Jo aikaisemmin roomalaiskirjeessään Paavali on tuonut esille kehotuksen pyhitykseen, joka merkitsee vanhurskauttamisen käytännöllistä sovellusta ihmisen jokapäiväisessä elämässä. Roomalaiskirjeen luvussa 8 Paavali tuo esille tärkeän näkökulman pyhitykseen: antautuminen Pyhän Hengen voiman alle auttaa ihmistä voittamaan ”vanhan minän” himot ja halut. Hengen luoma elämä merkitsee ihmisen elämässä toivoa ja lopulta voittoa.
Liha ja henki
Roomalaiskirjeen tulkinnan kannalta ovat keskeisiä Paavalin käyttämät termit ”liha” (merkitsee useimmiten: ihmisen vanha luonto) ja ”henki” (merkitsee useimmiten: ihmisen uusi luonto). Paavali ei (!) tarkoita sitä, että aineellinen ruumis on paha ja aineeton henki hyvä, kuten monet pakanauskonnot opettavat (tämä virheellinen käsitys on toisinaan omaksuttu myös kristillisiin uskonkäsityksiin). Paavalin opetuksen taustalla on vanhatestamentillinen (=sen hyvässä merkityksessä) käsitys ”lihasta”, joka voi merkitä seuraavia asioita (huom! jokaisessa kohdassa alkutekstin sanaa ”liha” ei ole käännetty kirjaimellisesti suomeksi):
(1) ihmisen (luonnollinen, neutraali) ruumis (Room.2:28)
(2) ihmisen syntyperä tai sukulaisuussuhde (1:3; 4:1; 9:3,5; 11:14)
(3) koko ihmiskunta (3:20)
(4) Kristuksen inhimillinen luonto (8:3)
(5) ihmisen heikko inhimillinen luonto (6:19; 8:3)
(6) uskovan vanha luonto (7:18,25)
(7) kääntymättömän ihmisen inhimillinen luonto (8:8)
Paavalin käyttäessä termiä ”liha” se ei näin aina tarkoita ihmisen ”vanhaa minää”, syntistä luontoa, vaikka se on sen pääasiallinen merkitys. Toisinaan hänen terminologiassaan ”liha” on liitettävä kirjaimellisesti ihmisen ruumiiseen (välillä Paavali käyttää sanaa ”ruumis” ”lihan” sijasta, 6:6; 7:24), mutta Paavali ei tällä todellakaan tarkoita sitä, että aineellinen ruumis on itsessään pahaa. Positiivisessa merkityksessä ruumis voi nimittäin olla elävä uhri (12:1; v. 1992 käännös ei käytä sanaa ”ruumis”) ja Hengen asuinpaikka (8:11). Lisäksi ruumiimme tullaan lunastamaan vapaaksi kuolevaisuudesta (8:23).
Paavali käyttää sanoja ”liha” ja ”henki” pääasiassa jännitteessä toisiaan vastaan, mikä sekin juontuu VT:sta (vrt. Jes.31:3). Siksi hän kehottaa uskovia vaeltamaan hengessä eikä lihan mukaan (Room.8:4), olemaan hengen eikä lihan hallinnan alla (8:9) ja tuottamaan hengen eikä lihan mukaista hedelmää (Gal.5:16-25). ”Henki” on Paavalin käytössä yhtä monipuolinen käsite kuin ”liha”. Henki viittaa paitsi Jumalan Henkeen tai Pyhään Henkeen myös ihmisen henkiseen puoleen sekä persoonallisiin henkiin tai henkivaltoihin (1.Kor.2:12; 12:10; Ef.2:2). Ihmisen henkeen viitatessaan Paavali tarkoittaa uskovan sitä puolta, joka toimii yhteydessä Jumalan Hengen kanssa (Room.8:16). Ihmisen henki ei kuitenkaan tunne Jumalaa ennen kuin Jumalan Henki tekee sen eläväksi (vrt. Ef.2:5).
Roomalaiskirjeen luku 8 kertoo Pyhästä Hengestä erityisesti seuraavaa:
- 8:2 -> Henki vapauttaa synnin ja kuolema laista
- 8:4,5 -> Henki auttaa elämään Jumalan tahdon mukaan
- 8:9 -> Henki asuu uskovassa
- 8:11 -> Henki tekee eläviksi uskovien kuolevaiset ruumiit
- 8:14 -> Henki johtaa Jumalan lapsia
- 8:15,16 -> Henki antaa uskovalle pelastusvarmuuden
- 8:26,27 -> Henki toimii esirukoilijana uskovien puolesta
On totta, että Paavalin käsitteistössä ”henki” ja ”liha” ovat pääasiallisesti jännitteessä keskenään. Kuitenkin kummankin termin käyttö on niin laaja-alainen ja monipuolinen, että sanan merkitys tulee huolella tutkia asiayhteydessään.
Elämä Hengessä
Vapaus synnistä, kuolemasta ja laista toteutuu Hengen luomassa elämässä (Room.8:1-17). Ihmisen pyhitys toteutuu siten, että hän antautuu Hengen johtoon. Koska uskovat on vapautettu kuolemasta, synnin rangaistuksesta (8:1), heidän ei tule enää elää siten kuin he olisivat edelleenkin synnin orjia; päinvastoin, heidän tulee elää Hengen voiman alla, luottaen siihen että Henki auttaa heitä voittoon syntisen luonnon vaatimuksista. Koska Pyhä Henki on tullut uskovan elämään, synnin voima ei voi enää hallita häntä (8:2). Jeesus on jo omassa ruumiissaan kantanut synnin tuomion ja rangaistuksen (8:3), jolloin ihminen on sovitettu Jumalan kanssa. Viittauksessa Jumalan Pojan inhimillisyyteen Paavali torjuu kaksi harhaopetusta: (1) viittauksella Jeesuksen ihmisyyteen Paavali torjuu näkemyksen, että Jeesuksella ei olisi ollut todellista, fyysistä ruumista (harhaoppi nimeltä doketismi) ja (2) viittauksella ”syntisten ihmisten kaltaisena” (v. 1992 käännös) tai ”syntisen lihan kaltaisuudessa” (v. 1938 käännös) Paavali torjuu sen näkemyksen, että Jeesuksessa olisi ollut syntiä johtuen Hänen ihmisyydestään; päinvastoin, Jeesus oli todellinen ihminen, mutta täysin synnitön. Nämä harhaopit tulevat esiin aina uudelleen ja uudelleen, siksi Paavalin opetus on aina ajankohtainen.
Elämä Hengen mukaan on nimenomaisesti jokaisen uskovan elämänmalli, mikä yksin johtaa ihmisen pyhitykseen (8:4). Paavali asettaa elämän Hengen mukaan ja lihan mukaan jyrkästi vastakkain (8:5-8). Hengen mukaan elävillä pyrkimykset ovat hengen mukaiset, käsittäen elämän ja rauhan. Luonnollinen ihminen, jolla ei ole Pyhää Henkeä, on täysin kyvytön miellyttämään Jumalaa, koska paraskaan ulkonainen elämä ei tee ihmisestä kelvollista Jumalan edessä.
Jae 8:9 on erityisen merkityksellinen, koska se tarkoittaa sitä, että ihmisen on mahdotonta olla kristitty lainkaan ilman, että hänessä on Pyhää Henkeä. Jokaisessa uskovassa on Pyhä Henki. Mutta on eri asia, onko uskova täytetty Hengellä, ilmenevätkö Pyhän Hengen hedelmä ja lahjat hänessä, ja missä määrin hän on elämässään Pyhän Hengen johdatuksessa. Vaikka ihminen olisi tässä suhteessa hengellisesti vajavainen, hänessä asuu kuitenkin Pyhä Henki siinä mielessä, että hän on pelastettu. Uusi elämä ei ole mahdollista ilman Pyhän Hengen läsnäoloa, Hänen asumistaan uskovassa. Henki asuu uskovassa ja vaikuttaa hänessä pelastuksen; kuten Henki herätti Jeesuksen kuolleista, Hän herättää myös uskovat kuolleista (8:11).
Koska uskovat on vapautettu synnin laista ja kuolemasta ja koska Pyhä Henki asuu heissä, heidän tulee antautua kuuliaisuuteen Pyhälle Hengelle ja palvella Häntä eikä syntistä luontoaan (8:12). Eläminen Hengen mukaan merkitsee Jumalan tahdon täyttämistä. Meille luvataan Hengen johdatus (8:14), Jumalan lapseus (8:15) ja pelastusvarmuus (8:16; pelastuksn epäileminen ei ole oikeaa nöyryyttä vaan Raamatun mukaisten lupausten epäilemistä). Lopuksi Paavali kutsuu meitä ”Jumalan perillisiksi”, jotka pääsevät osallisiksi samasta kirkkaudesta kuin Kristus. Tälle on kuitenkin vielä yksi ehto: uskovien tulee ensin jakaa Kristuksen kanssa kärsimykset, joita Paavali seuraavaksi käsittelee (8:18- ).
Tuleva kirkkaus
Tuleva kirkkaus edellyttää, että uskovat ensin valmistetaan siihen (8:18-30). Paavali tiesi omasta kokemuksestaan, mitä hän puhuu: hän joutui itse kärsimään paljon Kristuksen nimen tähden (Ap.9:16; 2.Kor.11:16-33). Tuleva kirkkaus ei pelkästään ole suurempi kuin kärsimys, vaan kirkkaus suorastaan on seurausta siitä! Kun Kristuksen ja Paavalin osana oli kärsimys, se on myös jokaisen uskovan osana. Kärsimyksissä on kysymys kuin synnytystuskista, jotka ovat väliaikaisia mutta joiden jälkeen koittaa sitä suurempi siunaus. Tämä on kuitenkin vielä toivon varassa, joka on kuitenkin elävä ja jonka varassa kärsivällisesti odotamme tulevaa. Paavali ottaa jälleen esille Pyhän Hengen lahjan. Olemme saaneet Hänet ensi lahjana (esikoislahjana); Henki on antaa uskoville esimakua tulevasta ja vahvistaa meidän toivoamme. Henki myös toimii esirukoilijana uskovien puolesta (8:26,27; ”sanattomat huokaukset” voivat olla myös viittaus kielilläpuhumiseen).
Koska Paavali pitää uskovan kärsimyksiä välttämättöminä, hän samalla tekee tyhjäksi menestysteologisen opetuksen, joka opettaa meidän saavan uskomme kautta nykyisessä elämässämme pelkästään voittoja Jeesuksen nimessä. Uskovan lopullisena osana on riemuvoitto, mutta se saavutetaan kärsimysten kautta ja suurelta osalta vasta nykyisen maailmanajan jälkeen.
Jälleen Paavali puhuu arvostavasti ihmisen fyysisestä ruumiista (8:23). Ihminen on sekä henkinen että ruumiillinen olento, ja Jumala on luonut hänet sellaiseksi (1.Moos.2:7). Myös Jeesuksella oli fyysinen ruumis, koska Hän on – paitsi Jumala – myös todellinen ihminen. Jeesus herätettiin kuolleista ja Hänen ruumiinsa lähti ylösnousemuksessa haudasta (Matt.28:6); myöhemmin Jeesus otettiin taivaaseen ruumiineen päivineen (Ap.t.1:9). Jeesuksen esikuvan mukaan ihmisen lunastus koskee koko ihmistä, niin hänen henkeään kuin hänen ruumistaan. Kuitenkin ylösnousemusruumiimme tulee olemaan kirkastettu ja kuolematon (1.Kor.15:50-55). Meidän ruumiimme tulee olemaan Kristuksen kirkastuneen ruumiin kaltainen (Fil.3:21). Tämä kaikki on kuitenkin vielä toivon varassa, koska me emme vielä näe sitä vaan odotamme kärsivällisesti.
Jumalan ikuinen suunnitelma tulee toteutumaan Hänen omiensa kohdalla (8:28-30). Paavali ei kuitenkaan opeta tässä ennaltamääräämisoppia (=Jumala olisi ennalta valinnut toiset ihmiset pelastukseen, toiset kadotukseen). Kyse on siitä, että kaikkivaltiudessaan Jumala tietää kaikki asiat: menneen, nykyisen ja tulevan. Siksi Hän tietää, mitä Hän valitsee ja määrää. Hän on myös tiennyt ennalta, kuka ottaa evankeliumin vastaan ja kuka ei. Jo ennen kuin ihminen oli syntynytkään, Jumalalla oli hänen elämäänsä varten suunnitelma (vrt. Jer.1:5; Ps.139:16). Jumalan tahto on, että kaikki pelastuisivat (1.Tim.2:4; 2.Piet.3:9), mutta toiset uskovat ja toiset eivät, mikä ratkaisee ihmisen pelastuksen (Mark.16:15,16).
Uskovan toivona on tuleva kirkkaus, jonka tuleminen on varma (Room.8:30). Jumala on aloittanut meissä hyvän työnsä ja vie sen lopulta päätökseen (Fil.1:6). Lopulta meistä tulee hänen kaltaisiaan (1.Joh.3:2), mikä on todella paljon luvattu – mutta se on totta! Silloin ihmisen pelastus on tullut täydelliseksi.
Lopullinen voitto
Paavali selostaa lopuksi toivon varassa olevan voittomme varmuuden (Room.8:31-39). Kun Jumala on meidän kanssamme ja Hän on päättänyt pelastaa meidät, mikään vastarinta meitä kohtaan ei voi päästä meistä voitolle (8:31). Jumalan armon voimasta kertoo Jeesuksen kärsimys ristillä (8:32). Koska Jumala uhrasi Poikansakin, Hän tulee varmasti johtamaan myös kaikki omansa luvattuun kirkkauteen. Mitkään syytökset, tuomiot tai mikään muu ei voi erottaa meitä Jumalasta. Kärsimykset nykyajassa ovat varmat, mutta ne vain todistavat tulevasta kirkkaudesta.
Vaikka Paavali puhuu eri yhteyksissä Jumalan persoonista erikseen, on koko Jumalan kolminaisuus kuitenkin jatkuvasti läsnä. Isä on meidän puolellamme (8:31), Poika rukoilee meidän puolestamme (8:34) ja Henki auttaa meitä (8:26,27). Vaikka vastustus ja kärsimykset ovat uskovien osana tässä maailmassa, Jumalan läsnäolo on koko ajan todellisuutta. Jumalan antaa meille lopulta riemuvoiton, koska Hän rakastaa meitä (8:37). Mikään ei voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta (8:38,39). Paavali mainitsee Jumalan (tai Kristuksen) rakkauden kolmesti tässä raamatunkohdassa (8:35,37,39). Jumalallinen rakkaus on niin voimallinen, että mikään mahti tai valta koko maailmankaikkeudessa ei kykene murtamaan sitä. Tätä ei tietenkään pidä ymmärtää niin, ettei uskovan tulisi pyrkiä olemaan Jumalalle tietoisesti kuuliainen. Mutta tämä merkitsee sitä, että kun kristitty kohtaa omille voimilleen ylitsepääsemättömiä koetuksia, hänen ei tarvitse antautua niiden alle, vaan turvata Jumalaan, jota mikään voima ei voi horjuttaa. Siksi on niin voimallinen asia tietoisuus siitä, että Jumala on meidän puolellamme.
Lähteet
Bruce, F.F.: Romans (Grand Rapids, Michigan, 1985).
Palma, Anthony D.: Galatians and Romans. Study guide (ICI, Irving, Texas, 1988).
Juhani Nikula, 3.11.2010
