Laulujen laulun kirjassa mainitaan nimeltä Israelin kuningas Salomo sekä tunnistettavia paikkoja, kuten Jerusalem, En-Ged ja Tirsa. Kirja kuuluu siten selvästi heprealaiseen kirjallisuuteen. Kuitenkaan kirjassa ei yksiselitteisesti mainita Jumalaa (jakeessa 8:6 mainittu ”Herran liekki” on hepreassa yksi sana eikä sellaisenaan mainitse Jumalaa). Kirjassa ei myöskään mainita Israelin uskonnollisia termejä, instituutioita tai tapoja. Näistä syistä kirjan hengellinen arvo on myös kyseenalaistettu. On myös toisinaan esitetty, että kirja ei ole alkuperältään lainkaan heprealainen. Kuitenkin kirjaa on luettu jo varhain juutalaisten juhlien yhteydessä ja se on vanhastaan osa vanhan liiton pyhiä kirjoituksia.
Laulujen laulu on VT:n runollisista kirjoista viimeinen. Nimi ”Laulujen laulu” on käännetty suoraan kirjan hepreankielisestä nimestä, joka voi tarkoittaa joko monesta laulusta koottua laulua tai kaikkein parasta laulua (käännös 1992: ”lauluista kaunein”, 1:1; kirjan vanha suomenkielinen nimi ”Korkea veisu” on käännös Lutherin käyttämästä saksankielisestä nimestä ”Das Hohelied”) Heprealaisessa Raamatussa Laulujen laulu on neljäntenä Kirjoituksissa. Laulujen laulu kuului ns. ”juhlakääröön,” missä ominaisuudessa se kuului pääsiäisenä luettaviin kirjoituksiin; tällöin kirja muistutti kansaa Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan heidän vapautuessaan Egyptin orjuudesta. Kirjan lukemiseen kuului vielä sellainen erityispiirre, että kukaan israelilainen ei saanut omin päin lukea Laulujen laulua ennen kuin oli täyttänyt 30 vuotta.
Laulujen laulu on ”Salomon laulu” (1:1). Salomo onkin mahdollisesti ollut kirjan kirjoittaja (vaikka kyse voi toisaalta olla runo Salomosta). Laulujen laulu lieneekin kuulunut Salomon 1005 laulujen joukkoon (1.Kun.5:12).
Laulujen laulun aiheena on rakkaus sekä inhimillisessä että jumalallisessa muodossa. Avainjae on 8:6, joka sanoo rakkautta ”Herran liekiksi.” Myös muualla Raamatussa esitetään miehen ja naisen suhde Herran ja Hänen kansansa eli seurakunnan välisen suhteen vertauskuvana (esim. Jes.54:1-10; Ef.5:25-33).
Valitettavasti kirjaa on monesti vääristelty, mikä ei ole tehnyt oikeutta sen kirjalliselle sisällölle Itämaisen ihmisen silmissä Laulujen laulu on tavattoman siveä. Avioliitto on niin vanhan kuin uuden liitonkin aikana Jumalan miehen ja naisen välille tarkoittama suhde, johon kuuluu keskinäinen rakkaus. Avioliitto perustuu luomiskertomukseen (1.Moos.2:24), jolloin syntiinlankeemusta ei vielä ollut tapahtunut. Miehen ja naisen keskinäisen rakkauden osoittaminen kuuluu erottamattomasti avioliittoon. Laulujen laulu on kaunis kuvaus Jumalan luoman rakkauden osoittamisesta.
Kirjallisuutena Laulujen laulu on aina kuulunut antiikin helmiin, mutta sen hengellinen arvostus on vaihdellut. Tämä johtuu siitä, että kirja itse ei näytä edellyttävän mitään tiettyä tekstin tulkintamallia, joten tulkintojen välillä on huomattavia eroja. Jotkut ovat pitäneet sitä pelkkänä Salomon ja Sulamin neidon (7:1; suulemittaren) historiallisena rakkausrunona, jolloin tunnustetaan kirjassa ilmaistu ihmisrakkauden lämpimien tunteiden korkealaatuinen kuvaus; tällöin kirjan hengellinen arvo olisi kuitenkin vähäinen. Toisaalta kirjalle on annettu syvällinen, hengellinen merkitys, koska kirjassa nähdään vertauskuvallisesti Jumalan ja Israelin seurakunnan välinen läheinen yhteys. Tämä allegorinen tulkintamalli, jossa jokaiselle yksityiskohdalle on annettu joku merkitys, on kuitenkin johtanut mielivaltaisiin tulkintoihin. Siksi kirjan luonteelle tekee parhaiten oikeutta tulkinta, joka ottaa huomioon sekä kirjan historiallisen taustan että sen laajemman, hengellisen merkityksen. Kuningas (Salomo) on rakastunut Sulamin neitoon ja valinnut hänet morsiamekseen. Laulujen laulu näin pohjautuu näiden kahden ihmisen väliseen rakkaussuhteeseen, jolloin miehen ja naisen välinen kiihkeä rakkaus esitetään kauniissa ja Jumalan silmissä puhtaana asiana. Mutta tämä ei silti ole kirjan varsinainen tarkoitus. Kuningas Salomon ja hänen morsiamensa suhde on esikuva vielä suuremmasta, taivaallisen Sulhasen ja Hänen seurakuntansa välisestä suhteesta. Tämä tulkinta antaa sijaa sekä historialliselle tapahtumalle että tapahtuman hengelliselle, esikuvalliselle merkitykselle, vaikka kaikkia yksityiskohtia ei käsitetäkään hengellisesti. Tällöin vältetään allegorisen tulkinnan mielivaltaisuus.
Kirjan taustatarinaa ei tunneta, mutta mielenkiintoisen tulkinnan taustasta on esittänyt H.A.Ironside (huom! vaikka kirjan taustatarinaa ei varmuudella tunnetakaan eikä voida jälkikäteen selvittää, kirjan sisältö edellyttää historiallista tapahtumasarjaa). Tulkinnan mukaan kuningas Salomolla oli viinitarha Efraimin kukkuloilla, n. 80 km Jerusalemista pohjoiseen. Hän jätti viinitarhansa vartijoiden huostaan, joita olivat äiti, tämän kaksi poikaa ja kaksi tytärtä. Toinen tyttäristä oli kirjan neito, Sulamin neito, jota hyljeksittiin ja jonka kauneus jäi vaille huomiota (hän oli siis eräänlainen Tuhkimo!). Veljet olivat ilmeisesti velipuolia, jotka pakottivat neidon ankaraan työhön viinitarhassa, jolloin neito ei kyennyt huolehtimaan ulkonäöstään. Neito karsi viiniköynnöksiä, teki ansoja pienille ketuille ja paimensi myös lampaita. Runsas ulkoilma rusketti hänen ihonsa tummaksi. Eräänä päivänä viinitarhalle tuli komea muukalainen, joka oli tosiasiassa kuningas Salomo valepuvussa. Muukalainen oli kiinnostunut tytöstä, joka puolestaan nolostui omasta ulkonäöstään. Tyttö luuli miestä paimeneksi ja kyseli tämän laumasta. Mies vastasi vältellen, mutta puhui samalla hellästi tytölle ja lupasi tälle runsaita lahjoja. Muukalainen valloitti neidon sydämen ja lupasi lähtiessään palata kerran takaisin. Neito näki unta rakastetustaan ja luuli tämän joskus olevan lähellä. Lopulta mies palasikin koko kuninkaallisessa loistossaan ottaakseen neidon vaimokseen.
Neito mietteissään miehen palatsissa (1:1-3:5)
Vuoden 1992 suomalaiseen käännökseen on merkitty sanojen lausuja (neito, mies, muut) ja vuoden 1933 käännökseen otsikkoon vastaava tieto, koska suomen kieli (toisin kuin heprean kieli) ei osoita, onko puhuja nainen vai mies.
Neito muistelee rakastumistaan Salomoon (1:1-17). Kirjassa on enemmän neidon kuin Salomon vuorosanoja ja neito on muutenkin enemmän pääosassa. Tämä on sinänsä huomionarvoista, koska kyseessä on heprealainen kirjallisuus. Aluksi neito muistelee, miten palavasti hän kaipasi alussa rakastettuaan (1:2,3) ja miten hän oli ilmaissut tälle rakkautensa (1:4). Hän selittää palatsin naisille, että hänen tumma kauneutensa johtuu auringosta ja kovasta työstä hänen veljiensä viinitarhassa ennen Salomon käyntiä siellä (1:5,6). Siellä he rakastuivat toisiinsa. Neito muistelee, millaista oli kun hänen rakastettunsa Salomo ensi kertaa tuli tapaamaan häntä (1:7). Viittaus ”kasvojen peittämiseen” tarkoittaa, että neito ei halua tulla sekoitetuksi porttoihin (vrt. 1.Moos.38:13-15), vaan hän rakastaa yhtä ainoaa, johon hän on sitoutunut. Jae 1:8 on ilmeisesti neidon sanoja kuuntelevien ihmisten vastaus. Neito muistaa elävästi, millaista oli, kun kuningas ylisti hänen kauneuttaan (1:9-11; ”faraon valjakon tamma” on viittaus hevosiin, joiden kauneus oli tuohon aikaan yleisesti tiedossa), kun hän ylisti tätä rakastettunaan (1:12-14), kun Salomo vakuutti ihastustaan (1:15) ja kun neito itse tunnusti rakkautensa (1:16,17). Rakkautta täynnä olevat sanat pitävät sisällään sen ajan rikkaita kielikuvia.
Neito muistelee rakkaustarinansa vaiheita (2:1-3:5). Hän muistaa verranneen itseään ihaniin kukkiin (2:1) ja myös Salomon verranneen häntä kukkaan (2:2). Sitten neito kuvaa omaa hullaantumistaan Salomon rakkaudesta monin ruokaan ja juomaan liittyvin kielikuvin (2:3-6). Eräänlaisessa ”Jerusalemin tyttärille” (=joko neidon ystävättäriä tai kuninkaan muita vaimoja) suunnatussa kertosäkeessä (2:7; vrt. 3:5; 8:4) neito pyytää, ettei häntä ja Salomoa häirittäisi, ennen kuin ”rakkaus itse haluaa” (tämän voi ymmärtää niin, että rakkauden on saatava saavuttaa täyttymyksensä omassa aikataulussaan eikä sitä voi hoputtaa). Morsian edelleen muistelee onnellisena käyntiä, jonka aikana Salomo oli pyytänyt häntä vaimokseen ja tulemaan hänen kanssaan Jerusalemiin (2:8-17). Morsiamen mieleen muistuu ensimmäinen uni (3:1-4; vrt. 5:2-8), jossa hän oli vienyt rakastettunsa pohjoisessa sijaitsevaan vaatimattomaan kotiinsa. Neidon uni (3:1-4) liittyy läheisesti 2. lukuun ja jakeeseen 3:5, joka on sama muistutus kuin 2:7:ssä olla häiritsemättä rakkautta ennen kuin rakastavaiset itse haluavat herätä.
Neito suostuu sulhasen kutsuun (3:6-5:1)
Salomo vie neidon Jerusalemiin (3:6-11). Tässä on kyseessä hääjuhliin liittyvä komea seremonia. Salomo tulee kaikessa kuninkaallisessa loistossaan ja voimassaan noutamaan morsiantaan ja vie tämän maaseudulla sijaitsevasta kodistaan Jerusalemiin (3:6-11). ”Siionin tyttäret” on siinä mielessä merkittävä yksityiskohta, että maininta ”tytär Siion” esiintyy 23 kertaa VT:ssa (esim. Sak.9:9) ja se tarkoittaa Israelia kansana. Tämä samalla linkittää Laulujen laulun Israelin muuhun uskonnolliseen kirjallisuuteen.
Sulhanen ylistää neitoa (4:1-15). Tässä korostetaan aviollisen rakkauden ihanuutta. Tällä on vertauskuvansa myös uuden liiton aikana. Samalla tavalla Herra tulee ilmaiseva ilonsa omasta morsiamestaan (seurakunnastaan) ilmestymisensä päivänä. ”Daavidin torni” (4:4) on sinänsä salaperäinen ilmaisu, mutta on edelleen yksi osoitus kirjan israelilaisesta luonteesta.
Avioelämän ilojen odotusta (4:16-5:1). Kyseessä on miehen ja neidon vuoropuhelu, joka käsittää rakastavaisten keskinäisen ilon odotusta. Vertauskuvallisesti tässä ennakoidaan lunastettujen osaksi tulevia siunauksia Herran tulemisen ja Hänen kanssaan kirkastumisen yhteydessä (1.Joh.3:2,3; Ilm.19:5-7; 20:6).
Neito näkee unessa joutuneensa eroon sulhasesta (5:2-6:3)
Morsiamen toinen uni (5:2-8; vrt. 3:1-4). Sulhanen kolkuttaa neidon ovelle, mutta neidon avatessa häntä ei ollutkaan enää siellä. Tässä on kyse siitä, että mitä aikaisemmin odotettiin (nimittäin aviollista iloa), tuntui nyt menetetyltä. Neito vaeltaa ympäri kaupunkia etsien sulhasta. Tämä kokemus oli kuitenkin ilmeisesti uni (5:2). Ilmeisesti vartijoiden taholta tullut väkivalta (5:7) kohdistuu siihen kokemukseen, että neito on ollut hidas osoittamaan rakkauttaan. Nyt neidon kaipaus rakkauden kokemiseen vain kasvaa (5:8)!
Ylistäessään sulhasta neito puhuu hänestä omanaan (5:9-6:3). Tässä vaiheessa neito on ilmeisesti herännyt ja jatkaa vuoropuhelua ”muiden” kanssa. Sulhanen on nyt todellakin poissa. Uni on osoittanut neidolle, miten kovasti hän kaipaa sulhasta.
Neidon ja sulhasen hehkuva rakkaus (6:4-8:14)
Sulhanen ylistää neidon ihanuutta (6:4-10). Sulhanen on jälleen läsnä. Neidon kauneuden ylistys tuo mieleen sulhasen hehkuvat sanat 4:1-15:ssa. Tirsa (6:4) oli Pohjois-Israelissa sijaitseva kaupunki, joka oli Israelin pääkaupunkina kunnes Omri perusti Samarian (1.Kun.16:23,24). Sanonta ”ihana kuin Jerusalem” tuo mieleen vertauskuvan Kristuksen morsiamesta (”uusi Jerusalem,” Ilm.21:9,10). Salomolla oli kaikkiaan 1000 vaimoa, mutta tämä neito oli ilmeisesti kuninkaalle rakkain (6:8).
Neidon kokemus pähkinätarhassa (6:11-7:1). Ilmeisesti tässä on uudelleen tilanne, jossa neito on erillään sulhasesta. Tämän voimakkaan tunnekokemuksen yhteydessä neitoa sanotaan ”Sulamin neidoksi” (”suulemittareksi”) eli Sunemista kotoisin olevaksi neidoksi (7:1; Sunem oli pieni kaupunki Palestiinan pohjoisosassa; seemiläisissä kielissä n vaihtaa usein paikkaa l:n kanssa). Toisten mukaan haššulamit olisi neidon kunnianimi ja viittaisi Salomoon. Sen merkitys olisi tässä tapauksessa ”salomolainen tai Salomolle kuuluva nainen.” Amminadab (6:12) on ilmeisesti Daavidin esi-isiin kuulunut mies (Ruut 4:20).
Neidon ja sulhasen syvä rakkaus (7:2-8:14). Kirjan päätösjaksossa neito ja sulhanen ovat yhdessä. He ylistävät toisiaan ja vakuuttavat uskollista ja sammumatonta rakkautta.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, 1992).
Schultz, Samuel J., Old Testament Speaks (Toronto, 1980)
Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
