Sakarjan nimellä (Sakarja = Herra muistaa) on merkityksensä tämän kirjan sanoman kannalta. Herra muistaa liiton, jonka Hän on tehnyt kansansa kanssa. Herra muistaa myös kansaansa, joka on juuri palannut Babylonian pakkosiirtolaisuudesta. Herra muistaa lisäksi lupauksensa tulevasta Messiaasta, josta Sakarjan kirjassa on lukuisia ennustuksia. Sakarjan kirja (kuten Haggain kirja) kertoo profeetallisesta rohkaisusta Jerusalemin temppelin jälleenrakentajille, mutta Sakarjan profetia on myös suurelta osin messiaanista ja eskatologista (lopun aikoja koskevaa).
Profeetta Sakarjan toiminta ajoittuu Babylonian pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeiseen aikaan. Persian kuningas Kyyros oli alistanut Babylonian valtaansa v. 539 eKr. ja seuraavana vuonna antanut käskyn rakentaa Jerusalemin temppeli uudelleen (Esra 1:1-4; 2.Aikak.36:21-23). Sakarja toimi samoihin aikoihin profeetta Haggain kanssa (Esra 5:1, 6:14) ja kumpikin innosti kansaa ja sen johtajia temppelin jälleenrakentamiseen. Haggai sai neljä sanomaa Jumalalta ja puhui ne kansalle neljän kuukauden aikana v. 520 eKr. Sakarja aloitti toimintansa kaksi kuukautta Haggain toiminnan alkamisen jälkeen. Mutta toisin kuin Haggai, Sakarja oli profeetan tehtävänsä ohella myös pappi (Neh.12:12-16). Sakarja myös jatkoi profeetantehtäväänsä huomattavasti pidempään kuin Haggai (esim. Sak.7:1; lisäksi luvut 9-14 ovat luultavasti huomattavasti myöhäisempiä kuin aikaisemmat luvut, ehkä noin vuodelta 480 eKr.). Kumpikin profeetta oli ilmeisesti tullut Babyloniasta v. 538 eKr. käskynhaltija Serubbaabelin ja ylipappi Joosuan johdolla ja oli ollut todistamassa temppelin rakentamisen aloittamista: temppelin perustus laskettiin v. 536 eKr. Kuitenkin kohta temppelin rakentamista hidastettiin ja lopulta keskeytettiin kokonaan ulkopuolisen vastustuksen vuoksi (Esra 4:1-5,23,24). Kuningas Kyyros kuoli vuonna 529 eKr. Vasta vuonna 520 eKr. Dareioksen toisena hallitusvuotena temppelin rakentamista jatkettiin, mihin vaikutti erityisesti Haggain ja Sakarjan toiminta. Temppeli valmistui vuonna 516 eKr., tasan 70 vuotta edellisen temppelin hävityksen jälkeen.
Kutsu palata Herra luo
Sakarjan ensimmäinen profetia on ajoitettu Dareioksen toisen hallitusvuoden kahdeksanteen kuukauteen (1:1), ts., loka-marraskuuhun vuonna 520 eKr. Vaikka Sakarjan toiminta tapahtui temppelin rakennustyön innoittamiseksi, hänen sanomansa oli myös johdattamassa kansaa hengelliseen heräämiseen. Ensimmäinen Sakarjan profetia onkin kehotus palata Herran luo (1:2-6). Isien synnit olivat olleet syynä siihen, että Jerusalemin temppeli oli poltettu ja Juudan kansa oli joutunut 70 vuodeksi pakkosiirtolaisuuteen. Jumalan viha isiä kohtaan oli ollut oikeutettu. Nämä eivät olleet kuulleet Jumalan lähettämiä profeettojakaan, jotka olivat varoittaneet tulevasta pakkosiirtolaisuudesta. Kuitenkin Jumalan rangaistuksen tultua isät olivat tutkineet itseään ja myöntäneet Jumalan tuomion oikeutuksen. Jumalan tuomio pitää kuitenkin sisällä myös Hänen armonsa: jos ihminen palaa Jumalan luokse, on Herrakin jälleen läsnä tämän elämässä (1:3). Juudan kansa oli nyt alkanut palata Babyloniasta ja pakkosiirtolaisuus oli kärsitty, mutta kansan tuli nyt koko sydämestään olla Herralle kuuliainen. Isien esimerkistä oli syytä ottaa oppia.
Näky myrttilaakson ratsastajista
Sakarjan kirjassa on kahdeksan näkyä, jotka profeetta sai yhden yön aikana, tarkkaan ottaen 15. helmikuuta 519 eKr. Näyt olivat profeetoille tavallisia, joten profeetasta käytettiin myös usein nimeä ”näkijä” (esim.1.Sam.16:4). Näky myrttilaakson ratsastajista (1:7-17) on Sakarjan ensimmäinen näky. Mies, joka osoittautuu Jumalan enkeliksi, pysähtyy punaruskealla hevosella myrttipensaita kasvavaan laaksoon. Myöhemmin tulee muita ratsastajia punaruskeilla, vaaleanruskeilla ja valkoisilla hevosilla. Nämä ratsastajat eivät selvästikään ole samat kuin Johanneksen ilmestyksen neljä ratsastajaa (Ilm.6:2-8), koska erot näiden näkyjen välillä ovat merkittävät.
Myrtit liittyivät lehtimajanjuhlaan (Neh.8:15), jolloin oksista tehtiin majoja. Jesaja liittää myrtit messiaanisen ajan siunauksiin (Jes.41:19; 55:13). Niissä on siten nähtävä välähdys tulevaisuuden toivosta kansalle, joka eli vaikeuksissa ahdistajien keskellä.
Näky myrttilaakson ratsastajista kertoo kuulijoille ennen muuta yhden asian. Jumalan kansa oli vaikeuksissa ahdistajien keskellä, jolloin kansa ihmetteli vastustajiensa helppoa asemaa verrattuna omaan tilaansa (ratsastajat ovat kulkeneet eri maissa ja ”… yhä on kaikkialla hiljaista”, 1:11). Mutta ahdistusten keskellä elävälle kansalle Sakarjan näky kertoo, että Jumala rakastaa palavasti Jerusalemia ja toteuttaa kaikki lupaukset, jotka Hän on sille antanut. Jerusalem on Jumalan valittu kaupunki. Vallitseva hetki voi olla kansalle ahdistava, mutta Siionin lohdutus tulee olemaan täydellinen. Vielä ei valittu kansa näe lohdutusta todellisuutena ympärillään, mutta Herran temppeli tullaan rakentamaan ja myös kaupunki rakennetaan uudelleen. Samalla Israelin ahdistajat ovat (huolimatta nykyisestä rauhallisesta tilastaan) Jumalan vihan alla; ne kerskuvat olevansa turvassa, mutta Jumalan viha tulee tavoittamaan ne. Sakarjan näky on näin kuulijoille lohdutukseksi ja rohkaisuksi.
Näyt sarvista, sepistä ja mittamiehestä
Toinen näky sarvista ja sepistä (2:1-4; toisten käännösten mukaan jakeet ovat 1:18-21) jatkavat edellisen näyn sanomaa. Edelleen Sakarja keskustelee enkelin kanssa ja kysyy ensin, mitä sarvet tarkoittavat. Enkelin mukaan sarvet (jotka yleensä kuvaavat voimaa) ovat kansoja, jotka ovat ahdistaneet Jumalan valittua kansaa. Tässä näky jatkaa lohdutuksen ja rohkaisun sanomaa nykyhetkessä vainotulle kansalle. Juutalaisen tulkinnan mukaan tämän profetian mukaiset kansat ovat voimakkaita kuningaskuntia, joita ei kuitenkaan ole yksiselitteisesti kyetty nimeämään. Joko kyseessä ovat Danielin profetian mukaista neljä muinaista ja lopunajallista valtakuntaa (Dan.2 ja 7), ts. Babylonia, Meedia-Persia, Kreikka ja Rooma, tai neljä valtakuntaa, jotka olivat juuri Sakarjan aikaan äskettäin vainonneet Jerusalemia, ts. Assyria, Egypti, Babylonia ja Meedia-Persia. Jälkimmäinen vaihtoehto on todennäköisempi, koska se sopii paremmin siihen kuvaan, jonka mukaan Israelin, Juudan ja Jerusalemin asukkaita on jo hajotettu ympäri maailmaa.
Sepät puolestaan kuvaavat niitä kansoja, joita Jumala on käyttänyt kukistamaan Israelin vastustajia. Jokainen vahvakin valtakunta on aina löytänyt lopulta vahvempansa ja kukistajansa. Sakarjan aikaan Persia oli kukistanut kaikki muut, mutta senkin kukisti lopulta Kreikka (Aleksanteri Suuren Makedonia). Kansat ovat siten sekä Jumalan kansan ahdistajia että Hänen välineitään. Jumala ohjaa maailmanhistoriaa kaikkivaltiaalla tavallaan.
Sakarjan kolmas näky miehestä ja mittanuorasta (2:5-9) on selvästikin messiaaninen, koska siinä luvatut asiat ovat edelleenkin tulevaisuutta. Jerusalem oli Sakarjan aikana jälleenrakennuksessa, mutta rakenteilla oleva kaupunki oli vielä mitattavissa tämän maailman ajan puitteiden mukaan. Tässä mainittu ”nuori mies” on Sakarja, joka sai enkeliltä sanoman julistettavakseen. Jerusalem tulee kerran olemaan niin laaja ja sillä on niin paljon asukkaita, että sen ympärille ei enää rakenneta muureja. Kyseinen profetia on ollut tuossa ajassa vavahduttava, koska tuolloin muurit yksin antoivat konkreettisen turvan kaupungille vihollisia vastaan (Nehemian kirja kertoo Jerusalemin muurien rakentajista). Inhimillisesti tuon ajan kaupungin oli mahdotonta elää suojassa ilman muurien tuomaa suojaa. Mutta ilman muurejakin tulevaisuuden Jerusalem on turvassa, koska Herra itse on ”tulimuuri sen ympärillä” (2:9). Tämä muistutti myös erämaavaelluksesta, jolloin Herra itse johti kansaansa öisin tulipatsaana (2.Moos.13:21; päivisin pilvipatsaana). Herra takaa kansalleen suojan, mutta myös Hänen kunniansa on kansan keskellä sen kaikissa ilmenemismuodoissaan.
Näiden näkyjen jälkeen profeetta antaa kehotuksen paeta pohjoisesta maasta, Babyloniasta (2:10-17). Käytännössä tämä pitää sisällään juutalaisten paluun kaikkialta kansojen seasta, mihin Herra on heidät hajottanut. Kun ensimmäiset Juudan asukkaat palasivat Jerusalemiin v. 538 eKr., jäi suurin osa vielä Babyloniaan. Tämä oli näiden ihmisten oma valinta. Herran kehotus kuitenkin kohdistui näihin paikalleen jääneisiin: heidänkin tuli palata. ”Pako” Babyloniasta merkitsi samalla sitä, että Babyloniaa uhkasi vaara (2:13). Tällä paolla on kuitenkin myös eskatologinen merkityksensä (vrt. Ilm.18:4). Babylonian tuhoutuminen ja tuomio juontavat ennen muuta siihen, että se on koskenut Jumalan ”silmäterään,” Israeliin (2:12; vrt. 5.Moos.32:9,10; Ps.17:8). Herra on kohottava kätensä Israelin vihollisia kohtaan, joita puolestaan juutalaiset tulevat ryöstämään (2:13). Siionilla onkin aihetta iloon, koska Herra itse asettuu asumaan heidän keskelleen (2:14; tämä on messiaanisen ajan lupaus).
Kuitenkaan Herran lupaukset eivät kohdistu vain Israeliin, vaikka juuri sen Herra on valinnut kansakseen. Israel tulee olemaan siunauksena kaikille kansoille (2:15; vrt. 1.Moos.12:3). Myös kaikki muut kansat liittyvät Herran kansaan. Tämä ei vie Israelilta etuoikeutta olla Herran kansa (2:16), mutta muut kansat saavat siunauksen sen kautta ja kaikki kunnioittavat samaa Herraa (2:17).
Näky ylipappi Joosuasta
Sakarjan neljännessä näyssä hän näki ylipappi Joosuan, joka seisoi Herran enkelin edessä ja Saatana oli syyttämässä häntä (3:1-7). Joosua oli ylipappina Sakarjan aikaan (Esra 5:2) ja oli siten kansan johtaja käskynhaltija Serubbaabelin kanssa. Ylipappi edusti kansaa, joten hänen olemuksensa näyssä kuvasi koko kansan tilaa alennuksessa, synnissä, heikkoudessa ja köyhyydessä. Saatanan rooli syyttäjänä tulee tässä selkeästi esiin. Syyttäjän paikka oli juuri oikealla puolella tuomarista (vrt. vastaavasti Kristuksen paikka puolustajana Isän oikealla puolella!). Saatanan välineenä Jumalan kansaa vastaan oli aina ollut käyttää viholliskansoja Israelia vastaan. Nyt Israel oli likaantunut ja joutunut heikkouteen, mistä Saatana sai aiheen osoittaa Israelin olemaan kelvoton Herran edessä. Joosuan vaatteet juuri kuvastivat Israelin epäpuhtautta. Mutta Herra ei hyväksykään Israelia yhteyteensä tämän kelvollisuuden vuoksi vaan Jumalan itsensä osoittaman armon vuoksi. Joosualta otettiin likaiset vaatteet pois (kuvaa synnin pois ottamista) ja hänet puettiin juhlavaatteisiin. Joosuan puhtaassa päähineessä (3:5) lienee ollut Mooseksen lain mukainen otsakoriste, jossa luki: ”Herralle pyhitetty” (2.Moos.28:36; 39:30). Israelin alkuperäinen asema Herran edessä näin palautettiin (huolimatta Saatanan sinänsä oikeista syytöksistä). Samalla kuitenkin korostettiin, että kansan tulee kulkea Herran teitä ja noudattaa Hänen säädöksiänsä. Näky merkitsee myös sitä, että Israel on Jumalan pappiskansa, joka palvelee temppelissä, valvoo Herran esipihoja ja palvelee Herraa.
Näky jatkuu vielä messiaanisena ennustuksena Kristuksesta (2:8-10). Joosua (hepr. Jeshua = Jeesus) ennakoi tulevaa Messiasta, joka oli Uusi Verso (Vesa; Jes.11:1; Jer.23:5). Myös Joosuan eteen asetettu kivi on messiaaninen profetia. Kristus oli kompastuskivi monille, mutta tuli rakennuksen kulmakiveksi (Matt.21:42; 1.Piet.2:7,8; Ef.2:19-22). ”Kirjoituksen kaivertaminen” on ollut vaikea tulkita, mutta mahdollisesti se viittaa siihen, että Herra sinetöi tai kaunistaa Messiaansa, joka yhdessä hetkessä sovittaa koko maailman synnit, mikä sitten tapahtui Golgatalla. Jälleen profetia ennustaa myös rauhaa Israelille, minkä se kuitenkin saa kokea vasta tunnustettuaan Jeesuksen Messiaakseen.
Näky lampunjalasta ja kahdesta oliivipuusta
Näky kultaisesta lampunjalasta ja kahdesta oliivipuusta (4:1-14) on tarkoitettu rohkaisemaan Serubbaabelia ja Joosuaa temppelin rakentamisessa muistuttamalla heitä jumalallisista voimavaroista, jotka ovat heidän käytössään sekä myös oikeuttamalla kansan edessä heidän toimintaansa, ts. vakuuttamalla heidän yhteisöään heidän asemastaan Jumalan valitsemina johtajina. Ne kaksi oliivipuuta ovat näin juuri Serubbaabel ja Joosua, jotka siis Herra on voidellut tehtäviinsä. Näyssä korostuu nimenomaan Serubbaabelin voimakas rooli. Hänen ei tule rakentaa omassa voimassaan vaan nimenomaan Herran Hengen avulla. Olosuhteet eivät kuitenkaan ole olleet rohkaisevat, vaan vastuksia on ollut sekä yhteisön ulkopuolelta että sen sisältä. Jumalan Hengen valtaamana ihminen saa kuitenkin yli-inhimillisen rohkeuden ja voimavarat, joka voittaa ulkonaisen vastustuksen, heikkouden ja masennuksen. Se hetki sitten tulikin, jolloin ”viimeinen kivi” oli Serubbaabelin kädessä. Temppelin vihkiäisjuhlaa vietettiin n. kolme vuotta tämän näyn jälkeen (Esra 6:13-18).
Näky lampunjalasta ja kahdesta oliivipuusta pitää sisällään myös messiaanisen ajan tunnusmerkkejä, joista Johanneksen ilmestys kertoo. Öljyvadin reunassa olevat seitsemän lamppua ja kunkin lampun seitsemän liekkiä (4:2) tuovat mieleen Kristuksen kädessä olevat seitsemän tähteä ja seitsemän kultajalkaista lamppua (Ilm.1:20): seitsenluku viittaa Pyhään Henkeen, joka voitelee Jumalan valitut. Mutta erityisesti on pantava merkille, että Ilm.11:4 toteaa kaksi nimeltä mainitsematonta Jumalan todistajaa: ”Nämä todistajat ovat ne kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.” Nämä Ilmestyskirjan todistajat ovat tuskin Serubbaabel ja Joosua, mutta näiden kahden työparin välillä vallitsee selvästikin jonkinlainen yhteys. Kaikki neljä ovat Jumalan Hengen erityisesti voitelemia ainutlaatuiseen tehtävään, joka on ihmisvoimille mahdoton. Niin temppelin rakentaminen vihamielisten kansojen keskellä ja omankin kansan ajatellessa mieluummin omaa hyvinvointiaan, kuin Ilmestyskirjan todistajien tehtävä on ihmisen voimille ja kyvyille ylivoimainen. Jumalan Hengen voitelussa taas ei ole tehtäviä, jotka olisivat mahdottomia suorittaa. ”Suuri vuori” (4:7) ei voi estää Jumalan suunnitelmia toteutumasta palvelijansa kautta.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
