Lupauksia antoivat Raamatun mukaan sekä ihmiset että Jumala. Ihmisten antamat lupaukset tuli Mooseksen lain mukaan välttämättä myös pitää (5.Moos.23:22-24), joten lupausten tuli olla harkittuja ja järkähtämättömiä. Lupaukset saattoivatkin nousta vanhurskaasta sydämestä. Jaakob antoi pakomatkallaan lupauksen Jumalalle (1.Moos.28:20-22), jonka mukaan Jumalan siunaus ja varjelus merkitsi hänen uskollisuuttaan Jumalalle. Hanna puolestaan lupasi, että jos Jumala antaisi hänelle poikalapsen, hän luovuttaisi lapsen Herralle koko tämän elinajaksi (1.Sam.1:11). Harkitsemattomasta ihmislupauksesta taas on esimerkki Jeftan lupaus (Tuom.11:30-40), joka merkitsi hänen tyttärensä antamista uhriksi Herralle (miten tämä lopulta käytännössä toteutui, ei Raamatussa yksiselitteisesti kerrota).
Jumalan lupaukset ovat kuitenkin ihmisen lupauksia suuremmat. Jumala kykenee aina toteuttamaan lupauksensa, jotka ovat poikkeuksetta hyviä ja pyhiä. Herran lupaukset ovat järkähtämättömät, niitä ei voi tehdä tyhjiksi ja ne kaikki täyttyvät (Joos.23:14; 1.Kun.8:56). Ihminen voi unohtaa lupauksensa, mutta Herra muistaa aina lupauksensa (Ps.105:42).
Lupaus pelastuksesta ja Lunastajasta
Jumalan lupausta ihmisen pelastuksesta ja Pelastajasta tulee pitää Hänen lupauksistaan suurimpana. VT:n voidaan katsoa käsittävän Jumalan lupauksia lunastuksesta kun UT kertoo lunastuksen täyttymyksestä.
Jumalan ensimmäinen lupaus lunastuksesta tapahtui välittömästi syntiinlankeemuksen jälkeen, kun Jumala lupaa, että naisen suku (siemen) polkee rikki käärmeen pään (1.Moos.3:15). Tämä lupaus toteutui Jeesuksen kuollessa Golgatalla. Tämän jälkeen Saatana on ollut lyöty ja hän on heikompi kuin uskovat, joissa Kristus asuu (1.Joh.4:4).
UT kertoo siitä, että koko vanha liitto esikuvineen ja ennustuksineen on katsottava lupauksiksi, jotka Kristus täyttää. Uusi liitto on kokonaisuudessaan vanhan liiton lupausten täyttymistä. Siksi evankeliumien kertomuksissa on jatkuvasti viittauksia VT:n profeettojen ennustuksiin (Matt.2:15,17,18,23; 4:14-16; 8:17; 12:17-21; 13:35; 21:4,5; 26:56; 27:9; Mark.14:49; 15:28; Luuk.4:18-21; 24:44; Joh.12:38-40; 17:12; 19:24,28). Evankeliumien mukaan lupaukset ovat täyttyneet Kristuksessa (Luuk.1:68,69).
Sama teema lupauksen täyttymisestä jatkuu Jeesuksen jälkeen apostolien julistuksessa. Pietari viittaa helluntaisaarnassaan pelastuslupauksen kuuluvan israelilaisille ja heidän lapsilleen samoin kuin ”etäällä” oleville (Ap.t.2:39). Tähän lupaukseen sisältyy sekä syntien anteeksiantamus että Hengen lahja sellaisena kuin se toteutui helluntaipäivänä. Alkuseurakunnan julistuksen mukaan Abrahamille ja isille annettu lupaus täyttyi Messiaassa, Kristuksessa (Ap.t.7:17; 13:23,32).
Paavali asettaa lain ja lupauksen toistensa vastakohdiksi. Laki edellyttää tekoja ja Jumalan vaatimusten täyttämistä, lupaus taas perustuu armoon ja Jumalan lahjaan. Usko Jumalaan on uskoa Hänen lupaukset täyttävään voimaansa. Abrahamin esikuvallinen ja pelastava usko (Room.4:20,21) on ehdotonta luottamista siihen, että Jumalalla on voima toteuttaa lupauksensa. Abraham antoi kaiken kunnian Jumalalle, sillä hän ei epäillyt lupausta. Jumalan luotettavuus on täysin riippumaton lain täyttämisvaatimuksista, joihin lupaus oli sidottu juutalaisuudessa. Lupaus edellyttää Jumalan armollista tahtoa. Jos lupauksen toteuttaminen olisi riippunut lain täyttämisestä, kaikkiin lain rikkomuksiin kohdistuva Jumalan vanhurskas viha olisi estänyt sen toteutumisen. Paavalin mukaan lupaus ei enää edes ole lupaus, jos se on jotenkin sidoksissa lain vaatimuksiin (Gal.3:12,18). Jos ihminen tavoittelee perintöä lain täyttämisellä, hän menettää sen, mitä on luvattu.
Heprealaiskirjeessä korostetaan erityisesti sitä, että VT:n lupaukset täyttyvät uudessa liitossa. Kirje on kirjoitettu ensi sijassa juutalaiskristityille. Lupaukset ovat uuden liiton perustus (Hepr.8:6) - uusi liitto perustuu paremmille ja suuremmille lupauksille kuin vanha liitto. Kristuksen kuoleman ja ylimmäispapillisen sovitusuhrin ansiosta rikkomukset ja synnit eivät enää voi estää lupauksen täyttymistä. Lupauksiin sisältyy syntien anteeksianto (Hepr.8:12; myös Jes.1:18). Kristitty elää jännitteessä kahden ääripään välillä: toisella puolella on ”jo”, toisella puolella ”ei vielä”. Sen tähden uskon kestävyyttä tulee vahvistaa ajattelemalla lupauksen antajan uskollisuutta (Hepr.10:23). Tässä auttavat esikuvat: Heprealaiskirjeen luku 11 esittää monta uskon isää, jotka lupaukseen luottaen kestivät taistelussa.
Jumalan lunastusta koskevan lupauksen syvyys näkyy siinä, että – paitsi että se on tarkoitettu syntisille (1.Tim.1:12-15) – se kuuluu myös luopioille (Hoos.14:5). Uskovan ihmisen on siis mahdollista luopua uskosta, mutta hänellä on avoinna paluu Jumalan luokse.
Jumalan lunastusta koskeviin lupauksiin kuuluu erottamattomasti myös Jeesuksen paluu, Hänen toinen tulemisensa (2.Piet.3:4). Jeesuksen toinen tuleminen on vasta edessäpäin, mutta Jumala ei viivyttele lupauksensa täyttämistä (2.Piet.3:9), koska Hän haluaa kaikkien kääntyvän. Odotusaikana uskovien on kuitenkin luotettava profeetallisen sanan lujuuteen (2.Piet.1:19). Aikojen lopussa luodaan uudet taivaat ja uusi maa (2.Piet.3:13) ja uskoville koittaa pääsy lepoon (Hepr.4:1). Lopun aikaa koskevat lupaukset ja ennustukset ovat suuria lupauksia, mutta ne selviävät lopullisesti vasta täyttyessään ja vasta silloin tulevat ilmi monien profeetallisten lupausten kaikki ulottuvuudet. Uskovatkin tulevat ymmärtämään jumalallisen lupauksen sisällön täysin vasta sen toteutuessa.
Lupauksia Israelille
Lunastuksen lisäksi Raamatun suuriin lupauksiin kuuluvat lupaukset Israelille. Jumala antoi lupaukset Abrahamille (1.Moos.12:2-7), Iisakille (1.Moos.26:3-5) ja Jaakobille (1.Moos.28:13-15; 35:11,12). Näihin lupauksiin sisältyi sekä (1) patriarkkojen perheen erottaminen ympäröivästä maailmasta palvelemaan elävää Jumalaa että (2) lupaus maasta, jonka heidän jälkeläisensä saisivat omakseen. Patriarkkojen aikana Kanaaninmaata asuttivat vielä pakanakansat, ja Jaakob perheineen muutti Egyptiin nälänhätää pakoon. Jaakobin jälkeläiset olivatkin Egyptissä 430 vuotta ja joutuivat orjuuteen. Israelin kansan eläessä orjuudessa Jumala lupasi heille vapautuksen: he pääsevät vapaaksi ja voivat palata Luvattuun maahan (2.Moos.3:7-10; 6:8; 5.Moos.11:21). Herra itse lupasi viedä kansansa sinne (5.Moos.31:20). Siinain liiton yhteydessä Israel sai lupauksen siitä, että se saisi olla Herran omaisuuskansa ennen kaikkia muita kansoja (2.Moos.19:5,6). Myöhemmin Herra antoi lukemattomia lupauksia siunauksista, joiden toteutumisen edellytyksenä oli Hänen sanansa muistaminen ja Hänen liittonsa pitäminen (5.Moos.28:1-14).
Merkittävimmät patriarkkoja myöhemmät lupaukset VT:ssa annettiin kuningas Daavidille (2.Sam.7:12; Ps.89:36,37), jonka suku tuli olemaan kuninkaallinen suku ikuisesti. Tähän sisältyi messiaaninen lupaus, koska tuleva Lunastaja olisi Daavidin jälkeläinen. Tämä toteutui kirjaimellisesti Jeesuksessa, joka oli sekä isän (Matt.1:6-16) että äidin (Luuk.3:23-31) puolelta Daavidin jälkeläinen.
Jumalan kaikki lupaukset Israelille eivät ole vielä täyttyneet, vaan täyttymys tapahtuu vasta aikojen lopulla (Sak.14:1-21). Aikojen lopussa koko Israel on pelastuva (Room.11:25-27) ja Jumala ottaa pois heidän syntinsä. Israel on joutunut ja joutuu kokemaan kovia aikoja, mutta aikojen lopussa koittaa rauha ja kaikki kansat tulevat rukoilemaan ja viettämään juhlaa Jerusalemiin.
Jumala ei kadu Israelin kutsumista omaisuuskansakseen. Jumala antoi lupauksensa Abrahamille ja hänen jälkeläisilleen (Room.4:13), joten lupaus koskee ennen muuta Israelia. Mutta pakanoista on tullut uskon kautta kanssaperillisiä Abrahamin saamaan siunaukseen (1.Moos.12:3; Room.4:11; Ef.3:5,6). Ihmisen suhde Kristukseen ratkaisee osallisuuden lupauksen siunaukseen (Gal.3:16). Kristuksen pelastusteon ansiosta pakanatkin voivat saada vakuuden osallisuudesta pelastukseen (Ef.1:13,14).
Lupauksia Jumalan seuraajille
Jumalan lupaukset koskettavat Hänen seuraajiensa elämää muutenkin kuin pelastuksen suhteen. Jumalan lupauksiin kuuluu elämä Kristuksessa (2.Tim.1:1), niin nykyinen elämä (1.Tim.4:8) kuin iankaikkinen elämä (Tiit.1:2; 1.Joh.2:25). Jeesus on tullut antamaan seuraajilleen yltäkylläisen elämän (Joh.10:10). Jumalan lupaukset eivät kuitenkaan merkitse Häneen uskovien menestystä kaikissa suhteissa (esim. maallinen rikkaus), mutta Jumala takaa uskovalle huolenpitonsa (Matt.6:25-34). Jumalan lupausten avulla uskova myös pääsee pakoon maailman turmelusta (2.Piet.1:4).
Jumala muistaa aina lupauksensa. Mutta uskovilla on silti oikeus muistuttaa Jumalaa Hänen lupauksistaan (1.Moos.32:10-12; 1.Aikak.17:23-27; Jes.62:6). Muistuttaminen on luottamusta, ei epäuskoa!
Jumalalla on lupauksia myös koko maailmalle. Nooan aikana ihmiskunta oli turmeltunut ja Jumala päätti tuhota koko silloisen maailman vedenpaisumuksella. Näin tapahtuikin ja Nooan perhettä lukuun ottamatta muu ihmiskunta tuhoutui. Jumala kuitenkin teki liiton Nooan ja hänen jälkeläistensä kanssa ja lupasi, ettei vedenpaisumus enää koskaan uudelleen tuhoa kaikkea elävää ja hävitä maata (1.Moos.9:11). Lupaus merkitsi liittoa, jonka merkkinä oli sateenkaari (1.Moos.9:12-17). Jumalan hyvä tahto kohdistuukin viime kädessä koko maailmaan (Matt.5:45).
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 4 (Ristin Voitto, Vantaa, 1990).
Vantaan Vapaaseurakunta
Raamatturyhmä
Juhani Nikula
