Ensimmäisen korinttilaiskirjeen luvuissa 10 ja 11 Paavali jatkaa ohjeiden antamista Korintin seurakunnalle. Aiemmin luvussa 8 hän oli käsitellyt epäjumalille uhratun lihan syömistä, luvussa 10 hän tuo ohjeita suhtautumisesta epäjumaliin yleensä. Luvussa 11 on Paavalin ohjeita seurakunnan jumalanpalveluksesta.
Varoitus epäjumalien palvelemisesta
Paavali ottaa useita esimerkkejä Israelin kansan lankeemuksista Mooseksen aikana (1.Kor.10:1-13), jotka ovat esikuvallisina varoitukseksi myös korinttilaisille. Vaikka Israel oli saanut siunauksia liitosta Jumalan kanssa, joka piti heistä huolta ja varjeli heitä, monet israelilaiset kuolivat erämaassa tottelemattomuutensa vuoksi. Jumala oli johdattanut kansan meren poikki kuivaa maata pitkin, mikä oli Jumalan huomiota herättävimpiä tunnustekoja kansansa pelastamiseksi (2.Moos.14). Jumala johti kansaa pilven muodossa (2.Moos.13:21,22; 4.Moos.9:15-23; 14:14; 5.Moos.1:33; Ps.78:14). Jakeissa 1.Kor.10:2-4 Paavali esittää voimakkaita vertauskuvia Israelin saamista siunauksista siirrettynä uuden liiton todellisuuteen. ”Kaste pilvessä ja meressä” merkitsi ensi sijassa liittouskollisuutta Jumalalle, joka tapahtui Mooseksen johtajuuden kautta (vrt. kaste Jeesuksen seuraajaksi, Room. 6:3,4; Gal.3:27). Jumala antoi erämaassa kansalle yliluonnollisella tavalla ruokaa ja vettä (2.Moos.16:1-17:7; Paavalin mukaan kallio, josta kansa sai vettä juodakseen, oli Kristus), joka vertauskuvallisesti voi viitata ehtoollisen viettoon (vrt. Joh.6:30-59). Paavalin kielikuvat eivät ole yksiselitteisesti tulkittavissa, mutta joka tapauksessa Israelin kansa sai Jumalan armosta kokea runsaita siunauksia ja huolenpitoa. Kaikesta tästä huolimatta kansan joukossa oli paljon epäuskoisia (vrt. Hepr.3:17-19), mistä syystä kansa sai olla 40 vuotta erämaassa ja vasta seuraava sukupolvi pääsi luvattuun maahan (paitsi uskolliset miehet Joosua ja Kaaleb, 4.Moos.14:6-9, 24, 30). Nämä Israelin kansan lankeemukset ovat varoittavia esimerkkejä myös kristityille (1.Kor.10:6).
Paavali ottaa edelleen muita esimerkkejä lankeemuksista erämaavaelluksen ajalta (10:7-10). Heti lain antamisen jälkeen kansa teki itselleen kultaisen sonnin ja alkoi kiihkeästi palvoa sitä tavoilla, joilla pakanat palvelevat epäjumaliaan (2.Moos.32:1-6). Myöhemmin kansa antautui palvelemaan Moabin jumalaa Baal-Peoria, joka merkitsi myös monenlaista seksuaalista moraalittomuutta (4.Moos.25:1-9). Kansa myös puhui Jumalaa ja Moosesta vastaan (4.Moos.21:4-9). Kansa olisi lisäksi halunnut palata Egyptiin (4.Moos.14:1-38). Jumala löi ankarasti israelilaisia ja heitä kuoli paljon Herran käden voimasta. Nämä kaikki tapahtumat ovat varoituksena myös Korintin kristilliselle seurakunnalle, jonka tulee ojentautua Jumalan tahdon alle, kun he odottavat Jeesuksen paluuta.
Jae 1.Kor.10:13 esittää tärkeän eron “kiusauksen” ja “synnin” välillä. Kiusaus ei ole syntiä! Jumala jopa käyttää koettelemuksia vahvistaakseen meitä (Jaak.1:12); Saatana puolestaan käyttää kiusauksia vietelläkseen meitä syntiin (vrt. Matt.4:1-11). Jokainen ihminen kokee väistämättä kiusauksia, mutta Jumala varjelee ihmistä niin, että kiusaus ei tule ylivoimaiseksi ja vie ihmistä lankeamaan syntiin. Jos ihminen kuitenkin lankeaa, syy ei ole Jumalan.
Seuraavaksi Paavali varoittaa epäjumalien palvelemisesta (1.Kor.10:14-22). Israelin erämaavaelluksen aikaiset lankeemukset olivat luonteeltaan epäjumalien palvelemista, johon ihminen on aina ollut vaarassa ajautua. Epäjumalille uhratun lihan syömisessä oli vaarana, että ihminen samalla alkaa palvoa pahoja henkiä. Oli mahdollista, että lihan syöminen ei jäänyt pelkäksi ulkonaiseksi syömiseksi ravitsemismielessä vaan johti osallistumaan uhriaterioille pakanallisissa temppeleissä. Jälkimmäinen oli selvästi väärin ja synnillistä. Paavali ottaa vertauskuvan Herran ehtoollisesta, johon osallistuminen merkitsi myös yhteyttä Pelastajan kanssa. Siunauksen malja tuo hengellisesti osallisuuden Kristuksen vereen, samoin leipä merkitsee tulemista yhdeksi ruumiiksi Hänen kanssaan. Edelleen Paavali ottaa vertauskuvan VT:n uhreista, joissa Israelin kansan uhratessa ihmiset saivat syödä osan uhrista (3.Moos.7:15; 8:31; 5.Moos.12:17,18); silloin he tulivat osallisiksi myös Hänestä, jolle uhrattiin. Samalla tavalla osallistuminen epäjumalien palvontamenoihin pakanallisissa temppeleissä merkitsi osallistumista demonien palvontaan, mikä on syntiä. Ihminen ei voi osallistua molempiin (1.Kor.10:21). Ottaen huomioon korinttilaisten tilanteen Paavali tekee eron epäjumalille uhratun lihan ulkonaisen syömisen (joka on itsessään yhdentekevää ja pelkästään omantunnon kysymys) ja pakanallisiin uhrimenoihin osallistumisen välille.
Paavali palaa vielä luvun 8 ajatukseen, jossa epäjumalalle uhratun lihan syöminen oli sinänsä merkityksetöntä, mutta se voi silti aiheuttaa vahinkoa (10:23-11:1). Paavali kiteyttää ajatuksensa kolmeen periaatteeseen:
(1) Vaikka kristitylle kaikki on luvallista (kuten epäjumalille uhratun lihan syöminen), se ei välttämättä ole hänelle hyödyllistä.
(2) Kristityn vapauden harjoittaminen ei välttämättä ole rakentavaa toisen ihmisen kannalta.
(3) Johtopäätöksenä: kristityn ei tule etsiä pelkästään omaa parastaan vaan edesauttaa toisen ihmisen parasta.
Paavali katsookin itse olevansa esimerkkinä Kristuksen seuraajana ja etsivänsä muitten ihmisten parasta (10:33, 11:1).
Pään peittäminen jumalanpalveluksessa
Seuraava jaejakso (11:2-16) on ollut hankala tulkita. Missä määrin kyseessä on ensisijaisesti tilanne Korintin seurakunnassa 1.vuosisadalla ja missä määrin myös ohjeita kaikkien aikojen kristilliselle seurakunnalle, on nostanut erilaisia käsityksiä. Paavali kuitenkin vetoaa apostoliseen auktoriteettiin (11:16) eikä näe antamiaan ohjeita mielipidekysymyksinä, joten näillä jakeilla on oma tietty sanomansa tämänkin ajan seurakunnalle.
Korintin seurakunnassa oli epäilemättä esiintynyt epätietoisuutta ja hajaannusta miehen ja naisen esiintymisestä jumalanpalveluksessa. Paavali korostaa järjestystä siten, että ylimpänä on Jumala (Isä), sitten Kristus (Poika), sitten mies ja nainen (11:3). Näin Jumalassakin (joka on samalla kertaa yksi ja kolminaisuus) on hierarkia: Isä on Pojan yläpuolella. Myös ihminen, mies ja nainen, on samalla kertaa tasa-arvoinen (11:11,12; myös Gal.3:28) että hierarkkinen (11:3,8,9; myös Ef:5:23). Paavali asettaa perheessä miehen naisen edelle ja vetoaa luomisjärjestykseen (11:8,9; myös 1.Tim.2:11-14). Mutta samalla mies on Kristuksen auktoriteetin alainen eikä miehelle siksi suoda minkäänlaista mielivaltaa naiseen nähden (myös Ef.5:25,28). Paavali lähtee siitä, että Jumalan seurakunnassa vallitsee järjestys (vrt. 14:40), mutta kaiken tulee samalla tapahtua rakkaudessa (huom! erityisesti 1.Kor.13).
Jaejakso (1.Kor.11:2-16) kuitenkin sisältää kehotuksia, joiden perusteellinen tulkinta on hankalaa, koska meillä ei ole varmuutta nimenomaisesta tilanteesta, joka kirjeen lukijoilla Korintin seurakunnassa oli. Että miesten hiusten tulisi olla lyhyet ja naisten vastaavasti pitkät (11:14,15), oli Paavalin selvä kehotus; mutta tämä lienee parasta ottaa kulttuurisena kysymyksenä (ajattomana kysymyksenä tämä on syytä nähdä ennemmin kehotuksena olla toimimatta loukkauksena kenellekään). Samoin jumalanpalveluksessa oleminen (mies: avopäin, nainen: pää peitettynä) kuvastaa kunkin aikakauden sovinnaisia tapoja, joita kristityn ei tule pyrkiä muuttamaan. Kenellekään ei tule toimia pahennuksena eikä kenenkään omaatuntoa loukaten vaan tulee päinvastoin toimia toista ihmistä kunnioittaen. Eri aikoina tavat vaihtelevat, mutta kristityn käytöksen tulee olla muut huomioon ottava. Uskovalta tämä merkitsee nöyrää asennetta toista ihmistä kohtaan.
Paavali pitää vielä selvänä, että myös enkelit ovat läsnä seurakunnan jumalanpalveluksessa (11:10). Enkelien läsnäolo on ymmärrettävää, koska he palvelevat kristittyjä (Hepr.1:14) ja heitä kiinnostaa ihmisten pelastuminen (1.Piet.1:12).
Ehtoollisen vietto
Paavalin ohjeet ehtoollisen vietosta (1.Kor.11:17-34) olivat tarpeen Korintin seurakunnassa esiintyvän hajaannuksen johdosta. Seurakunnassa esiintyi eri ryhmäkuntia, jotka pyrkivät tavalla jos toisellakin eristäytymään toisistaan. On huomionarvoista, kuinka suuri osa ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä liittyy ihmisten väliseen eripuraan! Seurakunnan hajaannus oli vaikuttanut kielteisesti myös ehtoollisenviettoon, mitä Paavali pyrkii ohjeillaan oikaisemaan.
Taustalla oli kahdenlaisen aterian nauttiminen, jotka selvästikin tapahtuivat peräkkäisesti: oli rakkauden ateria (yhteinen päivällisen nauttiminen) sekä Jeesuksen asettama ehtoollisen vietto. Korintissa ilmeni kummassakin ongelmia. Sekä juutalaisen että kreikkalaisen tavan mukaan yhteinen ateria merkitsi sitä, että kaikilla oli tuomisensa yhteiseen pöytään (rikkaat toivat enemmän ja köyhät vähemmän), mutta kaikki saivat nauttia tasapuolisesti pöydän antimista. Korintin seurakunnassa tämä tasapuolisuuden periaate ei toiminut, vaan ryhmäkunnat nauttivat ateriaa erikseen. Tällöin toinen saattoi jäädä nälkäiseksi, toinen taas olla jopa juovuksissa! Oli kuitenkin selvää, että tämä ei voinut olla kristillisen rakkauden mukaista (11:22). Jos uskova ei halua kunnioittaa toista uskovaa, hänen on parempi syödä kotonaan kuin antaa ruoan muodostua hajaannuksen välineeksi.
Herran ehtoollisen oli puolestaan Jeesus itse asettanut (Matt.26:26-29; Mark.14:22-25; Luuk.22:14-20), mutta korinttilaiset olivat unohtaneet Jeesuksen opetuksen, jonka Paavali oli välittänyt heille. Siksi Paavali nimenomaisesti opettaa kirjeessään seikkaperäisesti ehtoollisenvietosta (1.Kor.11:23-26). Myös tässä suhteessa Jumala edellyttää omiltaan järjestyksen noudattamista ja uskovien keskinäistä kunnioitusta ja rakkautta. Ehtoollisenvieton tulee yhdistää uskovia, ei erottaa. Lisäksi ehtoollinen merkitsee Jeesuksen kuoleman julistamista, joten se on Jumalan armon ateria, jota tulee viettää arvokkaasti. Ehtoollinen muistuttaa Jumalan omia Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta ihmisen syntien takia, joten sen sanoma on vahva. Jos ihminen ei tunnusta omaa syntisyyttään eikä ole valmis raittiisti tutkimaan itseään, hänen ei tule lainkaan osallistua ehtoolliselle. Tätä ei toisaalta tule tulkita siten, että ihminen, joka kokee olevansa syntinen, ei voisi nauttia ehtoollista (päinvastoin: Jeesus todella arvostaa syntinsä tunnustavia ihmisiä ja nämä ovat aina tervetulleita Hänen eteensä, vrt. Luuk.18:9-14). Paavalin varoitukset ovat niille ihmisille, jotka ovat itsevarmoja omasta moitteettomuudestaan ja hengellisyydestään.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
Juhani Nikula, 14.12.2011
