Jeesuksen opetuspuheet käsittävät sekä lukuisia vertauksia että suorasanaista puhetta. Vertauksia käsittelemme erikseen, tässä keskitytään suorasanaiseen opetukseen. Sen osuus evankeliumista on varsin suuri, joten tässä otetaan valikoiden esiin muutamia puheita ja teemoja.
”Tasankosaarna”
Matteuksen evankeliumissa olevaa pitkähköä vuorisaarnaa (Matt.5-7) vastaa Luukkaan evankeliumissa huomattavasti pelkistetympi ”tasankosaarna” (6:17-49); nimitys tulee siitä, että Jeesuksen sanotaan pysähtyneen ”tasaiselle paikalle” (6:17). Yhteisiä teemoja vuorisaarnan kanssa ovat autuaaksijulistukset (Matt.5:3-12; Luuk.6:20-23; viimeksi mainitut ovat pelkistetymmät kuin vuorisaarnassa), vihamiesten rakastaminen (Matt.5:38-48; Luuk.6:27-36), kielto tuomita (Matt.7:1-6; Luuk.6:37-42), puu ja hedelmät (Matt.7:15-20; Luuk.6:43-45) ja kaksi rakentajaa (Matt.7:24-27; Luuk.6:46-49).
Matteuksen vuorisaarnan aineksia löytyy lisäksi muualtakin Luukkaan evankeliumista. Lampun sytyttäminen ja sen kätkeminen löytyy Luukkaan evankeliumista kohdasta 8:16 (Matt.5:15,16). Isä meidän -rukous on vuorisaarnassa (Matt.6:9-13), mutta Luukkaan evankeliumissa erillisenä opetusjaksona (Luuk.11:2-4). Rikkauden vaaroista varoittavat Matt.6:20 ja Luuk.12:21. Jumalan huolenpidosta kertovat molemmat evankeliumit pitkällä jaksolla (Matt. 6:25-33 ja Luuk.12:22-34).
Yleisesti ottaen vuori- ja tasankosaarnojen vertailu osoittaa, että Luukas ei ole yhtä kiinnostunut juutalaisten tavoista ja Mooseksen laista kuin Matteus. Syynä lienee se, että Luukkaan evankeliumi on kirjoitettu ennen muuta pakanakristityille (vastaanottajan Teofiloksen nimi on kreikkalainen, hän lienee siis ollut pakana, ei juutalainen). Yleensäkin evankeliumien erot ovat selitettävissä siten, että kirjoittaja valitsi Jeesuksen elämän ja opetusten suuresta aineistosta juuri ne asiat, jotka olivat merkityksellisiä vastaanottavien lukijoiden kannalta. Kukaan ei tosiasiassa voinut kirjoittaa tyhjentävää historiankirjoitusta Jeesuksen elämästä (vrt. Joh.21:25). Evankelistat eivät siis olleet historiankirjoittajia siinä mielessä kuin länsimaisen ihmisen utelias mieli odottaisi. Lisäksi tietyt erot kerronnassa selittyvät sillä, että Jeesus noudatti aikansa raamatunopettajien tapaa toistaa tärkeitä asioita uudelleen ja uudelleen muistamisen varmistamiseksi. Siksi Jeesus on todennäköisesti kertonut tietyt asia useaankin kertaan, mikä selittäisi myös kahden opetuspaikan, vuoren ja tasaisen paikan, eron.
Häävieraat eivät paastoa (5:33-39)
Tämä tilanne tapahtui ilmeisesti samalla publikaani Leevin tarjoamalla aterialla, jossa Jeesus oli mukana (5:27-32). Tuolloin Jeesusta syytettiin aterioimisesta syntisten kanssa. Mutta nyt lisäksi Häntä syytettiin ylipäätään siitä, että Hän söi eikä paastonnut, kuten tekivät fariseusten ja Johannes Kastajankin opetuslapset. Jeesus ensin vertaa tätä tilannetta häihin, joka on iloinen juhla ja johon on aina kuulunut myös syöminen. Tulee aika, jolloin Jeesus ristiinnaulitaan. Hänet otetaan lopulta ylösnousemuksen jälkeen taivaaseen, jolloin opetuslasten tilannekin muuttuu (”niinä päivinä he paastoavat”). Kuitenkin tulee panna merkille, että Jeesus on samalla varauksellinen aikansa paastokäytäntöä kohtaan. Mooseksen laki vaati tosiasiassa paastoa vain yhtenä päivänä vuodessa, mutta fariseusten tapana oli paastota kahdesti viikossa!
Lisäksi Jeesus viittaa siihen, että Hän ei tullut antamaan seuraajilleen lisää uskonnollisia rituaaleja entisten lisäksi. Rinnastus uuden ja vanhan viitan erilaiseen kankaaseen, jotka eivät sovi yhteen, merkitsee sitä, että Jeesus tuli uudistamaan koko hengellisen elämän. Nyt ei ollut kyse ”vanhan paikkaamisesta.” Se ei voisi edes onnistua. Samaa tarkoittaa myös rinnastus vanhoista ja uusista viinileileistä. Vanhat viinileilit ovat muuttuneet joustamattomiksi eivätkä voi rikkoontumatta kestää uutta viiniä. Kuitenkin ihmisillä on taipumus pitää vanhaa viiniä parempana; samoin ihmiset eivät useimmiten ole vastaanottavaisia uudistuneelle hengellisyydelle, vaan pitävät vanhaa (totuttua, turvallista perinnettä) parempana.
Jeesus ei tullut uudistamaan juutalaisuutta, vaan – vaikka rakensikin opetuksensa ja toimintansa VT:n varaan – tuomaan uuden liiton sanomaa. Vanha liitto sai kadota uuden tieltä.
Jeesuksen seuraamisesta (9:23-27)
Oman ristinsä kantaminen merkitsee tietoista, vapaaehtoista valintaa seurata Jeesusta, mihin hyvänsä Hän sitten omaansa johtaakin. Kysymys on ihmisen valinnasta, joten ristin kantamista ei voi verrata esim. sairauteen, jota ihminen ei voi itse valita. Kysymys on elämän antamisesta Jeesukselle ja tunnustautumista Häneen, vaikka se ulkonaisesti voi merkitäkin menetyksiä tämän maailman mittapuiden mukaan. Kysymys onkin siitä olemme itse oman elämämme herrana vai onko Jeesus elämämme Herra. Tämä näkyy sitten myös niissä valinnoissa, joita ihminen tekee tämän elämän aikana.
Ristin kantamisen vastakohtana on Jeesuksen ja Hänen sanojensa häpeäminen. Sellaista ihmistä myös Jeesus tulee häpeämään, ts. Hän ei tunnusta tätä ihmistä omakseen.
Jae 9:27 on ollut vaikea tulkita. Sitä on jopa käytetty perusteluna sille, että Jeesus olisi opettanut sielunvaellusoppia, mikä on kuitenkin mahdoton ajatus. Ihmisellä on vain yksi elämä, josta hän joutuu lopulta tekemään tiliä (Hepr.9:27). Samoin on virheellisesti esitetty, että Jeesus itsekin otaksui palaavansa maan päälle toisen kerran jo saman sukupolven aikana, ts. Jeesus olisi erehtynyt. Em. tulkinnat ovat selvästi Raamatun vastaisia. Oikea tulkinta saattaa olla se, että heti seuraavana (noin viikon kuluttua, 9:28) tapahtui Jeesuksen kirkastuminen, jota olivat todistamassa opetuslapset Pietari, Johannes ja Jaakob. Nämä kolme saivatkin nähdä suorastaan taivaallisen näyn, vaikka olivatkin vuorella maan päällä.
Sapatin herra (6:1-5)
Opetuslasten toiminta viljapellolla saattaa kuulostaa meistä erikoiselta, mutta se oli nimenomaisesti sallittua Mooseksen lain mukaan (5.Moos.23:26). Juutalaisen perinteen mukaan tätä ei kuitenkaan olisi saanut tehdä sapattina, lauantain lepopäivänä. Jeesus kuitenkin rinnastaa tapahtuneen VT:ssa kerrottuun tapaukseen (1.Sam.21:1-7). Jeesuksen mukaan ihmisen inhimillinen hätä tällaisessa tapauksessa ohittaa sinänsä oikeat rituaalit. Jeesuksen rinnastus Daavidiin on vielä sattuva, koska Jeesus oli juuri Daavidin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.
Sapatti ei ollut pelkästään Mooseksen lain mukainen lepopäivä, vaan sen juuret olivat jo luomiskertomuksessa (1.Moos:2:2,3). Kuitenkin Jeesus katsoi olevansa sapatinkin herra. Lepopäivä on annettu ihmiselle, jotta hän voi kerätä voimia työviikkoa varten; lisäksi sapatti mahdollisti merkittävästi ihmisen omistautumisen viikoittaiseen jumalanpalvelukseen. Kuitenkin sapatti oli näin ihmistä varten eikä päinvastoin: se ei saanut muodostua taakaksi ihmiselle. Jeesuksen voi sanoa palauttaneen sapatin sille paikalle, johon Jumala oli sen tarkoittanut.
Kysymys ylösnousemuksesta (20:27-40)
Jeesuksen vastustajien joukossa olivat myös saddukeukset, pappispuolueen jäsenet, jotka toisin kuin fariseukset eivät uskoneet ylösnousemukseen. Saddukeukset eivät edes tunnustaneet pyhiksi kirjoituksiksi muuta kuin viisi Mooseksen kirjaa. Heidän esimerkkinsä oli seitsemästä veljeksestä, jotka aina edellisen kuoltua naivat veljensä lesken (kuten laki sanoo, 5.Moos.25:5). Todellisuudessa näin pitkälle menevä tilanne oli mahdoton. Mutta saddukeusten mielestä tämä esimerkki osoitti ylösnousemususkon johtavan sekavaan tilanteeseen, joka heidän mielestään todisti ylösnousemuksen mahdottomuuden.
Jeesuksen vastaus oli kahtalainen. Tulevassa ylösnousemuksen jälkeisessä elämässä ihminen on toisenlainen, jossa ei enää mennä naimisiin. Ihmiset ovat tässä suhteessa kuin enkelit, jotka eivät mene naimisiin. Toiseksi Jeesus otti todisteen ylösnousemuksesta 2.Mooseksen kirjasta, jonka myös saddukeukset tunnustivat (2.Moos.3:6). Abraham, Iisak ja Jaakob eivät ole menneisyyttä, vaan he elävät. Tämä oli joidenkin lainopettajienkin tunnustettava (Luuk.20:39). Jeesus todisti näin Mooseksen lainkin tunnustavan ylösnousemuksen.
Daavidin poika ja Daavidin herra (20:41-44)
Jeesus ottaa tässä esille paradoksin, jonka mukaan Daavid on sanonut Messiaan olevan hänen herransa (Ps.110:1), mutta samalla Messiasta pidettiin Daavidin poikana. Psalmissa 110 ei suoraan sanota kyse olevan Messiaasta, mutta näin Jeesuksen aikana tulkittiin ja Jeesus itsekin yhtyi tähän tulkintaan.
Jeesus ei vastaa tähän kysymykseen, vaikka tietääkin vastauksen. Selkeästi vastaus käy ilmi Paavalin kirjeestä roomalaisille (Room.1:3,4). Jeesus on inhimillisen syntyperänsä puolesta Daavidin jälkeläinen (Daavid oli sekä Marian että Joosefin esi-isä). Kuitenkin Jeesus oli samalla Jumalan Poika. Hän oli Pyhästä Hengestä siinnyt, Paavalin mukaan ylösnousemuksessa Jumalan Pojaksi asetettu.
Jeesuksen kysymyksen asettelu ei ollut useimmille kuulijoille selvä. Hän onkin tässä tarkoituksella arvoituksellinen.
Jeesuksen opetus viimeisistä ajoista
Opetus viimeistä (lopun) ajoista on laajaa koko Raamatussa. Luukkaan evankeliumissakin on useita kohtia, jotka käsittelevät tätä teemaa. Perimmältään jo Jeesuksen ensimmäinen tuleminen (tuleminen ihmiseksi) merkitsi aikakauden käännettä, jota Johannes Kastajan tuli julistuksellaan ja toiminnallaan olla valmistamassa (1:17). Myös Jeesuksen opetuksen mukaan oli tärkeää valvoa ja olla tietoinen käsillä olevasta ajasta (12:54-56). Jeesus väitti ihmisten osaavan taivaalta ennustaa tulevan sään, mutta he eivät osanneet tunnistaa sitä aikaa, jota he parhaillaan elivät: Messiaan ollessa kansan keskuudessa kansa eli etsikkoaikaansa. Jeesus näki n. 40 vuoden päässä olevan Jerusalemin temppelin hävityksen (19:41-44; 21:5,6). Juutalaiset nousivat vuonna 66 jKr. kapinaan roomalaisia vastaan, mutta nämä löivät juutalaiset kapinalliset vuonna 70, jolloin temppeli hävitettiin. Juutalaisten viimeinen kapina vv. 132-135 epäonnistui sekin, mistä alkaen juutalaiset elivät hajaannuksessa. Palestiinaan jäi tämän jälkeen enää pieni joukko juutalaisia.
Jakso 21:7-36 käsittää yhdeksän erityistä kehotusta lopun ajan odotuksessa, jotka ovat jokseenkin yhtä ajankohtaisia kuin Jeesuksen ensimmäisten kuulijoiden kohdalla.
1) Älkää lähtekö seuraamaan vääriä opettajia (21:8).
2) Älkää pelästykö lopun ajan järkyttäviä tapahtumia (21:9-11).
3) Älkää huolestuko puolustuksestanne joutuessanne vainon kohteeksi (21:12-16).
4) Pysykää lujina joutuessanne vihan kohteeksi (21:17-19).
5) Paetkaa Jerusalemista, joka on piiritettynä (21:20-24).
6) Rohkaiskaa mielenne, kun taivaiden voimat järkkyvät ja Ihmisen Poika tulee (21:25-28).
7) Tunnistakaa tuolloin Jumalan valtakunnan olevan lähellä (21:29-31).
8) Pankaa merkille, että taivas ja maa katoavat mutta Jumalan sana ei katoa (21:32,33).
9) Pysykää valveilla ja rukoilkaa (21:34-36).
Toinen pitkä opetusjakso lopun ajoista on 17:22-37. Se korostaa Ihmisen Pojan päivän tulevan äkillisesti, yllättäen monet ihmiset. Varoittavia esimerkkejä VT:sta esitetään kaksi. Nooan aikana ihmisillä oli pitkään mahdollisuus tehdä parannus, mutta he eivät uskoneet; tulva tuli äkisti ja tuhosi ihmiset Nooaa ja hänen arkissa olevaa perhettään lukuun ottamatta (1.Moos.6-9). Myös Lootin lähdettyä syntisestä Sodomasta taivaasta satoi samassa tulta ja tulikiveä ja tuhosi kaupungin (1.Moos.19:12-30). Samoin Ihmisen Poika tulee yllättäen, äkisti. Lisäksi Jeesus korostaa, että tuona päivänä toinen tulee pelastumaan, toinen ei (17:34,35).
Jakson viimeinen jae (17:37) on vaikea tulkita. Opetuslapset kysyvät ”Missä?” Jeesus vastaa arvoituksellisesti ”Missä on haaska, sinne kokoontuvat korppikotkat.” Tämä saattaa viitata hengellisesti kuolleiden tuomioon tai sitten Jeesus tarkoittaa verilöylyä, jonka kohteeksi Jerusalem tulee joutumaan. Tämän kohdan tulkinnasta ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
”Tasankosaarna”
Matteuksen evankeliumissa olevaa pitkähköä vuorisaarnaa (Matt.5-7) vastaa Luukkaan evankeliumissa huomattavasti pelkistetympi ”tasankosaarna” (6:17-49); nimitys tulee siitä, että Jeesuksen sanotaan pysähtyneen ”tasaiselle paikalle” (6:17). Yhteisiä teemoja vuorisaarnan kanssa ovat autuaaksijulistukset (Matt.5:3-12; Luuk.6:20-23; viimeksi mainitut ovat pelkistetymmät kuin vuorisaarnassa), vihamiesten rakastaminen (Matt.5:38-48; Luuk.6:27-36), kielto tuomita (Matt.7:1-6; Luuk.6:37-42), puu ja hedelmät (Matt.7:15-20; Luuk.6:43-45) ja kaksi rakentajaa (Matt.7:24-27; Luuk.6:46-49).
Matteuksen vuorisaarnan aineksia löytyy lisäksi muualtakin Luukkaan evankeliumista. Lampun sytyttäminen ja sen kätkeminen löytyy Luukkaan evankeliumista kohdasta 8:16 (Matt.5:15,16). Isä meidän -rukous on vuorisaarnassa (Matt.6:9-13), mutta Luukkaan evankeliumissa erillisenä opetusjaksona (Luuk.11:2-4). Rikkauden vaaroista varoittavat Matt.6:20 ja Luuk.12:21. Jumalan huolenpidosta kertovat molemmat evankeliumit pitkällä jaksolla (Matt. 6:25-33 ja Luuk.12:22-34).
Yleisesti ottaen vuori- ja tasankosaarnojen vertailu osoittaa, että Luukas ei ole yhtä kiinnostunut juutalaisten tavoista ja Mooseksen laista kuin Matteus. Syynä lienee se, että Luukkaan evankeliumi on kirjoitettu ennen muuta pakanakristityille (vastaanottajan Teofiloksen nimi on kreikkalainen, hän lienee siis ollut pakana, ei juutalainen). Yleensäkin evankeliumien erot ovat selitettävissä siten, että kirjoittaja valitsi Jeesuksen elämän ja opetusten suuresta aineistosta juuri ne asiat, jotka olivat merkityksellisiä vastaanottavien lukijoiden kannalta. Kukaan ei tosiasiassa voinut kirjoittaa tyhjentävää historiankirjoitusta Jeesuksen elämästä (vrt. Joh.21:25). Evankelistat eivät siis olleet historiankirjoittajia siinä mielessä kuin länsimaisen ihmisen utelias mieli odottaisi. Lisäksi tietyt erot kerronnassa selittyvät sillä, että Jeesus noudatti aikansa raamatunopettajien tapaa toistaa tärkeitä asioita uudelleen ja uudelleen muistamisen varmistamiseksi. Siksi Jeesus on todennäköisesti kertonut tietyt asia useaankin kertaan, mikä selittäisi myös kahden opetuspaikan, vuoren ja tasaisen paikan, eron.
Häävieraat eivät paastoa (5:33-39)
Tämä tilanne tapahtui ilmeisesti samalla publikaani Leevin tarjoamalla aterialla, jossa Jeesus oli mukana (5:27-32). Tuolloin Jeesusta syytettiin aterioimisesta syntisten kanssa. Mutta nyt lisäksi Häntä syytettiin ylipäätään siitä, että Hän söi eikä paastonnut, kuten tekivät fariseusten ja Johannes Kastajankin opetuslapset. Jeesus ensin vertaa tätä tilannetta häihin, joka on iloinen juhla ja johon on aina kuulunut myös syöminen. Tulee aika, jolloin Jeesus ristiinnaulitaan. Hänet otetaan lopulta ylösnousemuksen jälkeen taivaaseen, jolloin opetuslasten tilannekin muuttuu (”niinä päivinä he paastoavat”). Kuitenkin tulee panna merkille, että Jeesus on samalla varauksellinen aikansa paastokäytäntöä kohtaan. Mooseksen laki vaati tosiasiassa paastoa vain yhtenä päivänä vuodessa, mutta fariseusten tapana oli paastota kahdesti viikossa!
Lisäksi Jeesus viittaa siihen, että Hän ei tullut antamaan seuraajilleen lisää uskonnollisia rituaaleja entisten lisäksi. Rinnastus uuden ja vanhan viitan erilaiseen kankaaseen, jotka eivät sovi yhteen, merkitsee sitä, että Jeesus tuli uudistamaan koko hengellisen elämän. Nyt ei ollut kyse ”vanhan paikkaamisesta.” Se ei voisi edes onnistua. Samaa tarkoittaa myös rinnastus vanhoista ja uusista viinileileistä. Vanhat viinileilit ovat muuttuneet joustamattomiksi eivätkä voi rikkoontumatta kestää uutta viiniä. Kuitenkin ihmisillä on taipumus pitää vanhaa viiniä parempana; samoin ihmiset eivät useimmiten ole vastaanottavaisia uudistuneelle hengellisyydelle, vaan pitävät vanhaa (totuttua, turvallista perinnettä) parempana.
Jeesus ei tullut uudistamaan juutalaisuutta, vaan – vaikka rakensikin opetuksensa ja toimintansa VT:n varaan – tuomaan uuden liiton sanomaa. Vanha liitto sai kadota uuden tieltä.
Jeesuksen seuraamisesta (9:23-27)
Oman ristinsä kantaminen merkitsee tietoista, vapaaehtoista valintaa seurata Jeesusta, mihin hyvänsä Hän sitten omaansa johtaakin. Kysymys on ihmisen valinnasta, joten ristin kantamista ei voi verrata esim. sairauteen, jota ihminen ei voi itse valita. Kysymys on elämän antamisesta Jeesukselle ja tunnustautumista Häneen, vaikka se ulkonaisesti voi merkitäkin menetyksiä tämän maailman mittapuiden mukaan. Kysymys onkin siitä olemme itse oman elämämme herrana vai onko Jeesus elämämme Herra. Tämä näkyy sitten myös niissä valinnoissa, joita ihminen tekee tämän elämän aikana.
Ristin kantamisen vastakohtana on Jeesuksen ja Hänen sanojensa häpeäminen. Sellaista ihmistä myös Jeesus tulee häpeämään, ts. Hän ei tunnusta tätä ihmistä omakseen.
Jae 9:27 on ollut vaikea tulkita. Sitä on jopa käytetty perusteluna sille, että Jeesus olisi opettanut sielunvaellusoppia, mikä on kuitenkin mahdoton ajatus. Ihmisellä on vain yksi elämä, josta hän joutuu lopulta tekemään tiliä (Hepr.9:27). Samoin on virheellisesti esitetty, että Jeesus itsekin otaksui palaavansa maan päälle toisen kerran jo saman sukupolven aikana, ts. Jeesus olisi erehtynyt. Em. tulkinnat ovat selvästi Raamatun vastaisia. Oikea tulkinta saattaa olla se, että heti seuraavana (noin viikon kuluttua, 9:28) tapahtui Jeesuksen kirkastuminen, jota olivat todistamassa opetuslapset Pietari, Johannes ja Jaakob. Nämä kolme saivatkin nähdä suorastaan taivaallisen näyn, vaikka olivatkin vuorella maan päällä.
Sapatin herra (6:1-5)
Opetuslasten toiminta viljapellolla saattaa kuulostaa meistä erikoiselta, mutta se oli nimenomaisesti sallittua Mooseksen lain mukaan (5.Moos.23:26). Juutalaisen perinteen mukaan tätä ei kuitenkaan olisi saanut tehdä sapattina, lauantain lepopäivänä. Jeesus kuitenkin rinnastaa tapahtuneen VT:ssa kerrottuun tapaukseen (1.Sam.21:1-7). Jeesuksen mukaan ihmisen inhimillinen hätä tällaisessa tapauksessa ohittaa sinänsä oikeat rituaalit. Jeesuksen rinnastus Daavidiin on vielä sattuva, koska Jeesus oli juuri Daavidin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa.
Sapatti ei ollut pelkästään Mooseksen lain mukainen lepopäivä, vaan sen juuret olivat jo luomiskertomuksessa (1.Moos:2:2,3). Kuitenkin Jeesus katsoi olevansa sapatinkin herra. Lepopäivä on annettu ihmiselle, jotta hän voi kerätä voimia työviikkoa varten; lisäksi sapatti mahdollisti merkittävästi ihmisen omistautumisen viikoittaiseen jumalanpalvelukseen. Kuitenkin sapatti oli näin ihmistä varten eikä päinvastoin: se ei saanut muodostua taakaksi ihmiselle. Jeesuksen voi sanoa palauttaneen sapatin sille paikalle, johon Jumala oli sen tarkoittanut.
Kysymys ylösnousemuksesta (20:27-40)
Jeesuksen vastustajien joukossa olivat myös saddukeukset, pappispuolueen jäsenet, jotka toisin kuin fariseukset eivät uskoneet ylösnousemukseen. Saddukeukset eivät edes tunnustaneet pyhiksi kirjoituksiksi muuta kuin viisi Mooseksen kirjaa. Heidän esimerkkinsä oli seitsemästä veljeksestä, jotka aina edellisen kuoltua naivat veljensä lesken (kuten laki sanoo, 5.Moos.25:5). Todellisuudessa näin pitkälle menevä tilanne oli mahdoton. Mutta saddukeusten mielestä tämä esimerkki osoitti ylösnousemususkon johtavan sekavaan tilanteeseen, joka heidän mielestään todisti ylösnousemuksen mahdottomuuden.
Jeesuksen vastaus oli kahtalainen. Tulevassa ylösnousemuksen jälkeisessä elämässä ihminen on toisenlainen, jossa ei enää mennä naimisiin. Ihmiset ovat tässä suhteessa kuin enkelit, jotka eivät mene naimisiin. Toiseksi Jeesus otti todisteen ylösnousemuksesta 2.Mooseksen kirjasta, jonka myös saddukeukset tunnustivat (2.Moos.3:6). Abraham, Iisak ja Jaakob eivät ole menneisyyttä, vaan he elävät. Tämä oli joidenkin lainopettajienkin tunnustettava (Luuk.20:39). Jeesus todisti näin Mooseksen lainkin tunnustavan ylösnousemuksen.
Daavidin poika ja Daavidin herra (20:41-44)
Jeesus ottaa tässä esille paradoksin, jonka mukaan Daavid on sanonut Messiaan olevan hänen herransa (Ps.110:1), mutta samalla Messiasta pidettiin Daavidin poikana. Psalmissa 110 ei suoraan sanota kyse olevan Messiaasta, mutta näin Jeesuksen aikana tulkittiin ja Jeesus itsekin yhtyi tähän tulkintaan.
Jeesus ei vastaa tähän kysymykseen, vaikka tietääkin vastauksen. Selkeästi vastaus käy ilmi Paavalin kirjeestä roomalaisille (Room.1:3,4). Jeesus on inhimillisen syntyperänsä puolesta Daavidin jälkeläinen (Daavid oli sekä Marian että Joosefin esi-isä). Kuitenkin Jeesus oli samalla Jumalan Poika. Hän oli Pyhästä Hengestä siinnyt, Paavalin mukaan ylösnousemuksessa Jumalan Pojaksi asetettu.
Jeesuksen kysymyksen asettelu ei ollut useimmille kuulijoille selvä. Hän onkin tässä tarkoituksella arvoituksellinen.
Jeesuksen opetus viimeisistä ajoista
Opetus viimeistä (lopun) ajoista on laajaa koko Raamatussa. Luukkaan evankeliumissakin on useita kohtia, jotka käsittelevät tätä teemaa. Perimmältään jo Jeesuksen ensimmäinen tuleminen (tuleminen ihmiseksi) merkitsi aikakauden käännettä, jota Johannes Kastajan tuli julistuksellaan ja toiminnallaan olla valmistamassa (1:17). Myös Jeesuksen opetuksen mukaan oli tärkeää valvoa ja olla tietoinen käsillä olevasta ajasta (12:54-56). Jeesus väitti ihmisten osaavan taivaalta ennustaa tulevan sään, mutta he eivät osanneet tunnistaa sitä aikaa, jota he parhaillaan elivät: Messiaan ollessa kansan keskuudessa kansa eli etsikkoaikaansa. Jeesus näki n. 40 vuoden päässä olevan Jerusalemin temppelin hävityksen (19:41-44; 21:5,6). Juutalaiset nousivat vuonna 66 jKr. kapinaan roomalaisia vastaan, mutta nämä löivät juutalaiset kapinalliset vuonna 70, jolloin temppeli hävitettiin. Juutalaisten viimeinen kapina vv. 132-135 epäonnistui sekin, mistä alkaen juutalaiset elivät hajaannuksessa. Palestiinaan jäi tämän jälkeen enää pieni joukko juutalaisia.
Jakso 21:7-36 käsittää yhdeksän erityistä kehotusta lopun ajan odotuksessa, jotka ovat jokseenkin yhtä ajankohtaisia kuin Jeesuksen ensimmäisten kuulijoiden kohdalla.
1) Älkää lähtekö seuraamaan vääriä opettajia (21:8).
2) Älkää pelästykö lopun ajan järkyttäviä tapahtumia (21:9-11).
3) Älkää huolestuko puolustuksestanne joutuessanne vainon kohteeksi (21:12-16).
4) Pysykää lujina joutuessanne vihan kohteeksi (21:17-19).
5) Paetkaa Jerusalemista, joka on piiritettynä (21:20-24).
6) Rohkaiskaa mielenne, kun taivaiden voimat järkkyvät ja Ihmisen Poika tulee (21:25-28).
7) Tunnistakaa tuolloin Jumalan valtakunnan olevan lähellä (21:29-31).
8) Pankaa merkille, että taivas ja maa katoavat mutta Jumalan sana ei katoa (21:32,33).
9) Pysykää valveilla ja rukoilkaa (21:34-36).
Toinen pitkä opetusjakso lopun ajoista on 17:22-37. Se korostaa Ihmisen Pojan päivän tulevan äkillisesti, yllättäen monet ihmiset. Varoittavia esimerkkejä VT:sta esitetään kaksi. Nooan aikana ihmisillä oli pitkään mahdollisuus tehdä parannus, mutta he eivät uskoneet; tulva tuli äkisti ja tuhosi ihmiset Nooaa ja hänen arkissa olevaa perhettään lukuun ottamatta (1.Moos.6-9). Myös Lootin lähdettyä syntisestä Sodomasta taivaasta satoi samassa tulta ja tulikiveä ja tuhosi kaupungin (1.Moos.19:12-30). Samoin Ihmisen Poika tulee yllättäen, äkisti. Lisäksi Jeesus korostaa, että tuona päivänä toinen tulee pelastumaan, toinen ei (17:34,35).
Jakson viimeinen jae (17:37) on vaikea tulkita. Opetuslapset kysyvät ”Missä?” Jeesus vastaa arvoituksellisesti ”Missä on haaska, sinne kokoontuvat korppikotkat.” Tämä saattaa viitata hengellisesti kuolleiden tuomioon tai sitten Jeesus tarkoittaa verilöylyä, jonka kohteeksi Jerusalem tulee joutumaan. Tämän kohdan tulkinnasta ei kuitenkaan vallitse yksimielisyyttä.
Lähteet
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
