Jeesuksen kärsimys oli tapahtumasarja, jossa ristiinnaulitseminen oli ainoastaan yhtenä osana – tosin viimeisenä ja lopulta kuolemaan johtavana osana. Jeesuksen kärsimys tapahtui suunnilleen yhden vuorokauden pituisessa ajassa. Kaikki neljä evankeliumia kertovat Jeesuksen kärsimyksestä laajasti ja monipuolisesti. Kaikissa evankeliumeissa Jeesuksen kärsimys, kuolema ja ylösnousemus merkitsivät ennustusten täyttymistä (esim. Jes.52:13-53:12). Jeesuksen kärsimyshistoria on jokai-sessa evankeliumissa kohokohtana. Johanneksen evankeliumi korostaa erityisen selkeästi sitä, että Jeesus alistui itse vapaaehtoisesti tähän tapahtumasarjaan, koska se merkitsi Isän antaman tehtävän täyttämistä (Joh.17:3,4). Ihmisen Pojan alennus merkitsi itse asiassa Hänen kirkastamistaan (17:5). Jeesuksen kuolema merkitsi ihmiskunnan syntien sovittamista niin, että jokainen Häneen uskova saisi ikuisen elämän (3:14-18).
Myös Jeesuksen kärsimyksestä (kuten monesta muusta asiasta) Johannes kertoo tapahtumia omasta näkökulmastaan muita evankeliumeja täydentäen, mutta ei ristiriidassa muiden evankeliumien todistusten kanssa.
Jeesuksen vangitseminen
Jeesuksen vangitseminen (18:1-14) tapahtui puutarhassa Kidroninpuron toisella puolella. On nähty yhtymäkohtia sille, että ensimmäisten ihmisten syntiinlankeemus tapahtui puutarhassa (1.Moos.3:1-19) ja myös syntien sovittamiseen johtava Jeesuksen kärsimys alkoi puutarhassa (lisäksi myös Jeesuksen hauta oli puutarhassa, Joh.19:41). Tämä puutarha oli tietenkin Getsemane, vaikka Johannes ei kerrokaan Jeesuksen rukoustaistelusta siellä (yhtymäkohtia kuitenkin on, esim. 18:11).
Jeesuksen kavalsi Juudas, joka tunsi paikan, koska Jeesus oli monesti ollut siellä opetuslastensa kanssa. Jeesus tiesi etukäteen, että Juudas ilmiantaa Hänet siellä (13:27; Matt.26:46).
Johannes mainitsee vangitsijoiden mukana olleen sotilasosaston (18:3), joten epäilemättä maaherra Pontius Pilatus tunsi tapauksen jo etukäteen eikä Jeesuksen kuulustelu hänen edessään suinkaan tullut hänelle yllätyksenä (18:28-19:16). Kyseessä oli ennen muuta juutalaisten johtajien salajuoni Jeesusta vastaan, mutta ilmeisesti nämä olivat saaneet Pilatuksen uskomaan, että Jeesus ei ole pelkästään uskonnollinen uhka, vaan että Hän olisi kapinallinen myös poliittisessa mielessä.
Erityistä Jeesuksen vangitsemisessa Johanneksen mukaan oli vangitsijoiden säikähtäminen ja maahan kaatuminen. Jeesus kävi pelottomasti keskustelua vangitsijoidensa kanssa kysyen, ketä nämä etsivät; ja saatuaan vastauksen Jeesus käytti kaksi kertaa jumalallista nimeä ”minä olen” (18:5,6,8). Tämä pelästytti miesjoukon niin, että se perääntyi ja kaatui maahan. Jeesuksella olisi ollut mahdollisuus paeta, mutta Hän ei tehnyt niin. Rohkeasti Hän lähestyi vihollisiaan ja antoi näiden vangita itsensä. Jeesus ei myöskään antanut opetuslasten puolustaa Häntä, vaan nimenomaan moitti Pietaria väkivallasta (18:11). Pietarin miekka olisi tehnyt tyhjäksi Jeesuksen todistuksen Pilatuksen edessä: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (18:36). Jeesus antautui kuolemaan vapaaehtoisesti, lähtökohtanaan se, että Hänen tuli käydä edessä olevaan kärsimykseen yksin (18:8,9).
Jeesuksen kavalsi Juudas, joka tunsi paikan, koska Jeesus oli monesti ollut siellä opetuslastensa kanssa. Jeesus tiesi etukäteen, että Juudas ilmiantaa Hänet siellä (13:27; Matt.26:46).
Johannes mainitsee vangitsijoiden mukana olleen sotilasosaston (18:3), joten epäilemättä maaherra Pontius Pilatus tunsi tapauksen jo etukäteen eikä Jeesuksen kuulustelu hänen edessään suinkaan tullut hänelle yllätyksenä (18:28-19:16). Kyseessä oli ennen muuta juutalaisten johtajien salajuoni Jeesusta vastaan, mutta ilmeisesti nämä olivat saaneet Pilatuksen uskomaan, että Jeesus ei ole pelkästään uskonnollinen uhka, vaan että Hän olisi kapinallinen myös poliittisessa mielessä.
Erityistä Jeesuksen vangitsemisessa Johanneksen mukaan oli vangitsijoiden säikähtäminen ja maahan kaatuminen. Jeesus kävi pelottomasti keskustelua vangitsijoidensa kanssa kysyen, ketä nämä etsivät; ja saatuaan vastauksen Jeesus käytti kaksi kertaa jumalallista nimeä ”minä olen” (18:5,6,8). Tämä pelästytti miesjoukon niin, että se perääntyi ja kaatui maahan. Jeesuksella olisi ollut mahdollisuus paeta, mutta Hän ei tehnyt niin. Rohkeasti Hän lähestyi vihollisiaan ja antoi näiden vangita itsensä. Jeesus ei myöskään antanut opetuslasten puolustaa Häntä, vaan nimenomaan moitti Pietaria väkivallasta (18:11). Pietarin miekka olisi tehnyt tyhjäksi Jeesuksen todistuksen Pilatuksen edessä: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta” (18:36). Jeesus antautui kuolemaan vapaaehtoisesti, lähtökohtanaan se, että Hänen tuli käydä edessä olevaan kärsimykseen yksin (18:8,9).
Jeesuksen kuulustelu ja tuomitseminen
Jeesus vietiin köysissä Hannaksen luo, joka oli ylipappi Kaifaksen appi. Mooseksen lain mukaan Hannas oli edelleenkin ylipappi huolimatta siitä, että roomalainen maaherra oli erottanut hänet virastaan 15 vuotta aikaisemmin. Hannaksen perhe muodosti eräänlaisen ”ylipappidynastian,” sillä Hannaksen viisi poikaa olivat kukin vuorollaan hänen jälkeensä ylipappeina. Tässä vaiheessa Hannaksen vävy Kaifas toimi ylipappina. Käytännössä kuitenkin Hannas lienee koko ajan ollut vaikutusvaltaisempi kuin kulloinkin se hänen sukulaisensa, joka virallisesti toimi ylipappina. Hannas oli myös erittäin rikas, mikä johtui ennen muuta temppelin alueella tapahtuvasta liiketoiminnasta, jota Jeesus oli avoimesti vastustanut (2:13-17). Tämä liiketoiminta oli ollut niin röyhkeää, että myös juutalainen historiankirjoitus on esittänyt siitä kriittisiä mainintoja.
Kuulustelu Hannaksen edessä ei tosiasiassa ollut perehtymistä Jeesuksen opetukseen, vaan poliitti-sen syyn etsimistä Jeesuksen kuolemantuomiota varten. Juutalaiset pyrkivät etsimään Jeesuksen opetuksesta ja opetuslapsista asioita, jotka viittaisivat kapinaan. Jeesus kuitenkin vastasi opetta-neensa julkisesti ja kaikki Hänen opetuksensa olivat olleet avoimesti kaikkien kuultavissa. Jeesuk-sen opetus lähimmille opetuslapsilleenkaan ei käsittänyt mitään sellaista, joka olisi tulkittavissa poliittiseksi vallantavoitteluksi. Jeesus toki opetti tiiviisti myös kahtatoista opetuslastaan, mutta Hänellä ei ollut kahta, keskenään ristiriitaista opetusta: yhdenlaista julkisesti ja toisenlaista lähim-mälle sisäpiirilleen. Hänellä ei ollut salaoppeja, vaan Hänen opetuksensa oli sama totuus aina ja kaikkialla.
Hannaksen kuulustelumenetelmä oli vastoin juutalaisten oikeuskäsitystä, koska sen mukaan todistajien tuli vahvistaa syyllisyys eikä syytetyn itsensä – tähän Jeesuskin viittaa näennäisesti epäkohteliaalla vastauksellaan (18:21). Hannas ei saanutkaan kuulustelullaan Jeesuksesta irti mitään haluamaansa.
Myös virallinen ylipappi Kaifas lopulta kuulustelee Jeesusta, vaikka Johannes ei tästä kuulustelusta kerrokaan yksityiskohtia (18:24; muiden evankeliumien mukaan tämä kuulustelu oli perusteellinen). Tämän jälkeen Jeesus vietiin maaherra Pilatuksen luo.
Ylipappien kuulustelun yhteydessä Simon Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa (18:17,25,27). Johannes ei kerro Pietarin katumuksesta (Matt.26:75; Mark.14:72; Luuk.22:62), mutta tapahtuman katsoivat merkittäväksi kaikki neljä evankelistaa. Pietari, josta tuli alkuseurakunnan johtaja (Matt.16:18) ja joka heti helluntaina Hengen vuodatuksen jälkeen saarnasi pelotta ja voimalla (Ap.t.2:14-40), oli ihmisenä arka ja heikko, kuten kuka hyvänsä syntinen ihminen.
Juutalaiset eivät voineet uskonnollisista syistään tulla sisälle Pilatuksen palatsiin (juutalaisten johtajille valhe Jeesusta vastaan ei ollut väärin, mutta ulkonaista rituaalista saastumista he kyllä varoivat!). Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana 26-36 jKr. Pilatuksella oli keisarinsa silmissä hämäriä asioita, joitten tarkempaa tutkimista Pilatus pelkäsi ja siksi yritti varoa antamasta niihin enempää aihetta. Mutta Pilatus oli myös ajautunut huonoihin väleihin juutalaisten kanssa – jotka toisaalta nyt tarvitsivat Pilatuksen apua, koska Herodes Suuren jälkeen juutalaisten neuvosto ei saanut enää omin päin panna toimeen kuolemantuomioita (18:31). Tämä molemminpuolinen arka asetelma selittää Pilatuksen käytöstä Jeesuksen suhteen. Hän tiesi Jeesuksen syyttömäksi, mutta ei halunnut antaa syytä Rooman keskusvallan puuttua omiin asioihinsa.
Juutalaiset eivät Pilatuksen edessä halunneet tuoda esille uskonnollista riitaansa Jeesuksen oppiin ja Hänen persoonaansa nähden. Mutta Jeesuksen kuninkuus oli asia, jonka suhteen juutalaiset saattoi-vat esittää myös Pilatuksen edessä raskauttavana näkökohtana. Jeesuksesta haluttiin tehdä kapinaan kiihottava, poliittisesti vaarallinen henkilö. Roomalaiset kirjailijatkin kertovat, että juutalaisten Messiasta odotettiin siihen aikaan laajalti ja tämän uskottiin perustavan maailmanvallan. Siksi Pilatus kyseleekin Jeesukselta tämän kuninkuudesta (18:33-37). Mutta Jeesuksen kuninkuus ei ollut tästä maailmasta. Kuningas Hän todella oli, mutta erilainen kuin Pilatus luuli. Hän oli totuus (14:6), mutta Pilatus ei tätä totuutta tuntenut. Sen osoitti hänen kysymyksensä (18:38).
Pilatus vakuuttui Jeesuksen syyttömyydestä, mutta ei siitä huolimatta uskaltanut vapauttaa tätä. Mutta hän yritti vedota vuotuiseen tapaansa vapauttaa yksi vanki. Hän yritti tätä kautta saattaa Jeesus vapauteen; mutta juutalaiset vaativatkin vapaaksi Barabbasta, todellista kapinallista, jolla tosin saattoi olla kansansuosiotakin roomalaisten vastustajana.
Jeesuksen Pilatus käski ruoskia. Roomalainen ruoskiminen oli erityisen raakaa; ruoskassa oli teräviä ja painavia metallin yms. palasia, jotka käytännössä repivät ihmisen hajalle. Monet kuolivat jo ruoskimiseen ennen ristiinnaulitsemista. Mutta Pilatus käytti ruoskimista välineenä vielä yrittää pelastaa Jeesus kuolemantuomiolta: kun kansa näkisi Jeesuksen muodottomaksi ruoskittuna, pilkattuna ja orjantappurakruunu päässä, se ehkä säälisi Jeesusta ja sallisi tämän vapauttamisen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Pilatuksen menneisyys ei sallinut enää juutalaisten vastustamista (19:7,12,15; meteliä oli Pilatuksen maineen kannalta jo tarpeeksi!). Pilatus uhrasi Jeesuksen ristille pelkuruuttaan, vaikka tiesi tämän syyttömäksi.
Kuulustelu Hannaksen edessä ei tosiasiassa ollut perehtymistä Jeesuksen opetukseen, vaan poliitti-sen syyn etsimistä Jeesuksen kuolemantuomiota varten. Juutalaiset pyrkivät etsimään Jeesuksen opetuksesta ja opetuslapsista asioita, jotka viittaisivat kapinaan. Jeesus kuitenkin vastasi opetta-neensa julkisesti ja kaikki Hänen opetuksensa olivat olleet avoimesti kaikkien kuultavissa. Jeesuk-sen opetus lähimmille opetuslapsilleenkaan ei käsittänyt mitään sellaista, joka olisi tulkittavissa poliittiseksi vallantavoitteluksi. Jeesus toki opetti tiiviisti myös kahtatoista opetuslastaan, mutta Hänellä ei ollut kahta, keskenään ristiriitaista opetusta: yhdenlaista julkisesti ja toisenlaista lähim-mälle sisäpiirilleen. Hänellä ei ollut salaoppeja, vaan Hänen opetuksensa oli sama totuus aina ja kaikkialla.
Hannaksen kuulustelumenetelmä oli vastoin juutalaisten oikeuskäsitystä, koska sen mukaan todistajien tuli vahvistaa syyllisyys eikä syytetyn itsensä – tähän Jeesuskin viittaa näennäisesti epäkohteliaalla vastauksellaan (18:21). Hannas ei saanutkaan kuulustelullaan Jeesuksesta irti mitään haluamaansa.
Myös virallinen ylipappi Kaifas lopulta kuulustelee Jeesusta, vaikka Johannes ei tästä kuulustelusta kerrokaan yksityiskohtia (18:24; muiden evankeliumien mukaan tämä kuulustelu oli perusteellinen). Tämän jälkeen Jeesus vietiin maaherra Pilatuksen luo.
Ylipappien kuulustelun yhteydessä Simon Pietari kielsi Jeesuksen kolme kertaa (18:17,25,27). Johannes ei kerro Pietarin katumuksesta (Matt.26:75; Mark.14:72; Luuk.22:62), mutta tapahtuman katsoivat merkittäväksi kaikki neljä evankelistaa. Pietari, josta tuli alkuseurakunnan johtaja (Matt.16:18) ja joka heti helluntaina Hengen vuodatuksen jälkeen saarnasi pelotta ja voimalla (Ap.t.2:14-40), oli ihmisenä arka ja heikko, kuten kuka hyvänsä syntinen ihminen.
Juutalaiset eivät voineet uskonnollisista syistään tulla sisälle Pilatuksen palatsiin (juutalaisten johtajille valhe Jeesusta vastaan ei ollut väärin, mutta ulkonaista rituaalista saastumista he kyllä varoivat!). Pontius Pilatus oli Juudean maaherrana 26-36 jKr. Pilatuksella oli keisarinsa silmissä hämäriä asioita, joitten tarkempaa tutkimista Pilatus pelkäsi ja siksi yritti varoa antamasta niihin enempää aihetta. Mutta Pilatus oli myös ajautunut huonoihin väleihin juutalaisten kanssa – jotka toisaalta nyt tarvitsivat Pilatuksen apua, koska Herodes Suuren jälkeen juutalaisten neuvosto ei saanut enää omin päin panna toimeen kuolemantuomioita (18:31). Tämä molemminpuolinen arka asetelma selittää Pilatuksen käytöstä Jeesuksen suhteen. Hän tiesi Jeesuksen syyttömäksi, mutta ei halunnut antaa syytä Rooman keskusvallan puuttua omiin asioihinsa.
Juutalaiset eivät Pilatuksen edessä halunneet tuoda esille uskonnollista riitaansa Jeesuksen oppiin ja Hänen persoonaansa nähden. Mutta Jeesuksen kuninkuus oli asia, jonka suhteen juutalaiset saattoi-vat esittää myös Pilatuksen edessä raskauttavana näkökohtana. Jeesuksesta haluttiin tehdä kapinaan kiihottava, poliittisesti vaarallinen henkilö. Roomalaiset kirjailijatkin kertovat, että juutalaisten Messiasta odotettiin siihen aikaan laajalti ja tämän uskottiin perustavan maailmanvallan. Siksi Pilatus kyseleekin Jeesukselta tämän kuninkuudesta (18:33-37). Mutta Jeesuksen kuninkuus ei ollut tästä maailmasta. Kuningas Hän todella oli, mutta erilainen kuin Pilatus luuli. Hän oli totuus (14:6), mutta Pilatus ei tätä totuutta tuntenut. Sen osoitti hänen kysymyksensä (18:38).
Pilatus vakuuttui Jeesuksen syyttömyydestä, mutta ei siitä huolimatta uskaltanut vapauttaa tätä. Mutta hän yritti vedota vuotuiseen tapaansa vapauttaa yksi vanki. Hän yritti tätä kautta saattaa Jeesus vapauteen; mutta juutalaiset vaativatkin vapaaksi Barabbasta, todellista kapinallista, jolla tosin saattoi olla kansansuosiotakin roomalaisten vastustajana.
Jeesuksen Pilatus käski ruoskia. Roomalainen ruoskiminen oli erityisen raakaa; ruoskassa oli teräviä ja painavia metallin yms. palasia, jotka käytännössä repivät ihmisen hajalle. Monet kuolivat jo ruoskimiseen ennen ristiinnaulitsemista. Mutta Pilatus käytti ruoskimista välineenä vielä yrittää pelastaa Jeesus kuolemantuomiolta: kun kansa näkisi Jeesuksen muodottomaksi ruoskittuna, pilkattuna ja orjantappurakruunu päässä, se ehkä säälisi Jeesusta ja sallisi tämän vapauttamisen. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Pilatuksen menneisyys ei sallinut enää juutalaisten vastustamista (19:7,12,15; meteliä oli Pilatuksen maineen kannalta jo tarpeeksi!). Pilatus uhrasi Jeesuksen ristille pelkuruuttaan, vaikka tiesi tämän syyttömäksi.
Jeesuksen ristiinnaulitseminen
Johannes oli Jeesuksen opetuslapsista ainoa, joka oli paikalla todistamassa Jeesuksen ristiin-naulitsemista (19:26,27). Tästä huolimatta Johannes kertoo itse ristiinnaulitsemisesta hyvin vähän, vain mainiten sen (19:18). Ristiinnaulitseminen oli aikalaisille tuttu teloitustapa, joten sen kuvaaminen ei itsessään ollut tarpeellinen Johanneksen evankeliumin pääaiheen kannalta (19:35: ”…jotta tekin uskoisitte”).
Pilatuksen kirjoituttama Jeesuksen kuolemantuomion syy (”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas”) oli merkityksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin se oli tarkoitettu halventamaan juutalaisia. Pilatus sai näin osoitettua niin omaa kuin Roomankin valtaa juutalaisiin nähden. Mutta toisaalta Pilatus tietämättään tuli todistaneeksi Jeesuksen kuninkuuden laatua, joka Jeesuksen mukaan ”…ei ole tästä maailmasta” (18:36). Jeesuksen kuolemassa oli kysymys juuri tästä erilai-sesta kuninkuudesta, jonka Jeesus osoitti epätavallisella tavalla, ei taistelemalla, kuten maalliset kuninkaat, vaan kuolemalla. Pilatuksen ivallinen teksti tuli näin olemaan totta: Jeesus on nimen-omaan kuningas. Hänen kuninkuuteensa kuului Isän suunnitelman mukaisesti tuskallinen sijais-kuolema.
Jeesuksen vaatteiden jakaminen (19:23,24) sotilaiden kesken oli vallitseva tapa. Mutta sillä oli jälleen tässä tapauksessa merkitystä ennustusten täyttymyksenä (Ps.22:19). Ennustusten täyttymystä oli myös Jeesuksen pyyntö saada juoda (19:28; Ps.69:22; Jeesus, joka oli tarjonnut janoisille elävää vettä, 4:14, kuoli itse janoisena!) sekä Hänen luittensa jääminen rikkomatta keihään lävistyksestä huolimatta (Ps.34:21, Sak.12:10). Viimeksi mainittu korostaa myös Jeesuksen kuoleman uhriluonnetta, koska pääsiäislampaalta ei saanut ”…rikkoa ainoatakaan luuta” (2.Moos.12:46).
Johannes otti Jeesuksen äidin huolehdittavakseen Jeesuksen kuoleman jälkeen (19:25-27). Tämä osoitti (paitsi ilmeistä verisukulaisuutta, Maria lienee ollut Johanneksen täti) Johanneksen uskollisuutta Jeesusta kohtaan loppuun asti. Merkillistä on silti se, että Jeesuksen veljet (Mark.6:3) eivät olleet äitinsä turvana. Syynä saattoi olla heidän senhetkinen epäuskonsa (7:5).
Pilatuksen kirjoituttama Jeesuksen kuolemantuomion syy (”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas”) oli merkityksellinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin se oli tarkoitettu halventamaan juutalaisia. Pilatus sai näin osoitettua niin omaa kuin Roomankin valtaa juutalaisiin nähden. Mutta toisaalta Pilatus tietämättään tuli todistaneeksi Jeesuksen kuninkuuden laatua, joka Jeesuksen mukaan ”…ei ole tästä maailmasta” (18:36). Jeesuksen kuolemassa oli kysymys juuri tästä erilai-sesta kuninkuudesta, jonka Jeesus osoitti epätavallisella tavalla, ei taistelemalla, kuten maalliset kuninkaat, vaan kuolemalla. Pilatuksen ivallinen teksti tuli näin olemaan totta: Jeesus on nimen-omaan kuningas. Hänen kuninkuuteensa kuului Isän suunnitelman mukaisesti tuskallinen sijais-kuolema.
Jeesuksen vaatteiden jakaminen (19:23,24) sotilaiden kesken oli vallitseva tapa. Mutta sillä oli jälleen tässä tapauksessa merkitystä ennustusten täyttymyksenä (Ps.22:19). Ennustusten täyttymystä oli myös Jeesuksen pyyntö saada juoda (19:28; Ps.69:22; Jeesus, joka oli tarjonnut janoisille elävää vettä, 4:14, kuoli itse janoisena!) sekä Hänen luittensa jääminen rikkomatta keihään lävistyksestä huolimatta (Ps.34:21, Sak.12:10). Viimeksi mainittu korostaa myös Jeesuksen kuoleman uhriluonnetta, koska pääsiäislampaalta ei saanut ”…rikkoa ainoatakaan luuta” (2.Moos.12:46).
Johannes otti Jeesuksen äidin huolehdittavakseen Jeesuksen kuoleman jälkeen (19:25-27). Tämä osoitti (paitsi ilmeistä verisukulaisuutta, Maria lienee ollut Johanneksen täti) Johanneksen uskollisuutta Jeesusta kohtaan loppuun asti. Merkillistä on silti se, että Jeesuksen veljet (Mark.6:3) eivät olleet äitinsä turvana. Syynä saattoi olla heidän senhetkinen epäuskonsa (7:5).
Jeesuksen kuolema
Jeesuksen viimeiset sanat olivat : ”Se on täytetty” (19:30). Jeesus tiesi, että Hänen työnsä oli nyt tehty eikä Hänellä ollut enää mitään muuta täytettävänään. Nämä eivät ole hävinneen kuolemaan-tuomitun sanoja, vaan voittajan sanoja. Tässä on yhtymäkohta Hänen ylimmäispapilliseen rukoukseensa: ”Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni” (17:4). Jeesuksen maanpäällinen tehtävä oli nyt tehty.
Kaksi muutakin huomiota voidaan tehdä Jeesuksen kuoleman hetkestä. Ensinnäkin, Jeesus oli sano-nut maan päällä ollessaan: ”…mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi” (Matt.8:20). Hänen työnsä maan päällä oli raskasta ja intensiivistä. Vasta ristillä saattoi tapahtua se, mitä sanotaan: ”Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä” (19:30). Toiseksi, sanat ”antoi henkensä” merkitsivät nimenomaisesti vapaaehtoisuutta. Jeesuksen kuolema oli Hänen täydellistä antautumistaan siihen, kuten Hän aikaisemmin oli opettanutkin (10:17,18).
Ristiinnaulittujen ruumiit haluttiin pois ristiltä, koska oli valmistuspäivä ja alkava sapatti oli erityisen suuri juhla. Tässä tilanteessa on nähty yksi todistus Jeesuksen todellisesta, ruumiillisesta kuolemasta. Jeesuksen kylkeen työnnettiin keihäs ”…ja haavasta vuoti heti verta ja vettä” (19:34). Jos olisi ollut kyseessä elävän ihmisen (esim. pyörtyneen) ruumis, haavasta olisi tullut vain verta. Tämä oli osoitus siitä, että Jeesus oli todellisesti kuollut, ei valekuollut (joka sitten haudan viileydessä olisi herännyt!).
On ensiarvoisen tärkeää syntien sovituksen kannalta, että Jeesus kärsi ja kuoli ruumiillisesti, ei ”hengellisesti” tai ”filosofisesti.” ”Itse, omassa ruumiissaan, hän kantoi meidän syntimme ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. Hänen haavansa ovat teidät parantaneet” (1.Piet.2:24; loppuosa viittaa Jes.53:5:een). Niin Jeesuksen kärsimys, kuolema kuin ylösnousemuskin olivat todellisia ruumiillisia tapahtumia, mikä oli edellytyksenä myös meidän ruumiimme pelastumiseksi synnin vallasta.
Kaksi muutakin huomiota voidaan tehdä Jeesuksen kuoleman hetkestä. Ensinnäkin, Jeesus oli sano-nut maan päällä ollessaan: ”…mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin päänsä kallistaisi” (Matt.8:20). Hänen työnsä maan päällä oli raskasta ja intensiivistä. Vasta ristillä saattoi tapahtua se, mitä sanotaan: ”Hän kallisti päänsä ja antoi henkensä” (19:30). Toiseksi, sanat ”antoi henkensä” merkitsivät nimenomaisesti vapaaehtoisuutta. Jeesuksen kuolema oli Hänen täydellistä antautumistaan siihen, kuten Hän aikaisemmin oli opettanutkin (10:17,18).
Ristiinnaulittujen ruumiit haluttiin pois ristiltä, koska oli valmistuspäivä ja alkava sapatti oli erityisen suuri juhla. Tässä tilanteessa on nähty yksi todistus Jeesuksen todellisesta, ruumiillisesta kuolemasta. Jeesuksen kylkeen työnnettiin keihäs ”…ja haavasta vuoti heti verta ja vettä” (19:34). Jos olisi ollut kyseessä elävän ihmisen (esim. pyörtyneen) ruumis, haavasta olisi tullut vain verta. Tämä oli osoitus siitä, että Jeesus oli todellisesti kuollut, ei valekuollut (joka sitten haudan viileydessä olisi herännyt!).
On ensiarvoisen tärkeää syntien sovituksen kannalta, että Jeesus kärsi ja kuoli ruumiillisesti, ei ”hengellisesti” tai ”filosofisesti.” ”Itse, omassa ruumiissaan, hän kantoi meidän syntimme ristinpuulle, jotta me kuolisimme pois synneistä ja eläisimme vanhurskaudelle. Hänen haavansa ovat teidät parantaneet” (1.Piet.2:24; loppuosa viittaa Jes.53:5:een). Niin Jeesuksen kärsimys, kuolema kuin ylösnousemuskin olivat todellisia ruumiillisia tapahtumia, mikä oli edellytyksenä myös meidän ruumiimme pelastumiseksi synnin vallasta.
Jeesuksen hautaaminen ja ylösnousemus
Joosef, kotoisin Arimatiasta, ja Nikodemos (nyt julkisesti uskonsa tunnustaen!) hautasivat Jeesuksen. Kyseessä oli kaksi arvostettua juutalaisten neuvoston jäsentä. Johannes lienee maininnut heidät juuri siksi, että he olivat korkea-arvoisina henkilöinä vakuuttavia todistajia Jeesuksen todellisesta kuolemasta. Ruumiin käsittely ja hautaaminen tapahtuivat noudattaen parhaita juutalaisia tapoja ja käytäntöjä. Hauta oli myös ”rikkaan miehen hauta” puutarhassa. Näin toteutui jälleen kerran profeetan ennustus: ”Rikkaan haudassa hän sai leposijansa” (Jes.53:9).
Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä hauta oli kuitenkin tyhjä, kuten todistajat saattoivat havaita; ja Jeesus ilmestyi monille 40 päivän aikana (Joh.20-21). Oli tapahtunut Jeesuksen ylösnousemus, joka on historiallinen tosiasia.
Ylösnousemus merkitsee monia asioita:
Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä hauta oli kuitenkin tyhjä, kuten todistajat saattoivat havaita; ja Jeesus ilmestyi monille 40 päivän aikana (Joh.20-21). Oli tapahtunut Jeesuksen ylösnousemus, joka on historiallinen tosiasia.
Ylösnousemus merkitsee monia asioita:
Jeesuksen ylösnousemuksesta 40 päivän kuluttua Hän nousi taivaisiin ja siitä 10 päivän kuluttua tapahtui Pyhän Hengen vuodatus helluntaina. Sen jälkeen julistusta ristillä kuolleesta ja ylösnousseesta Jeesuksesta alettiin levittää Hengen voimassa.
Lähteet:
Diginovum, Aikamedia (Keuruu, 2003).
Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 7, ”Ylösnousemus,” s.209 (Vantaa, 1991).
Tenney, Merril C., John: The Gospel of Belief (Grand Rapids, Michigan, 1948).
