosefin nimenomainen suunnitelma (45:10). Maakunta sijaitsi Niilin suiston itäpuolella, ja sitä kutsuttiin myös Ramseksen maakunnaksi (47:11), millä ehkä tarkoitetaan laaksoa, jonka faarao Ramses II asutti. Alue oli Egyptin parasta osaa, karjanhoitoon soveltuvaa ja siellä oli runsaasti kalaa ja vihanneksia (4.Moos.11:5). Ulkonaisesti Joosefin suunnitelman perusteena egyptiläisille oli Jaakobin perheen paimentolaisuus, mitä egyptiläiset eivät voineet sietää. Jaakobin suku sai näin elää erillään egyptiläisistä. Tällä oli merkitystä Israelin kansan identiteetin muodostumisessa (Jumalan käden ohjaava vaikutus näkyy tässäkin). Israelilaiset asuivatkin Gosenissa sen ajan, minkä olivat Egyptissä. Jaakobin saavuttua Goseniin tuli Joosefkin käymään siellä, ja seurasi Jaakobin ja Joosefin jälleen näkeminen (1.Moos.46:29,30).
Historiankirjoitus pitää mahdollisena, että Egyptin faaraon suku oli tuohon aikaan seemiläistä juurta (muinaiset egyptiläiset olivat haamilaisia). Tämä saattaa selittää sen, miksi faarao oli suopea Jaakobin perheen asettumiselle Egyptiin Gosenin maakuntaan (45:16-20; 46:28). Itsekin mahdollisesti seemiläisenä faarao piti suotavana sitä, että seemiläisiä heimoja muutti Egyptiin. Jaakobin perheen muutto saikin hyvän vastaanoton (47:1-12). Faaraon suopeuteen Jaakobin vastasi siunauksen toivotuksella. Tässä näkyi osaltaan Jumalan Abrahamille antama lupaus: ”Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua” (12:3).
Isänsä perheen muutettua Egyptiin Joosef jatkoi tehtävänsä hoitoa käskynhaltijana. Hänen toimintaansa egyptiläisiä kohtaan nälänhädän aikana (47:13-26) ei tule pitää väärämielisenä, raakana ja ahneena, vaikka se johti nälkiintyneiden egyptiläisten joutumisena faaraon orjiksi. Kyseessä oli tuon ajan käytännön mukainen menettely, jolloin köyhtynyt ihminen saattoi myydä viimeiseksi vapautensa (sama periaate löytyy myös Mooseksen laista, joskin kohtuullistettuna 3.Moos.25:39-46). Kyse oli ”kaupallisesta” ajattelusta: egyptiläiset antautuivat faaraon orjiksi, mutta saivat vastaavasti Joosefilta huolenpidon ja elatuksen.
Jaakob perheineen asettui Goseniin, missä perhe kasvoi runsaasti (1.Moos.47:27-31). Jaakob tunsi kuoleman lähestyvän, kun hän oli 147 vuoden ikäinen. Hän kutsui Joosefin luokseen ja hänen ainoa toivomuksensa oli, että häntä ei haudata Egyptiin vaan isiensä hautaan. Tässä on nähtävä yhteys luvattuun maahan (12:1,7). Jaakob oli Egyptissä, mutta luvattu maa oli edelleen Kanaanin maa, johon paljon myöhemmin Israelin jälkeläiset palasivat.
Joosef avioitui Egyptissä. Hänen vaimonsa oli Onin papin Poti-Feran tytär Asenat (41:50). Joosefin vanhimmat pojat olivat Manasse ja Efraim. Jaakob siunasi heidät (48:1-22). Jaakob piti kahta Joosefin vanhinta poikaa kuin ominaan: Manasse ja Efraim tulivat kuulumaan Israelin kahdentoista heimon joukkoon. Poikiensa kautta Joosef sai siis isältään kaksinkertaisen perintöosan, mikä viittaa esikoisuuteen (5.Moos.21:17). Kuitenkin jälleen nuorempi asetettiin vanhemman edelle (1.Moos.48:17-19), mikä jälleen oli osoitus Jumalan valinnasta.
Jaakob siunaa poikansa
Tämän jälkeen Jaakob siunasi kaikki poikansa Egyptissä ennen kuolemaansa (49:1-28). Nämä siunaukset ovat merkityksellisiä Israelin kansan myöhemmin historian kannalta. Näihin profeetallisiin siunauksiin sisältyy Israelin menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Ennustukset koskettavat myös kunkin heimon tulevaa roolia.
Ruuben oli Jaakobin vanhin poika ja sitä kautta esikoinen (49:3,4). Ruuben kuitenkin makasi isänsä sivuvaimon Bilhan kanssa tehden aviorikoksen (35:22), mistä syystä Ruuben ei saanut säilyttää ensimmäistä sijaansa. Tämä oli näkynyt epäsuorasti jo Jaakobin suhtautumisessa aikaisemmin; kuten siinä, että Israel ei ollut hyväksynyt Ruubenin ehdotusta vakuuttaa isänsä Benjaminin palauttamisesta (42:37,38), mutta oli myöhemmin hyväksynyt Juudan ehdotuksen (43:8-10). Juuda oli selvästi astunut Ruubenin edelle. Myöhemmin Juudan saama siunaus oli merkittävin Jaakobin poikien siunauksista (49:8-12).
Myös Simeon ja Leevi menettivät asemansa (iältään he olivat Ruubenista seuraavat) johtuen väkivaltaisuudestaan vuoksi (34:1-31). Tämä merkitsi heidän jälkeläistensä tulevaisuudessa sitä, että kummankaan heimo ei saanut pysyvää maaosuutta myöhemmin Kanaanin maassa. Simeonin heimo sai osuutensa Juudan heimon alueelta (Joos.19:9), mutta käytännössä tämä merkitsi Simeonin heimon häviämistä ja sulautumista Juudan heimoon. Leeviläiset taas palvelivat pappeina ja temppelipalvelijoina, mistä syystä heille ei annettu omaa maaosuutta.
Juudan saama siunaus oli muita selvästi suurempi (49:8-12). Esikoisoikeuden Jaakob oli tosin varannut Joosefille (48:5; 1.Aikak.5:1,2), mutta Juudasta tuli Jaakobin pojista mahtavin. Juuda tuli olemaan kuninkaallinen heimo, joka hallitsi yli muiden (vrt. Ps.78:67,68). Juuda tuli olemaan voittoisa soturi, jota muut veljet kumartavat (tässä on mielenkiintoinen vastakkainasettelu Joosefin unien kanssa, 1.Moos.37:5-11!). Juuda tulee olemaan mahtava leijona (49:9), joka tulee kantamaan kuninkaallista valtikkaa (49:10). Kuningas Daavid tuli Juudan heimosta (Matt.1:2-6) ja myöhemmät kuninkaat olivat hänen jälkeläisiään. Lopulta samasta sukuhaarasta syntyi myös Messias, Jumalan Poika (Matt.1:6-16), joka on kuningas ikuisesti (Ps.110:1-7; Ps.2:1-9). Tässä mielessä kysymys ei enää ole pelkästään Israelin kansasta, vaan kaikki kansat ovat Hänen valtansa alaisia. Tuleva Messias antaa kaikille kansoille yltäkylläisyyden (”viini” on symboli yltäkylläisyydestä), mutta Hän tulee myös aikojen lopussa kukistamaan vihollisensa lopullisesti (vrt. Ilm.19:11-21).
Muiden veljien saamat siunaukset ovat Juudaa vähäisempiä. Sebulonin (1.Moos.49:13) saama alue (Joos.19:10-16) oli pohjoisessa, mutta se ei tosiasiassa ulottunut mereen saakka vaan oli kaukana Sidonin takana. Isaskarin osuus tuli olemaan pohjoisessa sisämaassa ja hänen saamassaan siunauksessa (49:14,15) on nähty yleinen lupaus tulevasta ”lepopaikasta” luvatussa maassa. Danin saama ennustus (49:16-18) on väkivaltaisuudessaan moniselitteinen, mutta sen lopputuloksena on Herran antama lunastus. Samoin on tulkittava Gadille annettu lyhyt ennustus (49:19). Asserin jälkeläisille taas luvataan runsas yltäkylläisyys (49:20). Myös Naftalille luvataan menestystä (49:21). Joosefille annettu ennustus poikkeaa edellisistä – paitsi että se on pitempi – siinä, että se on korostetusti ”siunaus”, ei pelkästään profetia. Joosef on ”päämies veljiensä joukossa.” Benjaminille lausuttu lyhyt profetia (49:27) muistuttaa Juudan saamaa voittoisaa profetiaa.
Jaakobin ja Joosefin kuolema
Jaakob kuoli Egyptissä (49:29-33). Hänen poikansa kävivät hautaamassa hänet Kanaanin maahan (50:1-14). Koko Jaakobin perhe jäi Egyptiin. Isän kuoleman jälkeen Joosefin veljet olivat levottomia ja pelkäsivät Joosefin kostoa (50:15-21). Joosef kuitenkin oli jo aikaisemmin tehnyt anteeksiantamuksestaan täyttä totta (45:5-8). Täydellinen anteeksiantamus merkitsee juuri sitä, että rikkomuksen tehneen ei tarvitse pelätä mitään kostoa siltä, jota kohtaan on rikottu. Tämä ei tarkoita sitä, että väärin tehneen ei tarvitsisi tässä ajassa kantaa vastuutaan teoistaan; mutta se merkitsee sitä, että hänen ei tarvitse pelätä kostoa siltä, jota kohtaan on rikottu.
Joosef kuoli 110-vuotiaana ja hänet balsamoitiin ja pantiin arkkuun (50:22-26). Joosef oli ennen kuolemaansa käskenyt tuoda hänen luunsa takaisin Kanaanin maahan. Kun israelilaiset pakenivat Egyptistä n. 400 vuotta myöhemmin, he ottivat mukanaan Joosefin luut (2.Moos.13:19).
Joosef ja Jeesus
Joosefista on sanottu, että hän muistuttaa Vanhan Testamentin henkilöistä kaikkein eniten Jeesusta. Tämä onkin monessa mielessä totta. Joosef oli jalo persoonallisuus, joka ei katkeroitunut silloinkaan, kun veljet myivät hänet orjaksi ja kun hän joutui väärien syytösten nojalla vankilaan. Kiusauksissa Joosef osoitti kestävyyttä ja puhdasta mieltä. Epäoikeutettujen syytösten keskellä hän ei vajonnut itsesääliin, vaan luotti Jumalaan. Noustuaan korkeaan asemaan hän oli edelleen nöyrä, ahkera ja uskollinen.
Niinpä löytyy runsaasti yhtäläisyyksiä Joosefin ja Jeesuksen välillä. Kumpaakin isä rakasti, kumpaakin veljet ylenkatsoivat, kumpikin myytiin hopeasta ja kumpaakin syytettiin vilpillisesti. Mutta kummankin nöyryys johti heidät valtaistuimelle! Lopulta kumpikin antoi sydämestään anteeksi vihamiehilleen.
Vaikka Raamattu ei suoraan rinnasta Joosefia ja Jeesusta, yhtäläisyyksiä on paljon. Joosef oli toki vain vajavainen ihminen kun Jeesus taas oli Jumalan Poika. Mutta Joosef on kaikin puolin suuri ja merkittävä persoonallisuus, joka on meille monessa suhteessa hyvänä esimerkkinä.
Lähteet
Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).
Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).
Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,
1967).
Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).
Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti