Paavali päättää roomalaiskirjeensä puhumalla tehtävästään, antamalla kehotuksia ja lähettämällä terveisiä tuntemilleen henkilöille Roomassa.
Paavalin tehtävä
Paavali kertoo kirjeensä luvussa 15 tehtävästään (Room.15:14-21) ja jatkosuunnitelmistaan (15:22-33). Paavali arvostaa roomalaisia kristittyjä, joilla hän toteaa olevan hyvää tahtoa, tietoa ja kykyä opettaa (15:14). Tästä syystä hän on paikoitellen kirjoittanut kirjeessään niin suorapuheisesti kuin on tehnyt, muistuttaen lukijoita eri asioista (15:15; Paavali siis ”muistuttaa” Rooman seurakuntaa, ei ”opeta” heitä, joten hän olettaa heidän jo tietävän nämä asiat). Paavali toteaa olevansa Kristuksen palvelija evankeliumin työssä (15:16). Evankeliumin työ on ollut Paavalille kaikki kaikessa. Hänen työnsä onkin ollut erittäin hedelmällistä.
Paavalin julistukseen ovat aina liittyneet tunnusteot ja ihmeet (15:19), jotka ovat tukeneet evankeliumin leviämistä (vrt. Ap.t.14:3). Tämä on huomionarvoista, koska roomalaiskirjeessä Paavali tuo voimakkaasti esille sovituksen ja armon sanomaa; tämä ei kuitenkaan Paavalin mukaan merkitse hiljaista ja näkymätöntä työskentelyä, vaan nimenomaan Pyhän Hengen voiman osoittamista ja kokemista, mihin ihmeet ja voimateot liittyvät läheisesti. Tunnusteoilla oli selvästikin ollut oma roolinsa siinä, että pakanat olivat uskoneet Paavalin julistaman evankeliumin. Roomalaiskirjeen mukaan Paavali julistaa todellakin ääretöntä armoa, mutta läheisesti Pyhän Hengen läsnäoloon ja voimavaikutuksiin (karismaattisuuteen) liitettynä. Evankeliumi ei ole vain sanoja, vaan se on Jumalan voima (Room.1:16; 1.Kor.2:4,5).
Paavali sanoo julistaneensa evankeliumia Jerusalemista Illyriaan (=Adrianmeren itäpuolinen alue nykyisestä Kroatiasta Albaniaan; Paavalin käynnistä Illyriassa ei ole olemassa mitään muita mainintoja kuin tämä roomalaiskirjeen toteamus) saakka (15:19). Paavali kääntyi Damaskoksen tiellä ja aloitti julistuksensa heti Damaskoksessa (Ap.t.9:1-22), minkä jälkeen hän oleskeli ”Arabiassa” (Gal.1:17; mitä Paavali tarkoittaa ”Arabialla” on epävarmaa, luultavasti hän oleskeli Damaskoksen takana olevalla seudulla). Paavali kävi apostolina useita kertoja Jerusalemissa (ensimmäisen kerran Ap.t.9:26-30). Hänen toimintansa tukipaikaksi muodostui kuitenkin Antiokia (Ap.11:26; 13:1-3), josta hän myöhemmin lähti lähetysmatkoilleen. Lopulta hänen työnsä ulottui Jerusalemista Illyriaan. Tämän lännempänä Paavali ei vielä ollut roomalaiskirjettä kirjoittaessaan evankeliumia julistanut.
Paavalin periaatteena oli julistaa evankeliumia siellä, missä sitä ei ollut ennen julistettu (Room.15:20); näin Paavali toteutti Jesajan profetiaa (Jes.52:15). Juuri evankeliumin työ on syy siihen, miksi Paavali ei ollut päässyt ennen käymään Roomassa (15:22). Koska hän nyt katsoi jo tehneensä työnsä itäisten seutujen hyväksi, hän voi nyt käydä Roomassa ja valmistella matkaansa Espanjaan. Rooman seurakunnan tehtävä olisi auttaa Paavalia matkavalmisteluissa (15:24). Tuohon aikaan Espanja katsottiin maailman läntisimmäksi kolkaksi, koska Amerikan mannerta ei vielä tunnettu. Paavalin motiivina läntiselle lähetystyölle oli selkeästi se, että siellä ei evankeliumia ollut vielä julistettu. Pääsikö Paavali koskaan toteuttamaan Espanjan lähetysmatkaansa, ei kuitenkaan varmuudella tiedetä. On pidetty mahdollisena, että ensimmäistä kertaa keisarin eteen jouduttuaan Paavali olisi vapautettu (tulkinta perustuu 2.Tim.4:16-18:aan), jonka jälkeen hän olisi vielä jonkin aikaa voinut jatkaa evankeliumin työtä. Lopulta Paavali kuitenkin joutui vankeuden jälkeen tapettavaksi (2.Tim.4:6-8).
Ennen suunnittelemaansa Rooman matkaa Paavalin kuitenkin piti käydä viemässä avustus Jerusalemin kristityille (Room.15:25-27). Paavali tunsi velvollisuudekseen sen, että pakanakristityt avustavat Jerusalemin seurakunnan köyhiä (Gal.2:10). Tämä johtui useasta syystä. Ensinnäkin, pakanakristityt saattoivat näin osoittaa hengellistä riippuvaisuuttaan ja kiitollisuuttaan Jerusalemin alkuseurakuntaa kohtaan, josta evankeliumi alun perin alkoi levitä. Toiseksi, avustus oli osoitus Kristuksen seurakunnan ykseydestä pakanoitten ja juutalaisten välillä. Kolmanneksi, Paavalille henkilökohtaisesti tämä lienee ollut viimeinen mahdollisuus hoitaa hänen lupaamaansa avustusta, koska hänen suunnitelmansa oli siirtyä nyt lännemmäs, josta avustuksen hoitaminen tuskin enää kävisi päinsä. On väitetty, että Jerusalemin juutalaiskristityt tulkitsivat tämän avustuksen Mooseksen lain mukaiseksi temppeliveroksi (Matt.17:24; 2.Moos.30:11-16), mutta Paavalille kyseessä oli kuitenkin rakkauden lahja, ei osoitus lain noudattamisesta.
Paavali pyytää vielä esirukousta itselleen (15:30-32). Tässä vaiheessa (kirjeen kirjoittamishetkellä kolmannella lähetysmatkalla Korintissa n. v. 57 jKr.) Paavali näyttää jo aavistavan, että hänen Jerusalemin matkansa tulee pitämään sisällään vaaroja. Hän luottaa kuitenkin siihen, että hän pääsee käymään Roomassa seurakunnan luona.
Tervehdyksiä ystäville
Paavalin tervehdykset (16:1-16) ovat runsaslukuiset, mitä on myös ihmetelty, koska Paavali ei ollut ennen käynyt Roomassa. Kuitenkin Rooman laajan valtakunnan kulkuyhteydet olivat hyvät, yhteiset kielet latina ja kreikka laajalti käytössä sekä kulttuuri-ilmapiiri vilkas ja avoin uuden oppimiseen. Kanssakäyminen valtakunnan sisällä, jossa vielä vallitsi Rooman rauha (Pax Romana), oli sen ajan oloissa vilkasta. Ei siten ole mitenkään erikoista, että Roomassa asui paljon ihmisiä, jotka Paavali tunsi entuudestaan. Yksi tällainen esimerkki mainitaan jo aikaisemmin: Paavali oli tutustunut Priscaan ja Aquilaan Korintissa (Ap.t.18:2; Room.16:3).
Paavali aloittaa antamalla suosituksensa Foibesta, joka oli Kenkrean seurakunnan palvelija (16:1,2; Kenkrea oli Korintin satamakaupunki). Suositukset olivat tuohon aikaan tavallisia (vrt. 2.Kor.3:1) ja tarpeellisia, koska huolimatta Rooman kosmopoliittisesta luonteesta ja valtakunnan sisäisestä rauhasta sen aikainen matkanteko sisälsi aina paljon vaaroja eivätkä etäällä asuneet ihmiset tunteneet toisiaan aivan samaan tapaan kuin nykyisin on mahdollista. Mitä palvelutyötä Foibe ”seurakunnan palvelijana” oli tehnyt, on epäselvää. Tavallinen oletus on, että hän olisi toiminut diakoniatyöntekijänä (vrt. ilmaisu ”ollut tukena monille”, 16:2). Oletettavasti Foibe oli myös henkilö, joka vei Paavalin roomalaiskirjeen perille.
Rooman seurakunnan sanotaan kokoontuneen Priscan ja Aquilan talossa (16:5; ks. myös 16:23). Tässä vaiheessa ei ollut olemassa vielä kirkkorakennuksia, joten kotiseurakunnat olivat tavallisia. Samalla tämä oli osoitus siitä, että koko omaisuuden myynti uskoontulon jälkeen (Ap.t.2:45) oli lyhytaikainen ja tilanteen sanelema ratkaisu (Jerusalemin seurakunta joutui kohta ankaran vainon kohteeksi). Alkuseurakunnan jälkeen uskovien tuli puolestaan käyttää omaisuuttaan ja varojaan seurakunnan hyväksi.
Jae 16:7 mahdollisesti merkitsee, että naista nimeltä Junia kutsutaan apostoliksi (alkukieli ei tosin ilmaise, onko kyseessä naisen nimi Junia vai miehen nimi Junias). Kuitenkaan ei ole selvää, mitä merkitsee nimike ”apostoli” Andronikoksen ja Junian yhteydessä. ”Apostoli” oli tuohon aikaan yleinen nimike, joka saattoi merkitä ”lähettiä” (kuten Epafroditos, Fil.2:25, alkukielessä apostolos).
Kun Paavali oli päättänyt omat tervehdyksensä, hän antaa lukijoilleen tiukkasävyisen kehotuksen pysyä erossa eripuraisista ihmisistä ja vääristä opettajista (16:17-20). Kehotus on vaativa ja kyseinen eripuraisuus ja väärä opetus ovat selvästikin olleet peräisin Saatanalta. Kyseessä on yleistettävissä oleva kehotus pysyä erossa valhekristityistä, mutta ei eristäytymään maailmasta (vrt. Joh.17:15).
Lopuksi myös Paavalin luona olleet uskovat lähettävät kirjeen mukana tervehdyksen roomalaisille (16:21-23). Timoteus, joka tässä mainitaan, oli Paavalin läheisimpiä työtovereita. Samalla tästä käy ilmi, että Paavalin kirjurina on toiminut Tertius (16:22). Ihminen, joka oli tosin kirjoitustaitoinen, ei välttämättä kyennyt tai halunnut kirjoittaa kirjettä itse. Kirjeen kirjoittaminen tapahtui tuolloin siihen tehtävään harjaantuneitten ihmisten kautta, jolloin kirjurit toivat kirjeeseen kielellisen ja rakenteellisen oikeamuotoisuuden, mutta paikoitellen myös oman sävynsä.
Ylistys
Roomalaiskirjeestä puuttuu jae 16:24, koska sitä ei esiinny varhaisissa alkuteksteissä. Myöhäisissä käsikirjoituksissa jae 16:24 kuuluu seuraavasti: "Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon teidän kaikkien kanssa. Aamen."
Paavali päättää kirjeensä ylistykseen (16:25-27). Paavali ylistää ainoaa ja viisasta Jumalaa, jolle kuuluu kiitos Jeesuksen Kristuksen kautta. Jumala on ilmoittanut itsensä meille ja Hän on johtanut meidät uskonkuuliaisuuteen.
Roomalaiskirje pähkinänkuoressa
Roomalaiskirjeessään Paavali on käsitellyt keskeisiä kristillisen opin ja elämän teemoja:
1. Jumalan laki, jonka edessä jokainen ihminen on syyllinen
2. Ihmisiä rakastavan Jumalan ääretön armo, jonka Hän on osoittanut Kristuksessa
3. Sovitettujen ja lunastettujen Jumalan ihmisten ei tule uudelleen alistua lain orjuuteen
4. Uusina luomuksina Jumalan ihmisten ei tule antautua palvelemaan syntisen luontonsa vaatimuksia
5. Jumalan ihmiset voivat elää voittoisaa hengellistä elämää Hengen voimassa
6. Jumalan ihmiset voivat elää jokapäiväistä elämäänsä Hengen johtamana
7. Israelin tulevaisuus
Roomalaiskirje on sisällöltään rikas ja monipuolinen, mistä syystä sen merkitys on kautta uuden liiton ajan ollut suuri. Jokainen ihminen voi sen kautta saada vahvaa hengellistä ravintoa, joka vaikuttaa koko hänen elämäänsä.
Lähteet
Bruce, F.F.: Romans (Grand Rapids, Michigan, 1985).
Juhani Nikula, 26.1.2011
Palma, Anthony D.: Galatians and Romans. Study guide (ICI, Irving, Texas, 1988).
