JAAKOBIN PERHE EGYPTISSÄ

Jaakobin perhe muuttaa Egyptiin

Jaakobin koko perhe muutti Egyptiin (1.Moos.45:25-46:34). Kyseessä oli Jumalan suunnitelma, jolle Jaakob oli kuuliainen. Patriarkat palvelivat samaa elävää Jumalaa (Jaakobista sanotaan: ”…hän uhrasi teurasuhreja isänsä Iisakin Jumalalle”, 46:1), mutta Jumalan nimenomainen suunnitelma itse kullekin patriarkalle saattoi poiketa muista. Iisakille Jumala oli sanonut: "Älä lähde Egyptiin” (26:2), mutta Jaakobille Herra sanoi: ”Älä pelkää lähteä Egyptiin” (46:3). Jumala tiesi, mitä piti kulloinkin tehdä. Kaikki patriarkat olivat herkkiä kuulemaan Jumalan äänen ja toimimaan kuuliaisesti sen mukaan.

Juuda oli selvästi Jaakobin pojista se, joka oli muita veljiä edellä, eräänlaisessa johtajan asemassa (46:28). Myöhemmin tämä nimenomaisesti korostuu Juudan saamassa siunauksessa (49:8-12). Egyptissä kaikki olivat kuitenkin riippuvaisia Joosefista ja olivat hänen valtansa alla. Gosenin maakuntaan asettuminen oli Joosefin nimenomainen suunnitelma (45:10). Maakunta sijaitsi Niilin suiston itäpuolella, ja sitä kutsuttiin myös Ramseksen maakunnaksi (47:11), millä ehkä tarkoitetaan laaksoa, jonka faarao Ramses II asutti. Alue oli Egyptin parasta osaa, karjanhoitoon soveltuvaa ja siellä oli runsaasti kalaa ja vihanneksia (4.Moos.11:5). Ulkonaisesti Joosefin suunnitelman perusteena egyptiläisille oli Jaakobin perheen paimentolaisuus, mitä egyptiläiset eivät voineet sietää. Jaakobin suku sai näin elää erillään egyptiläisistä. Tällä oli merkitystä Israelin kansan identiteetin muodostumisessa (Jumalan käden ohjaava vaikutus näkyy tässäkin). Israelilaiset asuivatkin Gosenissa sen ajan, minkä olivat Egyptissä. Jaakobin saavuttua Goseniin tuli Joosefkin käymään siellä, ja seurasi Jaakobin ja Joosefin jälleen näkeminen (1.Moos.46:29,30).

Historiankirjoitus pitää mahdollisena, että Egyptin faaraon suku oli tuohon aikaan seemiläistä juurta (muinaiset egyptiläiset olivat haamilaisia). Tämä saattaa selittää sen, miksi faarao oli suopea Jaakobin perheen asettumiselle Egyptiin Gosenin maakuntaan (45:16-20; 46:28). Itsekin mahdollisesti seemiläisenä faarao piti suotavana sitä, että seemiläisiä heimoja muutti Egyptiin. Jaakobin perheen muutto saikin hyvän vastaanoton (47:1-12). Faaraon suopeuteen Jaakobin vastasi siunauksen toivotuksella. Tässä näkyi osaltaan Jumalan Abrahamille antama lupaus: ”Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua” (12:3).

Isänsä perheen muutettua Egyptiin Joosef jatkoi tehtävänsä hoitoa käskynhaltijana. Hänen toimintaansa egyptiläisiä kohtaan nälänhädän aikana (47:13-26) ei tule pitää väärämielisenä, raakana ja ahneena, vaikka se johti nälkiintyneiden egyptiläisten joutumisena faaraon orjiksi. Kyseessä oli tuon ajan käytännön mukainen menettely, jolloin köyhtynyt ihminen saattoi myydä viimeiseksi vapautensa (sama periaate löytyy myös Mooseksen laista, joskin kohtuullistettuna 3.Moos.25:39-46). Kyse oli ”kaupallisesta” ajattelusta: egyptiläiset antautuivat faaraon orjiksi, mutta saivat vastaavasti Joosefilta huolenpidon ja elatuksen.

Jaakob siunaa Joosefin pojat

Jaakob perheineen asettui Goseniin, missä perhe kasvoi runsaasti (1.Moos.47:27-31). Jaakob tunsi kuoleman lähestyvän, kun hän oli 147 vuoden ikäinen. Hän kutsui Joosefin luokseen ja hänen ainoa toivomuksensa oli, että häntä ei haudata Egyptiin vaan isiensä hautaan. Tässä on nähtävä yhteys luvattuun maahan (12:1,7). Jaakob oli Egyptissä, mutta luvattu maa oli edelleen Kanaanin maa, johon paljon myöhemmin Israelin jälkeläiset palasivat.

Joosef avioitui Egyptissä. Hänen vaimonsa oli Onin papin Poti-Feran tytär Asenat (41:50). Joosefin vanhimmat pojat olivat Manasse ja Efraim. Jaakob siunasi heidät (48:1-22). Jaakob piti kahta Joosefin vanhinta poikaa kuin ominaan: Manasse ja Efraim tulivat kuulumaan Israelin kahdentoista heimon joukkoon. Poikiensa kautta Joosef sai siis isältään kaksinkertaisen perintöosan, mikä viittaa esikoisuuteen (5.Moos.21:17). Kuitenkin jälleen nuorempi asetettiin vanhemman edelle (1.Moos.48:17-19), mikä jälleen oli osoitus Jumalan valinnasta.

Jaakob siunaa poikansa

Tämän jälkeen Jaakob siunasi kaikki poikansa Egyptissä ennen kuolemaansa (49:1-28). Nämä siunaukset ovat merkityksellisiä Israelin kansan myöhemmin historian kannalta. Näihin profeetallisiin siunauksiin sisältyy Israelin menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Ennustukset koskettavat myös kunkin heimon tulevaa roolia.

Ruuben oli Jaakobin vanhin poika ja sitä kautta esikoinen (49:3,4). Ruuben kuitenkin makasi isänsä sivuvaimon Bilhan kanssa tehden aviorikoksen (35:22), mistä syystä Ruuben ei saanut säilyttää ensimmäistä sijaansa. Tämä oli näkynyt epäsuorasti jo Jaakobin suhtautumisessa aikaisemmin; kuten siinä, että Israel ei ollut hyväksynyt Ruubenin ehdotusta vakuuttaa isänsä Benjaminin palauttamisesta (42:37,38), mutta oli myöhemmin hyväksynyt Juudan ehdotuksen (43:8-10). Juuda oli selvästi astunut Ruubenin edelle. Myöhemmin Juudan saama siunaus oli merkittävin Jaakobin poikien siunauksista (49:8-12).

Myös Simeon ja Leevi menettivät asemansa (iältään he olivat Ruubenista seuraavat) johtuen väkivaltaisuudestaan vuoksi (34:1-31). Tämä merkitsi heidän jälkeläistensä tulevaisuudessa sitä, että kummankaan heimo ei saanut pysyvää maaosuutta myöhemmin Kanaanin maassa. Simeonin heimo sai osuutensa Juudan heimon alueelta (Joos.19:9), mutta käytännössä tämä merkitsi Simeonin heimon häviämistä ja sulautumista Juudan heimoon. Leeviläiset taas palvelivat pappeina ja temppelipalvelijoina, mistä syystä heille ei annettu omaa maaosuutta.

Juudan saama siunaus oli muita selvästi suurempi (49:8-12). Esikoisoikeuden Jaakob oli tosin varannut Joosefille (48:5; 1.Aikak.5:1,2), mutta Juudasta tuli Jaakobin pojista mahtavin. Juuda tuli olemaan kuninkaallinen heimo, joka hallitsi yli muiden (vrt. Ps.78:67,68). Juuda tuli olemaan voittoisa soturi, jota muut veljet kumartavat (tässä on mielenkiintoinen vastakkainasettelu Joosefin unien kanssa, 1.Moos.37:5-11!). Juuda tulee olemaan mahtava leijona (49:9), joka tulee kantamaan kuninkaallista valtikkaa (49:10). Kuningas Daavid tuli Juudan heimosta (Matt.1:2-6) ja myöhemmät kuninkaat olivat hänen jälkeläisiään. Lopulta samasta sukuhaarasta syntyi myös Messias, Jumalan Poika (Matt.1:6-16), joka on kuningas ikuisesti (Ps.110:1-7; Ps.2:1-9). Tässä mielessä kysymys ei enää ole pelkästään Israelin kansasta, vaan kaikki kansat ovat Hänen valtansa alaisia. Tuleva Messias antaa kaikille kansoille yltäkylläisyyden (”viini” on symboli yltäkylläisyydestä), mutta Hän tulee myös aikojen lopussa kukistamaan vihollisensa lopullisesti (vrt. Ilm.19:11-21).

Muiden veljien saamat siunaukset ovat Juudaa vähäisempiä. Sebulonin (1.Moos.49:13) saama alue (Joos.19:10-16) oli pohjoisessa, mutta se ei tosiasiassa ulottunut mereen saakka vaan oli kaukana Sidonin takana. Isaskarin osuus tuli olemaan pohjoisessa sisämaassa ja hänen saamassaan siunauksessa (49:14,15) on nähty yleinen lupaus tulevasta ”lepopaikasta” luvatussa maassa. Danin saama ennustus (49:16-18) on väkivaltaisuudessaan moniselitteinen, mutta sen lopputuloksena on Herran antama lunastus. Samoin on tulkittava Gadille annettu lyhyt ennustus (49:19). Asserin jälkeläisille taas luvataan runsas yltäkylläisyys (49:20). Myös Naftalille luvataan menestystä (49:21). Joosefille annettu ennustus poikkeaa edellisistä – paitsi että se on pitempi – siinä, että se on korostetusti ”siunaus”, ei pelkästään profetia. Joosef on ”päämies veljiensä joukossa.” Benjaminille lausuttu lyhyt profetia (49:27) muistuttaa Juudan saamaa voittoisaa profetiaa.

Jaakobin ja Joosefin kuolema

Jaakob kuoli Egyptissä (49:29-33). Hänen poikansa kävivät hautaamassa hänet Kanaanin maahan (50:1-14). Koko Jaakobin perhe jäi Egyptiin. Isän kuoleman jälkeen Joosefin veljet olivat levottomia ja pelkäsivät Joosefin kostoa (50:15-21). Joosef kuitenkin oli jo aikaisemmin tehnyt anteeksiantamuksestaan täyttä totta (45:5-8). Täydellinen anteeksiantamus merkitsee juuri sitä, että rikkomuksen tehneen ei tarvitse pelätä mitään kostoa siltä, jota kohtaan on rikottu. Tämä ei tarkoita sitä, että väärin tehneen ei tarvitsisi tässä ajassa kantaa vastuutaan teoistaan; mutta se merkitsee sitä, että hänen ei tarvitse pelätä kostoa siltä, jota kohtaan on rikottu.

Joosef kuoli 110-vuotiaana ja hänet balsamoitiin ja pantiin arkkuun (50:22-26). Joosef oli ennen kuolemaansa käskenyt tuoda hänen luunsa takaisin Kanaanin maahan. Kun israelilaiset pakenivat Egyptistä n. 400 vuotta myöhemmin, he ottivat mukanaan Joosefin luut (2.Moos.13:19).

Joosef ja Jeesus

Joosefista on sanottu, että hän muistuttaa Vanhan Testamentin henkilöistä kaikkein eniten Jeesusta. Tämä onkin monessa mielessä totta. Joosef oli jalo persoonallisuus, joka ei katkeroitunut silloinkaan, kun veljet myivät hänet orjaksi ja kun hän joutui väärien syytösten nojalla vankilaan. Kiusauksissa Joosef osoitti kestävyyttä ja puhdasta mieltä. Epäoikeutettujen syytösten keskellä hän ei vajonnut itsesääliin, vaan luotti Jumalaan. Noustuaan korkeaan asemaan hän oli edelleen nöyrä, ahkera ja uskollinen.

Niinpä löytyy runsaasti yhtäläisyyksiä Joosefin ja Jeesuksen välillä. Kumpaakin isä rakasti, kumpaakin veljet ylenkatsoivat, kumpikin myytiin hopeasta ja kumpaakin syytettiin vilpillisesti. Mutta kummankin nöyryys johti heidät valtaistuimelle! Lopulta kumpikin antoi sydämestään anteeksi vihamiehilleen.

Vaikka Raamattu ei suoraan rinnasta Joosefia ja Jeesusta, yhtäläisyyksiä on paljon. Joosef oli toki vain vajavainen ihminen kun Jeesus taas oli Jumalan Poika. Mutta Joosef on kaikin puolin suuri ja merkittävä persoonallisuus, joka on meille monessa suhteessa hyvänä esimerkkinä.

Lähteet

Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).

Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).

Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,

1967).

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

JAAKOBIN POJAT VILJANHAKUMATKOILLA

Veljesten ensimmäinen viljanhakumatka

Jaakob perheineen ei tiennyt mitään Joosefin ylenemisestä Egyptissä (1.Moos.41). Jaakobille Joosef oli kuollut, koska veljet olivat petoksella saaneet Jaakobin uskomaan niin. Aikaa oli kulunut jo 13 vuotta eivätkä veljetkään voineet tietää, oliko Joosef enää elossa. Oli inhimillisesti mahdotonta kenellekään kuvitella, että Joosef olisi päässyt suurvallan käskynhaltijaksi. Siksi edessä olevat tapahtumat tulivat olemaan Jaakobin perheelle täysin odottamattomia.

Kuten Joosef oli faaraolle ennustanutkin (41:27-32), oli tulossa nälänhätä yli koko maan. Nälänhätä kohdistui yhtä lailla Kanaanin maahan kuin Egyptiin. Mutta Jaakobin perhe sai kuulla, että Egyptissä oli viljaa; niinpä Joosefin veljet tekivät kaksi viljanhakumatkaa Egyptiin (1.Moos.42,43). Nämä matkat tulivat olemaan dramaattisia, koska veljekset tapasivat Egyptissä oman veljensä, jonka he kerran olivat myyneet sinne orjaksi.

Kymmenen veljestä lähti ensimmäiselle matkalle (42:1-28). Jaakob ei päästänyt Benjaminia mukaan. Jaakobille hänen poikansa jakautuivat kahteen osaan: Raakelin lapset Joosef ja Benjamin sekä ”muut” kymmenen. Koska Joosefia ei enää Jaakobin käsityksen mukaan ollut, hän halusi suojella Benjaminia kaikilta mahdollisilta vahingoilta.

Joosefin toimintaa veljiä kohtaa ei ajanut halu kostaa, mikä näkyy eri vaiheissa heidän kanssakäymisessään: vaikka Joosef koetteli veljiä ankarasti, hänen huolenpitonsa näkyy samaan aikaan monessa suhteessa. Joosefin toiminnan takana olivat ensinnäkin hänen unensa (42:9). Hänen unensa olivat aiheuttaneet paljon kateutta veljissä ja on mahdollista, että Joosef olikin ollut itsestään ylpeä, mutta sittenkin unet toteutuivat (42:6). Joosef tunsi veljensä jo ensimmäisellä kerralla, mutta ei ilmaissut itseään heille (42:7). Koska Benjamin ei ollut mukana ensimmäisellä kerralla, Joosef saattoi olettaa, että veljet olivat nyt alkaneet vihata Benjaminia, joka myös oli Raakelin poika, Joosefin täysveli. Tämä asetelma oli toinen motiivi Joosefin toiminnalle veljiä kohtaan. Joosef ei antanut veljesten tunnistaa itseään, koska hän ajatteli panna heidät koetukselle. Ensin Joosef vangitsi kaikki veljet syyttäen heitä vakoojiksi (sinänsä mielivaltainen syyte). Mutta lopulta Joosef käski muitten veljesten palata kotiin lukuun ottamatta yhtä, joka sai jäädä panttivangiksi; vangiksi joutui Simeon. On arveltu, että tässäkin näkyy Joosefin huolenpito: vanhinta, Ruubenia, veljekset tarvitsevat kotimatkallaan johtajana; siksi Joosef vangitsi toiseksi vanhimman veljen. Muut yhdeksän palasivat Kanaanin maahan. Mutta palatessaan Egyptiin veljesten piti tuoda myös Benjamin mukanaan, jotta Joosef näkisi, että he ovat puhuneet totta (42:18-20). Joosef antoi veljesten matkaan viljaa, mutta palautti saamansa maksun (tämäkin on osoitus huolenpidosta). Lopulta kaikki veljekset saivat huomata saaneensa hopeansa takaisin, mitä kaikki säikähtivät.

Jaakob ei missään tapauksessa halunnut päästää Benjaminia toiselle matkalle (42:29-38). Hänelle ainoa elossa oleva (Joosefin kuoltua!) Raakelin poika oli rakas. Ruubenin tarjouksen antaa molemmat omat poikansa vakuudeksi Benjaminin palauttamisesta Jaakob torjui. Jos Benjamin kuolisi, Jaakob menisi tuonelaan, missä hänellä ei olisi lepoa.

Veljekset palaavat Egyptiin

Kului lähes kaksi vuotta (vrt. 45:6), kunnes veljesten ensimmäisellä matkallaan tuoma vilja loppui. Uutta viljannoutomatkaa oli viivyttänyt se, että huolimatta Joosefin ankarasta vaatimuksesta (42:20) Jaakob oli kieltäytynyt lähettämästä Benjaminia mukaan toiselle matkalle. Ruuben oli tarjoutunut antamaan omat poikansa vakuudeksi Benjaminista (42:37), mutta Jaakob oli ehdottomasti kieltäytynyt lähettämästä Benjaminia mistään hinnasta. Tämä keskustelu oli varmasti kaikkien muistissa. Jaakob vaati veljeksiä lähtemään uudelle matkalle, mutta keskustelu Benjamin osallistumisesta matkalle piti käsitellä uudelleen (43:1-7). Jaakobin puolustelu oli enää viivytystä ja heikkoutta hänen taholtaan (43:6). Mutta uuden tarjouksen Benjaminin palauttamisesta teki Juuda, ei enää Ruuben (43:8-10). Tuskin Juudan tarjous oli sinänsä vakuuttavampi, mutta joka tapauksessa Israel taipui (43:11-14). Benjamin sai lähteä, ja samalla Egyptin käskynhaltijalle piti viedä kalliita lahjoja (tämä oli tapana kohdatessa korkea-arvoisia isäntiä) sekä lisäksi palauttaa hopea, jonka veljekset olivat löytäneet palautettuna säkeistään. Jaakob ei veljesten lailla tiennyt, miksi hopea löytyi säkeistä; Jaakob piti mahdollisena, että se oli erehdys. Mutta olennaista oli se, että kymmenen veljestä, Benjamin mukaan lukien, saivat nyt lähteä uudelleen Egyptiin.

Veljesten toinen ilmestyminen Egyptiin oli aivan toisenluontoinen kuin ensimmäinen oli ollut (43:15-34). Joosef ja hänen taloudenhoitajansa kohtelivat kaikkia veljiä hyvin. Ei ollut enää aiheetonta syyttelyä vakoojiksi, ei vangitsemisia, ei uhkailuja, ei vaatimuksia. Edes säkeistä löytynyttä hopeaa ei taloudenhoitaja halunnut takaisin. Päinvastoin, nähdessään Benjaminin veljesten joukossa Joosef kutsutti miehet taloonsa ja päätti järjestää heille runsaan kestityksen. Lisäksi taloudenhoitaja toi vangitun Simeonin muiden veljesten luokse.

Veljekset eivät helpolla kyenneet uskomaan, että heillä ei ole vaaraa. Kaikki tuntui olevan niin toisin kuin ensimmäisellä kerralla. Mutta tämä yllättävä käänne silti aiheutti heissä pahoja aavistuksia ja epäilyjä.

Käänteen kohtelussa aiheutti selvästi se, että Joosef näki ja tunnisti Benjaminin veljien joukossa. Joosefille tämä kohtaaminen merkitsi tunnekuohua, jota hän ei voinut näyttää veljille. Joosefin tarkoitus ei ollut kostaa veljille näiden rikosta, vaan testata veljiä, oliko näiden kateus nyt kohdistunut Benjaminiin. Tämä testi oli vielä varsinaisilta osiltaan edessäpäin.

Joosef ei voinut aterioida yhdessä veljiensä kanssa, koska se oli sopimatonta (kultillisesti epäpuhdasta) egyptiläisille. Joosef pysyi roolissaan egyptiläisenä ylimyksenä ja kohteli veljiä niin hyvin kuin se oli mahdollista. Joosef asetti veljekset, kaikkiaan yksitoista, istumaan itseään vastapäätä ikäjärjestyksessä Ruubenista Benjaminiin. Umpimähkään sellainen istumajärjestys olisi ollut lähes mahdoton, joten veljesten ihmettelyn ymmärtää. Heille tämän on täytynyt merkitä jumalallisen viisauden läsnäoloa. Nuorin veljeksistä sai Joosefin pöydästä ruokapaloja viisi kertaa enemmän kuin muut, mikä varmasti on lisännyt veljien hämmästystä. Koko tilanne on ollut veljeksille täysin odottamaton ja hämmentävä.

Hopeamalja

Veljekset lähtivät jälleen paluumatkalle (44:1-17). Joosef antoi käskyn jälleen palauttaa viljan maksuksi tuotu hopea veljesten säkkeihin. Mutta tällä kertaa Joosef käski taloutensa hoitajan panna lisäksi hopeamaljan Benjaminin säkkiin. Kyseessä oli kallisarvoinen esine, jonka varastanutta henkilöä kohtaisi kaikissa oloissa ankara rangaistus. Koetuksen sisältö keskittyi juuri siihen, että hopeamalja olisi Joosefin täysveljen säkissä. Veljesten suhtautuminen Benjaminiin tulisi varmuudella selville: kohtelisivatko he Benjaminia samalla tavalla kuin olivat kohdelleet Joosefia vai olisivatko veljet muuttuneet.

Veljekset tiesivät, että he eivät olleet varastaneet mitään Joosefin omaisuutta. Siinä he olivat aivan oikeassa. Siksi he saattoivat rehellisyytensä vakuudeksi luvata kuoleman sille, joka olisi maljan ottanut ja lisäksi kaikki muut jäisivät Joosefin orjiksi. Joosefin asettama koetus toimi aivan täydellisesti!

Mutta hopeamalja löytyi kuin löytyikin Benjaminin säkistä, mistä syystä veljekset olivat ilman minkäänlaisia mahdollisuuksia puolustautua. Tässä vaiheessa Joosefin koetus olisi voinut johtaa siihen, että veljet olisivat hylänneet Benjaminin. Veljet olivat tosin itse vannoneet kaikkien kärsivän rangaistuksen, jos hopeamalja löytyisi heiltä keneltäkään. Mutta Joosefin taloudenhoitaja olisi omiin sanoihinsa vedoten vienyt vain Benjaminin; muut olisivat voineet jatkaa paluumatkaansa. Mutta sitä eivät veljet halunneet tehdä. He eivät halunneet hylätä Benjaminia. Siksi kaikki yksitoista (koska Simeon oli nyt selvästikin mukana) palasivat Joosefin luo.

Käsitys Joosefista ennustamassa hopeamaljan avulla (44:5,15) on selvästi noituutta, joka oli aina Jumalan omilta kielletty (5.Moos.18:10-12). Todennäköisesti Joosef vain tekeytyi tässä asiassa ulkonaisesti täysin pakanalliseksi egyptiläisen roolissaan. Ei ole todellisuudessa mahdollista, että Joosef olisi osallistunut vieraiden kulttien, epäjumalien ja demonien palvontaan.

Juudan puhe Joosefille

Lähtiessään Juuda oli luvannut isälleen, että hän vastaa Benjaminista (43:8-10). Kyseessä oli nyt siis todellinen koetinkivi. Juuda teki juuri niin kuin oli luvannutkin: hän lupasi itse jäädä orjaksi Benjaminin puolesta (44:18-34). Juuda mainitsee Joosefin kuolleeksi pedon raatelemana (44:28) vaikka Juuda tiesi, että tämä oli ollut veljesten valhe isälleen. Muilta osin Juudan puhe oli mestarillinen ja se osoitti, että Juuda oli halukas uhrautumaan Benjaminin puolesta – kuten oli isälle luvannutkin.

Juudan puhe merkitsi sitä, että veljekset olivat täysin kestäneet Joosefin asettaman koetuksen. Joosefille tuli nyt selväksi, että veljet olivat muuttuneet.

Joosef ilmaisee itsensä

Joosef ei kestänyt enempää. Ei ollut enää mitään tarvetta testata veljiä enempää. Joosef ilmaisi itsensä veljilleen ja kertoi kaiken, mitä oli tapahtunut (45:1-24). Jaakobin perhe oli edelleen hengissä ja se oli nyt todella yhtä perhettä. Joosef vakuutti, että hänellä ei ole enää mitään veljiään vastaan. Joosef oli antanut kaiken menneen anteeksi (Jaakobin kuoleman jälkeenkin Joosef vielä vakuutti, että hän oli antanut kaiken anteeksi, 50:15-21). Veljet olivat tosin myyneet Joosefin orjaksi, mutta todellisuudessa Jumala oli lähettänyt hänet edeltä Egyptiin perhettään varten. Veljien teko oli johtunut kateudesta, mutta se oli siitä huolimatta kuulunut Jumalan suunnitelmiin. Jumala käyttää näin jopa syntisten ihmisten pahoja tekoja täyttääkseen tarkoitusperiään (äärimmäisenä esimerkkinä ovat Jeesuksen kärsimykset).

Faaraokin ilahtui Joosefin veljesten saapumisesta ja hän antoi koko Joosefin perheelle kutsun asettua asumaan Egyptiin. Joosefin perhe saisi nauttia kaikesta hyvästä, mitä Egypti voi tarjota.

Veljekset palasivat isänsä luo, jota – ihan ymmärrettävästi – ei ensin ollut helppoa saada uskomaan, että Joosef elää ja että tämä on Egyptin valtias. Mutta Jaakob saatiin lopulta uskomaan, että Joosef elää ja että hän kutsuu koko perheen Egyptiin. Jaakob tekikin päätöksen lähteä Egyptiin (45:25-28).

Lähteet

Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,

1967).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

JOOSEF JOUTUU EGYPTIIN

Jaakob ja hänen perheensä

Jaakobin kahdellatoista pojalla oli neljä äitiä. Lean poikia olivat Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda, Isaskar ja Sebulon; lisäksi Lealla oli tytär Dina. Raakelin orjattaren Bilhan pojat olivat Dan ja Naftali. Lean orjattaren Silpan pojat olivat Gad ja Asser. Raakelin pojat olivat Joosef ja Benjamin. Ruuben oli kaikista Jaakobin pojista vanhin, mutta koska hän teki aviorikoksen isänsä sivuvaimon Bilhan kanssa (1.Moos.35:22), hän menetti esikoisoikeutensa (49:4). Joosef oli Jaakobin pojista vasta yhdestoista, mutta hän oli Jaakobin rakkaimman vaimon Raakelin vanhempi poika (Joosefille annettu siunaus, 49:22-26, oli suuri ja muistutti esikoiselle kuuluvaa siunausta). Jaakob rakasti Joosefia muita poikiaan enemmän (37:1-11), mikä herätti veljissä vihaa. Tätä ei suinkaan lieventänyt se, että Joosef kanteli isälleen kaiken sen pahan, minkä havaitsi veljistään. Jaakob suosi avoimesti Joosefia. Niinpä isä teetti hänelle pitkän, värikkään puvun, jollainen saattoi ajan tavan mukaan olla korkeintaan esikoisella. Pitkää pukua käyttivät tavallisesti rikkaat ihmiset ja papit, joitten ei tarvinnut tehdä ruumiillista työtä. Puvun kautta Jaakob näin asetti Joosefin muita poikiaan ylemmäksi.

Jaakobin käytöksen poikiaan kohtaan on katsottu olevan ennen muuta moniavioisuuden lieveilmiö. Jaakobin neljästä vaimosta Raakel oli ollut hänelle muita rakkaampi. Joosef oli Raakelin vanhin poika, johon Jaakob näin luonnostaan kiintyi. Tähän saattoi sinänsä vaikuttaa myös Joosefin luonteen jalous, joka miellytti Jaakobia (nuorena Joosefissa toki oli myös inhimillistä ylpeyttä, joka karisi orjuuden ja vankeuden vuosina pois). Kuitenkin Jaakobin perheen tarinassa voimme nähdä myös syyn sille, miksi Jumala myöhemmin poisti moniavioisuuden mahdollisuuden. Uuden Testamentin aikana moniavioisuus oli jo hävinnyt juutalaisen kansan keskuudesta.

Joosefin unet lisäsivät veljien katkeruutta Joosefia kohtaan (37:6-11). Silloin isäkin nuhteli Joosefia unista, joitten tulkinta asetti Joosefin veljiensä ja vanhempiensa hallitsijaksi. Veljet katsoivat unien johtuvan pelkästään Joosefin ylpeydestä ja kunnianhimosta. Mutta isä saattoi myös olettaa unien olevan ennustuksia (joita ne sitten lopulta olivatkin, 42:6; 43:26).

Joosef joutuu Egyptiin

Veljeksille avautui tilaisuus kostaa Joosefille (37:12-36). Joosef meni isän kehotuksesta katsomaan, miten veljet ja karja voivat kaukaisilla laitumilla. Isä oli tapahtumien sattuessa kaukana kotona. Nähdessään Joosefin hänen veljensä ensin suunnittelivat tappavansa hänet. Ruuben kuitenkin ajatteli pelastavansa pojan ja ehdotti siksi Joosefin heittämistä syrjäiseen kaivoon. Näin tehtiinkin. Sinänsä ihmisen jättäminen kaivoon merkitsi kuolemaa, koska kaivo oli tehty keräämään sadevettä ja siinä oli vain pieni aukko ylhäällä. Kaivo oli alaspäin levenevä ja siten pullon muotoinen.

Mutta Joosef ei jäänyt kaivoon kuolemaan. Ruubenin ollessa kauempana muut veljet myivät Joosefin orjaksi Egyptiin matkalla olevalle ismaelilaiskaravaanille (kauppiaita sanotaan kertomuksessa välillä ismaelilaisiksi (Abrahamin ja Hagarin jälkeläisiksi, 16:16), välillä midianilaisiksi (Abrahamin ja Keturan jälkeläisiksi, 25:2); kyse oli epäilemättä siitä, että karavaanissa oli kumpiakin, koska nämä kansat olivat monessa suhteessa läheisiä, joskus heidät jopa rinnastettiin toisiinsa, vrt. Tuom.8:24). Veljet tahrivat sitten Joosefin puvun vuohenvereen ja näyttivät vaatteen sitten isälleen. Jaakob luuli Joosefin joutuneen villipedon raatelemaksi. Jaakob suri poikaansa.

Joosef oli kuitenkin hengissä. Midianilaiset kauppiaat myivät hänet Egyptiin Potifarille, joka oli faaraon hoviherra ja henkivartijain päällikkö. Egyptissä Joosefia odotti tapahtumasarja, joka osoitti Jumalan johdatuksen olleen alusta pitäen mukana. Näemme Joosefin esimerkistä, että jopa vaikeissa olosuhteissa Jumala on omiensa kanssa ja vaikuttaa tahtonsa toteutumisen. Jumala käyttää jopa ihmisten syntisiä tekoja toteuttamaan Hänen suunnitelmiaan, vaikka syntiset ihmiset eivät ole tästä tietoisia eivätkä itse ymmärrä toteuttavansa Jumalan tahtoa.

Juuda ja Tamar

Kertomus Juudasta ja Tamarista (38:1-30) on Jaakobin suvun tarinan irrallinen sivujuonne. Raamatun kertomuksen aitoudesta kertoo se, että se ei vaikene edes pyhän suvun syntielämästä. Juuda teki aviorikoksen miniänsä kanssa, koska luuli tätä portoksi. Tästä syystä Juudalle syntyi kaksoset, Serah ja Peres. Jälleen nuoremmasta veljestä tuli merkittävämpi (vrt. Esau ja Jaakob). Peres tuli olemaan itse Messiaan esi-isä (Luuk.3:33), missä on nähty merkki siitä, että Messias tulee olemaan syntisten Lunastaja. Jumala ei tosin hyväksy syntiä missään muodossa, mutta juuri siksi Messiaan piti tulla maailmaan, että syntiset pelastuisivat. Jeesus itse sanoikin: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan hurskaita, vaan syntisiä, jotta he kääntyisivät” (Luuk.5:31,32).

Joosef orjana ja vankeudessa

Ei ollut sattumaa, että Joosef myytiin tärkeän egyptiläisen virkamiehen talouteen Egyptin pääkaupungissa (39:1-6). Siellä Joosef saattoi oppia maan kielen ja tavat. Siellä Joosef sai myös hyödyllistä tietoa ja kokemusta maan hallinnon hoitamisesta. Hän sai 17-vuotiaana tilaisuuden kypsyä ja opetella kurinalaista elämää (toisin olisi varmaankaan ollut kotona isän suojelevan ja suosivan silmän alla!). Erityisesti Joosefin luonne sai kehittyä. Se oli tärkeä asia Jumalan suunnitelmien kannalta, koska Joosefilla oli edessään suuri tehtävä. Joosef itse alistui osaansa ja pyrki täyttämään orjan tehtävänsä kuuliaisesti ja tunnontarkasti.

Vaikka veljet olivat armoa tuntematta myyneet Joosefin orjaksi, Joosef ei koskaan valittanut omaa asemaansa. Jumala oli Joosefin kanssa ja tällä oli onni mukanaan (39:2). Joosefin suhde Jumalaan oli avain hänen menestykseensä. Joosef luotti Jumalaan ja siksi tämä hyväksyi tilanteensa ja kulloisenkin asemansa; hän tunnusti avoimesti uskonsa ja suhteensa Jumalaan; hän vastusti kiusauksia ja piti yllä korkeaa moraalia; hän huolehti muista ihmisistä ja oli kaiken kaikkiaan loistava persoonallisuus. Jumala puolestaan antoi Joosefin menestyä ja siksi Joosef saattoi täyttää velvollisuutensa tunnollisesti ja viisaasti. Joosef saattoi kaikessa luottaa Jumalan johdatukseen ja apuun. Jumalan ja Joosefin välinen suhde oli siis todella huomionarvoinen.

Joosef antoi kaikesta siunauksesta kunnian Jumalalle. Isäntä, Potifar, huomasi Jumalan olevan Joosefin kanssa. Joosefista tuli Potifarin talouden ja kaiken omaisuuden hoitaja. Tässäkin näkyy Jumalan johdatus: kaikki oli vaikuttamassa siihen, että Joosef sai parasta mahdollista valmennusta tulevaa tehtäväänsä varten. Jumalalla oli tarkoitus Joosefin elämää varten.

Mutta Joosefin elämään tuli inhimillisesti katsoen paha mutka (39:6-20). Joosef oli kaunis vartaloltaan ja kasvoiltaan. Niinpä Potifarin jumalaton vaimo halusi tehdä aviorikoksen Joosefin kanssa. Koska Joosef ei halunnut tehdä syntistä tekoa, hän pakeni (Joosef toimi päinvastoin kuin veljensä Juuda, luku 38). Joosefin esimerkistä näemme, miten kiusaus on kohdattava:

1. Synti on tunnustettava synniksi. Joosef ymmärsi aviorikoksen – paitsi Jumalan käskyn rikkomiseksi – myös synniksi ihmistä (isäntäänsä) vastaan (39:8,9).
2. Syntiä on tietoisesti kartettava ja syntistä paikkaa on jopa paettava. Joosef ei suostunut syntiin ja lopulta pakeni paikalta (39:10-12).
3. Synti on torjuttava, vaikka siitä olisi vakavia seurauksia. Potifarin vaimo kosti Joosefille valheen kautta järjestämällä tämän vankilaan (39:13-20). Korkeasta moraalista ja synnin karttamisesta saattaa toisinaan joutua maksamaan kalliin hinnan.

Joosef turvautui Jumalaan tässäkin tilanteessa. Hetkeäkään hän ei epäröinyt olla kaikessa kuuliainen Jumalalle. Joosef joutui vankilaan, mikä oli lopulta sekin täyttämässä Jumalan suunnitelmia. Emme varmuudella tiedä, kuinka kauan Joosef palveli Potifaria ja kuinka kauan hän oli vankilassa; mutta yhteensä nämä ajanjaksot kestivät 13 vuotta. Joosef oli 17-vuotias joutuessaan orjaksi Egyptiin (37:2) ja 30-vuotias tullessaan faaraon palvelukseen (41:46). Joosefin valmentautumisaika oli pitkä, mutta edessä oleva tehtävä olikin poikkeuksellisen vaativa.

Joosef putosi luotettavasta taloudenhoitajasta kurjaksi vangiksi. Hän oli joutunut vääryyden kautta vankilaan ilman toivoa vapautumisesta koskaan. Mutta vankilassakin Joosef luotti Jumalaan ja teki kaikessa oikein (39:21-23). Jumala oli Joosefin kanssa ja siunasi häntä. Vankilan päällikkö pani merkille Joosefin luotettavuuden ja Joosefin valvontaan uskottiin vankilan muut vangit. Joosefia itseään ei enää valvottu, mutta hän oli siitä huolimatta luotettava.

Vankilaan joutui myöhemmin kaksi kuninkaan palvelijaa, ylijuomanlaskija ja ylileipuri (40:1-4). Tämä ei tietenkään ollut sattumaa. Kumpikin heistä näki unen, joka vaivasi heitä. Jumalan Henki vaikutti Joosefissa niin, että hän kykeni selittämään näiden kahden palvelijan unet (40:5-23). Niin kuin Joosef oli selittänyt, niin myös tapahtui: juomanlaskija palautettiin entiseen virkaansa, mutta leipuri hirtettiin. Juomanlaskija oli luvannut kertoa Joosefista faaraolle, jotta tämä purkaisi Joosefin väärän tuomion. Juomanlaskija kuitenkin unohti Joosefin, joka sai odottaa vankilassa vielä kaksi vuotta. Tämä osoittaa sen, että Jumalalla on erilaiset aikataulut kuin meillä ihmisillä!

Joosef nimitetään korkeaan virkaan

Joosefin aika tuli lopulta. Faaraokin näki unia, joita ei hän eivätkä Egyptin viisaat osanneet selittää (41:1-32). Silloin ylijuomanlaskija muisti Joosefin, joka oli selittänyt hänenkin unensa – ja joka selitys oli myös toteutunut. Joosef tuotiin faaraon eteen ja Joosef todella selitti kuninkaan unet. Oli tulossa seitsemän viljavaa vuotta, joitten jälkeen tulee seitsemän nälkävuotta. Joosef antoi samalla viisaudessaan neuvon faaraolle, miten tässä tilanteessa tuli menetellä (41:33-36). Nyt piti asettaa viisas ja taitava mies Egyptin käskynhaltijaksi johtamaan viljan keräämistä ja varastoimista.

Faarao oli vakuuttunut siitä, että juuri Joosef oli se viisas mies, jossa vaikutti Jumalan Henki ja jota nyt todella tarvittiin (41:37-44). Näin Joosefista tuli Egyptin maan käskynhaltija. Joosef hoiti tehtävänsä (jälleen!) toimellisesti. Hänestä tuli Egyptin valtias, joka viisaalla toiminnallaan pelasti niin egyptiläiset kuin käytännössä koko Lähi-Idän kansat nälkäkuolemalta (41:45-57). Tässä näkyy Jumalan pitkäjänteinen suunnitelma luvatun kansa pelastamiseksi: nälänhätäkään ei voinut tehdä tyhjäksi Jumalan aikomuksia säilyttää luvattu kansa hengissä.

Monet vapaamieliset raamatuntutkijat ovat pitäneet kertomusta Joosefista epähistoriallisena, koska tuntuu mahdottomalta, että kukaan voisi suoraan vankilasta nousta suurvallan käskynhaltijaksi. Sinänsä tämä kysymyksenasettelu on aiheellinen. Mutta kertomuksen historiallisuuden puolustukseksi on päteviä selityksiä:

1. Jumalan kaikkivaltius ja voima olivat Joosefin äkillisen ylennyksen takana. Olihan Jumala myös valmentanut Joosefia jo vuosikausia tähän tehtävään. Jos uskomme kaikkivaltiaaseen Jumalaan, ovat myös ihmeet mahdollisia.
2. Faarao itse tunnisti Jumalan Hengen vaikutuksen Joosefin kautta (41:38). Faaraon viisas valinta kohdistui siis mieheen, jonka hän itse oli havainnut tehtävään sopivaksi.
3. Egyptin historia kertoo asioita, jotka voivat selittää Joosefin ylennyksen taustaa. Alkuperäiset egyptiläiset olivat haamilaisia. Mutta todennäköisesti Joosefin aikoihin Egyptiä hallitsivat länsiseemiläiset (kanaanilaiset, amorilaiset) Hyksos-suvun faaraot. Hallitsijasuku oli siis syntyperältään ei-egyptiläinen, mistä syystä heille ei ollut lainkaan vaikeaa avoimestikaan suosia lahjakkaita ulkomaalaisia korkeisiin virkoihin. Seemiläinen faarao saattoi pitää jopa etuna sitä, että sai palvelukseensa muita seemiläisiä.

Joosef avioitui Egyptissä. Hänen vaimonsa oli Onin papin Poti-Feran tytär Asenat. Joosefille syntyi kaksi poikaa, Manasse ja Efraim. Jaakob piti myöhemmin Joosefin poikia kuin ominaan. Manasse ja Efraim tulivat kuulumaan Israelin kahdentoista heimon joukkoon. Poikiensa kautta Joosef sai siis isältään kaksinkertaisen perintöosan (48:8-20).

Lähteet

Greve, Fred J.: Old Testament Survey. A Study Guide. Second Edition (ICI, Brussels, 1982).

Hoff, Paul B.: Genesis. An Independent Study Textbook. Third Edition (ICI, Brussels, 1988).

Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,

1967).

Schultz, Samuel J.: The Old Testament Speaks. Third Edition (Wheaton College, 1980).

Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 1: Old Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).

JAAKOBIN PALUU

Jaakobin elämän vaiheet ovat enteellisiä hänen jälkeläistensä (Israelin kansan) vaiheita ajatellen. Kuten Jaakob, myös Israelin kansa asui ensin omassa maassaan, mutta nykyään suurimmaksi osaksi Kanaanin maan ulkopuolella (suurin osa juutalaisista asuu edelleen nyky-Israelin rajojen ulkopuolella eri puolilla maailmaa). Jaakobin paluu kotimaahansa on enteellistä sille, mitä parhaillaan tapahtuu parhaillaan: juutalaiset ovat suurin joukoin palaamassa Israelin maahan.

Jaakob ja Laban

Jaakob oli tullut suunnattoman rikkaaksi Labanin luona, mutta tästä seurasi myös kateutta Labanin perheen taholta. Niinpä Jaakob päätti 20 vuoden palveluksen jälkeen salaa lähteä Labanin luota (1.Moos.31:1-21). Päätös ei varmasti ollut helppo, koska se merkitsi samalla Jaakobin veljen Esaun kohtaamista. Aikaa oli kulunut jo paljon, mutta Jaakobin piti ottaa huomioon se, että Esau tuskin oli unohtanut kohtaamaansa vääryyttä. Jaakob oli kuitenkin rikastunut enonsa luona vilppiä tekemättä, koska Jumala oli siunannut häntä (ja tosiasiassa Jumala oli siunannut myös Labania Jaakobin kautta). Laban oli ollut toistuvasti vilpillinen, mutta Jaakob oli palvellut pyyteettömästi. Jaakobin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä lähtöpäätöstä oman viisautensa varassa vaan Jumalan enkeli ilmestyi Jaakobille unessa ja kehotti Jaakobia lähtemään. Myös Labanin tyttäret ja Jaakobin vaimot katsoivat isänsä kohdelleen heitä ala-arvoisesti, mistä syystä he tukivat Jaakobin lähtöpäätöstä. Lähtö tapahtui sitten Labanilta salaa.

Kysymyksiä on herättänyt se, mitä olivat ne jumalankuvat, jotka Raakel lähtiessään varasti isältään (31:19). Kyse oli sinänsä epäjumalankuvista, ja epäjumalien palvonta oli tavallista yhteiskunnassa, jossa Laban eli (ja josta Abrahamin suku oli lähtenyt, Joos.24:2). Raakelin motiiveja ei voida täysin tietää. Mutta kyse on saattanut olla myös siitä – kuten tuon ajan lähteet kertovat – että tämänkaltaisten jumalankuvien omistaminen vahvisti ihmisen oikeutta perintöön. Raakelin motiivit ovat siis saattaneet olla vähintään yhtä paljon materialistiset kuin uskonnolliset.

Laban sai kahden päivän kuluttua tiedon Jaakobin paosta ja lähti takaa-ajoon (31:22-42). Jälleen Jumala puuttui asioiden kulkuun ja ilmestyi tällä kertaa Labanille unessa. Sekä Laban että Jaakob kertovat tämän jälkeen oman (huom: väritetyn!) kuvauksen tapahtumien kulusta. Keskustelu kohdistuukin Raakelin varastamiin jumalankuviin; sitä ei Jaakob eikä Laban tiennyt, että Raakel oli ne vienyt. Raakelin valheen johdosta Laban ei niitä löytänyt. Jaakob muistuttaakin sitten vihastuneena kaikesta siitä, mitä hän on Labanin luona saanut kokea ja miten Jumala lopulta oli Jaakobia auttanut.

Jaakob ja Laban olivat kuitenkin lähisukulaisia ja Laban lopulta ehdottaa sovintoa heidän välilleen (31:43-54). Lopulta he aterioivat yhdessä. Labanista voi sanoa, että hän ei ollut muuttunut; mutta Jaakob oli nyt toinen ihminen kuin 20 vuotta aikaisemmin: tällä kertaa hän ei jättänyt loukattua ihmistä taakseen!

Jaakobin paini

Jaakob oli selvinnyt kohtaamisesta Labanin kanssa, ja hän valmistautui tämän jälkeen kohtamaan veljensä Esaun (32:1-22). Jaakob sai selvästi kokea Jumalan olevan hänen matkaansa tukemassa, koska hän kohtasi matkallaan Jumalan enkeleitä (32:2,3). Kuitenkin Jaakob samaan aikaan pelkäsi, rukoili, muistutti Jumalaa tämän lupauksista ja teki inhimillisiä suunnitelmia Esaun lepyttämiseksi. Jumala oli tehnyt Jaakobin rikkaaksi ja lähettänyt hänet takaisin omaan maahansa, mutta samalla välit Esaun kanssa oli saatava kuntoon. Esaulla oli enemmän ulkonaista voimaa käytettävissään (400 miestä, 32:7), mutta jo kaksosveljien syntyessä Herra oli ennustanut Jaakobin tulevan heistä voimakkaammaksi (25:19-26). Ulkonaisesti voimasuhteet olivat Esaun hyväksi, mutta Jaakob oli saanut Jumalan lupaukset. Kyseessä oli siten inhimillisen ajattelun näkökulmasta ristiriitatilanne.

Sitten tapahtuu tämä eriskummallinen Jumalan ja Jaakobin painiottelu (32:23-33). Kysymys ei ollut Jaakobin fyysisestä voimasta vaan siitä, miten hän voi kohdata edessä olevan ristiriitaisen tilanteen. Kysymys oli ensinnäkin Jumalan profeetallisesta ilmestymisestä Jaakobille, jotta Jaakobin sisäinen ristiriitatilanne saisi ratkaisunsa. Toiseksi kysymys oli siitä, että Jaakob vetosi Jumalan omiin lupauksiin: Jumala oli luvannut tehdä Jaakobin jälkeläisistä suuren kansan. Inhimillisesti Jaakobia uhkasi onnettomuus, oman hengen, perheen ja omaisuuden tuhoutuminen. Mutta Jumalan lupausten toteutuminen edellytti, että niin ei saa tapahtua! Niinpä Jaakob joutui panemaan Jumalan edessä kovan kovaa vastaan: Sinun on siunattava minua ja pelastettava minut tästä onnettomasta tilanteesta! Kyse oli ulkonaisesti painiottelusta, mutta sisäisesti Jaakobin taistelurukouksesta Jumalan edessä. Mutta Jaakob selvisi voittajana ja Jumala siunasi häntä! Kaikki se, mitä Herra oli hänelle luvannut, tulee lopulta toteutumaan! Painiottelussaan Jaakob selvisi voittajana kamppailusta Jumalan kanssa.

Tätä painiottelua ei tule pitää pelkästään vertauskuvallisena, vaan se on todellinen kuvaus niistä kamppailuista, joita Jumalan omat joutuvat käymään Jumalan edessä. Nykyisessä kielenkäytössä Jaakobin painiksi kutsutaan tilannetta, jossa henkilö joutuu ratkaisemaan suuren sisäisen ristiriidan. Erityisesti Jaakobin paini merkitsee sitä, kun joudumme vetoamaan Jumalan lupauksiin ja samalla kaikki näyttää vaikuttavan sen toteutumista vastaan! Jumala on luvannut jotain – mutta olosuhteet ovat kuitenkin täysin sen toteutumista vastaan! Tämän mukaisesti vaikeuksia ei ole tarkoitettu lannistamaan meitä, vaan meitä kutsutaan selviytymään niistä Jumalan avulla ja Hänen lupauksistaan kiinni pitämällä.

Tämän painiottelun jälkeen Jumala nimesi Jaakobin Israeliksi. Jaakobin 12 pojasta tulivat myöhemmin Israelin 12 heimokuntaa. Tavallaan Israelin syntysanat siis lausuttiin Jaakobin painin yhteydessä.

Jaakob kohtaa Esaun

Kaiken tämän jälkeen Jaakob kohtasi veljensä (33:1-20). Jaakobin inhimillinen luonne näkyy siinä järjestyksessä, miten hän asetti perheensä järjestykseen (=kohtaamaan oletettua vaaraa): orjattaret (Bilha ja Silpa) lapsineen olivat etumaisia, sitten Lea lapsineen ja vasta viimeisenä Raakel ja Joosef. Jaakob itse kuitenkin kulki ensimmäisenä ja kohtasi veljensä osoittaen tätä kohtaan kunnioitusta. Esau oli tässä vaiheessa jo täysin valmis antamaan Jaakobille kaiken anteeksi. Miten Esaun mielenmuutos oli varsinaisesti tapahtunut, jää selvittämättä. Joka tapauksessa oli Jumalan tahto, että sovinto saadaan solmittua.

Esaun taholta sovinnontekoon sisältyy ajatus liitosta veljien kesken. Tähän ei Jaakob kuitenkaan ollut suostuvainen. Sovinto oli välttämätön Jumalan näkökulmasta, mutta varsinainen liitto ei kuulunut Jumalan suunnitelmiin. Esau ja Jaakob jatkoivat tämän jälkeen elämäänsä erillään. Jumalan suunnitelma liitosta ja lupauksista tuli tapahtumaan pelkästään Jaakobin sukuhaaran kautta, josta polveutui luvattu liiton kansa.

Dinan raiskaus ja Sikemin kaupungin hävitys

Kertomus Jaakobin tyttären Dinan raiskauksesta ja hänen veljiensä kostosta (34:1-31) osoittaa Jaakobin perheen inhimillisestä vajavaisuudesta. Jaakobin perhe eli keskellä kanaanilaisia pakanakansoja, joiden perusolemus oli epäjumalien palvonta ja raaka syntielämä. Seudun hivviläisen hallitsijan Hamorin poika Sikem raiskasi Dinan, mutta sen jälkeen rakastui tähän ja yritti lepyttää hänet. Hamor pyysi sitten Jaakobilta Dinaa poikansa vaimoksi. Jaakob oli koko tapahtumaketjun ajan hyvin pidättyväinen (ilmeisesti tämä oli arkuutta ulkonaisesti voimakkaita viholliskansoja kohtaan), mutta Dinan täysveljet Simeon ja Leevi suhtautuivat koko ajan erittäin kielteisesti Hamoriin ja tämän perheeseen. Hamor pyrki sopimukseen Jaakobin kanssa; tosin tässä oli kyseessä enemmän kuin pelkkä halu saada Dina Sikemin vaimoksi, koska kanaanilaiset halusivat myös rikastua Jaakobin kustannuksella (34:23). Jaakobin pojat (huom! Jaakob näyttää olevan koko ajan taka-alalla) ilmeisesti taktisista syistä asettivat sopimuksen ehdoksi Hamorin miesten ympärileikkauksen, johon nämä – myös ilmeisen viileän taktisesti – suostuivat.

Simeon ja Leevi kuitenkin kostivat Dinan raiskauksen tappamalla kaupungin kaikki miespuoliset asukkaat, mukaan lukien Hamorin ja tämän pojan. Veljekset ryöstivät runsaan saaliin kaupungista. Kahden miehen fyysinen ylivoima tuskin selittyy pelkästään kaupungin miesten heikkoudesta ympärileikkauksesta johtuen, vaan ilmeisesti veljesten raivo oli niin suuri, että he toimivan raivon antamalla voimalla. Jaakobin nuhtelu pojilleen on heikkoa (34:30) ja perustuu arkuuteen. Mutta myöskään Jumala ei hyväksynyt Simeonin ja Leevin toimintaa vaan heidän inhimillisestä vihastaan johtuva väkivaltainen kostonjanonsa vaikutti heidän jälkeläistensä saamiin siunauksiin tulevaisuudessa (49:5-7). Kostoa ei ole tarkoitettu tapahtuvan ihmisen kautta vaan se kuuluu yksin Jumalalle (5.Moos.32:34,35). Vaikka vihan tunteet kiistatta kuuluvat ihmisenä olemiseen (on täysin ymmärrettävää, että veljet vihasivat syntiä, jonka kohteeksi heidän sisarensa oli joutunut), eivät vihasta nousevat teot eivät ole Jumalan tahdon mukaisia ja siksi ne on hylättävä (Ef.4:31). Tästä syystä on pidettävä erillään vihan tunteen kokeminen – joka ei ole syntiä – ja pysyväksi asenteeksi muuttunut katkeroitunut viha, joka jo itsessään on syntiä ja johtaa sitten ulkonaiseen syntielänään.

Jaakob palaa Beteliin

Jaakobin paluulla Beteliin (35:1-15) oli hänelle suuri merkitys. Ensinnäkin Betel (”Jumalan huone”, sijaitsi noin 20 kilometriä Jerusalemista pohjoiseen) oli paikka, jossa hän oli 20 vuotta aikaisemmin pakomatkalle lähdettyään nähnyt näyn, jossa Jumalan enkelit kulkivat portaita myöten ylös ja alas, ja jossa Herra itse oli luvannut antaa hänelle sen maan ja tehdä hänen jälkeläistensä määrän suureksi (28:12-15). Pakomatkasta tuli pitkäaikainen, mutta Jaakob ei voinut unohtaa Betelissä saamiaan Herran lupauksia. Kyseinen paikka oli hänelle pyhä, ”Jumalan asuinsija ja itse taivaan portti” (28:17). Kuitenkin palatessaan sinne Betel merkitsi hänelle enemmän. Nyt hänellä oli suuri perhe ja hän oli tullut suunnattoman rikkaaksi. Jos hänen perheensä oli aiemmin ollut horjuva jumalanpalveluksessaan (vrt. esim. 31:19), sellainen ei enää tullut kysymykseenkään. Vieraat jumalat ja kaikki niihin viittaava oli nyt hävitettävä. Kaikesta epäjumalan palveluksesta oli tehtävä loppu ja perheen oli kokonaan pyhittäydyttävä. Betel oli aiemminkin ollut paikkana Jaakobille tärkeä, mutta kaikkein tärkeintä oli nyt Betelin Jumala (”El-Betel”). Jumala myös uudisti Jaakobin uuden nimen (Israel) ja Jaakob osoitti kunnioitusta Jumalalle, joka oli hänelle jälleen ilmestynyt Betelissä.

Tämän jälkeen Raakel sai vielä pojan, Benjaminin (35:16-20), joka oli Jaakobin nuorin poika. Raakel oli ollut Jakobin vaimoista rakkain (niin paljon tuskaa kuin moniavioisuus tuottikin Jaakobin perheelle!), mutta hän myös kuoli jo toisen poikansa synnyttyä. Raakelin pojilla, Joosefilla ja Benjaminilla, tuli olemaan erityinen asema Jaakobin perheessä. He olivat olemaan pojista järjestyksessään vasta yhdestoista ja kahdestoista, mutta juuri he olivat Jaakobille rakkaimmat, koska he olivat Raakelin pojat.

Jaakobin esikoinen Ruuben teki aviorikoksen maatessaan isänsä sivuvaimon Bilhan kanssa (35:21,22). Tästä on päätelty, että johtuen tästä syrjähypystä Ruuben menetti esikoisuuden Jaakobin perheessä. Simeonin ja Leevin, jotka olivat järjestyksessä seuraavat, katsotaan menettäneen mahdollisuutensa olla esikoisia väkivaltaisuutensa vuoksi (luku 34). Juuda, järjestyksessä neljäs, tuli olemaan Messiaan esi-isä (49:10). Toisaalta Jaakob kohteli Joosefia kuin esikoista (37:3). Kysymys esikoisuudesta Israelin perheessä (35:23-26) on siten hyvin monimutkainen asia.

Jaakob saapui lopulta isänsä Iisakin luo, joka sitten kuoli (35:27-29). Jaakob ja Esau yhdessä hautasivat isänsä. Iisakin ikä oli korkea, 180 vuotta, joten ihmiset saattoivat vielä tässäkin vaiheessa saavuttaa korkean iän.

Esaun jälkeläiset

Huolimatta sovinnosta veljensä kanssa Esau kuitenkin eli pakanakansojen tavoin. Hänen vaimonsa olivat kanaanilaisia ja näiden lisäksi yksi oli Ismaelin tytär (36:1-3). Esaun jälkeläiset olivat toisaalta läheistä sukua Jaakobin perheelle; mutta tulivat muodostamaan erillisen Edomin kansan (36:1-19), jota ei laskettu Jumalan omaisuuskansaan kuuluvaksi ja jonka kanssa Israelin kansa oli toistuvasti vihanpidossa (esim. Ps.137:7).

Jaakobin ja Esaun perheet asettuivat asumaan toisistaan erilleen. Osittain tämä johtui siitä, että liitto heidän välillään ei kuulunut Jumalan suunnitelmiin – Jumalan liiton kansa tulisi muodostumaan Jaakobin eli Israelin jälkeläisistä. Osittain kyse oli myös siitä, että molemmat veljekset olivat lopulta hyvin rikkaita ja he tarvitsivat omat, erilliset alueensa suurten karjalaumojensa vuoksi. Esaun eli Edomin alue oli Kuolleenmeren eteläpuolella oleva alue, joka ulottui Akaban lahteen (Punaisen meren lahteen) asti. Seirin pakanakansalla (36:20-43) oli ilmeisesti historian myötä vaikutuksensa edomilaisiin. Lopulta juutalaiset tulisivat tuhoamaan edomilaiset (Hes.25:12-14), joka on Jumalan kosto Edomille sen synneistä.

Lähteet

Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,

1967).

Unger, Merrill F.: Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986).

JAAKOBIN PAKOMATKA

Jaakobin petos

Jaakobin nimessä on nähty yhtäläisyys niin heprean kielen ilmaisujen ”kantapää” kuin ”hän pettää” kanssa (1.Moos.25:26). Epäilemättä Jaakobin rauhallista luonnetta täydensi myös hänen juonitteleva mielenlaatunsa. Kuitenkin Jaakobin ja hänen äitinsä laatima juoni (27:1-29) on monitahoisempi asia kuin pelkkä inhimillinen päähänpisto. Asiaan kuuluu erottamattomasti Esaun tietoisesti suorittama esikoisoikeuden myynti veljelleen (25:27-34; Hepr.12:16,17). Tosiasiassa myymällä esikoisuutensa Esau luovutti pois myös esikoiselle kuuluvan siunauksen. Lisäksi kaikki tapahtuman neljä osallistujaa ovat omalla tavallaan syyllisiä tapahtuneeseen. Iisak – tiesi hän sitten Esaun esikoisuuden myynnistä tai ei – oli kuitenkin epäilemättä tietoinen ennen poikien syntymää tapahtuneeseen Herran ennustukseen (25:23); yrittämällä toimia Herran nimenomaista valintaa vastaan Iisak oli valmis sivuuttamaan Jumalan tahdon veljesten suhteen. Esau taas oli valmis rikkomaan Jaakobille antamansa valan (25:33). Jaakob ja Rebekka eivät hekään sinänsä etsineet asiassa Herran tahtoa eivätkä toimineet mielessään lähimmäisenrakkaus vaan pelkästään itsekkäistä pyrkimyksistään käsin. Mitä Jaakobiin tulee, hän itse oppi myöhemmin Jumalan tekevän suvereenin valintansa: Jaakob siunasi Joosefin poikia niin, että nuorempi Efraim asetettiin vanhemman Manassen edelle (48:13-20). Jumalan valinta on siten aina suurempi kuin ihmisten inhimilliset arvoasetelmat.

Iisakin luonteenpiirteisiin kuului se, että hän oli muiden ihmisten johdateltavissa. Tämä näkyy –paitsi suostuteltavissa olemisena –myös siinä, että Iisak antoi korostuneesti aistiensa ohjata ratkaisujaan. Tuskin missään muussa Raamatun kertomuksessa ovat ihmisen viisi aistia niin selvästi esillä kuin tässä! Iisakin näkö oli hämärtynyt, joten hän joutui toimimaan muitten aistiensa varassa. Iisakin kuulo oli säilynyt, mutta hän ei sittenkään luottanut siihen. Iisakin haju- ja tuntoaistitkin toimivat, mutta niiden kautta hänet tieten tahtoen johdettiin harhaan. Kertomuksessa on pääosassa Iisakin makuaisti; Iisak haluaa syödä poikansa valmistamaan herkkuruokaa ennen kuin lupasi siunata hänet. Ihmisen viisi aistia (jotka ovat Jumalan luomia) toimivat tässä inhimillisellä tavalla tavoitteenaan rikkoa Jumalan tahtoa, mutta Jumala käänsi kaiken tahtonsa mukaiseksi. Lopulta Jaakob sai isänsä siunauksen, mikä oli Jumalan tahto.

Iisakin Jaakobille antama siunaus ei käsittänyt pelkkiä ihmissanoja, jotka ihminen saattoi toistaa oman tahtonsa mukaan. Iisak ymmärsi, että siunauksen takana oli Jumala. Tapahtumat olivat juonittelevien ihmisten järjestämiä, mutta Jumala lopulta kuitenkin tekee sen, mikä on Hänen tahtonsa mukaista (vrt. Ap.t.4:28). Jumala oli jo ennen poikien syntymää valinnut Jaakobin siunauksen ja liiton sukuhaaraksi (1.Moos.25:23, 12:3) kun taas Esaun sukuhaara tulee asettumaan Jumalan liiton sukuhaaraa vastaan ja lopulta häviämään (Ob.10).

Esau palasi lopulta metsältä ja yritti vielä katkerana saada siunausta isältään, mutta Jaakobilla oli hänelle vain joitakin profetian sanoja (1.Moos.27:30-40).

Iisak ja Jaakob eivät vallitsevissa olosuhteissa kyenneet järjestämään Jaakobille soveliasta vaimoa (toisin kuin Abraham oli kyennyt nimenomaisesti Jumalan tahtoa etsien tekemään, 1.Moos.24:1-67), vaan Jaakob joutui henkensä edestä pakenemaan vanhempiensa luota (27:41-46). Vaikka Rebekka oli suosinut Jaakobia ja saanut järjestettyä tälle isän siunauksen, Rebekka ei enää koskaan saanut nähdä Jaakobia! Rebekalla oli myös huoli siitä, että Jaakob ottaisi veljensä tavoin kanaanilaisen vaimon. Siksi Jaakobin tuli paeta sukunsa luo Harraniin, jossa hän voisi olla niin kauan, että Esaun viha haihtuu. Rebekka selvästi pyrki painostamaan Iisakia, jotta tämä lähettäisi Jaakobin pakomatkalle sukunsa luo, josta Jaakob myös löytäisi itselleen vaimon. Iisak olikin jälleen johdateltavissa Rebekan pyrkimyksiin (28:1-5). Iisak lähetti Jaakobin matkaan kehotusten kanssa, mikä kuitenkin jälleen myös täytti Jumalan suunnitelmat. Esau oli katkera ja tarkoituksenaan tuottaa vanhemmilleen mielipahaa otti itselleen ismaelilaisen vaimon (28:6-9).

Jaakobista tuli pakolainen, mutta Jumala oli silti tämänkin tilanteen Herra: Jaakob nimenomaan pakolaisuutensa aikana perustaa perheen, jota Jumala siunasi.

Jaakobin uni

Jaakobin uni Betelissä (28:10-22) oli pelkkää Jumalan armoa, jota Jaakob ei ollut osannut odottaa saavansa osakseen. Jaakob ei ollut ”pyhiinvaeltaja” eikä ”katuva tuhlaajapoika” vaan pelkästään pakomatkalla. Kuitenkin tapahtuma oli tärkeä, koska Jumala itse tuli unessa tapaamaan Jaakobia. Kyseessä oli sama Jumala, joka oli johdattanut hänen isiään Abrahamia ja Iisakia, joille Herra oli antanut lupauksensa. Unessa Herra toisti samat lupaukset Jaakobille. Herra lupasi olla Jaakobin kanssa, lupasi tälle paljon jälkeläisiä ja vielä toisti ympärillä olevan maan kuuluvan Jaakobille ja hänen jälkeläisilleen. Jumalan lupauksiin kuului vielä messiaaninen ennustus siunauksesta kaikille maailman kansoille.

Jaakob itse ymmärsi kohdanneensa unessa elävän Jumalan, mistä syystä jumalanpelko täytti hänet. Kyseessä oli aito jumalanpelko, joka syntyy vajavaisen, syntisen ihmisen kohdatessa Jumalan pyhyyden. Nimi Betel tarkoittaa Jumalan asuinsijaa tai Jumalan pyhäkköä. Jaakobin lupaus Jumalalle tapahtui kokemuksen tuomassa sydämentilassa.

Enkelien kulkeminen portaita pitkin taivaan ja maan välillä merkitsee enkelien läsnäoloa maan päällä kaikkina aikoina täyttämässä Jumalan suunnitelmia. Enkelit olivat myös Jumalan seuralaisia (esim. Herra vieraili Abrahamin luona seurassaan kaksi enkeliä, 1.Moos.18:1-15). Jaakobin uni, jossa enkelit olivat Jumalan seurassa, vahvisti Herran ilmestyneen hänelle. Jeesus myöhemmin viittasi Jaakobin uneen (Joh.1:51), joka oli samalla tavalla todisteena Hänen jumaluutensa ilmestymisestä ihmisten keskuuteen.

Jaakob, Raakel ja Lea

Kertomus Jaakobista enonsa Labanin luona merkitsi 20 vuoden koulua keskellä kaikenlaista petollisuutta ja inhimillistä kilpailua. Jaakob, joka itse oli juonitellut ja toiminut petollisesti, kasvoi Labanin luona monessa suhteessa: ahkeruudessa, luonteenlujuudessa, kärsivällisyydessä ja rikkaudessa. Kysymys ei enää ollut vain Esau-veljen luota pakenemisesta vaan kaikinpuolisesta kasvusta Jumalan valmennuksessa kohti tulevaa. Jaakobin perhe tuli olemaan Jumalan valittu perhe, josta Israelin kansa sai alkunsa. Mutta kuitenkin Jaakob pitkän koulun jälkeenkin edelleen osoitti omaavansa monia inhimillisiä piirteitä heikkouksineen. Jumalan valittunakin perhe oli kaikkea muuta kuin täydellinen.

Kuten Jumala oli aikoinaan johdattanut Abrahamin palvelijan kauas oikeaan osoitteeseen oikeiden ihmisten pariin (1.Moos.24), Jumala johdatti nyt Jaakobin saman perheen luo (29:1-14). Jumalan johdatus ei ole sattumanvaraista, se on täydellistä! Tullessaan äitinsä suvun luo Jaakob samalla tapasi Labanin tyttären Raakelin, josta pian tuli Jaakobin vaimo. Jaakobin perhe kuitenkin rakentui lopulta kolmiodraaman ympärille, vaikka Jaakob itse ei suinkaan ollut suunnitellut sellaista! Perheen asetelma johtui tytärten isästä Labanista, joka tosin aluksi otti Jaakobin vastaan ylenpalttisella lämmöllä, mutta joka lopulta koki Jaakobin kilpailijanaan.

Jaakob oli rakastunut kauniiseen Raakeliin, mutta Leasta sanotaan, että hänen silmänsä olivat ”lempeät” (KR 1992) tai ”sameat” (KR 1933). Kuvaus Lean silmistä ei ole yksiselitteinen, mutta taustalla oli joka tapauksessa ajatus, että Raakel oli huomattavasti kauniimpi kuin Lea. Tästä asetelmasta nousi Jaakobin perhe-elämä: Jaakob lupasi auliisti palvella Labania seitsemän vuotta saadakseen Raakelin, mutta aikamäärän kuluttua Laban vaihtoikin tyttäret keskenään ja Leasta tuli Jaakobin ensimmäinen vaimo (29:14-30). Jaakob sai sitten Raakelinkin viikon kuluttua vaimokseen kun lupasi palvella Labania toiset seitsemän vuotta. Samalla Jaakobin perheeseen tulivat vielä sisarusten orjattaret Silpa ja Bilha, joista myös tuli Jaakobin lasten äitejä. Koska kaikki neljä naista olivat joko verisukulaisuuden tai orjasäännösten mukaan samaa perhettä, ei ole merkillistä, että keskinäinen kilpailu tuli olemaan kovaa. Tästä katsotaan osaltaan johtuneen myös Mooseksen lain säännöksen, jonka mukaan miehen ei tule naida sisaruksia näiden kummankin eläessä (3.Moos.18:18).

Huolimatta kaikesta petollisesta toiminnasta, juonittelusta ja riitelystä Jaakobin perheessä toteutui Jumalan johdatus ja neljän naisen 12 pojasta tulivat Israelin kansan 12 heimon kantaisät. Jumalan suvereeni valinta johti siihen, että vaikka Raakel oli inhimillisesti Jaakobille rakkain, Lean kautta tuli sekä perheen esikoinen (Ruuben), tuleva pappissuku (Leevi) ja tulevan Lunastajan sukuhaara (Juuda).

Jaakobin pojat

Kertomus Jaakobin poikien syntymästä (29:31-30:24; nuorin, Benjamin, syntyi vasta myöhemmin (35:16-18) on kuvaus perheestä, jonka jäsenillä oli inhimillisiä puutteita. Jaakob ei suinkaan ollut puolueeton vaimojaan kohtaan vaan hän nimenomaan suosi ja rakasti enemmän Raakelia kuin Leaa. Sinänsä Leasta oli tullut Jaakobin vaimo tämän isän petollisuuden kautta, mikä tekee Jaakobin viileän suhtautumisen ymmärrettäväksi, mutta siitä huolimatta sekä Lea että Raakel olivat Jaakobin laillisia, yhdenvertaisia puolisoita. Jumala ei katsonut Jaakobin syrjivää asennetta hyvällä silmällä, vaan antoi Lean ensin synnyttää neljä poikaa kun taas Raakel oli lapseton. Jaakob oli itse elämänsä alusta asti ollut petollinen ja juonitteleva, mutta nyt hän kylvi itse perheeseensä samoja asenteita ja menettelytapoja. Sisarusten Lean ja Jaakobin välille tulikin kiihkeä kilpailu Jaakobin suosiosta. Tähän kilpailuun vedettiin mukaan myös Raakelin orjatar Bilha ja Lean orjatar Silpa, jotka kumpikin synnyttivät Jaakobille kaksi poikaa (vrt. Saaran menettely, 16:1-6). Monta kertaa Lea luuli voittaneensa Jaakobin jakamattoman kiintymyksen, mutta joutui aina pettymään. Jaakob rakasti enemmän Raakelia kuin Leaa.

Sisarusten välistä kilpailua kuvastava kiihkeä köydenveto käytiin Ruubenin löytämien ”lemmenmarjojen” ympärillä (30:14-17). Uskomuksen mukaan ko. kasvi lisäsi hedelmällisyyttä, mistä syystä lapsettomuudesta kärsivä Raakel halusi saada ne. Lopputulos vain oli ironinen: marjat eivät vähääkään auttaneet Raakelin hedelmättömyyteen, mutta päinvastoin Lea tuli viidennen kerran raskaaksi ja synnytti lopulta pojan! Jaakobin perheessä oli ”kaupankäynti” tavanomainen menettely asiassa kuin asiassa. Kaupankäynnissä eivät osapuolet etsineet Jumalan tahtoa vaan omia itsekkäitä etujaan. Kuitenkin Jumala lopulta toteutti aina omat suunnitelmansa ihmisten vääristä vaikuttimista huolimatta.

Jaakobin pojat olivat seuraavat (29:31-30:24, 35:16-18; ensin on mainittu äidin nimi, sitten pojan nimi ja lopuksi nimen merkitys):

Lea: Ruuben (”hän on nähnyt kurjuuteni”)

Lea: Simeon (”hän on kuullut”)

Lea: Leevi (”hän kääntyy puoleeni”)

Lea: Juuda (”saan ylistää”)

Bilha: Dan (”hän on tuominnut”, ”hän on ratkaissut asian”)

Bilha: Naftali (”kamppailu”)

Silpa: Gad (”hyvä onni”)

Silpa: Asser (”onnekas”, ”onnellinen”)

Lea: Isaskar (”ostaa”, ”korvata” tai ”palkka”)

Lea: Sebulon (”hän pysyy luona”)

Raakel: Joosef (”ottaa pois” tai ”lisätä”, ”antaa lisää”)

Raakel: Benjamin (”onnen poika”)

Lisäksi Lea synnytti tyttären, Dinan (30:21). Jaakobilla oli näin kaikkiaan 13 lasta.

Jaakob rikastuu

Jaakob oli asunut Labanin luona 14 vuotta. Sinä aikana Jumala oli siunannut Jaakobia suurella perheellä ja Jaakob olisi halunnut jo lähteä takaisin omaan maahansa. Kuitenkin Jumala halusi Jaakobin vielä palvelevan Labania kuuden vuoden ajan, jona aikana Jaakob rikastui suunnattomasti (30:25-43; aikamäärät käyvät ilmi myöhemmin: 31:41). Laban ymmärsi saaneensa itse siunauksen Jaakobin läsnäolon ja palvelutyön kautta; nyt Herra halusi vielä antaa Jaakobin itsensä rikastua. Jaakobin ei ollut vielä aika lähteä kohtamaan veljeään Esauta.

Jaakobin rikastuminen oli Herran siunausta (vrt. 31:9) eikä ole voitu osoittaa, että Jaakobin karjanruokinta- ja paritusmenetelmät (30:37-42) olisivat tosiasiallisesti edistäneet eläinten lisääntymistä juuri Jaakobin aikomalla tavalla. Jaakobin menetelmät olivat enemmän vallitsevaa uskomusta kuin todella vaikuttavia toimenpiteitä. Lopputulos Herran siunausten alla oli kuitenkin se, että Jaakobista tuli kuudessa vuodessa suunnattoman rikas (30:43).

Lähteet

Kidner, Derek: Genesis. An Introduction & Commentary (Inter-Varsity Press, Leicester, England,1967).

Vantaan Vapaaseurakunta 

Raamatturyhmä 

Juhani Nikula

AAMOKSEN KIRJA

Profeetta Aamos 

Profeetta Aamos on siitä erikoinen profeetta, että hän itse ei pitänyt itseään lainkaan profeettana (7:14,15)! Hän ei selvästikään kuulunut varsinaisten ”ammattiprofeettojen” ryhmään eikä hän liene käynyt erityistä profeettakoulua. Hän oli Juudan Tekoasta (1:1; sijaitsee vuoriseudulla n. 15 km Jerusalemista etelään, lähellä Betlehemiä) kotoisin oleva karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä, jonka Herra oli kutsunut vähäksi aikaa julistamaan Israelille (pohjoisvaltiolle) sanomaa sitä vastaan. Aamos oli näin kotoisin Juudasta (etelävaltiosta), mutta Herra kutsui hänet julistamaan juuri Israelille. Aamoksen profeetantyö kesti luultavasti vain lyhyen aikaa, eri arvioiden mukaan yhdestä päivästä (!) muutamaan kuukauteen. 

Aamoksen kirjan ajoitus perustuu mainintaan jakeessa 1:1. Aamos sai sanoman ”kaksi vuotta ennen maanjäristystä” (maanjäristys mainitaan myös Sak.14:5:ssä). Juudan kuninkaana oli Ussia (vv. 792-740 eKr.) ja Israelin kuninkaana ulkonaisesti menestynyt, mutta jumalaton Jerobeam II (vv. 793-753 eKr.). Aamoksen kirja ajoittuu oletettavasti n. vuoteen 760 eKr. Ussian ja Jerobeam II:n hallituskaudet merkitsivät Juudassa ja Israelissa taloudellista ja poliittista nousukautta. Israel ja Juuda olivat onnekkailla sodilla vallanneet takaisin alueita niin, että valtakuntien yhteenlaskettu pinta-ala oli suunnilleen sama kuin Daavidin ja Salomon aikaisen yhtenäisen valtakunnan. Assyria oli valloittanut Israelia ahdistaneen Damaskoksen vuonna 802 eKr. ja Israel saattoi näin vaurastua ilman luonnollisen vihollisen painetta. Israelin kautta kulkivat Lähi-Idän kauppakaravaanit Mesopotamiasta Egyptiin, mikä osaltaan välitti sille vaurautta. Ulkonainen rikkaus toi kuitenkin mukanaan ylellisen elämän, moraalisen turmeltuneisuuden ja kaikkialla rehottavan epäjumalanpalvonnan. Samalla Israel ei huomannut vahvistuvan Assyrian uhkaavan itseään. 

UT:n ajan henkilökuvista Aamosta on verrattu Johannes Kastajaan. Aamos oli nimenomaan Jumalan tuomion julistaja. Jos Hoosean sanoma oli, että Jumala rakastaa Israelia sen synneistä huolimatta, niin Aamoksen sanoma on, että synnistä seuraa Jumalan tuomio. Aamoksen kirjan teemana voidaankin sanoa olevan, että vanhurskaan Jumalan on väistämättä tuomittava synti. 


Tuomion sanoja 

Jo kirjan avauksessa profeetta ilmoittaa kirjansa sanoman luonteen (1:2): Herran viha kasvaa lisääntyvää syntiä kohtaan. Siksi Herra ”ärjyy” ja Hänen äänensä ”jylisee.” Aamoksen kiihkeä profetia käsittääkin Jumalan sanoja vallitsevaa syntiä vastaan, ja siten vertauskuva mahtavaan ukkosenjyrinään oli osuva. Aamoksen julistus on sävyltään eettistä, voimakkaasti Jumalan vanhurskautta korostavaa. Ellei kansa halua kääntyä etsikkoajan kestäessä, Jumala kostaa kaiken sen vääryyden, jota ihmiset jatkuvasti harjoittavat. Jumalan kosto kohtaa Hänen omaisuuskansaansa – mutta myös pakanakansoja. 

Aamoksen sanoma ei mene ensin suoraan asiaan, vaan hän profetoi lyhyesti aluksi muille kansoille. Aamoksen ensimmäiset tuomion sanat tulevat Israelin kaikille rajanaapureille: aramilaiselle Damaskokselle (1:3-5), Filistean kaupungeille (1:6-8), Tyroksen kaupungille (1:9,10), Edomille (1:11,12), Ammonille (1:13-15) ja Moabille (2:1-3). Kun vielä etelävaltio Juudallekin luetaan tuomion sanat (2:4,5; Juuda oli sekin ylpistynyt ja sen lainkuuliaisuus Jumalan käskyjä kohtaan oli heikentynyt), on Israelin koko naapurusto saanut kuulla Jumalan kovat tuomion sanat. Voidaan sanoa, että tuomiot lähestyvät Israelia maantieteellisesti kuin koko ajan kiristyvä silmukka, joka ennakoi Jumalan vihan vuodattamista Israelin ylle. 

Luultavasti Israel olisi mielellään hyväksynyt kaikki nämä Aamoksen ensimmäiset profetiat (olivathan pakanakansat aina ahdistaneet Israelia ja veljesvaltio Juudankin kanssa Israelilla olivat omat jännitteensä). Mutta Aamoksen seuraavat sanat kohdistuivatkin profetian pääkohteeseen Israeliin (2:6-16). Israelille tässä vaiheessa julistettu profetia on yksityiskohtaisempi kuin naapurikansoille luetut, koska kansa oli etuoikeutetussa asemassa ja sillä oli enemmän tietoa Jumalasta kuin pakanallisilla naapurikansoilla. Sanoma on rankka, mutta profeetta ei kuitenkaan voi vaieta (3:3-8), vaan hänen tulee julistaa se, mitä Herra hänelle ilmoittaa. Vanhan liiton aikana profeetoilla olikin erityinen asema, koska juuri heille Herra ilmoitti suunnitelmansa (3:7). 

Israel on Jumalan valittu kansa, jonka Hän toi Egyptistä. Tähän valintaan kuitenkin liittyy Israelin erityinen vastuu (3:1,2). Koska Jumala on valinnut juuri Israelin omaksi kansakseen ja tehnyt sen kanssa liiton (2.Moos.19:5,6), oli juuri tällä kansalla erityinen velvollisuus pitää Herran käskyt. Koska kansa on rikkonut Herran käskyt, se joutuu tilille kaikista vääryyksistään. Jos Israel on Herraa kohtaan uskoton, se joutuu kokemaan kovia Herran kädestä (9:7-10). 

Aamoksen profetian voi katsoa kohdistuvan ennen muuta kolmeen pääalueeseen, joihin hänen sanansa iskevät voimakkaasti: 

(1) valheellinen uskonnonharjoitus ja epäjumalanpalvelus 
(2) moraalinen rappio 
(3) sosiaaliset vääryydet 

Aamos julistaa tuhoa Samarian (Israelin pääkaupungin) asukkaille näiden jumalattoman elämän (moraalittomuus, epäjumalanpalvelus) johdosta (3:9-4:3). Siveettömyys ja juoppous olivat yleistä. Oikeudettomuus vallitsi Israelissa (5:7,10-13; 8:4-8), ja vaikka valtakunta oli merkittävästi vaurastunut, rikkaudet kertyivät vain muutamille harvoille, joten yhteiskuntaa alkoi rasittaa syvä sosiaalinen juopa. Valtakunnan otollinen ulkopoliittinen tilanne vaurastutti eliittiä, mutta sen lisäksi rikkain kansanosa edelleen kasvatti vaurauttaan sortamalla köyhää enemmistöä. Hädänalaisilta kiskottiin tuotteista kohtuuttomia hintoja. Rahaa lainattiin korkealla, kiskontaa merkitsevällä korolla samalla kun köyhien sato ja muu omaisuus otettiin pantiksi välittämättä siitä, että nämä saivat kärsiä nälkää ja puutetta. Mittoja ja painoja väärennettiin, mikä sellaisenaan oli petosta. 

Kansa kokonaisuudessaan oli itsevarma ja ylpeä (6:1-14). Syynä kansan jumalattomuuteen on sen paatumus (4:6-11), mistä syystä kansan on valmistauduttava kohtaamaan Jumalansa (4:12). Lähellä on Herran päivä (5:18-20), tuomion päivä (8:9,10; silloin kansalla on Herran sanan nälkä, mutta Herran sana pakenee heitä, 8:11-14), joka on toisenlainen kuin Israel odottaa: sen sijaan, että (kuten kansa luulee) Herran päivänä viholliskansat tuhoutuisivat, silloin koittaa Israelille itselleen Herran päivän pimeys. Israelin suruttomuutta seuraa siirto pois omasta maasta ja vankeus Assyriassa (5:27, 6:7, 7:17), joka toteutuikin lopulta vuonna 722 eKr. 

Erikoinen kehotus on Aamoksen käsky tehdä kaikkea mahdollista syntiä ja rikkoa nimenomaisesti Herran antamat käskyt (4:4,5)! Vaikka tämä kehotus on käskyn muodossa, se on tarkoituksellista liioittelua, jonka tarkoitus kohdistuu väärää jumalanpalvelusta vastaan. Israelin jumalanpalvelus onkin ulkokultaista ja täynnä muotomenoja (5:21-27). Ulkonaisesti esiintyi uskonnollista intoakin, koska uskonnollisen elämän keskuksissa (Betel, Dan, Gilgal, 5:5; 8:14) pidettiin uskonnollisia juhlia ja pyhiinvaellusmatkoja tehtiin jopa Juudan Beersebaan. Ihmiset toivat uhreja ja antoivat kymmenyksiä. Kuitenkin Jumalan palvelemiseen sekoittui yhä enemmän epäjumalanpalvelusta ja muutenkin uskonnonharjoitus oli pelkkää ulkokuorta. Siksi Aamoksen mukaan, sen sijaan että kansa toisi uhrejaan ja soittaisi ja laulaisi musiikkiaan, tulisi ”oikeuden virrata kuin vesi ja vanhurskauden kuin ehtymätön puro” (5:24). Todellinen jumalanpalvelus tapahtuu ihmisen sydämessä ja näkyy sitä kautta ulkonaisessa elämässä eikä muotomenoissa. 

Aamos laulaa Israelista jopa ”kuolinvirren” tai ”itkuvirren” (5:1-3). Mutta sitten hänen sanomansa kääntyy ilmoittamaan julistuksen tarkoituksen: kansaa kutsutaan kääntymykseen (5:4-6,14,15). Jos kansa etsii Herraa ja hylkää epäjumalienpalvonnan, se saa elää. 
Ylistys 

Aamoksen kirjassa on kesken tuomion profetioiden kolme ”Luojan ylistystä” (4:13; 5:8,9; 9:5,6). Koska Herra on maailmankaikkeuden luoja, Hän on Kaikkivaltias ja Hän on voimallinen myös tekemään kansalleen mitä näkee oikeaksi. Ylistysjaksot korostavatkin Jumalan majesteetillisuutta, joka on voimallinen tekemään luomakunnalleen tahtonsa mukaan. 


Viisi näkyä 

Aamos näki Israelista viisi näkyä, jotka kaikki ennustivat tuhoa Israelille. Kaksi ensimmäistä suuronnettomuutta (heinäsirkkavitsaus, 7:1-3, ja tuomion tuli, 7:4-6) eivät toteutuneet Aamoksen rukoiltua armoa kansalle. Jumala muutti suunnitelmiaan Aamoksen rukouksen vuoksi! Mutta kolmas näky (luotilanka, 7:7-9) merkitsi Israelin ja Jerobeamin suvun tuomiota. Jumala mittasi luotilangalla kansan ja havaitsi sen auttamattomasti jumalattomaksi. Tätä Jumalan tarkkaa punnintaa Israel ei enää voinut välttää ja se merkitsi Jumalan rangaistuksen tulemista. Neljäs näky (korillinen loppukesän hedelmiä, 8:1-3) merkitsi Israelin tuomion varmaa tulemista ja sen lähestymistä. Viides näky (9:1-4, alttari) merkitsi Israelin jumalanpalveluksen loppua. Tosin alttari merkitsi vertauskuvallisesti Jumalan armoa, koska sen päällä viattomat uhrieläimet kantoivat syntisten rangaistuksen, mutta nyt epäjumalanpalvonnan saastuttamasta alttarista tuli Jumalan vihan vuodattamisen paikka. Israel oli ylpeä sekä uskonnonharjoituksestaan että ulkonaisesta vauraudestaan, mutta nyt Aamos julisti loppua kummallekin. 


Aamos ja ylipappi Amasja 

Vaikka Aamoksen profeetantyö kesti vain lyhyen aikaa, se teki Israelissa suuren vaikutuksen, ja se koettiin kielteisenä (7:10-17). Aamoksen julistustyön paikka näyttää olleen Betel, valtakunnan uskonnollinen keskus. Koska Aamos profetoi nimenomaisesti myös Jerobeamin jumalatonta kuningashuonetta vastaan (7:9), hän oli myös poliittisesti vaarallinen henkilö. Betelin kuninkaallisen pyhäkön ja valtakunnan temppelin pappi Amasja kanteli Aamoksesta kuninkaalle. Amasja kehotti profeettaa palaamaan Juudaan ja varoitti enää profetoimaan Israelissa. Aamoksen Jumalalta saama kutsu ja käsky olivat kuitenkin niin kristallinkirkkaita, että hän kieltäytyi lähtemästä ja jatkoi rohkeasti julistustaan. Myös Amasja itse sai tässä vaiheessa henkilökohtaisen tuomion sanoman (7:17). 

Mitä tapahtui Amasjan uhkauksen jälkeen, ei ole tiedossa. On arveltu, että lyhyen profeetantyönsä päätökseksi Aamos todella palasi Juudaan, jossa hän kirjoitti kirjansa. Aamos on kirjaprofeetoista varhaisimpia (tai peräti varhaisin). Kirjan kirjoittamisen syy on mahdollisesti ollut se, että kirja voisi jatkuvasti puhutella hänen sekä pohjoisessa että etelässä asuvia maanmiehiään. 


Israelin pelastus 

Huolimatta kovista tuomion sanoistaan Aamoksella oli profetia myös Israelin tulevasta pelastuksesta aikojen lopulla. Jumalan suunnitelma Israelille kansana ei ole muuttunut. Aikojen lopulla Israelin kansa tulee pelastumaan (9:11-15). ”Daavidin sortunut maja” tarkoittaa Daavidin kuningassukua (huom! Daavidin suku hallitsi Juudassa, mutta ei Israelissa). Daavidin suvulle on annettu lupaus ikuisesta kuninkuudesta (2.Sam.7:12,13). Daavidin suvun kuninkuus palaa valtaan Kristuksessa, joka on Daavidin jälkeläinen. Näin Aamoksen kirjassa on myös rohkaiseva ja lohduttava eskatologinen sanomansa niin Israelille kuin kaikille kansoille, jotka on julistettu Herran omiksi (9:12). Kyse on kaikkien kansojen lunastuksesta, joka ei kuitenkaan syrjäytä Israelin erityisasemaa. Kun Kristus tulee toisen kerran, tulemuksensa yhteydessä Hän rakentaa Israelille valtakunnan (Ap.t.1:6). Jumalan suunnitelma on väliaikaisesti ollut ottaa pakanoista itselleen kansa, mutta Kristuksen palattua Hän saattaa Daavidin kuningassuvun vallan uuteen kukoistukseen. Tuona aikana Israel saa myös asua omassa maassaan ja elää Herran yhteydessä (9:15). 


Uuden Testamentin lainauksia Hoosean kirjasta 

UT lainaa suoraan Aamoksen kirjaa kahdessa kohdassa: 

- Aam.5:25-27 -> Ap.t.7:42,43 (Stefanoksen puhe israelilaisten luopumuksesta) 
- Aam.9:11,12 -> Ap.t.15:16,17 (Jaakobin puhe Jerusalemin kokouksessa) 


Vapautuksen teologia 

Aamoksen kirja on osaltaan antanut innoitusta ns. vapautuksen teologialle. Mm. jakeet 5:10-13 on ymmärrettävä kehotukseksi korjata yhteiskunnalliset vääryydet ja parantaa nimenomaan heikko-osaisten ja vähävaraisten asemaa. Monet muutkin Raamatun opetukset viittaavat samaan, jonka mukaan Jumalan kansa ei voi ummistaa silmiään tämän ajan maallisilta vääryyksiltä, vaan nimenomaan pyrkiä korjaamaan niitä. 

Vapautuksen teologia korostaa yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden merkitystä ja se kiinnittää erityistä huomiota juuri köyhiin, sorrettuihin ja syrjäytyneisiin. Samalla se on nähnyt poliittisessa vasemmistossa luonnollisen liittolaisen ja tehnyt läheistä yhteistyötä myös puhtaasti marxilaisten piirien kanssa. Päämääriensä saavuttamiseksi vapautuksen teologit ovat olleet toisinaan taipuvaisia myös väkivallan käyttöön päämääriensä saavuttamiseksi. Voimakkainta vapautuksen teologian vaikutus on ollut Latinalaisessa Amerikassa, mutta se vaikuttaa myös muilla, pääasiassa katolisilla alueilla. 

Vapautuksen teologiassa ovat kuitenkin varsin toisarvoisia sellaiset raamatulliset asiat kuin pelastus, synti (muuten kuin yhteiskunnallisessa mielessä), katumus, Jeesuksen toinen tuleminen tuomitsemaan kansoja ja taivaselämä. Vapautuksen teologia keskittyykin voimakkaasti ihmiseen ja hänen elämiseensä ja elinolosuhteisiinsa, ts. ”tämänpuoleisuuteen”. 


Lähteet 

Iso Raamatun Tietosanakirja, osa 8 (Ristin Voitto, 1992). 

Schultz, Samuel J., Old Testament Speaks (Toronto, 1980) 

Unger, Merril F., Raamatun lukijan käsikirja (Ristin Voitto, 1986). 

Zondervan NIV Bible Commentary. Volume 2: New Testament (Grand Rapids, Michigan, 1994).