III Pääjakso: Usko Kristukseen ja rakkaus (4:1-5:12)
Henkien koetteleminen Kristuksen tunnustamisen perusteella (4:1-6).
Johanneksen vastustajat eivät uskoneet Kristuksen tulleen lihaksi, joten heidän käsityksensä Kristuksesta oli lähinnä filosofinen tai käsitteellinen. Jeesus oli kuitenkin lihaksi (ihmiseksi) tullut Kristus, Jumalan Poika. Tämän uskominen ei ole filosofinen eikä käsitteellinen, vaan mitä konkreettisin asia. Tämän kielsivät harhaopettajat Johanneksen aikaan – samoin kuin väärät opettajat nykyään! Tässä on myös tärkeä tuntomerkki, mistä erottaa oikean ja väärän profeetan: oikea profeetta tunnustaa, että Jeesus Kristus on Jumalasta ja tullut lihaan ihmiseksi. Joka tätä ei tunnusta, se henki on Antikristuksen henki (4:3). Maailma kuitenkin kuuntelee heitä, koska he ovat sopeutuneet maailmaan. Jumalan lapset taas kuuntelevat oikeaa oppia, joka lisäksi on merkki totuuden hengestä.
Me rakastamme, koska Hän on ensin rakastanut meitä (4:7-21).
Johannes palaa tässä jaejaksossa uudelleen keskeiseen teemaansa, rakkauteen. Jumala itse on rakkaus, ja Jumalasta syntyminen sekä Hänen tuntemisensa on rakkauden perustus. Huom! Johannes sanoo kirjeessään Jumalasta monta asiaa: Hän on valo (1:5), Hän on vanhurskaus (2:29) ja Hän on rakkaus (4:8,16); Jumala on samalla kertaa tätä kaikkea. Ilman Jumalan tuntemista ja ilman jumalallista lähtökohtaa veljesrakkaus olisi helposti ymmärrettävissä ulkokohtaiseksi lain vaatimukseksi tai inhimilliseksi hyväntekeväisyydeksi. Kun Johannes on aikaisemmin puhunut veljesrakkaudesta, hän on vaatinut sitä, sanonut sitä välttämättömäksi ja ainoastaan ohimennen sivunnut sen varsinaista perustusta (3:16); mutta tässä jaksossa rakkaus asetetaan puitteisiinsa. Me rakastamme, koska (!) Jumala on ensin rakastanut meitä (4:19). Tässä on sekä tämän kirjeen että koko evankeliumin sanoman avain. Rakkauden syy ja alkulähde on Jumala. Sanoilla ”Jumala on rakkaus” (4:8) Johannes on julistanut kirjeensä suuren sanoman Jumalasta. Jumalan rakkauden kuvaus huipentuu jakeessa 4:10: syntien sovitus, joka saatiin aikaan Jeesuksen ristinkuoleman kautta, on rakkauden huippu ja niin ollen kristillisen julistuksen keskipiste.
Johannes esittää painokkaasti Jumalan rakkauden avarana. Jumala rakastaa koko maailmaa, kaikkia ihmisiä. Jeesus on koko maailman syntien sovitus (2:2, 4:9).
Johannes osoittaa, että Jumalan rakkaus ei ollut mitään sanahelinää, vaan se ilmeni konkreettisena tekona siinä, että Jeesus lähetettiin maan päälle (Jeesus tuli ihmiseksi) ja että Hän kuoli (sovitti syntimme). Nyt Johannes korostaa, että myös kristityn rakkauden täytyy ilmetä tekoina. Kun Jeesuksen uhri kirjeen 3:16:ssa esitettiin kristityn rakkauden kannustimena, samoin 4:11:ssa painotetaan Jumalan rakkauden tekoa Jeesuksessa.
Tämä kaikki oli kuitenkin vierasta harhaopettajille. Heille rakkaus lienee merkinnyt kreikkalaisen viisauden mukaista mystistä yhteyttä jumaluuden kanssa, joka ei ilmennyt veljesrakkautena eikä voinut käsittää Jumalan sovitustekoa lihaan tulleen Poikansa kautta. Tämä uhrautuva rakkaus oli heille vieras ajatus.
Kirjeen jae 4:21 voidaan katsoa Johanneksen tavaksi ilmaista Jeesuksen kaksinkertainen rakkauden käsky (Matt. 22:37-40). Tämä kohta puhuu lähimmäisenrakkaudesta. On parasta pitää kiinni siitä, että Johannes viittaa veljesrakkaudella erityisesti kristittyyn veljeen, mutta hän tekee sen siten, että se kattaa myös muut. On vaikeata ajatella, että Johannes vaatisi vihaamaan sellaista lähimmäistä, joka ei ole kristitty, koska viha on maailman tuntomerkki. Johanneksella on kuitenkin monenlaista sisältöä sanalla ”maailma”. Jumala rakastaa maailmaa, sen kaikkia ihmisiä, mutta samalla Johannes varoittaa rakastamasta maailmaa (2:15), ts. kaikkea tämän ajan tarjoamaa hyvää, joka saa meidät kääntämään sydämemme pois Jumalasta.
Usko voittaa maailman (5:1-5).
Jakeita 5:1-5 voidaan pitää selostuksena uskon voitosta. Näissä jakeissa yhdistetään kolme tärkeää kristillistä käsitettä: usko, rakkaus ja kuuliaisuus. Usko ei kuitenkaan merkitse vain sitä, että jotain pidetään totena; kristillinen usko merkitsee ennen muuta, että joku (=Kristus) on tullut uskovan ihmisen elämään. Usko, rakkaus ja kuuliaisuus ovat seurausta ihmisen uudestisyntymisestä, eivät (luonnollisen) ihmisen omista ponnistuksista.
Jumala on antanut seuraajilleen rakkauden käskyn. Jumalan käskyistä sanotaan, että ne eivät ole raskaita noudattaa. Luonnolliselle ihmiselle ne ovat raskaat, koska luonnollinen ihminen ei voi ymmärtää niitä. Kysymys onkin siitä, mitä Kristus tekee ihmisen elämässä. Jeesuskin jo opetti: ”Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt” (Matt.11:30). Tässä pätee myös vuorisaarnan opetus: ”Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano; heidät ravitaan” (Matt.5:6).
Kolme todistajaa (5:6-12)
Harhaopettajien Kristusopin kanta ilmenee ehkä selvimmin 5:6:sta. Tässä lienee viite siihen, että Johanneksen vastustajat todella olivat gnostilaisia valheopettajia. Tuon harhaopin mukaanhan Kristuksen henki tuli Jeesuksen ylle kasteessa (sitä ennen Jeesus ei ollut vielä Kristus!). Harhaopin mukaan jumalallisen ja inhimillisen yhdistyminen Jeesuksen persoonassa oli kylläkin todellinen, mutta se kesti vain Jeesuksen kasteesta hänen kuolemaansa edeltävään hetkeen. Vähän ennen kuolemaansa Kristuksen henki olisi poistunut Jeesuksesta ja Jeesus olisi ollut enää pelkästään ihminen. Harhaopettajille Jeesuksen kuolema ei siksi merkinnyt mitään. Johanneksen mukaan pahin harhaoppi on juuri tässä. Oikean kristillisen opin mukaan ristillä ei kuollut vain ihminen Jeesus, vaan jumalihminen Jeesus Kristus, Jumalan Poika.
Harhaopettajat ovat näin voineet hyväksyä sen, että Jeesus tuli ”veden kautta”. Tällä viitataan Jeesuksen kasteeseen (jotkut pitävät mahdollisena tulkintana myös vettä, joka vuoti Jeesuksen kyljestä ristillä, Joh.19:34). Mutta sen jälkeen Johannes korostaa, että Jeesus ei tullut vain veden vaan sen lisäksi myös veren kautta. Johannes väittää kaiken menneen hukkaan, jos Jeesuksen ruumiillinen kuolema kielletään tai tehdään kyseenalaiseksi. Kuolemaan kävi Jeesus Kristus – eikä yhtään vähempää!
Jeesuksesta Kristuksesta todistaa näin kolme asiaa: Pyhä Henki (Henki johtaa ihmisen tuntemaan Kristuksen), vesi (Jeesuksen kaste; juuri tuolloin taivaasta kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt”, Matt.3:17) ja veri, jonka Jeesus Kristus vuodatti Golgatalla.
Kirjoittaja päättää tämän jakson jakeessa 5:12 osuvalla vastakkainasettelulla: ”Jolla on Poika, sillä on elämä. Jolla ei Jumalan Poikaa ole, sillä ei ole elämää.” Mitä hyvänsä ihmisellä onkin, hänellä ei ole elämää, jos hän puhuu eksyttäjien tavoin väärin Jeesuksesta. Iankaikkinen elämä ihmisellä on ainoastaan uskossa Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan.
Päätössanat (5:13-21)
Jumala kuulee pyyntömme (5:13-15).
Johannes käyttää toistuvasti vastustajiensa terminologiaa. Harhaopettajat kerskuvat ”tiedollaan.” Johanneskin tuo esille asioita, joita todella tiedämme. Kun meillä on usko Jeesukseen Kristukseen apostoleilta saamamme opin mukaan, meillä on pelastusvarmuus. Meillä on näin tieto, että meillä on iankaikkinen elämä.
Tällä pelastusvarmuudella, joka nojautuu luottavaiseen uskoon Kristukseen, on konkreettiset vaikutuksensa uskovan elämässä. Rakkauden Johannes on tuonut esille jo aiemmin. Nyt hän tuo esille rukousvastaukset, joita uskova voi luottavaisesti odottaa saavansa. Tämä lupaus rukousvastauksista on myös selvästi Jeesuksen opetuksen mukaista (Joh.14:13,14).
Rukous synnintekijän puolesta (5:16-17).
Mitä Johannes tarkoittaa synnillä, joka ei ole kuolemaksi ja synnillä, joka on kuolemaksi (5:16-17), ei voida varmuudella sanoa. On arveltu hänen tarkoittaneen konkreettisia syntejä, kuten murhaa tai aviorikosta. Mutta tämä on arvailua. Lienee parasta lähteä siltä pohjalta, että kirjeessä selvitetään nimenomaan välejä antikristillinen harhaopin kanssa. Jos ihminen sallii ensin antikristusten eksyttää itsensä, silloin hän on pimeydessä ja on itsekin antikristus. Tämä on täydellistä luopumusta ja sitä kautta siitä tulee kuolemansynti. UT:n muun todistuksen valossa voisi sanoa, että kyseessä olisi Pyhän Hengen pilkka (Matt.12:32; Hepr.10:29).
Siinä tehdään joka tapauksessa virheellisesti, jos ajatellaan mahdolliseksi erottaa toisistaan ”anteeksiantamattomat suuret synnit” ja ”anteeksiannettavat pikkusynnit”. Johannes tuskin myöskään tarkoittaa jakoa tarkoituksella tehtyihin synteihin ja huolimattomuussynteihin; tai jakoa tahallisiin synteihin ja heikkoussynteihin. Koska kaikki vääryys on syntiä (5:17), ei ongelmaa voida ratkaista edellyttämällä erilaisia syntikäsitteitä.
Vaikka Johannes ei kehotakaan tässä tapauksessa varsinaisesti esirukoukseen, hän kuitenkin viittaa esirukoukseen synnin vuoksi. Tässä jää kuitenkin syntiä tehneen oma katuminen ja parannuksen teko jostakin syystä mainitsematta (Johannes ei tietenkään sulje niitä pois, vaan jättää ne tässä mainitsematta). Siksi voinee tästä tehdä vain sen johtopäätöksen, että rukouksessa asia jätetään Jumalan käsiin. Ihminen voi näin ollen olla samalla kertaa sekä hänen tuomionsa että hänen laupeutensa alaisuudessa.
Jeesus Kristus, iankaikkinen elämä (5:18-21).
Kirjeestä puuttuu varsinainen päätös tervehdyksineen. Muuten kirjeen lopussa luetellaan pääkohtia kirjeen keskeisistä aiheista.
Jae 20 vielä kertoo meille Jeesuksen jumaluudesta: Jeesus Kristus ”on tosi Jumala ja Iankaikkinen elämä.”
Lopussa oleva varoitus epäjumalista saattaa vaikuttaa yllättävältä. Kirjoittaja tuskin tarkoittaa kirjaimellista epäjumalanpalvelusta. Kun ajatellaan Johanneksen taistelua eksyttäjiä vastaan, sana ”epäjumala” on luonnollisempi ymmärtää näin antikristuksiin viittaavana. Ottaen huomioon sen väärän näkemyksen, joka harhaopettajilla oli Jeesuksesta Kristuksesta ja niin ollen pelastuksesta ja kristillisestä elämästä, he elivät hirvittävässä epäjumalanpalvelussa. Heidän seuraamisensa oli epäjumalien seuraamista. Joka tapauksessa tämä varoitus on vaikuttava päätös tälle kirjeelle, edellyttäen, että Johannes tarkoittaa epäjumalilla harhaopettajia. Juuri eksyttäjät ja heidän harhaoppinsa ovat ohjanneet kirjeen etenemistä alusta loppuun.
Lähteet:
Diginovum, Aikamedia (Keuruu, 2003).
Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).
