”Kristuksesta todistamaan” –sarjan neljäs osa käsittelee erilaisia todistamisen muotoja ja kanavia. Henkilökohtainen todistus toiselle ihmiselle on aina todistamisen perusmuoto, ja monet muut todistamisen kanavat rakentuvat sille. Kuitenkin todistaminen on erittäin monitahoinen kristillisen sanoman levittämisen kokonaisuus, jolloin sanomaa voidaan levittää tavalla ja toisella, aina ja kaikkialla (vrt. 2.Tim.4:2, Fil.1:18).
Koska Jumalan suunnitelma on se, että jokainen uskova kuuluu johonkin paikallisseurakuntaan, on ensimmäiseksi syytä käsitellä seurakunnan ja uskovan todistamistyön välistä yhteyttä.
Seurakunta ja evankeliointi
Seurakunta on kuin rakennus, jonka kulmakivenä on itse Kristus (Ef.2:19-22). Tällöin yksilöuskova on kuin yksi rakennuskivi, mutta vasta yhdessä rakennus on kokonaisuus. Seurakunta on myös kuin ruumis, joka on yksi mutta jossa on monta jäsentä (1.Kor.12:12,27). Yksilöuskova kuuluu tähän ruumiiseen, mutta vasta kun kaikki jäsenet ovat omalla paikallaan, ruumis on yksi ja toimii yhteen kokonaisuutena. Kumpikin vertauskuva selittää sen, että vasta yhdessä kaikki uskovat muodostavat kokonaisuuden. Voidaan sanoa myös niin, että kokonaisuus (seurakunta) on enemmän kuin sen jäsenet yhteenlaskettuna; ts. kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Tämä on epäilemättä syy siihen, miksi Jumala päätti toteuttaa suunnitelmansa maailmassa juuri seurakunnan eikä yksilöuskovien kautta. Jumalan suunnitelma seurakunnalle on, että se saavuttaa kaikki ihmiset maailmassa. Juuri seurakunnan kautta evankeliumi julistetaan kaikkialle maailmaan – ei yksilöuskovien kautta.
Seurakunta on ensinnäkin se paikka, jossa yksilöuskovia ravitaan ja jossa heitä varustetaan (Ef.4:11-16). Yksilöuskova saa vahvistua seurakunnassa ja hänellä on siellä oma paikkansa, jossa hän palvelee seurakunnan kokonaisuutta. Tämä samalla selittää sen, että vaikka jokainen uskova ei ole evankelista eikä lähetystyöntekijä, jokainen uskova Jumalan antamilla lahjoilla ja voimavaroilla palvelee evankeliumin leviämistä kaikkialle maailmaan. Kun seurakunta moninaisella toiminnallaan pyrkii elävän organismin tavoin kasvamaan, on samalla jokaisella ruumiin jäsenellä siinä oma, Jumalalta tullut paikkansa palvella yhteistä kokonaisuutta.
Toiseksi, vasta yhteen liittyneinä uskovat voivat yhteisin voimavaroin mahdollistaa monen evankelioivan toimintamuodon luomisen ja ylläpitämisen, joka olisi yhdelle ihmisyksilölle mahdoton. Seurakunta yhteisönä kykenee näin tavoittamaan ihmisiä paremmin kuin yksilöuskovat yksinään yhteensä. Tämä näkyy myös siten, että tavallisesti vasta seurakunta kykenee varustamaan lähetystyöntekijöitä.
Kolmanneksi, koska seurakunta on Jumalan erityinen suunnitelma maailman tavoittamiseksi evankeliumille uskolliseksi, Pyhä Henki tuntuu toimivan voimallisesti juuri seurakuntayhteyden kautta. Kuten ihmisruumis muodostaa kokonaisuuden, myös seurakunta voi toimia Pyhän Hengen vaikutuksesta vasta kun kaikki jäsenet toimivat seurakuntayhteyden hyväksi (1.Kor.12:12-26).
Uskova on osana seurakuntaa mukana suuremmassa kokonaisuudessa kuin yksinään. Ei kuitenkaan voida sanoa niin, että uskova toimisi todistajana ainoastaan toimiessaan seurakunnassa, ts., todistamistehtävä ei ole paikkasidonnainen. Myös silloin kun yksilöuskova suorittaa todistamistehtäväänsä maailmassa, on seurakunnan rooli hänelle tärkeä. Seurakunta on lähettäjä, se on varustaja, se on hengellisen ravinnon jakamispaikka, se on rukousyhteyden ylläpitäjä ja vahvistaja, se on lepopaikka, se on ylipäätään uskovan koti. Ilman seurakuntayhteyttä uskova on kuin tuulen mukana meressä ajelehtiva laudanpalanen – sen sijaan että hän voi osana seurakuntaa olla kuin osa valtamerilaivaa, joka jaksaa puurtaa päämääräänsä tuulista riippumatta.
Todistamisen muotoja ja kanavia
Kutsutoiminta. Seurakuntaan liitetään usein se evankelioimisen kanava, että seurakunnan jäsenet voivat kutsua ihmissuhdeverkostoonsa kuuluvia ihmisiä (sukulaisia, naapureita, työtovereita, harrastuskavereita, tuttujaan) seurakunnan tilaisuuksiin ja toimintamuotoihin. Tämä onkin monesti toimiva todistamisen muoto, jolloin ihminen hyödyntää luonnollisesti olemassa olevia kontaktejaan mutta jolloin ihmisen ei itse tarvitse kyetä kertomaan sanomaa (Joh.1:40-42: Andreas, joka ei UT:ssa ole silmiinpistävästi etualalla apostolina, toi veljensä Simonin Jeesuksen luo; Simon Pietarista puolestaan tuli apostolien johtaja; ilman Andreaksen roolia ei kuitenkaan Pietarinkaan toiminta olisi tullut mahdolliseksi).
Kirjallisuus ja lehdet. Painetun sanan kautta tapahtuvalla todistamisella on monia etuja puolellaan. Ensinnäkin painettua sanaa kohtaan tunnetaan enemmän arvonantoa kuin puhuttua sanaa kohtaan; kun teksti on mustaa valkoisella, se koetaan arvovaltaiseksi ja pysyväksi – tämä on yleinen kokemus, joka kannattaa ottaa myös evankeliumin työssä huomioon. Edelleen, painettuun sanaan voi ihminen palata silloin kun hänelle sopii ja milloin hänellä on aikaa. Lisäksi, painetun sanan valikoima on erittäin laaja ja sitä voi käyttää aina tilanteen ja henkilön vaatimalla tavalla. Painettua sanaa voikin käyttää todistamisen kaikissa vaiheissa: sopivaa kirjallisuutta tai lehtiä löytyy niin täysin evankeliumista tietämättömille, etsijöille ja uskonratkaisua lähellä oleville. Sopivaa materiaalia on myös vastauskoontulleille, jolloin painettu sana vahvistaa jo kylvettyä sanaa ja toimii opetusmateriaalina uskossa kasvamiseen. Oma paikkansa on Raamattujen levittämisellä, jolloin on mahdollista käyttää erilaisina käännöksinä joko yhden Raamatun kirjan painoksia, Uutta Testamenttia tai koko Raamattua –tilanteesta riippuen.
Musiikki. Jostakin syystä musiikilla on voimakas vaikutus moniin ihmisiin, vaikka nämä eivät kykene selittämään sitä muuten kuin tunnekokemuksena. Musiikki on ihmiskunnalle annettu taidemuoto, jota esiintyykin tavalla tai toisella lähes kaikissa kulttuureissa kaikkina aikakausina (Raamatussa psalmit ovat ennen muuta juuri lauluja, ja myös UT suhtautuu musiikkiin myönteisesti, esim. Ef.5:19; Kol.3:16; Ap.t.16:25; 1.Kor.14:26). Ei ole siten merkillistä, että musiikin rooli myös evankelioivassa työssä on tärkeä. Musiikista on sanottu, että se vaikuttaa ihmisen henkiseen rakenteeseen enemmän kuin pelkkä puhuttu sana. Musiikilla ihminen ilmaisee syvimpiä tunteitaan, toiveitaan ja tarkoituksiaan. Siksi myös evankeliointi voi musiikin avulla koskettaa ihmistä syvälle hänen sisimpäänsä. Jos musiikki koskettaa ihmistä, ihmisellä on luontainen taipumus unohtaa ennakkoluulonsa ja vastenmielisyytensä – vaikka puhuttu sana voi aiheuttaa ihmisessä vastareaktioita, musiikki voi kohdata ihmisen ilman vastustusta. On kuitenkin syytä korostaa, että kristillisen musiikin vaikutus ei ole selitettävissä inhimillisen psykologian keinoin eikä kyse voi olla minkäänlaisesta manipulaatiosta. Kyse on vain ihmisen kohtaamisesta kokonaisuutena – ihmisen kohtaamisesta tämän tiedon, tunteen ja tahdon tasolla. Toisaalta musiikki on mitä suurimmassa määrin makuasia. Ei ole olemassa mitään yksiselitteistä kristillistä musiikkityyliä, joka tyyli tai musiikinlaji olisi yksinään Pyhän Hengen käytössä. Selvää kuitenkin on, että musiikin tulee olla kuulijalle myönteinen kokemus, joka on paljolti tottumuskysymys. Ensisijaisesti evankeliumin levittäminen musiikin avulla siten onnistuu parhaiten niin, että käytetään musiikkia, johon kuulijat ovat tottuneita ja/tai josta he yksinkertaisesti tyylillisesti pitävät (huom! ihmisen mielestä vääränlainen musiikki voi puolestaan aiheuttaa torjuntareaktion!). Musiikista on vielä todettava, että sen avulla voidaan käyttää monien ihmisten Jumalan heille antamaa lahjaa, joka parhaimmillaan on Jumalan tahdon mukaisessa käytössä juuri silloin, kun se palvelee Hänen valtakuntansa asiaa.
Radio ja televisio. Tekniikan kehitys on tuonut ihmiskunnan ulottuville uusia välineitä, joita on ollut käytössä vasta aivan viimeisinä aikoina. Vaikka Raamattu ei näistä syistä mainitse niitä, ne ovat vahvuuksiensa vuoksi myös tehokkaita evankeliumin välineitä. Radion ja television käyttö evankelioimin todistamistyössä ovat käyttökelpoisia ennen muuta siksi, että niillä saadaan evankeliumia levitettyä kauas (jopa yli mannerten rajojen) sekä yli sosiaalisten, uskonnollisten ja poliittisten rajoitusten. Yhdellä ohjelmalla on myös tavallisesti runsas kuulija-/katsojakunta, jolloin yleisö on moninkertainen verrattuna suurenkaan kokouksen yleisöön. Kuten painettu sana, radio ja televisio voivat olla yksittäisen todistajan käytössä hänen pyytäessään ihmistä kuuntelemaan tai katsomaan ohjelmaa; tällöin ei todistajan itse tarvitse olla kykenevä selittämään evankeliumin sisältöä. Radion ja television (kuten kirjallisuuden) vahvuuksiin kuuluu vielä se, että ihmisellä on mahdollista kuunnella ja katsoa ilman, että kukaan on siitä tietoinen (tämä on tärkeää joillekin ihmisille).
Audiovisuaaliset kanavat. Uuden aikakauden apuvälineet ovat laajasti evankeliumin työn käytössä. Eri puolilla maailmaa seurakunnat ovat järjestäneet puhelinkampanjoita kutsuessaan ihmisiä tilaisuuksiinsa tai pitäessään yhteyttä ihmisiin. Puhelinkampanja toisaalta ei ole ollut toimiva, jollei ole ollut jotain valmista, yhdistävää tekijää taustalla; puhelinkampanjalla on voitu tavoittaa esim. seurakunnan passiivisia jäseniä tai muuten erityistä ihmisryhmää. Musiikki- tai puheäänitteitten jakaminen on paikoitellen ollut toimiva todistamisen väline (huom! yleisesti musiikin vahvuudet sen puhutellessa ihmisiä). Videoitten yleistyttyä myös videonauhoitteet ovat tulleet mahdollisiksi evankeliumin levittämisen välineiksi. Tällöin erityisesti kristilliset elokuvat ja draamat ovat päässeet ihmisten koteihin.
Todistamisen muotoja ja kanavia on tosiasiallisesti ääretön määrä. Todistajan on vain löydettävä itselleen sopivat ja käyttökelpoiset tavat viedä evankeliumia eteenpäin. Tässä suhteessa tarvitaan johdatusta Pyhältä Hengeltä, joka käyttää meidän mielikuvitustamme!
Erityisryhmien tavoittaminen
Viime kädessä jokainen ihminen kuuluu joihinkin erityisryhmiin, jotka yleensä kukin muodostavat väestön keskuudessa vähemmistön. Erityisryhmään kuuluminen ei siten ole suinkaan poikkeuksellista. Erityisryhmiä on paljon, esim. kulttuuriset/etniset, uskonnolliset, ikäryhmät, ammattiryhmät, opiskelijat, vangit, liikuntavammaiset ja eri tavoin sairaat. Tässä suhteessa on lähes väistämätöntä, että kukin ihminen itse kuuluu johonkin erityisryhmään, jolloin hän on samalla ns. ”sisäpiiriläinen.” Tuolloin ihminen luonnostaan kykenee ymmärtämään erityisryhmänsä olosuhteita ja ajattelua. Ei ole siten merkillistä, että entiset alkoholistit tai huumeiden käyttäjät kykenevät muita tehokkaammin tavoittamaan evankeliumilla nykyisiä alkoholin tai huumeiden käyttäjiä – entiset käyttäjät ovat perillä näiden alakulttuurien asioista. Samoin entiset vangit ovat vankilatyössä omalla paikallaan. Sama pätee kaikkiin ryhmiin: ihminen on ”kotonaan” omiensa parissa.
Hieman erilainen tilanne on lasten ja nuorten työssä. Toki jokainen aikuinen on itse ollut aikanaan lapsi ja nuori! Mutta aikuisen kypsyys on välttämätöntä näissä työmuodoissa. Käytäntö on osoittanut, että lasten saavuttaminen alle 10 vuoden iässä on paljon tehokkaampi tapa saavuttaa ihmisiä evankeliumilla kuin mikään myöhempi vaihe elämässä. Siksi lapset ovat seurakunnan työssä merkittävä ryhmä, johon kohdistettu panostus on myöhempien vuosien valossa ensiarvoinen.
Käytäntö on osoittanut, että kukaan ei voi olla menestyksellinen todistaja kaikkien erityisryhmien parissa. Mutta moni on saanut Jumalalta kutsun toimia juuri tietyn ryhmän keskuudessa, jossa hänen sanomansa saa vastakaikua. Se on aivan erityinen Jumalan kutsu – mutta se on välttämätön, jotta evankeliumi saisi levitä kaikkien ihmisten ulottuville.
Lähteet
Walker, Louise Jeter, Evangelism Today (ICI, Brussels, Belgium, 1986).
