Obadjan kirja
Obadjan kirja on VT:n lyhin kirja, se sisältää vain 21 jaetta. Profeetta Obadjasta tiedetään varmuudella vain nimi. Jotkut samaistavat hänet Israelin kuningas Ahabin hurskaaseen hovipäällikköön (1.Kun.18:3), mutta tämä on vain arvaus ja luultavasti kyseessä ovat eri henkilöt. Obadjan kirjan syntyaikaa voidaan ennemmin hahmottaa siten, että otetaan avaimeksi viittaus Jerusalemin valtaukseen (1:11). Todennäköisin vaihtoehto on silloin se, että tämä tarkoittaa Jerusalemin valtausta vuonna 586 eKr., jolloin babylonialaiset polttivat Jerusalemin temppelin ja johon tapahtumasarjaan liittyi Juudan kansan 70-vuotinen Baabelin vankeus. Tämä ajoitus merkitsisi sitä, että Obadjan toiminta tapahtui joskus 500-luvulla eKr.
Kirja alkaa sanoilla ”Obadjan näky” (1:1). Kyseessä on lyhyt Israelin veljeskansaa Edomia vastaan suunnattu voimakas profetia (1:1-15). Edomilaiset polveutuvat Jaakobin (Israelin) veljestä Esausta (1.Moos.36). Siten edomilaiset olivat Israelin tavoin Abrahamin ja Iisakin jälkeläisiä. Yhteisistä juurista huolimatta veljeskansojen välit olivat toistuvasti kireät. Obadjan aikana näyttää olleen niin, että edomilaiset olisivat olleet ainakin ajoittain Israeliin nähden voitolla, vaikka Esaulle langetettu profetia viittasi pysyväisluontoisesti päinvastaiseen (1.Moos.25:23). Juuda oli joutunut ahdinkoon, koska muukalaiset olivat ryöstäneet Jerusalemin (1:11). Tuossa tilanteessa Edom ei suinkaan ollut osoittanut myötätuntoa, vaan se oli päinvastoin osoittanut vahingoniloa, jopa ottanut osaa Jerusalemin ryöstöön, ottanut haltuunsa sen kalleuksia ja luovuttanut pakenevia juutalaisia vihollisen käsiin (1:12-14). Tämä sopisi myös Obadjan profetian ajoitukseen Jerusalemin hävityksen (586 eKr.) jälkeiseen aikaan, koska nimenomaisesti tuolloin edomilaisia oli osallistunut taisteluihin babylonialaisten vihollisten puolella (Ps.137:7). Obadja julisti, että Jumala tulee rankaisemaan Edomia tästä: Edom tultaisiin valloittamaan ja sen kansa hävittämään (1:18). Näin tapahtuikin myöhemmin historiassa. Edomilaiset lakkasivat olemasta kansana. Heidän pääkaupunkinsa Petran (nyk. Jordaniassa) rauniot ovat jäljellä muistuttamassa Edomin muinaisesta suuruudesta.
Obadjakin julistaa myös pelastuksen lupauksia Israelille (1:16-21). Edom häviää, mutta Jaakobin heimo tulee pysymään. Obadjan kirjan viimeiset jakeet ovat tulevaisuuden näkyä Jumalan valtakunnan voitosta. Jumalan kansaa voidaan kyllä sortaa ja vainota, mutta sen voitto on kuitenkin varma. Suurin voittaja on kuitenkin Herra: ”Kuninkuus on oleva Herran” (1:21).
Profeetta Joona
Joona (nimi merkitsee ”kyyhkystä), Amittain poika, oli kotoisin Gat-Heferistä (2.Kun.14:25). Joona ei kuitenkaan ollut pelkkä parannussaarnaaja, kuten yksinään Joonan kirjasta voisi päätellä, vaan hänkin toimi Jumalan äänitorvena Israelissa (2.Kun.14:25, jossa hänen sanotaan ennustaneen Israelin alueen laajennuksen). Joonan toiminta-aika voidaan tämän perusteella määrittää Jerobeam II:n hallitusaikaan 793 – 753 eKr. Mahdollisesti Joona profetoi hieman ennen Aamosta.
Joonan kirja poikkeaa muista pienten profeettojen kirjoista erityisesti siinä, että sen teksti ei ole juurikaan profetiaa vaan kerrontaa, ja vieläpä pääasiassa profeettaa itseään vastaan! Varsinainen profetia Joonan kirjassa on lyhyt: Jumala tulee tuomitsemaan Niniven jumalattoman kaupungin 40 päivän kuluessa (3:4; Niniven kaupunki oli Israelin vihollisen Assyrian mahtava pääkaupunki, joka tuhoutui lopulta vuonna 612 eKr). Joonan kirjan profeetallisuus tulee lisäksi voimakkaasti esiin siinä, että Joona ennakoi Kristusta, joka itse viittaakin työssään ja opetuksessaan Joonan esimerkkiin (Matt.12:39-41, Luuk.11:29-32).
Joonan kirja ei kerro kirjoittajaansa ja se puhuu Joonasta kolmannessa persoonassa. Joona on silti saattanut itse kirjoittaa kokemuksensa kirjan muotoon.
Joonan pako
Kirjan ensimmäinen luku (1:1-16) käsittelee Joonan pakoa, jotta hänen ei tarvitsisi noudattaa Jumalan käskyä julistaa Jumalan tuomiota ja rangaistusta Ninivelle. Koska kyseessä oli Israelin voimakkaimman vihollisen mahtava ja perin juurin jumalaton pääkaupunki (asukkaita 120 000 ja muurien pituus 13 kilometriä), Joonan menettelyä voi pitää inhimillisenä. Assyrialaiset olivat julmia vihollisia, jotka jo tuossa vaiheessa olivat aiheuttaneet myös Israelille vaikeuksia. Jumalan käsky oli Joonalle epämieluinen ja vaaralliseltakin kuulostava, mutta ilmeisesti kaikkein suurin syy vastenmielisyyteen Jumalan antamaa käskyä kohtaan oli Joonan aavistus, että Herra ei lopulta toteutakaan säätämäänsä rangaistusta (4:2). Joonan ajattelussa on nähtävissä jyrkkä puolueellisuus sen puolesta, että Herra on pelkästään Israelin Jumala, ja pakanakansoilla ei voi olla mitään osuutta siitä hengellisestä ja maallisesta hyvästä, mitä Israelin Jumala antaa. Vihollisten tulikin saada osakseen pelkkä tuomio, joten heidän varoittamisensa (joka saattaisi johtaa kääntymykseen) oli mieletöntä. Näistä syistä Joona päätti matkustaa mahdollisimman kauas, ”meren taakse Tarsisiin” (tarkoittanee kauppapaikkaa Etelä-Espanjassa, lähellä nykyistä Gibraltaria). Pakoa voi pitää perusteellisesti suunniteltuna ja perin juurin tarkoituksellisena.
Jumalaa ei voi tietenkään paeta, mikä Joonankin olisi pitänyt tietää. Ankara myrsky (1:4) oli Herran nostattama, jotta Joona palautettaisiin täyttämään se tehtävä, jonka Herra oli hänelle antanut. Pakanalliset merimiehet, niin kokeneita merenkävijöitä kuin olivatkin, ymmärsivät, että vain yliluonnollinen väliintulo voisi pelastaa heidät (myrskyn on täytynyt olla todella poikkeuksellisen ankara). Siksi he moittivat Joonaa nukkumisesta ja vaativat häntäkin huutamaan avuksi Jumalaansa (1:6). Merimiehet alkoivat heittää arpaa saadakseen tietää, kenen syytä myrsky on (on yleistä käsitys pakanauskontojen parissa, että onnettomuus johtuu jostakin tietystä ihmisestä). Arpominen oli myös VT:n tuntema tapa saada tietää Jumalan tahto (esim. 1.Sam.10:20,21; Snl.16:33). Arpa osui Joonaan, joka tunnusti syntinsä (tässä oli todistus myös merimiehille, vaikka Joona olikin pakomatkalla Jumalan suunnitelmista!). Merimiehet tajusivat Joonan uskontunnustuksen ja ulkonaisen käytöksen välisen ristiriidan. Joona tiesi, että jos hänet poistetaan laivasta, myrsky tyyntyisi, koska myrskyn syy oli hänessä (tässä vaiheessa Joonakin oli siis tullut todelliseen synnintuntoon). Merimiehet eivät kuitenkaan ensin olleet valmiita uhraamaan Joonaa, mutta inhimillisten keinojen osoittauduttua tehottomaksi he lopulta heittivät Joonan mereen. Myrsky lakkasi heti ja merimiesten sanotaan tämän jälkeen ”pelänneen ja kunnioittaneen nyt Herraa” (1:16). Merimiehet näin olivat saaneet vaikuttavan todistuksen Joonan Jumalasta.
Joona meripedon vatsassa
Jumalan johdatus oli koko ajan Joonan mukana tästä itsestään huolimatta. Herra pani suuren kalan (meripedon) nielaisemaan Joonan, joka oli kalan vatsassa kolme vuorokautta (2:1), kunnes kala oksensi Joonan kuivalle maalle (2:11). Tähän tapahtumaan Jeesus viittaa (Matt.12:40) tarkoittaen sitä, että tämä Joonan kokemus on ajallisesti sama kuin Hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa välinen aika. Näin VT:n tapahtumissa esiintyy vertauskuvallisesti (typologisesti) henkilöitä ja tapahtumia, jotka toistuvat UT:n puolella. Vaikka tämä ei olekaan suoranaista messiaanista profetiaa, se kuitenkin viittaa siihen, mitä Jumalan Poika tulisi kokemaan.
Joona oli tietoisessa tilassa tuon kolmen vuorokauden ajan, koska kirjaan on säilytetty hänen kiitosrukouksensa (2:2-10). Merkille pantavaa on, että rukous ei ole epätoivoinen pyyntö, vaan kiitos kuolemalta varjeltumiselta. Joona joutui Herran ankaran kurituksen kohteeksi ja sitä kautta hengenvaaraan, mutta se johtikin hänet katumukseen ja hengelliseen uudistumiseen. Nyt Joona lupautui täyttämään kaiken sen, mitä oli Herralle luvannut. Kalan oksennettua Joonan maalle tämä olikin jo muuttunut mies.
Joonan säilyminen kalan vatsassa on tietenkin ihme. Yleensä pienten profeettojen kirjat eivät kerro ihmeistä, vaan ovat näkyjä ja profetiaa. Juuri tämä ihme on saanut monet epäilemään Joonan kirjan historiallisuutta. Koko Raamatun todistus ihmeistä on kuitenkin täysin sopusoinnussa myös tämän tapauksen suhteen. Jumala on tehnyt ihmeitä kaikkina aikoina.
Niniven kansa kääntyy
Joona sai uudelleen saman käskyn Herralta kuin ennen pakoaankin (3:1,2; 1:2). Tällä kertaa Joona totteli ja hän teki Herran käskyn mukaan (3:3,4). Ninive oli suuri kaupunki, jossa riittävään kulkemiseen sanoman julistamiseksi olisi tarvittu montakin päivää. Mutta sanoman vastaanotto olikin niin avoin, että Joonan saarnan vaikutukset alkoivat heti levitä voimakkaasti ja kaupunki kääntyi (3:5-9). On arveltu, että vuoden 763 eKr. täydellistä auringonpimennystä ja vuosien 765 ja 759 eKr. ruttoepidemioita olisi pidetty jumalallisina enteinä ja ne olisivat valmistaneet kaupunkia parannuksentekoon. Lisäksi muutaman vuosikymmenen ajan mahtava Assyrian valtakunta oli väliaikaisesti heikkoudentilassa, mikä lisäsi sen kansan keskuudessa valmiutta ottaa vastaan sanoma jopa muukalaiselta. Joka tapauksessa kuninkaasta alkaen kaupunki katui ja paastosi, ja lopulta Herra näki heidän parannuksentekonsa aitouden ja peruutti säätämänsä onnettomuuden. Israelilainen profeetta oli tuonut elävän Jumalan sanoman pakanallisen suurvallan pääkaupunkiin – ja tämä otti sanoman vastaan ja teki täydellisen parannuksen!
Jumalan suuri sanoma Joonan kirjassa onkin: Jumalan armo koskee kaikkia ihmisiä. Yleensä VT on sanomaa Jumalan tahdosta ja teoista valitun kansan historiassa. Mutta Joonan kirja painottaa lisäksi, että parannus ja pelastus koskevat myös pakanoita. Jo silloin oli todellisuutta se, että jos pakana uskoi Herran sanan ja ojentautui sen mukaan, hän oli Jumalalle mieluinen (vaikka monet israelilaiset sen kielsivät, Jumalan pelastus kaikille kansoille sisältyi jo Abrahamin kutsumiseen, 1.Moos.12:3).
Joonan kirja on ennen muuta kerrontaa. Mutta sen profeetallisuus tulee kuitenkin voimakkaasti esiin juuri siinä, että Joona ennakoi typologisesti Kristusta, joka lähettiin, kärsi kuoleman, haudattiin ja noustuaan kuolleista välitti pelastussanoman pakanoille. Vrt. Matt.12:39-41, Luuk.11:29-32.
Joonan pettymys
Joonalle Jumalan mielenmuutos ei kuitenkaan ollut mieleen (4:1-11). Juuri siksihän Joona oli alun perin lähtenytkin karkumatkalle, että hän tiesi Jumalan olevan anteeksiantava, laupias, kärsivällinen ja hyvä, joka ei tuomitsisikaan vihattuja pakanoita vaan päinvastoin armahtaisi heidät. Joona olisi halunnut tuomion toteutuvan, mutta Herra ei halunnut! Joonan kirjan mukaan jopa Assyrian pakanahallitsija sopi paremmin esimerkiksi oikeasta jumalasuhteesta kuin ahdasmielinen israelilainen profeetta Joona. Jumala kuitenkin muisti Joonaakin ja yrittää lempeällä nuhtelulla saada tämän tajuamaan, että Jumala rakastaa kaikkia luotujaan, ei vain israelilaisia, vaan myös syntisiä niniveläisiä. Joona suree pientä varjoa tuottavaa risiinikasvia, joka kuihtui pois, mutta on katkera pakanaihmisille, jotka katuivat ja saivat syntinsä anteeksi. Joonan arvomaailma oli tässä vaiheessa edelleen väärässä järjestyksessä.
Joonan kirjassa puhutaan eläimistä (3:7) ja kasveista (4:6,7) osana Jumalan luomakuntaa. Joonan kirjaa ei kuitenkaan tule lukea niin, että eläimet pelastuisivat, vaan yleisesti tulee katsoa sen osoittavan, että Jumala haluaa pitää huolta koko luomakunnastaan.
Assyrian maailmanvalta sai myöhemmin ulkonaisen mahtinsa takaisin, jolloin Joonan katumussaarnat ja nöyrtyminen Jumalalle unohdettiin. Vuonna 745 eKr. valtaistuimelle nousi Tilgat-Pileser III, ja Assyria kukisti vihollisensa. Vuonna 722 eKr. assyrialaiset valtasivat Samarian, mikä merkitsi Israelin (pohjoisvaltion) loppua. Tämä oli Herran lähettämä rangaistus kansansa luopumuksen johdosta (2.Kun.17). Vastaavasti babylonialaiset kukistivat Niniven vuonna 612 eKr., mikä puolestaan merkitsi Assyrian valtakunnan tuhoutumista.
Lähteet
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, 1992).
Schultz, Samuel J., Old Testament Speaks (Toronto, 1980)
Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
