Purjehdus Palestiinasta Kreetaan
Paavali ja muutamat vangit annettiin viisaan sadanpäällikkö Juliuksen valvontaan. Juliuksen johdossa oleva sotilasosasto kuului keisarillisiin erikoisjoukkoihin, jotka eivät kuuluneet tavanomaisiin roomalaisiin legiooniin. Nämä itsenäiset erikoisjoukot suorittivat pääasiassa poliisi- ja saattotehtäviä sekä poikkeuksellisina aikoina keisarin vartiotehtäviä. Matkan ensimmäinen osa tapahtui Kesareasta adramyttionilaisessa laivassa Lykian Myraan (nykyisen Vähän-Aasian etelärannikolla, 27:1-5) ja toinen osa aleksandrialaisessa laivassa Myrasta ns. Hyviinsatamiin lähellä Lasaian kaupunkia Kreetalla (27:6-12). Paavalia kohdeltiin matkan aikana hyvin ilmeisesti siksi, että hän oli Rooman kansalainen. Matkaseurana Paavalilla oli makedonialainen Aristarkos, jota hän myöhemmin kirjeissään kutsuu työtoveriksi (Filemon 24) ja vankitoveriksi (Kol.4:10).
Alkumatkan vastatuuli (27:4) oli länsituuli, joka puhaltaa itäisellä Välimerellä keväästä syksyyn, mikä vaikeutti merimatkaa Roomaan. Knidos (27:7) on viimeinen paikka Vähän-Aasian rannikolla ennen kuin pohjoistuuli Aigeian mereltä (Kreikan ja Vähän-Aasian välissä) alkaa vaikuttaa purjehdukseen. Paavalia kuljettanut laiva ei voinutkaan jatkaa Aigeian meren poikki, vaan se joutui suuntaamaan etelään Kreetaa kohti. Kiertäen saaren eteläpuolelle se pääsi jatkamaan rannikkoa pitkin länteen, kunnes laiva saapui Hyviinsatamiin. Paavalin varoitus (27:10) oli tulevat tapahtumat tietäen paikkansapitävä (joskin hän tiesi itse selviävänsä hengissä Roomaan, 23:11). Paavali esitti varoituksen Hengen ilmoituksena, mikä ei tietenkään pakanallista aluksen omistajaa ja roomalaista sadanpäällikköä vakuuttanut. Aluksen omistajan näkemys matkan jatkamisesta oli antiikin merenkulkutaito huomioon ottaen oikeutettu. Koska Hyvätsatamat oli talvehtimiseen kelpaamaton paikka, omistaja päätti pyrkiä Foiniksiin, vähän lännempään paikkaan Kreetan etelärannikolla, joka oli talvisatama. Talvehtiminen tuntui johdonmukaiselta, koska kokemus osoitti, että syyskuun puolestavälistä alkaen purjehtiminen Välimerellä alkoi käydä hankalaksi ja marraskuun puolestavälistä alkaen mahdottomaksi. Nyt oli ”paastopäivä” (suuri sovituspäivä, 3:Moos.16:29-31, syys-lokakuun vaihteessa) jo ohitse ja enää ei voinut pitää realistisena Roomaan asti purjehtimista. Nämä realiteetit tuli ymmärrettävästi ottaa merenkulussa huomioon.
Myrsky ja haaksirikko
Sää näyttikin suosivan merimieskokemuksen mukaista ratkaisua ja laiva lähti jatkamaan matkaa suotuisissa olosuhteissa (27:13). Kuitenkin pian Kreetan yli puhalsi raju koillismyrsky, jonka kouriin laiva joutui (27:14-20). Myrskyn silmässä ei ollut mahdollista ottaa suuntaa auringosta eikä tähdistä, ja lisäksi varotoimenpiteistä huolimatta laivalla ei näyttänyt olevan mitään selviämisen mahdollisuuksia.
Jumalan enkeli kuitenkin ilmestyi Paavalille yöllä, seisoi hänen vierellään ja ilmoitti kaksi asiaa: ensinnäkin Paavali tulee todella seisomaan vielä keisarin edessä (vrt. 23:11) ja toiseksi myös kaikki hänen matkatoverinsa pelastuvat (27:21-26). Paavalin inhimillisyys tulee esiin kahdessakin suhteessa. Ensin hän muistutti laivamiehistöä siitä, että näiden olisi pitänyt Kreetalla uskoa häntä eikä lähteä jatkamaan matkaa (Paavali puhui tyylillä ”mitäs minä sanoin”). Toiseksi hän tulkitsi enkelin sanomaa arvelemalla, että he ajautuvat vielä jollekin saarelle.
Ajelehtiminen ”Adrianmerellä” (27:27) tarkoitti roomalaisaikana koko merialuetta Italian, Kreikan ja Afrikan välillä. Huolimatta Paavalin rohkaisevista sanoista (27:22-26) laivamiehistö pyrki ottamaan kokemukseensa luottaen vallitsevat olosuhteet huomioon. Selvästikin oltiin lähestymässä jotain rannikkoa (27:28,29). Ankkureiden laskeminen keulasta (27:30) oli kuitenkin niin vastoin kaikkea merimiestapoja, että Paavalikin tajusi, ettei se voinut olla veneen vesille laskemisen todellinen syy. Siksi hän kertoi huolensa sadanpäällikölle, joka tässä tapauksessa uskoi Paavalia. Sotilaat katkoivat veneen köydet ja vene päästettiin menemään (27:31,32).
Jälleen Paavali rohkaisi laivassa olijoita ja kehotti kaikkia syömään (27:33-38). Ruoan valmistus oli ollut myrskyssä mahdotonta ja luultavasti merenkäynti myös aiheutti sen, että kukaan ei edes ollut halunnut syödä. Laiva lähestyi aamulla rannikkoa ja huolimatta merimiesten yrityksestä ohjata laivaa se ajautui päin särkkää ja alkoi hajota (27:39-41). Muistaen Rooman sotilaslain sotamiehet olisivat halunneet tappaa vangit (27:42; jos vanki pääsi sotilaalta karkaamaan, vartijaa odotti sama rangaistus kuin vangilla olisi ollut). Sadanpäällikkö Julius kuitenkin suojeli Paavalia (ilmeisesti maaherra Festuksen käskystä) ja esti sotilaiden aikeet (27:43). Kaikkien piti hypätä mereen. Uimataitoiset saattoivat pelastautua itse, muut tarttumalla puisiin laivan kappaleisiin. Kaikki pääsivät hengissä rantaan (27:44).
Paavali Maltalla
Saari, johon 276 laivassa ollutta pelastuivat, oli Malta (28:1). Saarella tunnetaan olleen asutusta jo vuoden 1000 eKr. tienoilla. Roomalaiset olivat liittäneet sen alueisiinsa v. 218 eKr. Keisari Augustus asetti saareen roomalaisen maaherran ja saaresta tuli roomalaisten sotaveteraanien ja näiden perheiden asuinpaikka. Paavalin aikana saari oli jo vauras.
Maltan asukkaat kohtelivat pelastuneita ystävällisesti ja nämä oleskelivat saarella kolme kuukautta, ts. keskitalven yli (28:2-10). Heti saarelle tultuaan Paavalin käteen kävi kiinni nuotion kuumuutta paennut kyy, jonka Paavali kuitenkin ravisti tuleen eikä Paavalille käynyt mitenkään, toisin kuin pakanalliset saarelaiset kuvittelivat (vrt. Jeesuksen lupaus, Mark.16:18). Silloin ihmiset luulivat Paavalia jumalaksi (vrt. 14:11). Paavalin ei kuitenkaan sanota oikaisseen saarelaisten väärinkäsitystä, vaikka näin ilmeisesti kuitenkin tapahtui, koska Paavali asui talven yli saarella. Tämän jälkeen kerrotaan, että saaren ylimmän virkamiehen Publiuksen isä sairasti kuumetta ja pahaa vatsatautia (ilmeisesti ns. Maltan kuumetta, jonka tiedetään voineen kestää jopa kaksi tai kolme vuotta). Paavali rukoili, pani kätensä hänen päälleen ja paransi hänet. Seurauksena Paavalin luo tulivat saaren muutkin sairaat ja nämä paranivat. Paavalia kohtaan osoitettiin kunnioitusta ja saarelaiset antoivat lopuksi matkalaisille kaikkea, mitä nämä tarvitsivat.
Kolmen kuukauden ajan Paavalilla oli mahdollisuus julistaa saaren asukkaille (samoin kuin haaksirikosta pelastuneille) evankeliumia, mitä hän varmasti tekikin. Haaksirikko oli sinänsä onnettomuus, mutta juuri se toi Paavalin Maltalle.
Paavali Roomassa
Oltuaan kolme kuukautta Maltalla Paavali saattoi jatkaa matkaa (ilmeisesti helmikuun puolivälissä) kohti Roomaa (28:11). Saarella oli talvehtinut aleksandrialainen laiva (Castor ja Pollux, lat., olivat alun perin kreikkalaisessa mytologiassa jumalkaksoset, joita pidettiin merimiesten auttajina), jolla Paavali purjehti Syrakusaan Sisiliaan (28:12), sieltä Regiumiin (28:13; Italian mantereella, ”saappaan” kärjessä) ja lopulta suotuisan etelätuulen avulla kahdessa päivässä Puteoliin (nykyisellä Napolinlahdella sijainneeseen satamakaupunkiin). Puteolissa Paavali tapasi ”veljiä” (28:14), mikä tarkoittanee, että siellä oli kristittyjä. Tässä vaiheessa kristillinen usko oli kuitenkin levinnyt jo laajalti, koska Rooman hyvät liikenneyhteydet ja myös kieliolosuhteet suosivat kristinuskon leviämistä. Paavali itse oli lähetysmatkoillaan julistanut evankeliumia Kreikassa asti, mutta sieltä evankeliumi oli lyhyessä ajassa levinnyt jo Italiaan. Tässä tilanteessa käy myös ilmi, miten ”vanki Paavalilla” oli myös paljon vapauksia, mikä mahdollisti hänen oleskelunsa veljien luona Puteolissa.
Merimatka päättyi Puteoliin, minkä jälkeen matkaa Roomaan jatkettiin maitse (28:15). Roomassakin oli jo ”veljiä”, jotka tulivat Paavalia vastaan n. 60 kilometrin päähän Roomasta. Paavali oli ollut perillä siitä, että Roomassa oli kristittyjä, koska hän oli kirjoittanut kirjeensä roomalaisille (ilmeisesti vuoden 57 jKr. tienoilla Korintista hänen kolmannella lähetysmatkallaan), vaikka ei ollutkaan itse vielä käynyt siellä. Kirjeessään Paavali kuitenkin Room.15:28,29,32) jo ilmoittaa aikomuksensa päästä käymään Roomassa (”Espanjan matkallaan”, minkä toteutumisesta ei ole tietoa).
Saavuttuaan perille Paavali sai asua omassa asunnossaan häntä vartioivan sotilaan kanssa Ap.t.28:16). Tässä vaiheessa elettiin suunnilleen vuotta 61 jKr.
Roomassa Paavali kutsui luokseen juutalaisten johtomiehet, joiden kanssa hän halusi käydä perusteellisesti läpi niin evankeliumin sanoman kuin oman tilanteensa (28:17-28). Juutalaiset ilmoittivat aluksi, etteivät olleet perillä Paavalin asiasta ja eivätkä tunteneet hänen ”lahkonsa” asioita. Tosiasiassa tämä tuskin saattoi pitää paikkansa, koska evankeliumi oli jo varhain levinnyt myös Roomaan (jo helluntain tapahtumia oli ollut todistamassa Roomassa asuvia juutalaisia, 2:10). Lisäksi keisari Claudius oli karkottanut juutalaiset Roomasta (18:2) vuoden 49 jKr. tienoilla, koska kristinusko oli aiheuttanut levottomuuksia juutalaisten parissa, ja juutalaiset olivat saattaneet palata Roomaan vasta v. 54 jKr. Claudiuksen kuoltua. Siksi juutalaiset ilmeisesti tunsivat Paavalin ”lahkon” asiat paremmin kuin hyvin, mutta eivät olleet kovin halukkaita puuttumaan näihin kiistoihin sen perusteellisemmin. Juutalaiset kuitenkin olivat valmiit tapaamaan Paavalia uudelleen ja Paavali todisti heille Jumalan valtakunnasta. Jotkut juutalaiset vakuuttuivat, toiset eivät. Silloin Paavali vetoaa profeetta Jesajan sanoihin (Jes.6:9,10), joissa on ennustettu juutalaisten paatumus evankeliumia kohtaan (Paavali itse on aiemmin käsittelyt tätä laajasti roomalaiskirjeessään, Room.9-11). Paavali oli aina ollut uskollinen omaa kansaansa kohtaan, ja mihin hän vain oli tullut, hän oli pyrkinyt ensin julistamaan evankeliumia juutalaisille. Mutta koska juutalaiset eivät ole ottaneet evankeliumia vastaan, se on julistettu näiden ohi pakanakansoille (Ap.t.28:28).
Kahden vuoden ajan Paavali julisti omassa vuokra-asunnossaan evankeliumia kaikille, jotka tulivat hänen luokseen (28:30,31). Mitä tapahtui kahden vuoden päästä, ei ole tiedossa. Paavali oli kuitenkin vedonnut keisariin, joten ilmeisesti hän pääsi keisarin eteen kahden vuoden kuluttua (ilmeisesti vuonna 63 jKr.).
Paavalin vankeusajan kirjeistä on päätelty, että hän odotti vapautuvansa (Fil.1:19-26; Filemon 22). Myös 2.Tim.4:16-18 saattaa viitata siihen, että Paavali vielä sai jatkaa evankeliumin työtä käytyään puolustautumassa keisarin edessä. Sen sijaan 2.Tim.4:6 viittaa siihen, että hän tiesi loppunsa olevan lähellä (oli sitten kyseessä ensimmäinen tai toinen käynti keisarin edessä). Raamattu ei näistä asioista tämän enempää kerro. Perimätiedon mukaan Paavali mestattiin miekalla suunnilleen vuonna 67 jKr.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
