Ylistys- ja kiitospsalmit
Ylistys- ja kiitospsalmit ovat valituspsalmien vastakohta. Toisinaan ylistys- ja kiitospsalmit ymmärretään erillisinä ryhminä, mutta monissa tapauksissa eron tekeminen on vaikeaa, koska ylistyksellä ja kiitoksella on taipumus kulkea käsi kädessä. Kuten valituspsalmeissa, myös ylistys- ja kiitospsalmeissa on sekä yksilön että yhteisön tunteita kuvaavia psalmeja. Yksilön kiitosmieltä kuvaavat psalmit 8, 18, 30, 32-34, 40, 66, 75, 81, 92, 103, 104, 106, 108, 111-113, 116, 118, 135, 138 ja 145-150. Yhteisön kiitosta taas kuvaavat psalmit 65, 67, 107, 114, 117, 124 ja 136. Kuitenkin tämä ero yksilön ja yhteisön kiitoksen välillä ei ole aina kovin selvä (kuten psalmeissa 145-150).
Myös ylistys- ja kiitospsalmeissa on havaittavissa tietty rakenne, jossa ovat tietyt osiot. Ohessa ovat ylistys- ja kiitospsalmin tyypilliset osat psalmin 149 pohjalta:
- Kutsu ylistämään Herraa: ”Laulakaa Herralle uusi laulu, kokoontukaa ja ylistäkää häntä, te Herran omat!” (j.1).
- Kuvaus Herran teoista eli syy kiitokseen ja ylistykseen: ” Herra rakastaa kansaansa,
hän auttaa heikkoja ja nostaa heidät kunniaan” (j.4).
- Uusittu kutsu ylistää Herraa: ” Iloitkoot Herran palvelijat hänen kunniastaan, riemuitkoot silloinkin, kun on yölevon aika!” (j.5).
Ylistys ja kiitos liittyvät aina Herran tekoihin tai Hänen armoonsa perustuvaan liittoon omiensa kanssa. Kaikki psalmit perustuvat Jumalan ja Hänen omiensa välillä jo olevaan liittoon: psalmien kirjoittajat eivät koskaan mainitse Jumalan olevan pakanakansojen, vaan nimenomaan Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala. Ylistyksen saa siten Jumala, joka on valinnut Israelin.
Psalmi 8. Tämä on yksilön ylistysmieltä kuvaava psalmi. Kyseessä on muodoltaan selvästikin ylityshymni, ja sen kohteena on Herra, Luoja. Tätä psalmia onkin aiheellisesti kutsuttu myös ”Luojan ylitykseksi.” Kyseessä ei olekaan kirjoittajan ilo luomakunnasta vaan Luojan ylityksestä luomakunnan kautta. Herra on sekä hyvä Luoja, luomakunnan Hallitsija että maailman Ylläpitäjä. Vanhan liiton aikana Israelin tulikin ylistää Herraa, maan, meren ja taivaan Luojaa. Kuitenkin UT lainaa tätä psalmia nimenomaan messiaanisessa merkityksessä (Hepr.2:6-8), jolloin koko luomakunta on annettu Messiaan valtaan. Niinpä Jeesuksen voiton kautta kristitty on saavuttanut sen kirkkauden mistä psalminkirjoittaja puhuu (Hepr.2:10,11).
Psalmi 136. Tämä psalmi on yhteisön kiitosta kuvaava psalmi. Israelilaisten tapa ajatella Jumalaa oli aivan erityisesti muistaa Hänen huolenpitoaan ja niitä tekoja, joita Herra on kansalleen tehnyt. Tässä psalmissa sen alun (jj.1-3) jälkeen kirjoittaja ylistää Herran luomistekoa (jj.4-9), kansan vapautusta Egyptistä (jj.10-15), johdatusta autiomaassa ja Luvatun maan saamista (jj.16-22) sekä yleensä vapautusta (jj.23,24). Psalmi päättyy ylistysjaksoon (j.26). Hänen armonsa on kestävä Hänen kansaansa kohtaan.
Jumaluuspsalmit
Jumaluuspsalmeja on yleensä vaikea erottaa ylistys- ja kiitospsalmeista. Jumaluuspsalmin keskipisteenä on Israelin Jumala. Jumaluuspsalmeja ovat psalmit 19, 24, 29, 47, 95-100 ja 104.
Psalmi 47. Tämä on korahilaisten (=eräs leeviläinen sukuhaara) jumaluuspsalmi, joka julistaa Jumalan kuninkuutta. Eräässä mielessä tämä psalmi muodostaa kokonaisuuden psalmien 46 ja 48 kanssa ylistäessään Herran valtasuuruutta kaiken maan yllä. Herra on osoittanut kuninkuutensa suurissa teoissaan. Kuitenkin psalmissa on näkyvissä myös profeetallinen ulottuvuus kirjoittajan korostaessa Herran vallan ikuisuutta, jolloin kirjoittaja osoittaa ikävöivänsä tulevia aikoja, Sionin vuorta ikuisessa valtakunnassa.
Psalmi 95. Tämä jumaluuspsalmi korostaa Jumalan herruutta (jj.1-7), mutta tyypilliseen tapaan ottaa esimerkin Israelin historiasta, tällä kertaa autiomaavaelluksen ajalta (jj.7b-11), jossa kansa koetteli Herran kärsivällisyyttä ja jolloin Herra vei kansalta oikeuden päästä Luvattuun maahan. ”Tänä päivänä” (j.7b) on edelleen armon päivä, mutta kansan historiasta otettu esimerkki on varoitukseksi luopumuksesta, jota Herra ei jätä rankaisematta (vrt. viittaus tähän psalmiin, Hepr.3:7-11).
Kuninkuuspsalmit (messiaaniset psalmit)
Kuninkuuspsalmit kertovat messiaanisesta toivosta. Usein niissä kuvailtu hyvä kuningas viittaa tulevaan voideltuun, Messiaaseen. Kuninkuuspsalmeja ovat psalmit 2, 18, 20, 21, 45, 72, 89, 101, 110, 132 ja 144. Kuninkuuspsalmit eivät kuitenkaan ole ainoita psalmeja, joiden sisältö on messiaaninen; esim. valituspsalmeihin luettava psalmi 22 on selvästikin messiaaninen, kuvaten osiltaan Jeesuksen kärsimyksiä ristillä.
Psalmi 72. Tämä Salomon sepittämä psalmi ei varsinaisesti ole ennustusta itse Messiaasta, vaan psalmi on muodoltaan Salomon rukous itsensä puolesta, jolloin kuitenkin kyseessä on rukous Jumalan Voidellun menestyksen puolesta. Psalmin lukuisat pyynnöt menestyksestä toteutuivat ulkonaisesti Salomon valtakaudella, jolloin Israelin maanpäällinen valtakunta oli suurimmillaan ja vauraimmillaan, mutta joka tulee messiaanisena aikana toteutumaan täydellisenä.
Psalmi 89. Tämä Etanin (Etan: 1.Kun.5:11) psalmi on Daavidin kuninkuuspsalmi, viitaten lukuisasti tämän henkilöhistoriaan. Kuitenkin tässä psalmissa on suoraa messiaanista profetiaa. Daavidin kestävä valtaistuin (j.5) on toteutunut hänen jälkeläisensä, Messiaan, kautta. Jumala kuitenkin hylkää Messiaan (j.39), joka joutuu kärsimään tästä (jj.40-46,51,52). Messiaan osana ei siten ole vain kirkkaus, kunnia ja valta, vaan Hänen osansa on myös kärsiä.
Psalmi 110. Tämä psalmi on puolestaan suoranaista ennustusta tulevasta Messiaasta, jolloin tätä ennustusta on enää vaikea nähdä toteutuneena menneessä Daavidin valtakunnassa. Tätä psalmia on runsaasti lainattu myös UT:ssa (esim. Matt.22:44, 26:64; Ap.t.2:34,35; Room.8:34). Daavidilainen kuningas on jumalallinen kuningas, joka hallitsee Jumalan kansaa ja jonka jalkojen alle Jumala lupaa alistaa tämän viholliset (j.1). Jumala vahvistaa Kuninkaan vallan (jj.2,3). Kyseinen Kuningas on ikuisesti pappi, Melkisedekin järjestyksen mukaan (j.4; 1.Moos.14:18), jolloin kyseessä oleva Kuningas on jumalolento, jota ei ole koskaan luotu ja joka on aina ollut olemassa. Hän istuu Jumalan oikealla puolella, tuomitsee ja hallitsee (jj.5-7).
Siionin psalmit
Siionin psalmeilla ei ole määrättyä muotoa, mutta niiden sisältö keskittyy Jerusalemiin ja sen temppeliin. Siionin psalmeja ovat psalmit 46, 48, 76, 84, 87, 122 ja 137.
Psalmi 122. Tässä psalmissa ovat tyypillisesti esillä Jerusalem ja sen temppeli (Herran huone). Tämän psalmin erityisenä teemana on Jerusalemin tuleva rauha. Kyseinen korostus on kuitenkin menneisyyden valossa vielä vailla toteutumista, Jerusalemhan ei juuri ole vielä kokenut rauhaa kuin aivan poikkeuksellisesti ja silloin yleensä lyhyitä aikoja. Siksi psalmin tähtäin on messiaanisessa tulevaisuudessa, jolloin kaupungille annetut lupaukset täyttyvät (Sak.14:16-21; Joel 4:17). Loppurukouksessa (j.9) toteutuu myös kehotus siunata Israelia (vrt. 1.Moos.12:3).
Viisauspsalmit
Viisauspsalmeihin kuuluvat psalmit 1, 37, 49, 73, 112, 119, 127, 128 ja 133.
Psalmi 133. Tämän ystävyyden ja yhteyden psalmin taustalla on pyhiinvaeltajien Jerusalemissa kokema läheinen yhteys keskenään kolmen vuotuisen juhlan (pääsiäinen, helluntai ja lehtimajanjuhla) aikana. Pyhiinvaeltajia (juutalaisia) tuli kaikkialta missä heitä oli, ja he tulivat eri alueilta ja eri heimoista sekä erilaisista elämäntilanteista. Kyseessä oli siten laajalla alueella asuvan Jumalan kansan yhteen tuleminen, jolloin kansa kuitenkin koki olevansa yksi ja jonka osoituksena oli psalmin kuvaama ystävyys.
Opetuspsalmit
Opetuspsalmeja ovat psalmit 74, 78, 79 ja 119.
Psalmi 78. Tämä Asafin psalmi on laulun muotoon tehty historiikki Israelin vaiheista kertoen monia tapahtumia menneisyydestä. Tässä psalmissa tulevat korostuneesti (kuten niin usein) esille kertomus kansan vapautumisesta Egyptistä ja sen jälkeisestä erämaavaelluksesta. Psalmin varsinainen teema on kuitenkin selostus siitä, kun Efraim (pohjoisvaltakunta) menetti siunaukset ja etusijan Juudalle (etelävaltakunnalle). Historian myötä pohjoiset heimot hävisivätkin historian kartalta kun Juuda sai palata Babyloniasta Jerusalemiin ja jatkoi elämäänsä historian kulun myötä.
Psalmi 119. Psalmi 119 on kaikkein pisin psalmi (176 jaetta) ja samalla koko Raamatun pisin luku. Juutalainen perimätieto kertoo psalmintekijäksi pappi Esran. Kyseessä on ns. alfabeettinen psalmi, jossa joka kahdeksas jae alkaa järjestyksessään seuraavalla hepreankielen aakkosella (8x22=176 jaetta). Toisinaan psalmi luetaan opetuspsalmeihin, toisinaan taas viisauspsalmeihin. Kuitenkin psalmista löytyvät myös valituksen, ylistyksen ja luottamuksen ainekset; kyseessä on siis psalmi, jonka tarkka luokittelu on vaikeaa tai mahdotonta. Tämä psalmi opettaa ennen muuta yhtä asiaa: Herran lain merkitystä. Opetuksen ja viisauden lisäksi siinä näkyy kirjoittajan syvä sydämen kiintymys Herraa ja Hänen sanaansa kohtaan.
Luottamuspsalmit
Luottamuspsalmeilla ei ole mitään tiettyä rakennetta, mutta selkeä luottamusteema löytyy psalmeista 11, 16, 23, 62, 91, 121, 125 ja 131.
Psalmi 23. Tämä psalmi lienee psalmeista kaikkein tunnetuin ja rakastetuin. Siinä tulee erityisesti esille juuri luottamus Herraa ja Hänen hyvyyttään kohtaan niin tässä elämässä kuin tulevaisuudessa. Psalmi on kirjoitettu hyvin läheisellä ja henkilökohtaisella tavalla luottaen Herran johdatukseen ja huolenpitoon.
Kirouspsalmit
Kirouspsalmeja ovat psalmit 35, 38, 69, 83, 109 ja 137. Kirouspsalmien tulkinta on epäilemättä psalmien lajeista kaikkein vaikein. Kirouspsalmien kieli on antanut aiheen tulkintaan, että nämä psalmit olisivat pelkkiä inhimillisen ihmisen koston ajatuksia eivätkä olisi Jumalan ajatusten mukaisia. Kirouspsalmien teksti on kuitenkin tarkoituksellisesti kuvakieltä, jonka alkuperäinen tarkoitus ei ollut viestiä veristä kostoa, vaan kyseisen kuvakielen todellinen tarkoitus kertoi Jumalan oikeudenmukaisuuden odotuksesta yksilöiden ja kansojen kohtaloissa.
Psalmi 137. Tämä psalmi kuuluu myös valituspsalmeihin (jj.1-6). Psalmin 137 tekevät kirouspsalmiksi jakeet 8 ja 9. Psalmin taustalla on Jerusalemin kukistuminen babylonialaisten käsissä ja temppelin polttaminen vuonna 586 eKr. Tuolloin myös naapurikansa Edom oli iloinnut Juudan perikadosta. Nyt Juudan kansa oli pakkosiirtolaisuudessa Babyloniassa, jonka sodankäynti oli erittäin raakaa. Sinänsä tämä tausta on kirvoittanut kirjoittajan käyttämään rajua, väkivaltaista kieltä kuvatessaan kansan tuntoja alistajansa käsissä. Tällainen kuvakieli tuntuu kuitenkin inhottavalta, koska kirjaimellisesti vain täysin raakalaismainen kirjoittaja voi kirjaimellisesti toivoa sellaista, mitä hän tässä kirjoittaa! Kuitenkaan tässä ei kirjoittaja hae veristä kostoa orjuuttajilleen. Käytetty kuvakieli oli tavanomainen sen ajan sodankäyntiin liittyvissä jaksoissa (vrt. 2.Kun.8:12; Hoos.10:14; Nahum 3:10). Psalminkirjoittajan tarkoituksena on välittää Jumalalle toivomus siitä, että Babylon saisi oikeudenmukaisen rangaistuksen. Tämän pyynnön esittämisessä hän käyttää oman aikansa sanontoja. Vanhat maalaukset ja patsaat kuvaavat kuninkaan pojan yleensä istumassa isänsä sylissä. Kuninkaan voittamat kansat sen sijaan kuvataan kuninkaan pojan (ei itse kuninkaan) jalkojen alle. Babylonin kuninkaan saama oikeudenmukainen tuomio koskee siis myös hänen lapsiaan, jotka alistavat israelilaisia.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, Vantaa, 1992).
Stein, Robert H., Hermeneutiikan pelisäännöt. Ohjeita Raamatun tulkintaan (Aikamedia Oy, 2004).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
keskiviikko 19. joulukuuta 2007
perjantai 7. joulukuuta 2007
PSALMIT, OSA 1
Tausta
Psalmit ovat VT:n ja koko Raamatun laajin kirja: Psalmien kirjassa on kaikkiaan 150 psalmia (yksi psalmi = kirjan yksi luku). Psalmien kirjan hepreankielinen nimi tarkoittaa ”ylistyslauluja.” Sana ”psalmi” puolestaan tulee kreikankielestä tarkoittaen ”soittimien kielten näppäilyä,””soittamista” ja ”laulamista soiton säestyksellä.” Hyvin pitkälle psalmit ovatkin nimenomaan laulurunoutta; psalmeja on laulettu runsaasti kaikkina aikoina. Laulun lisäksi psalmeja on käytetty runsaasti rukouskirjallisuutena. Psalmien kirjalla on ollut aivan erityinen merkitys, koska vanhimpina aikoina ei pidetty saarnoja nykyisessä mielessä. Psalmit kuvastavat Israelin eri aikojen uskonnollista elämää ja kansan historiaa sen myötä- ja vastoinkäymisissä. Psalmeja käytettiin ahkerasti myös UT:n aikana ja mm. Jeesus ja Paavali lainasivat niitä usein.
Psalmien kirja on yksi Raamatun ns. runollisista kirjoista (muut ovat Job, Sananlaskut, Saarnaaja, Laulujen laulu ja Valitusvirret). Psalmien kirja jakaantuu sen oman ilmoituksen mukaan viiteen kirjaan (ensimmäinen kirja: Ps.1-41; toinen kirja: Ps.42-72; kolmas kirja, Ps.73-89; neljäs kirja, Ps.90-106; viides kirja, Ps.107-150). Kaikki viisi kirjaa päättyvät ylistysjaksoon, ja viimeinen eli Ps.150 on samalla koko Psalmien kirjan päätösylistys. Nämä viisi kirjaa kukin sisältävät eri henkilöiden laatimia psalmeja, jotka henkilöt elivät juutalaisen kansan keskuudessa kauan ennen kuin psalmit koottiin yhteen Psalmien kirjaksi (tämä selittää kirjan tietyn hajanaisen rakenteen; mm. maininnan 72:20: ”Daavidin, Iisain pojan, rukoukset päättyvät tähän,” vaikka tämän jälkeenkin kirjassa on vielä Daavidin psalmeja!).
Tiettyjä psalmeja käytettiin erityistilanteissa. Psalmeja 113-118 laulettiin erityisesti pääsiäisenä, helluntaina ja lehtimajanjuhlassa. Psalmia 130 laulettiin sovituspäivänä ja psalmeja 30, 35, 42, 43 ja 122 temppelinvihkimisjuhlassa. Synagogassa laulettiin aamulla psalmeja 145-150. Sapattiin kuului perinteisesti psalmi 92 ja jokaisella viikonpäivälläkin olivat omat psalminsa. Tiettyjä psalmeja laulettiin myös kotona, esim. psalmeja 113-118 pääsiäisaterialla (niinpä esim. Matt.26:30: ”kiitosvirsi” tarkoittaa psalmeja 115-118).
Psalmeista vanhin lienee Ps.90, joka on Mooseksen laatima. Juutalaisen perimätiedon mukaan Psalmien kirjan nykyinen koostumus tulee pappi Esralta (n. v. 450 eKr.), ja Esra olisi myös kirjoittanut Psalmin 119. Psalmit olisivat näin syntyneet lähes 1000 vuoden aikana kunnes ne koottiin yhteen. Psalmien kirjoittajista tuotteliain oli Daavid, jonka nimissä on 73 psalmia. Muista psalmeista 12 ilmoitetaan Asafin, 11 Korahilaisten, kaksi Salomon sekä yksi Hemanin, yksi Etanin ja yksi Mooseksen tekemäksi. Kirjoittajan nimi ilmoitetaan näin 101 psalmissa, muut 49 psalmia ovat nimettömiä.
Kirjallisena muotona psalmeista on huomattava, että niiden runous on erimuotoista kuin länsimainen. Psalmien runoudelle on luonteenomaista säkeenosien välinen säekerto (parallellismi), joita on kolmea tyyppiä: (1) samamerkityksinen (esim. Ps.19:2: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan”), (2) vastakohtainen (esim. Ps.18:28: ”Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen painat alas”) ja (3) yhdistävä (esim. Ps.31:6: ”Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala” tai Ps.3:7: ”En pelkää, vaikka tuhatpäinen joukko joka puolelta saartaisi minut”).
Runomuoto voi ilmetä myös ajatusjaksojen symmetriana, mikä vuorostaan näkyy säkeenmuodostuksessa. Koko psalmissakin on pidempien ajatusketjujen välillä tietty yhteys, niin että ne seuraavat symmetrisesti toisiaan. Psalmirunoudessa voi esiintyä myös se ilmiö, että tietyissä psalmeissa jokainen säe tai säkeistö alkaa uudella kirjaimella heprealaisten aakkosten (kaikkiaan 22 konsonanttiaakkosta) mukaan. Tällaisia ns. alfabeettisia psalmeja ovat Ps.34 ja Ps.119 (jälkimmäisessä joka kahdeksas jae alkaa uudella konsonanttiaakkosella).
Useimmat psalmit on varustettu alkuselvityksin. Joissakin ilmoitetaan psalmin aihe tai tausta, toisissa tarkoitus tai käyttö, ja jotkut taas viittaavat psalmin säestykseen. Kaikkia psalmien alkuselvityksiä ei kuitenkaan pystytä varmuudella selittämään.
Osa psalmeista toistuu toisaalla Psalmien kirjassa. Niinpä Ps.14 = Ps.53. Lisäksi Ps.40:14-18 = Ps.70; Ps.57:8-12 = Ps.108:2-6; Ps.60:7-14 = Ps.108:7-14.
Psalmien kirja ei kuitenkaan pidä sisällään VT:n ainoita psalmeja. Esim. Israelin kaislameren ylitystä seurannut kiitoslaulu (2.Moos.15:1-21), Mooseksen jäähyväisvirsi (5.Moos.32:1-43), Deboran ja Barakin voittolaulu (Tuom.5) ja Hannan kiitoslaulu (1.Sam.2:1-10) ovat psalmimuotoisia. Nämä varhaiset laulut osoittavat uskonnollisen runouden saaneen jo varhain vankan jalansijan Israelissa. Todennäköisesti profeettakouluista (joita oli Samuelin ajoista lähtien) opetettiin myös runoutta.
Erilaisia psalmimuotoja katsotaan olevan ainakin seuraavat:
- valituspsalmit
- katumuspsalmit
- ylistys- ja kiitospsalmit
- jumaluuspsalmit
- kuninkuuspsalmit (messiaaniset psalmit)
- Siionin psalmit
- viisauspsalmit
- opetuspsalmit
- luottamuspsalmit
- kirouspsalmit
Psalmien jaottelu ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, koska psalmien sisältö voi osittain sopia moneenkin luokkaan ja koska luokittelua on ylipäätään tehty monella tavalla. Koska psalmien sisältö on toisinaan monipuolinen, ei aina ole mahdollista sijoittaa jotakin psalmia vain yhteen ryhmään vaan joskus psalmi voi samalla kertaa kuulua useampaankin luokkaan. Psalmien jaottelu on kuitenkin hyödyllistä, koska se auttaa ymmärtämään niiden sisältöä laajemmin kuin pelkästään yhden yksittäisen psalmin pohjalta olisi mahdollista. Ohessa esitellään em. jaottelun mukaan psalmiryhmien tunnuspiirteitä sekä joitakin niihin ryhmiin kuuluvia psalmeja.
Valituspsalmit
Valituspsalmit ovat psalmien suurin ryhmä. Ne voidaan erottaa kahdeksi pääryhmäksi sen mukaan, ovatko ne tarkoitettu yksilön vai yhteisön käyttöön. Yksilön valituksia kuvaavia psalmeja ovat 3-7, 13, 17, 22, 25-28, 31, 35, 39, 42, 43, 51, 54-57, 59, 61-64, 70, 71, 77, 86, 88, 102, 120, 130 ja 140-143. Yhteisöllisiä, kansallisia valituksia on psalmeissa 44, 74, 79, 80, 83, 85, 90, 94 ja 137.
Valituspsalmeissa on tietty rakenne, jossa ovat tietyt osiot (joistakin valituspsalmeista voi tosin jokin osio puuttua). Ohessa ovat valituspsalmin tyypilliset osat psalmin 142 pohjalta:
- Vetoomus Jumalan puoleen: ” Minä korotan ääneni ja huudan avuksi Herraa. Minä korotan ääneni ja etsin apua Herralta” (j.2).
- Valitukset tai tarpeiden kuvaus: ”Hänelle minä kannan huoleni, hänelle kerron, mikä minua painaa. Voimani ovat lopussa, mutta sinä näet jokaisen askeleeni. Tielle, jota kuljen,
on viritetty ansa minua varten” (jj.3,4).
- Anomus tai avunpyyntö: ”Herra, sinua minä huudan avukseni. … Kuule, kuinka vaikeroin, en jaksa enää! Vapauta minut vainoojieni käsistä! He ovat minua vahvempia” (jj.6,7).
- Luottamuksen vakuutus: ” Minä sanon: sinä olet turvani, minun perintöosani elävien maassa” (j.6b).
- Lupaus ylistää: ” Pelasta minut, niin saan kiittää sinun nimeäsi” (j.8b).
Usein valituspsalmit jopa protestoivat Jumalaa vastaan ja syyttävät häntä psalminkirjoittajan hylkäämisestä, kuten Ps.13:2: ”Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi? Kuinka kauan peität minulta kasvosi?” Psalmin kirjoittaja osoittaa valituksensa Jumalalle, mutta valituksen keskelläkin hän muistaa tämän hyvyyden ja armon (tästä syystä psalmin sisältö näyttää joskus sisäisesti ristiriitaiselta, mutta kyse on tyypillisestä valituspsalmin rakenteesta). Valituspsalmien kieli onkin usein melko voimakas ja niissä käyvät ilmi niin yksittäisen uskovan kuin Israelin kansakunnan sisäiset taistelut. Toisaalta joihinkin valituspsalmeihin liittyy myös voimakasta lohduttavaa aineista, kuten Ps.3:4: ”Sinä, Herra, sinä olet minun kilpeni ja kunniani, sinä nostat minun pääni pystyyn.” Lisäksi joissakin valituspsalmeissa on mukana voimakas rukouksen osuus, kuten Ps.5:2,3: ” Herra, kuule minua, huomaa huokaukseni! Kuninkaani ja Jumalani, kuule, kun huudan sinulta apua. Sinua minä rukoilen.”
Psalmi 88. Tämä psalmi on yksilön valituspsalmi (Hemanin psalmi; Heman on mahdollisesti sama henkilö kuin Salomon aikainen viisas mies, 1.Kun.5:11). Psalminkirjoittaja tuntee pohjatonta surua, mutta pimeytensäkin keskellä hän kääntyy Herran puoleen saadakseen vapautuksen taakastaan. Kirjoittaja turvautuu ensin Jumalaan ja rukoilee apua (jj.2,3). Kirjoittaja kokee kärsineensä paljon ja olevansa yksin (jj.4-6). Tämän jälkeen hän syyttää ahdingostaan Jumalaa (jj.7-10a, kirjoittajan puhe muistuttaa Jobin sanoja!). Kuitenkin kuoleman tuskassa hän jälleen syvyydestä pyytää Jumalalta apua turvaten Häneen (jj.10b-13). Kirjoittaja muistuttaa kestävästä rukouksestaan ja siitä, kuinka Herra on siitä huolimatta kääntänyt häneltä kasvonsa (jj.14,15). Psalmi päättyy epätoivoisiin toteamuksiin (jj.16-19): kirjoittaja on kärsinyt pitkään, hänen osansa on ollut kova eikä hänellä ole pakotietä, hän on epätoivon partaalla Herran antamien taakkojen alla, hän tietää että Herra on kaikkivaltias myös kun tämä antaa koettelemuksia ja hän on antautunut pimeän tilanteen edessä, jossa hän on. Psalmia voi pitää hätähuutona, jossa kuitenkin kirjoittaja sanoo tietävänsä, että Herra on hänet hylännyt koettelemusten alle.
Psalmi 90. Tämä psalmi on yhteisöllinen, kansallinen valituspsalmi (Mooseksen psalmi). Psalmin teemana on ihmiselämän katoavaisuus. Psalmia luonnehtii syvä realistisuus ihmiselämää kohtaan samalla kun psalminkirjoittaja tuo esille turvautumisensa Jumalaan. Psalmi alkaa rukouksen muodossa ja kirjoittaja panee toivonsa ikiaikojen Herraan, joka on maailman Luoja (jj.1,2). Jumalan rinnalla ihminen on kuitenkin vain kuin maan tomua (josta ihminen on tehtykin, 1.Moos.2:7). Vaikka ihminen eläisi tuhat vuotta, hänen elämänsä on Jumalan silmissä kuin yksi päivä (jj.3-6; j.4: vrt. 2.Piet.3:8). Ihminen on syntinen, mistä syystä ihmisen osa on elää Jumalan vihan alla (jj.7-10). Kuitenkin ihmisen toivo herää siinä, että hän tuntee Jumalan oikeudenmukaisen vihan (jj.11,12; Herran pelko onkin myönteinen asia, se on todellista tietoa ja viisautta, vrt. Sananl.1:7). Niinpä psalmi kääntyykin jälleen valituksesta rukoukseen. Mooses rukoilee, että kansa saa uudelleen kokea Jumalan suosiota, että kansa saa jälleen iloita pelastuksestaan ja että kansa saa jatkuvasti kokea Jumalan siunauksia (jj.13-17). Tämä psalmi on valituspsalmi, mutta koska siitä huokuu syvällinen turvautuminen Jumalaan, sen sävy on paljon myönteisempi kuin monien muiden valituspsalmien.
Katumuspsalmit
Katumuspsalmit ovat itse asiassa valituspsalmien alaryhmä. Katumuspsalmeiksi voidaan katsoa psalmit 6, 32, 38, 51, 102, 130 ja 143 (huom! useimmat näistä lueteltiin myös valituspsalmien yhteydessä). Katumus on asia, joka johtuu ihmisen syntisestä luonnosta ja jossa rikkonut ihminen katuu vääriä tekojaan tai ajatuksiaan ja myös tekemättä jättämisiään. Ihmisen katumiskykyyn sisältyy mahdollisuus sekä mielenmuutokseen että elämäntavan muuttumiseen.
Psalmi 51. Tämän Daavidin psalmin taustana on traaginen tapahtumasarja, jossa Daavid tapatti Batseban miehen Urian ja otti Batseban omaksi vaimokseen, minkä jälkeen profeetta Natan nuhteli Daavidia (2.Sam.11:1-12:25). Daavid sai katumuksensa tähden syntinsä anteeksi, mutta ajalliset seuraukset hänen teostaan olivat läsnä koko hänen loppuelämänsä ajan. Mahdollisesti psalmi on syntynyt Daavidin paastotessa (2.Sam.12:16). Psalmissa synnintunto yhdistyy pyyntöön saada synnit anteeksi ja saada kokea hengellinen uudistuminen. Psalmi alkaakin pyynnöllä saada puhdistua ja kokea uudistuminen (jj.3,4). Sitten psalmi jatkuu synnintunnustuksella (jj.5-8). Rukous puhdistumiseen ja uudistumiseen (jj.9-15) nojautuu osaltaan vanhan liiton aikaisiin puhdistusmenoihin (3.Moos.14:6,7; 4.Moos.19:18,19). Taustalla on lisäksi ajatus synnin puhdistamisesta verellä (myös esim. Jes.1:18), minkä jälkeen ihminen on puhdas kuin lumi. Kyse on samalla voimakkaasta hengellisestä uudistumisesta (j.12). Psalmi jatkuu kiitosrukouksella (jj.16-19) ja päättyy – vaikka on henkilökohtainen katumuspsalmi – pyyntöön kansallisesta elpymisestä (jj.20,21). Psalmi 51 on ollut osaltaan osoittamassa Daavidin suuruutta Jumalan miehenä ja vanhurskaana Israelin kuninkaana, koska hänestä ylipäätään kerrotaan vain kahdesti syntiin langenneena (toinen lankeemus oli väenlaskun toimittaminen Israelin inhimillisen voiman toteamiseksi, 2.Sam.24:1-25) mutta Daavid nimeen omaan osoitti katumusta Herran edessä ja oli siksi synnistä puhtaana voimakas hallitsija Herrassa. Herra pitikin lupauksensa ja Daavidin jälkeläinen on aina istuva Israelin valtaistuimella (2.Sam.7:16)
Psalmi 130. Tämän katumuspsalmin tekijää ei tiedetä. Psalmi pitää sisällään niin valituksen (j.1), rukouksen (j.2) kuin synnintunnustuksen (jj.3,4). Sitten psalmi kääntyy Herran odottamiseen (jj.5,6). Psalminkirjoittaja asettaa toivonsa Jumalaan; hän on oppinut olemaan alamainen Herralle, armon lähteeseen. Psalmi päättyy varmuuteen Israelin lunastuksesta (jj.7,8). Täysi lunastus on niin suuri, että Herra antaa kansan kaikki synnit anteeksi ja armossaan vapauttaa sen.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, Vantaa, 1992).
Stein, Robert H., Hermeneutiikan pelisäännöt. Ohjeita Raamatun tulkintaan (Aikamedia Oy, 2004).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Psalmit ovat VT:n ja koko Raamatun laajin kirja: Psalmien kirjassa on kaikkiaan 150 psalmia (yksi psalmi = kirjan yksi luku). Psalmien kirjan hepreankielinen nimi tarkoittaa ”ylistyslauluja.” Sana ”psalmi” puolestaan tulee kreikankielestä tarkoittaen ”soittimien kielten näppäilyä,””soittamista” ja ”laulamista soiton säestyksellä.” Hyvin pitkälle psalmit ovatkin nimenomaan laulurunoutta; psalmeja on laulettu runsaasti kaikkina aikoina. Laulun lisäksi psalmeja on käytetty runsaasti rukouskirjallisuutena. Psalmien kirjalla on ollut aivan erityinen merkitys, koska vanhimpina aikoina ei pidetty saarnoja nykyisessä mielessä. Psalmit kuvastavat Israelin eri aikojen uskonnollista elämää ja kansan historiaa sen myötä- ja vastoinkäymisissä. Psalmeja käytettiin ahkerasti myös UT:n aikana ja mm. Jeesus ja Paavali lainasivat niitä usein.
Psalmien kirja on yksi Raamatun ns. runollisista kirjoista (muut ovat Job, Sananlaskut, Saarnaaja, Laulujen laulu ja Valitusvirret). Psalmien kirja jakaantuu sen oman ilmoituksen mukaan viiteen kirjaan (ensimmäinen kirja: Ps.1-41; toinen kirja: Ps.42-72; kolmas kirja, Ps.73-89; neljäs kirja, Ps.90-106; viides kirja, Ps.107-150). Kaikki viisi kirjaa päättyvät ylistysjaksoon, ja viimeinen eli Ps.150 on samalla koko Psalmien kirjan päätösylistys. Nämä viisi kirjaa kukin sisältävät eri henkilöiden laatimia psalmeja, jotka henkilöt elivät juutalaisen kansan keskuudessa kauan ennen kuin psalmit koottiin yhteen Psalmien kirjaksi (tämä selittää kirjan tietyn hajanaisen rakenteen; mm. maininnan 72:20: ”Daavidin, Iisain pojan, rukoukset päättyvät tähän,” vaikka tämän jälkeenkin kirjassa on vielä Daavidin psalmeja!).
Tiettyjä psalmeja käytettiin erityistilanteissa. Psalmeja 113-118 laulettiin erityisesti pääsiäisenä, helluntaina ja lehtimajanjuhlassa. Psalmia 130 laulettiin sovituspäivänä ja psalmeja 30, 35, 42, 43 ja 122 temppelinvihkimisjuhlassa. Synagogassa laulettiin aamulla psalmeja 145-150. Sapattiin kuului perinteisesti psalmi 92 ja jokaisella viikonpäivälläkin olivat omat psalminsa. Tiettyjä psalmeja laulettiin myös kotona, esim. psalmeja 113-118 pääsiäisaterialla (niinpä esim. Matt.26:30: ”kiitosvirsi” tarkoittaa psalmeja 115-118).
Psalmeista vanhin lienee Ps.90, joka on Mooseksen laatima. Juutalaisen perimätiedon mukaan Psalmien kirjan nykyinen koostumus tulee pappi Esralta (n. v. 450 eKr.), ja Esra olisi myös kirjoittanut Psalmin 119. Psalmit olisivat näin syntyneet lähes 1000 vuoden aikana kunnes ne koottiin yhteen. Psalmien kirjoittajista tuotteliain oli Daavid, jonka nimissä on 73 psalmia. Muista psalmeista 12 ilmoitetaan Asafin, 11 Korahilaisten, kaksi Salomon sekä yksi Hemanin, yksi Etanin ja yksi Mooseksen tekemäksi. Kirjoittajan nimi ilmoitetaan näin 101 psalmissa, muut 49 psalmia ovat nimettömiä.
Kirjallisena muotona psalmeista on huomattava, että niiden runous on erimuotoista kuin länsimainen. Psalmien runoudelle on luonteenomaista säkeenosien välinen säekerto (parallellismi), joita on kolmea tyyppiä: (1) samamerkityksinen (esim. Ps.19:2: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, taivaankansi kertoo hänen teoistaan”), (2) vastakohtainen (esim. Ps.18:28: ”Nöyrät sinä pelastat, mutta ylpeiden katseen painat alas”) ja (3) yhdistävä (esim. Ps.31:6: ”Sinun käsiisi minä uskon henkeni. Herra, sinä lunastat minut vapaaksi, sinä uskollinen Jumala” tai Ps.3:7: ”En pelkää, vaikka tuhatpäinen joukko joka puolelta saartaisi minut”).
Runomuoto voi ilmetä myös ajatusjaksojen symmetriana, mikä vuorostaan näkyy säkeenmuodostuksessa. Koko psalmissakin on pidempien ajatusketjujen välillä tietty yhteys, niin että ne seuraavat symmetrisesti toisiaan. Psalmirunoudessa voi esiintyä myös se ilmiö, että tietyissä psalmeissa jokainen säe tai säkeistö alkaa uudella kirjaimella heprealaisten aakkosten (kaikkiaan 22 konsonanttiaakkosta) mukaan. Tällaisia ns. alfabeettisia psalmeja ovat Ps.34 ja Ps.119 (jälkimmäisessä joka kahdeksas jae alkaa uudella konsonanttiaakkosella).
Useimmat psalmit on varustettu alkuselvityksin. Joissakin ilmoitetaan psalmin aihe tai tausta, toisissa tarkoitus tai käyttö, ja jotkut taas viittaavat psalmin säestykseen. Kaikkia psalmien alkuselvityksiä ei kuitenkaan pystytä varmuudella selittämään.
Osa psalmeista toistuu toisaalla Psalmien kirjassa. Niinpä Ps.14 = Ps.53. Lisäksi Ps.40:14-18 = Ps.70; Ps.57:8-12 = Ps.108:2-6; Ps.60:7-14 = Ps.108:7-14.
Psalmien kirja ei kuitenkaan pidä sisällään VT:n ainoita psalmeja. Esim. Israelin kaislameren ylitystä seurannut kiitoslaulu (2.Moos.15:1-21), Mooseksen jäähyväisvirsi (5.Moos.32:1-43), Deboran ja Barakin voittolaulu (Tuom.5) ja Hannan kiitoslaulu (1.Sam.2:1-10) ovat psalmimuotoisia. Nämä varhaiset laulut osoittavat uskonnollisen runouden saaneen jo varhain vankan jalansijan Israelissa. Todennäköisesti profeettakouluista (joita oli Samuelin ajoista lähtien) opetettiin myös runoutta.
Erilaisia psalmimuotoja katsotaan olevan ainakin seuraavat:
- valituspsalmit
- katumuspsalmit
- ylistys- ja kiitospsalmit
- jumaluuspsalmit
- kuninkuuspsalmit (messiaaniset psalmit)
- Siionin psalmit
- viisauspsalmit
- opetuspsalmit
- luottamuspsalmit
- kirouspsalmit
Psalmien jaottelu ei kuitenkaan ole yksiselitteistä, koska psalmien sisältö voi osittain sopia moneenkin luokkaan ja koska luokittelua on ylipäätään tehty monella tavalla. Koska psalmien sisältö on toisinaan monipuolinen, ei aina ole mahdollista sijoittaa jotakin psalmia vain yhteen ryhmään vaan joskus psalmi voi samalla kertaa kuulua useampaankin luokkaan. Psalmien jaottelu on kuitenkin hyödyllistä, koska se auttaa ymmärtämään niiden sisältöä laajemmin kuin pelkästään yhden yksittäisen psalmin pohjalta olisi mahdollista. Ohessa esitellään em. jaottelun mukaan psalmiryhmien tunnuspiirteitä sekä joitakin niihin ryhmiin kuuluvia psalmeja.
Valituspsalmit
Valituspsalmit ovat psalmien suurin ryhmä. Ne voidaan erottaa kahdeksi pääryhmäksi sen mukaan, ovatko ne tarkoitettu yksilön vai yhteisön käyttöön. Yksilön valituksia kuvaavia psalmeja ovat 3-7, 13, 17, 22, 25-28, 31, 35, 39, 42, 43, 51, 54-57, 59, 61-64, 70, 71, 77, 86, 88, 102, 120, 130 ja 140-143. Yhteisöllisiä, kansallisia valituksia on psalmeissa 44, 74, 79, 80, 83, 85, 90, 94 ja 137.
Valituspsalmeissa on tietty rakenne, jossa ovat tietyt osiot (joistakin valituspsalmeista voi tosin jokin osio puuttua). Ohessa ovat valituspsalmin tyypilliset osat psalmin 142 pohjalta:
- Vetoomus Jumalan puoleen: ” Minä korotan ääneni ja huudan avuksi Herraa. Minä korotan ääneni ja etsin apua Herralta” (j.2).
- Valitukset tai tarpeiden kuvaus: ”Hänelle minä kannan huoleni, hänelle kerron, mikä minua painaa. Voimani ovat lopussa, mutta sinä näet jokaisen askeleeni. Tielle, jota kuljen,
on viritetty ansa minua varten” (jj.3,4).
- Anomus tai avunpyyntö: ”Herra, sinua minä huudan avukseni. … Kuule, kuinka vaikeroin, en jaksa enää! Vapauta minut vainoojieni käsistä! He ovat minua vahvempia” (jj.6,7).
- Luottamuksen vakuutus: ” Minä sanon: sinä olet turvani, minun perintöosani elävien maassa” (j.6b).
- Lupaus ylistää: ” Pelasta minut, niin saan kiittää sinun nimeäsi” (j.8b).
Usein valituspsalmit jopa protestoivat Jumalaa vastaan ja syyttävät häntä psalminkirjoittajan hylkäämisestä, kuten Ps.13:2: ”Herra, kuinka kauan? Oletko unohtanut minut iäksi? Kuinka kauan peität minulta kasvosi?” Psalmin kirjoittaja osoittaa valituksensa Jumalalle, mutta valituksen keskelläkin hän muistaa tämän hyvyyden ja armon (tästä syystä psalmin sisältö näyttää joskus sisäisesti ristiriitaiselta, mutta kyse on tyypillisestä valituspsalmin rakenteesta). Valituspsalmien kieli onkin usein melko voimakas ja niissä käyvät ilmi niin yksittäisen uskovan kuin Israelin kansakunnan sisäiset taistelut. Toisaalta joihinkin valituspsalmeihin liittyy myös voimakasta lohduttavaa aineista, kuten Ps.3:4: ”Sinä, Herra, sinä olet minun kilpeni ja kunniani, sinä nostat minun pääni pystyyn.” Lisäksi joissakin valituspsalmeissa on mukana voimakas rukouksen osuus, kuten Ps.5:2,3: ” Herra, kuule minua, huomaa huokaukseni! Kuninkaani ja Jumalani, kuule, kun huudan sinulta apua. Sinua minä rukoilen.”
Psalmi 88. Tämä psalmi on yksilön valituspsalmi (Hemanin psalmi; Heman on mahdollisesti sama henkilö kuin Salomon aikainen viisas mies, 1.Kun.5:11). Psalminkirjoittaja tuntee pohjatonta surua, mutta pimeytensäkin keskellä hän kääntyy Herran puoleen saadakseen vapautuksen taakastaan. Kirjoittaja turvautuu ensin Jumalaan ja rukoilee apua (jj.2,3). Kirjoittaja kokee kärsineensä paljon ja olevansa yksin (jj.4-6). Tämän jälkeen hän syyttää ahdingostaan Jumalaa (jj.7-10a, kirjoittajan puhe muistuttaa Jobin sanoja!). Kuitenkin kuoleman tuskassa hän jälleen syvyydestä pyytää Jumalalta apua turvaten Häneen (jj.10b-13). Kirjoittaja muistuttaa kestävästä rukouksestaan ja siitä, kuinka Herra on siitä huolimatta kääntänyt häneltä kasvonsa (jj.14,15). Psalmi päättyy epätoivoisiin toteamuksiin (jj.16-19): kirjoittaja on kärsinyt pitkään, hänen osansa on ollut kova eikä hänellä ole pakotietä, hän on epätoivon partaalla Herran antamien taakkojen alla, hän tietää että Herra on kaikkivaltias myös kun tämä antaa koettelemuksia ja hän on antautunut pimeän tilanteen edessä, jossa hän on. Psalmia voi pitää hätähuutona, jossa kuitenkin kirjoittaja sanoo tietävänsä, että Herra on hänet hylännyt koettelemusten alle.
Psalmi 90. Tämä psalmi on yhteisöllinen, kansallinen valituspsalmi (Mooseksen psalmi). Psalmin teemana on ihmiselämän katoavaisuus. Psalmia luonnehtii syvä realistisuus ihmiselämää kohtaan samalla kun psalminkirjoittaja tuo esille turvautumisensa Jumalaan. Psalmi alkaa rukouksen muodossa ja kirjoittaja panee toivonsa ikiaikojen Herraan, joka on maailman Luoja (jj.1,2). Jumalan rinnalla ihminen on kuitenkin vain kuin maan tomua (josta ihminen on tehtykin, 1.Moos.2:7). Vaikka ihminen eläisi tuhat vuotta, hänen elämänsä on Jumalan silmissä kuin yksi päivä (jj.3-6; j.4: vrt. 2.Piet.3:8). Ihminen on syntinen, mistä syystä ihmisen osa on elää Jumalan vihan alla (jj.7-10). Kuitenkin ihmisen toivo herää siinä, että hän tuntee Jumalan oikeudenmukaisen vihan (jj.11,12; Herran pelko onkin myönteinen asia, se on todellista tietoa ja viisautta, vrt. Sananl.1:7). Niinpä psalmi kääntyykin jälleen valituksesta rukoukseen. Mooses rukoilee, että kansa saa uudelleen kokea Jumalan suosiota, että kansa saa jälleen iloita pelastuksestaan ja että kansa saa jatkuvasti kokea Jumalan siunauksia (jj.13-17). Tämä psalmi on valituspsalmi, mutta koska siitä huokuu syvällinen turvautuminen Jumalaan, sen sävy on paljon myönteisempi kuin monien muiden valituspsalmien.
Katumuspsalmit
Katumuspsalmit ovat itse asiassa valituspsalmien alaryhmä. Katumuspsalmeiksi voidaan katsoa psalmit 6, 32, 38, 51, 102, 130 ja 143 (huom! useimmat näistä lueteltiin myös valituspsalmien yhteydessä). Katumus on asia, joka johtuu ihmisen syntisestä luonnosta ja jossa rikkonut ihminen katuu vääriä tekojaan tai ajatuksiaan ja myös tekemättä jättämisiään. Ihmisen katumiskykyyn sisältyy mahdollisuus sekä mielenmuutokseen että elämäntavan muuttumiseen.
Psalmi 51. Tämän Daavidin psalmin taustana on traaginen tapahtumasarja, jossa Daavid tapatti Batseban miehen Urian ja otti Batseban omaksi vaimokseen, minkä jälkeen profeetta Natan nuhteli Daavidia (2.Sam.11:1-12:25). Daavid sai katumuksensa tähden syntinsä anteeksi, mutta ajalliset seuraukset hänen teostaan olivat läsnä koko hänen loppuelämänsä ajan. Mahdollisesti psalmi on syntynyt Daavidin paastotessa (2.Sam.12:16). Psalmissa synnintunto yhdistyy pyyntöön saada synnit anteeksi ja saada kokea hengellinen uudistuminen. Psalmi alkaakin pyynnöllä saada puhdistua ja kokea uudistuminen (jj.3,4). Sitten psalmi jatkuu synnintunnustuksella (jj.5-8). Rukous puhdistumiseen ja uudistumiseen (jj.9-15) nojautuu osaltaan vanhan liiton aikaisiin puhdistusmenoihin (3.Moos.14:6,7; 4.Moos.19:18,19). Taustalla on lisäksi ajatus synnin puhdistamisesta verellä (myös esim. Jes.1:18), minkä jälkeen ihminen on puhdas kuin lumi. Kyse on samalla voimakkaasta hengellisestä uudistumisesta (j.12). Psalmi jatkuu kiitosrukouksella (jj.16-19) ja päättyy – vaikka on henkilökohtainen katumuspsalmi – pyyntöön kansallisesta elpymisestä (jj.20,21). Psalmi 51 on ollut osaltaan osoittamassa Daavidin suuruutta Jumalan miehenä ja vanhurskaana Israelin kuninkaana, koska hänestä ylipäätään kerrotaan vain kahdesti syntiin langenneena (toinen lankeemus oli väenlaskun toimittaminen Israelin inhimillisen voiman toteamiseksi, 2.Sam.24:1-25) mutta Daavid nimeen omaan osoitti katumusta Herran edessä ja oli siksi synnistä puhtaana voimakas hallitsija Herrassa. Herra pitikin lupauksensa ja Daavidin jälkeläinen on aina istuva Israelin valtaistuimella (2.Sam.7:16)
Psalmi 130. Tämän katumuspsalmin tekijää ei tiedetä. Psalmi pitää sisällään niin valituksen (j.1), rukouksen (j.2) kuin synnintunnustuksen (jj.3,4). Sitten psalmi kääntyy Herran odottamiseen (jj.5,6). Psalminkirjoittaja asettaa toivonsa Jumalaan; hän on oppinut olemaan alamainen Herralle, armon lähteeseen. Psalmi päättyy varmuuteen Israelin lunastuksesta (jj.7,8). Täysi lunastus on niin suuri, että Herra antaa kansan kaikki synnit anteeksi ja armossaan vapauttaa sen.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, Vantaa, 1992).
Stein, Robert H., Hermeneutiikan pelisäännöt. Ohjeita Raamatun tulkintaan (Aikamedia Oy, 2004).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)